X.
Majamäen pellonpäässä, aukealla kentällä oli suojeluskunnalla harjoitukset. Tähän suojeluskuntaan kuului monen ikäistä väkeä. Ikämiesjoukkueessa oli talojen isäntiä ja torppien känsäkouraisia miehiä. Kaikki suuren paikkakunnan miehet olivat mukana, paitsi ne, jotka uskoivat suojeluskunnissa olevan luokkapuolueen leiman, sekä työläiset läheiseltä valtion työmaalta.
Majamäki istui kivellä ja katseli miesten rivakoita liikkeitä ja reipasta ryhtiä. Ajatukset liikkuivat nykyisessä ja menneessä ajassa. Tuli mieleen suuren runoilijan Vänrikintarinat suomalaisista sankareista. Oli olemassa nytkin sankareita. Isäin henki oli säilynyt, vaikka luultiin, ettei se enää eläisi kuin tarinoissa.
Miehissä, jotka vapauttivat maan, oli sitä, ja tuossakin joukossa, joka hartaana ja peltomiehen sitkeydellä teki temppuja, oli sankarihenkeä. Se ei hevin luopuisi vapaudestaan.
Tuossa joukossa oli mukana myöskin se yhteiskunta-aines, joka työn kautta koetti turvata yhteiskunnallistakin asemaansa.
Kaikki ne torpparit, jotka työllään ja uurastamisellaan olivat saaneet riippumattoman aseman, olivat mukana. Heistäkin oli takavuosina joutunut suurin osa harhailemaan yhteiskunnallisen asemansa parannusta hakiessaan vieraille vesille, multa nyt oli heistä jo se osa palannut, jolla oli varmat toiveet olojensa korjautumisesta.
Lähellä sijaitsevan valtion työlaitoksen miehistä oli osa tullut katselemaan suojeluskunnan harjoituksia.
Kompa- ja pistosanoja sateli heidän joukostaan. Miehet olivatkin sitä ainesta, joka odotti uutta vallankumousta ja rakenteli kommunististen määritelmien varaan uutta yhteiskuntaa. Se osa ei liioin välittänyt parannuksistakaan, vaan olisi tahtonut elää työtönnä toisten kustannuksella ja harjoitti salaa ja julkisesti kapinakiihotusta.
Siinä olivat rakentajat ja alasrepijät vastakkain. Useammat sivussaseisojista pilkistelivät aidan takana. Eivät kehdanneet edes rehellisesti tulla katsomaan. Sieltä syrjästä oli parempi heitellä herjaussanoja ja nauraa räkätellä.
Majamäki kuulosti mitä siellä sanottiin.
— On ne syötetyn näköistä väkeä.
— Kuulkaas miehet, eiväthän nämä mitä suojeluskuntia… elintarvelautakuntiahan ne ovat. Annetaan kurjalistolle lyijyä, jos rupeavat leipää ja oikeutta vaatimaan.
Majamäki naurahti. Miesparkojen viisastelut olivat kovin tyhmiä.
Torpan miehiä ja niitä talojen vuosipalkkalaisia, jotka olivat riveissä, pilkattiin eniten.
— Eivätkö nuo saane tuosta verohelpotusta.
— Niin, ja isäntiähän heistä nyt tehdään.
— Kyllä nyt rengitkin saavat likisteliä talojen tyttäriä, kun ovat suojelemassa porvarien henkeä ja omaisuutta.
Majamäki aikoi mennä ajamaan rähisijöitä peltonsa aidan takaa, vaan jätti sikseen. Mitäpä se olisi hyödyttänyt. Ei heille kukaan mitään voinut. Olisivat joutaneet parannuslaitoksiin, valtion pakkotyöhön yhteiskuntaa mädättämästä.
Harjoitukset loppuivat ja muutamia isäntiä tuli Majamäen puheille.
Keskustelu kääntyi kohta sotalaitokseen.
— Kasarmit pitäisi olla maalla ja pojilla muutakin opetusta siinä sivussa, ei vain aseen käyttöä, sanoi joku miehistä.
— Samaa olen minäkin ajatellut. Eivät ole kaupungit sopivia paikkoja kasarmeille. Ei siellä kunnollista synny.
— Se on paikalleen sanottu, myönsi Majamäki. Näkyvät siinä muut olevan samaa mieltä kuin minäkin. Minä luotan vain näihin suojeluskuntiin maanpuolustuksessa ja muussa semmoisessa sisäisessä järjestyksessä, jatkoi hän. Jos ei näitä olisi, niin hukassa oltaisiin.
— Ja kun kerran vakituista sotaväkeä tarvitaan, niin keskikesän aikana pojat omille pelloilleen ja muu aika vuodesta sotapalvelukseen. Muutamat aselajit vain joka-aikaisiksi ja rajojen vartijat.
— Niin, saahan tästä haastaa, mutta mitäpä ne meidän turpeenkääntäjien mielistä. Herrat ovat viisaampia.
Puhe siirtyikin muihin asioihin, oman suojeluskunnan tarpeisiin.
Talvipuvut pitäisi saada miehille.
— Majamäen aitassa näkyy olevan valtainen pino sarkapakkoja. Niitä eivät talonmiehet tarvitse puoliakaan. Sieltä saa suurkiitoskaupalla, kun vaan käy hakemassa, lupasi Majamäki.
— Ja ostamalla saa lisää, minä annan rahaa, lupasi toinen ja kolmas.
Yhteisen asian eteen oli jokainen valmis jotain antamaan.