YHDESTOISTA LUKU.
Toukokuu. Routaiset kylätiet upottavat. Hörödii ajelee nimismiehen kanssa Rämekorven sydänmaalle, poliisitutkintaa pitämään ryyppäämisestä ja maistamisesta, ja, jos sattuu tapaamaan Turakan tahi Patrakan, myöskin valmistuksesta.
Ja voihan niitä talojen miehiä, juupelia, syyttää siitä samasta. Patoja ja pannuja ovat korpeen haalanneet ja hevosineen vetäneet isoja rankkisaaveja.
Olisi voinut ehkä jäädä tutkinnot ja muut pitämättä, jos eivät olisi
Kenkkulan saunassa Hörödiin selkänahkoja polttaneet.
Kun narrattiin mies yksin lauteille, ihan alkupäähän, ilman vesiä ja muita, ja sitten sangollinen vettä jyriseville kiville. Mitenkä siinä kerkesit itsesi alas pudottaa, ja jos mahallesi rupesit, niin nahka selästä kokoon.
Sitten muhoillaan ja sanotaan, että mitenkä se niin sattui, ettei vesiä muistettu antaa. Valitellaan mukamas vahinkoa, joka oli kohdannut. Silmäkulmissa kiilsi jokaisella kuin kissalla, ja se Helsingin herra, sälli, mikä lienee ollut, nauraa sitten kuin mieletön.
Benjaami Hörödii sylkäsee vihoissaan ja repäsee hevosta ohjaksista. Kun juutas nukkuu tielle.
— Elä sylje saappaille! kivahtaa nimismies, joka on myöskin vihoissaan siitä, että on pitänyt mokomalle reisulle lähteä peninkulmien taakse tämän Hörödiin, rähjäkkeen, kimputuksesta. Hänen puolestaan vaikka aina keittäisivät, kun kerran omistaan keittävät. Ja tarpeen on välistä, jos sattuu saamaan, itselleenkin, varsinkin näin tautisena aikana.
— Piruako se tuo hevonen kuhnii. Kuuletko sinä, Hörö, lyö hevosta, ryökälettä, kun mataa kuin varis.
Bennu on nukahtanut siinä lämpimässä paisteessa, kun yöt tahtovat mennä päivien lisäksi siinä viran toimituksessa. Säikähtää, kun nimismies karjasee korvaan.
Hörödii roiskii ohjasperillä hevosta, mutta Kakkelperin vanha tamma suuttuu siitä ja potkasee, räväyttää kärryjen likasuojan nimismiehen silmille.
— No perkele! Hae iso puu metsästä ja hakkaa sillä. Sietäisit, sika, selkääsi, kun tänne narraamaan, no, nyt se laukasee toisen kerran.
Tamma räväytti tällä kertaa lakin Hörödiin päästä. Ei toki pahemmin sattunut.
— Aha, kunpahan olisi hipaissut vähän tuota paistikastasi.
— No, ei pidä haukkua, nenä kuin nenä. Mitä varten nimismies käski lyömään konia?
— Mitä varten sinun piti narrata minut tänne, tämän kaakin rattaille ja tyhjää jälestä ajamaan? ärähtää nimismies. — Enkä minä tässä jouda viikkokausia makaamaan. Käännä koni takaisin kirkonkylään.
— Tuota… no, nimismies, kun se kylä on tässä ihan lähellä, ja jos nyt annetaan tämän hevosen leppyä, niin hyvä tästä tulee. Eikö minun olisi pitänyt niitä saamaria lähteä hätyyttämään, kun selkänikin polttivat?
— Kunpahan olisivat korventaneet niin, ettet olisi yhteen vuoteen päässyt paikalta liikkumaan, Hörökki, löylynlyömä.
— No, no, johan tämä on kunnian loukkausta, sanoo Hörödii.
Hevonen lähtee laiskasti lurppimaan, ja Hörödii pitelee varovasti ohjia.
— Vai kunnian… no nosta sitten juttu ja ota tuon kaakin hännästä vieraatmiehet.
Nimismies nauraa jo sille heittiöille, joka on hänet tänne narrannut.
