VI.
Kokko loimusi työntäen tulikielekkeitä ilmaan ja sen ympärillä tanssittiin. Risto oli löytänyt sopivan piilopaikan itselleen ja katseli sieltä ilonpitoa. Elina oli tullut hieman myöhästyneenä ja tanssiin osaa ottamatta katseli riutuvaa kokkoa.
Valkoinen leninki oli hänellä ja tukka sitaistu niskaan. Kun häntä käytiin tanssiin pyytämässä, ei hän lähtenyt. Hymähti vain ja istui ajatuksissaan. Joku taas lasketteli sukkeluuksia Särkän ylpeästä tyttärestä, mutta niille tyttö vain hymyili.
Risto ei malttanut enää, vaan jätti piilopaikkansa.
Kylläpäs tytön silmät suurenivat. Punastuipas, merkitsi Risto hyvillämielin.
— No siinähän sinä olet, eikä kukaan puhu mitään, etkä itsekään!
— Vastahan minä tulinkin, kävin vain Majamäessä saunomassa.
Kylän tytöt supattelivat: »Tuoko Risto se nyt olikin Särkän tyttären valittu.» Pojat silmäilivät voittajaa hieman ylimielisesti. Oliko Risto sitten heitä kaikkia parempi. Useampi heistä oli käynyt koputtelemassa Elinan ovilla turhaan, ja tämä nyt sitten tulee ja ottaa kuin omansa.
Tanssi oli keskeytynyt, kunnes Risto aloitti sen uudelleen Elinan kanssa.
* * * * *
Polku kiemurteli lepikkoahojen poikki. Risto eteni hitaasti tyttönsä kanssa hämärää polkua. Kumpikin tunsi olevansa kuin uuden maailman kynnyksellä ja odotti milloin ovi aukeneisi siihen suureen ja salaperäiseen.
Lähellä Särkän tilusten aitaa tuli korkea koivikko. Sen keskellä oli hiljainen hämärä. Sinikellot ja kurjenpolvet nuokkuivat ruohossa ja maasta kohosi voimakas yrttien tuoksu.
Tyttö seisahti sanatonna ja jäi kuin kuuntelemaan hiljaisuutta. Poika seisoi hänen lähellään ja tunsi tytön hiusten ja ihon tuoksun. Se huumasi nuoren veren ja hän kiersi kätensä tytön ympärille ja puristi hänet lujaan syleilyyn.
— Elina, Elina, oletko sinä minun?
Tyttö kurotti huulensa pojan suudeltaviksi ja muuta vastausta ei poika kaivannutkaan.
* * * * *
Särkän pihamaalla ja nurkissa viipyi juhannusyön valo, mutta pihakamarissa oli hiljainen hämärä. Nuoret menivät pihamaan yli kamariin, jossa kielon tuoksu lemahteli voimakkaana.
Ei puhuttu mitään. Tyttö jäi seisomaan ikkunapieleen nojaten ja poika keinussa istuen katseli häntä. Suonet takoivat rajusti. Hän olikin oikeastaan syleillyt ja suudellut naista ensi kerran, ainakin sillä tavoin kuin nyt. Ensi otteesta tunsi hän, että tyttö syöpyi kuin ihana myrkky hänen vereensä.
Poika katseli yhä tyttöä. — Onko hän todellakin noin kaunis. En ole sitä ennen niin huomannutkaan kuin nyt. Täyteläinen povi ja lantion kaari, kaula hennosti kaareva ja poski kuin maitoa, vaalean tukan ympäröimänä. Veri läikähteli nyt niillä maidonvalkoisilla poskilla.
Tyttö kääntyi ja tuli hänen syliinsä. Aurinko nousi. Sen lämpimät säteet värähtelivät ikkunassa, kukkien lehdillä ja nuorten kirkastuneilla kasvoilla. Tyttö kurotti uudelleen ja taas uudelleen huulensa pojan suudeltaviksi.
— Nyt minä tiedän, mitä on antaa koskematon nuoruutensa koskemattomalle niinkuin sinä olet, virkkoi tyttö.
— Niin minäkin… kun saa antaa kaikki vain sille yhdelle.
Minuutit lipuivat hiljaa ohi. Ulkona puistossa helisi lintujen kuoro.
Aurinkoinen, sadunomainen juhannuspäivä oli alkamassa.
— Vielä tämä päivä ja tuleva yö, ja sitten sinun on mentävä. Minulle tulee niin ikävä sinua, puheli tyttö. Lupaatko minulle yhden pikkuisen asian, pyyteli hän.
— Lupaan mitä vain pyydät.
— Se on kyllä niin lapsellista, mutta kuitenkin…
Tyttö veti esiin medaljongin, joka oli hienossa nauhassa hänen povellaan. Siinä hän oli kantanut äiti-vainajansa kuvaa. Hellävaroen irroitti nyt tyttö kuvan medaljongista, suuteli sitä ja vei sen pöydälle.
— Äiti saa luovuttaa nyt sinulle paikkansa. Sinä annat kuvasi tähän ja minä kannan sitten sitä povellani nukkuessanikin.
