V.
Majamäessä oli tehty puhdasta juhannukseksi. Valkoisena hohtelivat tuvan ja eteisvälikön permannot. Puuttuivat vain koivut pirtin nurkista ja portailta ja pihlajan kukat seinän raoista.
Rehevät vainiot uneksivat hiljaisessa suvituulessa. Keskikesän henki ympäröi taloa ja tanhuvia.
Vanha Majamäki istui kamarinsa sängyn laidalla ja poltteli pitkävartista piippuaan, isän perintökalua. Ikkuna oli auki ja siitä toi tuuli sisään ruispellon tuoksua. Lupaavana se siinä järveen viettävällä rinteellä huojahteli tuulen henkäilyjen sitä hyväillessä.
Majamäki oli sairastellut, mutta tunsi nyt jo itsensä virkeämmäksi. Ehkäpä miehuuden voimat vielä voittaisivat lähentelevän vanhuuden. Hän olikin jo kuudenkymmenen. Ei ihme, jos voimat joskus loppuivatkin ja sairaus tavoitteli. Vanhemmiltaan oli hän perinyt heikon ruumiinrakenteen, joka ei enää tahtonut kestää ankarassa työssä.
Mutta pojalla oli vahva ruumis ja hyvä terveys. Ristosta tulisikin vankempi suvun jatkaja kuin entisistä Majamäkeläisistä. Pääsisi nyt vain kotiin sieltä sotapalveluksesta. Joutaisi olla ainoa poika talon töitä johtamassa ja itse tekemässä. Kunpa vain tulisi miehenä takaisin. Kuuluvat hurjaa elämää siellä elävän. Liehän noissa kuitenkin sellaisiakin, jotka pysyvät erossa semmoisesta.
Saara tuli kamariin.
— Minullapa on uutisia. Risto on saanut loman ja tulee ehken tänään kotiin.
— Mistä sitä kuulit?
— Niemelän poika on tullut eilen kotiin, lomalle hänkin, ja kuuluu sanoneen.
— Mistä ne nyt sitten ehti tämän matkan päästä tietoja kuljettaa. Hyvä on. Joutuisi poika iltasaunalle. Sano renkilöille että koivuttavat Ristonkin kamarin.
— Kyllä siitä nyt huoli pidetään.
* * * * *
Päivä oli jo illoillaan. Risto nojasi kotinsa peltoveräjään ja katseli vainioita ja taloa niiden keskellä. Majamäki oli kaunis. Ei sitä Elina suotta kiittänytkään. Eikä sitä ollut jakamassa hänen kanssaan muut kuin Alli, hänen ainoa siskonsa.
Talosta kuului ääniä. Tytöt siellä lypsytarhassa pölisivät. Äiti kuului heille jotain huutavan. Miehet palasivat hakatietä pihaan. Ovat kai olleet viemässä hevosia hakaan. Vieläkö lienee isä sairas?
Pian mennään saunaan ja hänkin tästä joutuu. Mitähän, jos tuota ruispellon ojaa myöten puikkisi salaa saunaan, riisuisi hissuksiin ja juoksisi lavoille miesjoukkoon. Saattaisivatpa nostaa aikamoisen porinan. Miehet pitivät joka-ainoa hänestä ja ikävällä oli erottu.
Ja sitten saunan jälkeen on ehtooateria ja kokoille meno. Sinnekin voisi mennä salaa.
Saisi katsella kenen kanssa Elina puhelee ja tanssii.
Elina ja tuleva juhannusyö toi sykäyttäviä ajatuksia. Kokoilta saa palata Elinan kanssa Särkkään ja mennä hiljaisen pihamaan yli aitan portaille tahi pihakamariin. Kamarin ikkunalla kukkii verenpisara ja kiertoheinä. Ikkuna on auki ja ulkona valoisa yö, Elina istuu hänen polvellaan ja hän saa ensikerran suudella hänen punaista, sievää suutaan. Juhannusyö. Tälläkertaa se on varmaan hänen juhannusöistään ihmeellisin ja ihanin.
Risto lähti pihaan. Portaissa tomahti Alli häntä vastaan.
— No, siinähän sinä olet!
— Tässähän minä… osasitkos odottaa?
— No jo toki, kun kertoivat, että tulet.
— Kuka kertoi? Kun minä ihan salaa meinasin…
Miehiä tuli tuvasta alusillaan saunaan menossa.
— Katsos poikaa, eikös tullut!
— Jopas vain. Tulehan saunaan.
— Kaupungin likoja huuhtomaan.
Joutui siihen äitikin lämpimästi hymyilemään ja puhtaita vaatteita tarjoamaan.
Ristoa melkein liikutti vastaanoton lämpimyys. Jokainen oli kai kaivannut häntä, niin kuin hänkin kotia.
Vanhan Majamäen kasvot kirkastuivat, nähdessään poikansa kotiutuneena.
Kohta nähtiin heidät rinnakkain astuvan pihatietä saunaan.
— Täyden se kasvoi tuo pelto taas rukiin, virkkoi Majamäki pojalleen kuin nuortuneena silmäillen ruispeltoa siinä polun vierellä.
— Niin näkyy… Hyvältä näyttävät suvitouotkin.
— Kävisitpä suota katsomassa, siellä se on kaura vasta. Ja ensikertainen heinäkin on nyt jo kuin seinää, olisi siellä sinunkin mukava olla heinäaikana.
— Kyllähän se… on nyt vain se kurssi käytävä.
— Niin on. Ja kunnialla on käytäväkin. Tulisit vain kunnon miehenä sieltä takaisin. Majamäet ovat olleet aina kunnian miehiä kaikessa.
Risto ymmärsi hyvin, mitä isänsä tarkoitti. Kerrottiin, että Majamäet olisivat olleet erilaisia siinäkin, etteivät poikavuosien hurjasteluja ja liikoja naisseikkailuja suvainneet.
Isä kai odotti hänestä samanlaista suvun jatkajaa, kuin itsekin oli. Eikä hänellä vielä mitään sellaista ollutkaan, ettei olisi voinut katsoa isäänsä rehellisesti silmiin. Kasarmilla oli hän hyvin seikkailuista säilynyt. Olihan hänellä Elina, jota ajatellen voi välttää kasarmielämän kiusaukset.