Kärryt heittävät puoleen ja toiseen routaisella maantiellä, ja nimismiehen iso ruho tuntuu kipeytyvän. Kaivelee sisua ja suututtaa, ja kun ei saa muutakaan Hörödiille, niin sylkäsee vahvan syljen poliisin rinnoille.
Poliisi ei virka mitään, pyyhkii vain rintamuksensa.
Jonkun matkan päässä on mökki, ja hevonen täytyy jättää siihen. Matkaa on jatkettava jalkaisin. Se suututtaa yhä enemmän ärtynyttä nimismiestä.
— Tässä on lähinnä Syllykän mökki, jossa asuu se hyysääjä, Syllykkä, joka pitäisi saada kiinni, siitäpä viinan myynnistä ja muusta, kuljettamisesta.
— Mikä Pyllykkä? Meinaatko sinä kaikki akan pyllykät kuljettaa samoilla rattailla kirkonkylään kuin minutkin, häh? Enkä minä jaksa rämpiä näitä upottavia kyläteitä. Piru sinut vieköön…
— Vai minut… ja nämä viinan keittäjät ja nauttijat saisivat olla vain rauhassa nimismieheltä, pistää poliisi. — Tästä pitää kai tehdä kantelu maaherralle, kuvernyörille, vai miten?
— Haista nyt jo hevon — — ja kantele sontatyörille, mokoma Niuvanniemeltä karannut hurja… Ja jos nyt aukaset littisi, niin silloin paukahtaa, karjasee nimismies niin että metsä vastaa.
Päästään siitä Syllykän mökille. Akka vähän hätkähtää nimismiehen tulosta, mutta selviää pian siitä. Toimittaa nimismiestä istumaan, ja kun nimismies vielä äkeissään ei malta olla sanomatta, että häntä vaivataan ja kuljetetaan pätö asian tähden, niin akkakin siitä Hörödiitä haukkumaan.
— Että sinä, rutale, kehtaatkin vanhaa ja väsynyttä virkamiestä, jolla olisi parempatakin tehtävää, kuljettaa ja höyryyttää. Ja sitten mukamas viinoja ja keittäjiä… kun se tämä Hörödii on mikä lienee vähän päästään… ja saanut siihen nuppiinsa, että täällä viinoja… että mitenkä se on, herra nimismies, kun tällaisia pidetään ruunun palveluksessa? Jos tästä juttu nostetaan, niin kukahan vastaa.
Nimismies nauraa.
— Siinä sen kuulet, sanoo Hörödiille. — Menehän hakemaan, jos saat lähtemään ne toiset, Hiertiäiset ja muut, tänne, niin pidetään nyt sinun mieliksesi se tutkinto. No, ala painella.
Hörödii lähtee, ja nimismies nauraa koko puuhalle. Jopahan sieltä
Hiertiäiset ja muut lähtevät! Ja hänpä ei vaan lähde heitä jahtaamaan.
Saisi tuolta akalta viinaryypyn edes tähän väsymykseensä.
Nimismies valittaa väsymystään ja sitä, että poliisi on hänet tänne narrannut.
— Mitä minä kenenkään viinoista. Omapahan on asiansa, joka viljoistaan luulee liikenevän viinaksi. Ja keittäjille ei taas saa mitään, kyllä ne varansa osaavat pitää. Eikö Pyllykällä olisi yhtään, sitäpä kotitekoista, kun niin rupesi ruumista raukomaan?
Akka katsoo hieman epäillen nimismiestä. Meinaisikohan sillä keinoin urkkia jotain, ja jos saisi, niin mitähän tuosta tulisi?
— Kyllä Pyllykkä saa luottaa minuun, etten rupea oikeuksiin kuljettamaan. Jos vaikka yksi suullinen…
— Kyllähän minulla vähän on sen panskan taudin varalta, mutta jospa nimismies sitten sakottaa, sanoo Syllykkä.
— Johan minä sanoin, etten rupea käräjöimään. Tuokaa vain pian, ennenkuin se Höröläinen sieltä palaa.
Akka toi putelin.
— Tämä onkin sellaista, että kyllä voimat palaavat ja lisän kanssa. Jos minä kiehauttaisin kahvin ensin, vai miten nimismies tykkää?