Pojan silmät kostuivat. Hän ei tietänyt tätä ennen, että rakkaus olisi näin suurta ja syvää.
* * * * *
Seuraavana päivänä puhui Risto tästä isälleen. Eihän asialla olisi ollut niin kiirettä, mutta olihan puhuttava kuitenkin. Ja Ristolla oli jo pienuudesta pitäen ollut tapana puhua kaikista asioistaan viivyttelemättä isälleen.
— Se on oikein, että puhuit siitä, sanoi vanha Majamäki pojalleen. — Nyt minäkin olen rauhallisempi sinun suhteesi, kun tiedän, että sinulla on täällä tyttö, jota ajattelet. Majamäet ovat aina valinneet sen yhden ja ainoan ja sen myöskin pitäneet. Seikkailuhalu ei ole koskaan vetänyt suvun verta sellaiseen, jota olisi saanut jälestäpäin katua. Ja nyt kun olet saanut semmoisen tytön kuin Elina, niin kai sinussa on miestä myöskin pitämään hänet.
Risto katseli isäänsä, joka istui siinä kamarinsa pöydän päässä vakavin ja juhlallisin ilmein. Harmahtavat hiukset oli huolellisesti kammattu jakaukselle ja vanhanaikuinen verkaliivi oli tiukasti napitettu kiinni. Tulisikohan enää hänestä noin kunnioitusta herättävää suvun päämiestä, kuin isä tuossa oli?
— Särkän ukkokin pitää siitä, että sinä otat Elinan. Siellä on kulkenut yhtämittaa sulhasina kaiken maailman huijareita, komeitakin ja rikkaita, mutta tyhjin toimin ovat saaneet mennä samaa tietä kuin ovat tulleetkin. Kiitä vain onneasi, poika, ja koeta säilyttää se.
Risto ihmetteli, ettei tuntenut erikoista ylpeyttä siitä, että oli saanut Särkän tyttären omakseen. Suurta ja lämmintä mielihyvää vain. Oli niin kuin luonnollista, että Särkän tytär kuului hänelle. Ei sen vuoksi, että hänen sukunsa oli vanhaa ja kunnioitettua, vaan siksi, että heillä oli niin paljon keskinäistä ymmärtämystä, joka kai olisi paras takuu rakkauden kestävyydestä. —
Majamäki oli iloinen voidessaan puhella poikansa kanssa yhdestä jos toisestakin. Hän olikin saanut olla puhetoverin puutteessa. Kukapa jouti kesäisinä päivinä hänen luonaan olemaan, kun sairaus esti liikkumasta kartanolla ja työmailla. Saarallakin oli emäntätehtävänsä ja Allia ei huvittanut puhella vakavan isänsä kanssa.
Ukko oli yhä vieläkin harras suojeluskunta-aatteen kannattaja. Paikkakunnan suojeluskunta olikin kutsunut hänet kunniajäsenekseen ja siitä tuntui hän olevan mielissään.
Majamäki oli kysellyt pojaltaan kasarmioloista ja hengestä siellä ja kun Risto kertoi siitä, virkkoi hän:
— Niin, onhan se sotaväki olemassa ja täytyyhän sitä pitää, mutta niin minusta tuntuu, että suojeluskunnissa meillä sittekin on maan tuki ja turva. Jos sen asian hyväksi tehtäisiin niin paljon työtä, kuin sotaväessä, niin meillä olisi puolustuslaitos, jota ei voittaisi mikään. Ahkerasti ne täälläkin harjottelevat. Meiltäkin ovat jo kaikki miehet mukana. Harjotus-iltoina lopetetaan työt paria tuntia aikaisemmin.
Risto tunnusti olevansa samaa mieltä isänsä kanssa ja kertoi olevan sotapojissakin paljon samanmielisiä. Sen syyn takia olivat vastenmielisesti kasarmissa.
— Se on väärin tavallaan, että vastenmielisesti… virkkoi Majamäki. Kun kerran se on lain kautta niin laadittu, niin laki on pidettävä pyhänä, niinkauan kuin se muuttuu. Vaikkapa asiat ovatkin niin kuin tässä puhuttiin, niin kapinahenkeä ei ole siltä kannatettava. Ja sekin semmoinen, vaikkakin omassa mielessään, on kapinoimista.
Ei puhuttu siitä enää. Risto sanoi lähtevänsä käymään Särkässä. Aamulla varhain pitäisi olla jo kasarmille menossa, eikä sitten enää kerkiäisi.
— Sano terveisiä Särkän ukolle ja pyydä käymään täällä luonani. Onkin nyt paljon Juhanin kanssa puhuttavaa.
* * * * *
Keskipäivän helteessä nuokkuivat heilimöivät ruispellot kylän vainioilla. Taloissa oli hiljaista. Visertelevät pääskyparvet lentelivät vain pihamaitten yllä. Risto vaelteli onnellisissa mietteissään kylän läpi taloon, jossa tyttö jo kiihkeästi odotti häntä.