VII.

Heinäkuu oli tullut.

Raukea ja helteestä väsynyt vahtisotilas seisoi vahtipaikallaan. Joutilaana vetelehtivä, jätkältä näyttävä mies tuli siihen tarinoimaan, koskapa vahti oli yksin, eikä ketään pelättävistä upseereista ollut näkyvissä.

— Ei taida olla helppo seista siinä helteessä, virkkoi mies ja hakee varjoisan paikan ja sytyttää huolettomasti savukkeen.

Vahti vähän vilkastuu. Herpaiseva helle oli vetänyt kuin uneen siinä seistessä.

— Eipä ole.

— Ne pitää niitä vahteja vielä, vaikkei ole mitään mitä pitäisi vahtia. Eihän se tuo kasarmi karkaa. Eikä sinne sivulliset tuppaa, kyll’ se vissi on. Talonko vai torpan poikia sitä ollaan?

— Työmies minä…

— Vai työmies. No hankeaika se täällä kuluu. On se tämäkin, kun piti saada sotaväki. Huono täällä taitaa ruoka olla.

— Eihän se niin… saisi olla puolta parempikin.

— Eipä ei, mitäs ne ruuista… kivääri se on ruokaa ja aresti lepoa. Vaan pian se sosiaali-kommuni tämän lopettaa. Työväen valta ei tarvitse sotaväkeä.

— Kyllä minun puolestani saisi loppua, sanoo vahti ja vilkaistuaan ympärilleen, sytyttää savukkeen.

— Lepuutahan jalkojasi, minä vahtaan jos herroja tulee. Saa sitä nyt sen verran huilata.

Vahti epäröi, mutta istuu sitten läheiseen varjopaikkaan. Mies istuu hänen viereensä ja alentaen ääntään, supattaa melkein vahtisotilaan korvaan.

— Siellä on monenmielistä pojissa, eikö olekin? Kyllä moni poika tietäisi mihin aseensa ojentaisi, jos luvan saisi.

— Kyl-lä. Suututtamaan tämä on jo ruvennut. Joutaisivat herrat itse asua näissä kasarmeissaan ja tehdä sotapalvelusta.

— Herrat komentaa. Vaan tuuri muuttuu, saat uskoa, eikä ole kauan.
Herroilta päät poikki!

Vahti sylkäisi pitkän syljen.

— Kyllä minulta joutavat.

— Pietarista päin se aloitetaan!

Mies iskee silmää pojalle ja tämä näyttää ymmärtävän. Jos olisi muualla, niin osoittaisi jo täyttä ymmärtämystä. Tämä vahtipaikka tässä, ja muutenkin kasarmiolo tekee vähän epävarmaksi.

— Ei teidän punaisten tarvitse täällä kauan kitua, eikä mitään pelätä, vaikka toimisitte niin, että joukko lisääntyy. Se on nyt kasarmeissa tuuri muuttunut. Vähän niissä on enää lahtarimielisiä. Kun sana annetaan, niin silloin aseet heilumaan.

— Jokohan on niin?

— Mutta oletko sinä se, mikä näytät olevasi, p—le?

Mies katsoo tiukasti poikaa silmiin.

— No saat olla huoleti. En minä ole herrojen ystävä. Olin minä silloin sotatalvena jo punakaartissakin.

— No sitten hyvä! Sanon tässä nyt sulle, ettei ole kauan kun aloitetaan uudelleen.

— Jospa käy niinkuin viimekerrallakin.

— Ehei, nyt ovat toiset miehet remmissä. Eikä kestä nyt kauan se homma, kun näistä kasarmeista tulee omat miehet mukaan.

— Kyllähän niitä on täälläkin paljon, josko sitten mukaan lähtevät.

— Voi p— le! Ei tarvihe epäillä, etteivät lähtisi. Kyllä ne on tiedot siitä jo Pietarissa asti. Ja jotka eivät lähde, niin tuosta noin — mies veti sormella kaulaansa — sillon kun asiat ovat selvät.

Mies kaivoi pari kirjasta poveltaan.

— Luehan tuosta ja anna toverisikin lukea, mutta semmoisille, jotka tiedät varmoiksi. Ymmärräthän?

— Kyl-lä. Ei minua nenästä vedetä.

— Taitaisit maksua vastaan tehdä pieniä palveluksiakin yhteiselle asialle.

Poika naurahti.

— Onko teillä oikein rahojakin.

— Kyll' sitä on, eikä lopukaan. Jos sinus’ on miestä, niin ei tule taskurahojen puutetta.