— Eikä tarvitse… näin kylmiltään on mukavampi.
Nimismies tuntee, miten viina alkaa kiertää väsyneessä ruumiissa, ja pyytää lisää akalta.
— Minä annan tuosta sinulle vähän vaateapua, koskapa näkyy huonot olevan, tuohan vielä, jos sulla on, yksi puteli, että saan evääksi, senpä espanjan varalta.
Nimismies heittää satasen pöydälle.
— En minä toki rahalla, eeii… mutta kun nimismies on niin kovin hyvä ja höyli, niin annan ainoanikin.
Akka tuo ison pullon ja laittaa sen konttiin ja neuvoo nimismiestä sanomaan, että siinä on matikoita, tai vaikka mitä tahansa… sipulia.
Akka pistää sipulia kontin suuhun ja kiittelee itse keksintöään. Satanen häviää pöydältä. Sehän oli hinta kahdelta litralta, ja nimismies on hyvillään, kun sai sillä hinnalla.
* * * * *
— Eihän ne lähteneet, valittaa Hörödii, joka palaa hikisenä kylältä. —
Kyllä nimismiehen nyt on lähdettävä antamaan virka-apua.
— Kyllä minä autan sinua, kunhan päästään tuonne maantielle, ja nyt ala kääntää ketaroitasi sinne mihin se koni jäi.
— Mutta se tutkinto… minun täytyy valittaa maaherralle.
— Valita vaikka hiiteen, mutta nyt lähtään.
Se loppuu siihen, ja Hörödii astuu nimismiehen jälessä maantielle, ihmetellen, miten ukko nyt niin punoittaa. Ja noituu. Kun jalka savisella tiellä vähän luistaa, kiroaa niin, että Hörödiitä hirvittää.
Mitä? Ukkohan haisi viinalle.
Hörödii koetti päästä esimiehensä rinnalle, haistamaan henkeä.
Nimismies arvasi metkun ja kirosi:
— Haistele sinä lehmän… äläkä tule niin lähelle, muuten rutjautan.
— Mitäs tässä kontissa on? kysyy poliisi.
— Mitäs sillä tiedolla teet? Saat turpaasi, jos kyselet.
— Taisi vallesmanni ostella viinaa siltä akalta.
— Niin ostin, mikä sitten. Ja tuki nyt kitusesi, ellet aio saada selkänahkaasi. Ja käännä hevonen.
"On Suomi mulleee suuloisiin,
vaan Häämee siiitäi kalliihiiin"
laulahtaa nimismies.
— Kuulehan sinä, Bennu, miksi muutit nimesi Hörödiiksi? Korodii olisi ollut somempi, eli korpisammakko. Sehän olisi sopinut, kun sinä niitä korpia koluat. Kyllä ihmisen on hyvä olla joskus oikein hu-umalassa, niinkuin sika, eli muu elukka. No, nostappas minut nyt kärryihin, Korodii.
— Piru, jos minä nyt jo suutun, sanoo poliisi. — Tämä muka vallesmanni, ostaa viinaa ja juo.
— Ihminenhän se on vallesmannikin, ja tuntee sen suu yhtä hyvin viinan kuin muittenkin. Noo, nosta nyt. Saat ryypyn viinaa.
— Enkä nosta. Jätän tuohon maantielle tuommoisen nimismiehen.
— No haista sitten se ja mene hiiteen.
Vallesmanni ottaa kärryt ja kääntää käsissään ne ja nousee istuimille.
— Nyt saat kävellä, Korodii, ja minä ajan, ja jos sinä suutasi avaat tästä kontista ja muusta, niin minä ni-nitistän sinut. No, nousehan ja aja, minä vähän laulan.
"Siell' Suomenlaaahden rannallaa,
juur viiherjääällä nurmellaaa".
Routainen maantie upotti, ja nimismiehen ruhoa heitti kärryissä.
Vähitellen tuli virkamies merikipeäksi ja röhjäsi pahasti Hörödiin.
— Nyt minä, piru soikoon, kantelen kuvernyörille, suuttui jo poliisi.
— Tee sinä se, niin minä revin tukan päästäsi.
Kakkelperin tamma käveli verkalleen, kiirettä pitämättä.