XI.
Vierähti muutamia päiviä. Ville oli syöksynyt surunsa ajamana kuin uhalla poikien mukana hurjastelemaan. Risto koetti estellä, mutta turhaan.
— Ei se, veli hyvä, maksa puhua… muutenkin tämä elämä täällä öllöttää. Punaiset saavat aivan vapaasti akiteerailla ja kiihottaa rauhallisiakin poikia. Kun täällä ollaan vielä ensi kevääseen, niin eikö tuota tultane mekin punaisiksi.
Risto naurahteli toverinsa kiukulle, vaikka myönsi niin olevankin.
— Kyllä me saamme jo hävetä kaikinpuolin suojeluskuntalaisia. Ei ole ryhtiä eikä mitään. Tällaiset joukot muka maanpuolustajia, joissa kohta toinen puoli polsevikkeja.
— Mutta täytyyhän olla vakituinen armeija, sanoi Risto.
— Niin täytyy mutta miksi se on sitten tällaista… Kyllä pitäisi suojeluskuntia vahventaa.
— Punaisetpa vaativat entisiäkin hajottamaan.
— Yhtähyvin kuin armeijaakin.
— Kyllä on sekaista.
— Niin on.
— Eikä taida selvää tullakaan.
— Kyllä totuus ja oikeus kerran vielä jää voitolle, sanoi Ville. Mutta hänestäkin tuntui niinkuin yhteiskunta-oloissa olisi jotain epäselvää ja sairasta olemassa.
Ei puhuttu enää siitä. Pojat lähtivät postiaan ottamaan.
Risto odotti Elinalta kirjettä, mutta saikin vain Aililta, sisareltaan.
» — Isä on hyvissä voimissa ja kulkee työmailla. Heinänkorjuu onkin jo lopussa ja suojeluskunnan juhlat sattuivat aivan kuin loppiaisiksi. Paljon oli väkeä ja suuremmeistä oli. Torvisoiton mukaan saatiin tanssiakin. Elinasi oli näytelmäkappaleessa ja hyvin se pelaaminen heiltä sujui Kivimäen Kallen kanssa. Olisi mielestäni vähempikin riittänyt, kun kerran on toisen omaksi lupautunut, kuten Elinakin. Eihän tästä pitäisi puhua sinulle, mutta Elinasta on kerrottu, että hän olisi ollut Kallen kanssa lähemmissäkin suhteissa sen jälkeen kun sinä läksit lomaltasi. Meidän uusi isäntärenki kertoi jotain sellaista nähneensä hevosia hakiessaan Särkän laitumelta, kun olivat sinne menneet. Tuli puheeksi, tietysti leikillä vain, kun lavaa eilen purettiin, se Elinan ja Kallen näytteleminen. Jaakko sanoi siihen että »mikä ihme se… kovin rotevasti ne halailivatkin tuolla Suvimäen rinteessä». Ei Jaakko tiedä mitään sinun ja Elinan suhteesta ja sillä kai sanoikin. Koetin tutkia, että »miten ne halasivat», mutta Jaakko nauroi vain. Kerron tämän siksi, että kirjoittaisit Elinalle ja vaatisit selvyyttä. Olen sinusta siksi ylpeä, etten soisi sinun olevan kaikkien yhteisellä ja kun tiedät, että meidän suvussa ovat olleet ankaria siinä suhteessa itselleen niin on sitä silloin toiseltakin vaadittava. En tämän perusteella mene väittämään onko asiassa perää, ja saattaahan sen näyttelemisenkin ymmärtää muutenkin, mutta joka tapauksessa voit kirjoittaa Elinalle.
En minä hänestä päällepäin uskoisi mitään huonoa. Äläkä tämän takia häntä jätä. Ja ehkäpä hänet itse tunnetkin paremmin kuin muut. Siksi kerroin, että olen välitön ja suora sisko sinulle.»
Kirjeessä oli vielä muutamia sanoja, mutta ne häipyivät Ristolta hämärään.
Odottamaton isku oli kohdannut häntä, jos kerran asia niin oli kuin sisko kertoi.
Oliko siis Elinakin kaksinaamainen niinkuin Villen mielitietty oli ollut? Eikö maailmassa enää voinut luottaa mihinkään?
Kauan istui Risto vuoteensa laidalla ja luki kirjeen aina uudelleen ja uudelleen.