Poika heristi korviaan. Taskurahoista olikin puute. Kortilla sai joskus, mutta ne menivät melkein tupakassa, tytöille ei tahtonut niistä riittää. Nythän saisi ehken runsaammin jos ottaisi. Ja mikä on ottaissa. Hyvä niillä on tarkoitus. Kansanvaltaahan ne koettavat saada.

— Kyllä kai minuun luottaa saa ja osaan minä niin puuhata, ettei tietoon tule.

— Vannotko?

— Vannon jos kerran siksi tulee. Ei tämä poika pelkää pirujakaan!

— Milloin olet tässä ensikerran?

— En osaa sanoa.

— No käy se muutenkin. Menet illalla Kantasen kahvilaan ja sanot emännälle tunnukseksi: »Punaista kahvia». Mutta sano hiljaa, ettei sivulliset kuule.

— Kyllä.

— Sitten saat mitä tarvitset.

Poika epäröi.

— Ellet sinä p—le ole vain urkkija ja salapoliisi?

Mies nauroi.

— Etkö sinä nyt tunne sen vertaa. Mutta oletko sinä varma? Jos p— le ilmaiset, niin nirri pois! Punainen käsi on ankara!

— Saat olla huoleti minusta. Minä tulen sitten siinä kahdeksan korvilla.

— Tule puoli kahdeksan. Asiamies on varmasti silloin siellä. Tuosta saat jo tupakkarahaksi.

Jätkä pisti kympin pojan kouraan ja poistui.

Vahti asettui paikoilleen. Nyt ei pyrkinyt enää raukasemaan. Uudet ajatukset askarruttivat aivoja.

Vai ovat sellaiset puuhat käynnissä. Oli hän niistä kuullut toisiltakin pojilta salaperäisenä kuiskeena, milloin missäkin. Eivät kai pitäneet häntä oikein varmana, koskeivät hänen kanssaan puhuneet. Olivat sanoneetkin, että »se on tuo Lassi semmoinen mikä lienee, ei se ole asioista perillä». Kohta saavat tietää, mikä minä olen, kun tässä jo toimimaan…

On se mukavaa saada niitä rahoja. Lainaksi olisikin jo pitänyt mankua pojilta tänä iltana, Salli on käynyt kovin kalliiksi. Kymppi pitäisi olla joka kerta ja vielä kahvit ja limonaadit. No nyt saa, jos tässä kerran hankkeeseen…

Päivä painui jo illoilleen. Vielä olisi joku tunti vahtivuoroa jäljellä. Olisi tehnyt mieli heittäytyä pitkin pituuttaan ja heittää kivääri menemään. Mokomakin riippa! Tästäpuolin alkaisikin tässä herraspäivät. Nythän saisi ehkä muuttaa tyttöä, kun olisi rahaa.

Saisi jonkun paremmista tytöistä joksikin illaksi. Herraspojat ja talojen jussit niitä kuljettelevat. Kuuluu pitävän ostella lahjoja ensin ja kävellytellä kahviloissa ja puistoissa ja aloittaa kaikinpuolin hienommin kuin ammattilaisten kanssa.

Ei näkynyt liikkuvia. Yksi tyttö tulla heippasi verkkaisin askelin.
Mikähän lienee ollut.

Tuli lähemmäksi ja tuttavia olikin. Mandi-likka, poikien heila, lihava tytön pullikka. Palveli apteekkarilla, ja oli semmoinen kaikkien kuljeteltava.

— Päivää Lassi! Jätä se torrakkosi ja tule uimaan!

— Ei passaa, sattuu herroja tulemaan ja paikka on tyhjä.

— No mitä siitä… joutavat olla herrat sen aikaa sijassa.

Mandi nauraa virnisteli ja vinkkaili silmää pojalle.

— Milloinkas olet Sallia viimeksi laituutellut?

— Mitä sitten?

— Muuten vain. Sulle ei taida muut kelvatakaan kuin Salli. Eikö se jo ala liiaksi hinkkautua, kun sitä jokainen…?

Olipa tytöllä suuta.

— Mitähän tehnee. Taitaisit sinäkin tulla vaikka tällaisen pojan kanssa?

— Mikäs sinulla on vikana. Tule vain uimaan, sielläpähän sitten näet.

— Ei tästä nyt uskalla… sitten iltasella.

— Missä ja minä aikana?

— Kantasen kahvilan nurkalla kahdeksan aikana.

Nainen virnotti.

— Mutta onko sulla rahaa?

— No on aina vähin sitäkin.

— Kyllä sitten tullaan.

Nainen meni ja vilkutteli vielä silmää pojalle. Oli saanut taas uuden pyydystetyksi.