Miksi Elinalta ei tullut edes kirjettä?
Olihan hän tosin muutamia päiviä sitten kirjoittanut.
Ville tuli Riston luokse kyselemään syytä toverinsa synkältä näyttävään mielialaan.
Eihän Risto voinut olla puhumatta. Täytyihän edes mieltään keventää.
— Semmoisia ne ovat, vakuutti Ville, ja lisää kaikenlaista puhumalla sai Riston herkän mielen yhä enemmän katkeroitumaan.
— Sanopa Ville, mikä nainen oikeastaan on? sanoi Risto.
— Petturi ja saatana! Jos en olisi minäkään rakastanut niinkuin rakastin… ja jos joku olisi semmoista kertonut Kaarinista, en olisi uskonut. Parasta kun en olisi sitä kohtausta nähnytkään. Rakastan häntä vieläkin ja…
Villen ääni takertui kurkkuun.
Päät kumarassa istuivat miehet vuoteensa laidalla.
— Helvetti! Mitäs tässä suremaan… Tule, mennään tanssiin pyörittelemään näitä kukkasia.
Risto epäröi.
— Tule pois. Ollaan me niinkuin muutkin.
— Sama kai se on. Kai sitä mekin osataan halata, kun se kerran näin menee.
* * * * *
Valssin sävel soi valittavana ja kaipaavana. Risto tanssi hurjasti. Melkein kohona piti hän tyttöä. Tytöllä oli pehmeä povi ja taipuisa vyötäinen. Paljas käsivarsi oli täyteläinen ja iho kuin samettia. Tyttö hymyili hänelle punaisella, viekoittelevalla suullaan ja Risto puristi silloin tyttöä lujemmin.
Tanssin väliajalla vei Risto tytön kursailematta hämärään sivuaulaan ja mitään sanomatta suuteli häntä; ja sinä hetkenä tunsi hän itsessään jotain menevän alaspäin huimaavaa vauhtia.
63
— Mikähän sinäkin olet, mietti Risto tanssin väliajalla katsellessaan tyttöä. Olet kai luvannut olla jonkun oma kokonaan ja jakamattomasti ja äsken annoit suudella itseäsi ja hymyilet- ja makeilet nyt kaikin tavoin minulle. Et ole työläistyttö, etkä konttorineiti, joita enimmän syytetään kevytmielisyydestä, vaan oikea porvarisneito, ehken hyvinkin vakavien vanhempien lapsi ja hyvin kasvatettu. Mutta näen, että olet valmis kaikkeen ja minä otankin sinut tänä yönä.
* * * * *
Risto palasi tytön luota raskaissa mietteissä. Itsesyytös painoi häntä malmin tavoin. Hän oli näkevinään edessään vanhan Majamäen kasvot, joissa oli surullinen ilme.
Ja vielä toisetkin kasvot surullisemmat ja kyyneleiset tulivat hänen katseltavikseen ja hiljaisella äänellä tuntui tyttö kysyvän:
— Tiesitkö varmasti todeksi mitä kuulit? Miksi et tahtonut kysyä ensin minulta? Eikö rakkaus olekaan luottamusta?
Se sattui kipeästi, mutta poika koetti väittää omaksi edukseen:
Sisko ei valehtele, hän tietää ja kun sitä jo toinenkin sanoi. Kyllä ne osaavat sitten kaunistella itseään, kun asiasta kysymys tulee.
Kyyneleiset kasvot hävisivät, mutta toiset vakavat ja syyttävät jäivät häntä katselemaan.
— Taisit hukata tänä yönä parhaasi, poika, ja siinä sivussa se meni koko suvun kunnia. Mitä siitä, jos muut eivät sitä tiedä, itse sen tietää kuitenkin. Helppo sinun on nyt ensimäisen kerran jälestä luisua.
Ehkä niin onkin, myönsi Risto. Himo kipenöi jo kuin myrkky suonissa. Vaikea sitä olisi nyt jo tappaa, ja täällä olivat kuin niljaiset kädet vetämässä syvyyteen.
Päätä pakotti ja kylmä hiki kohosi otsalle. Jos olisi ollut kotona, olisi voinut mennä tytön puheille ja saada selvyyden ja tällaista häpeää ei olisi tullut.