V.
MAISSA KÄYNTI.
Niin pian kuin isäni oli tullut laivaan sanoi hän: "Mitä tämä tällainen merkitsee? Mihin Pentlea läksi ja mitä tämä sinun kirjeesi oikein tarkoittaa?"
Kerroimme hänelle heti, miten Simon Pentlea oli lähtenyt ja missä kunnossa kajuutta oli ollut meidän murtauduttua sinne. Tarkastettuaan paikat sanoi hän, että olisi voinut käydä paljon huonommastikin, sillä lukuunottamatta noita Camachon antamia rahoja ja noin viittäkymmentä puntaa, jotka perämies oli varastanut, ei hän ollut löytänyt paikkaa, jossa isäni säilytti muita rahojaan, korallejaan ja viidensadan punnan arvoista helmivarastoaan. Laskettuaan yhteen kaiken varastetun tavaran arvon lukuunottaen rahatkin nousi hänen kärsimänsä vahinko noin kahteensataan puntaan. Mutta kronometerin ja ilmapuntarin särkeminen oli hänen mielestään paljon vakavampi asia, eikä hän ymmärtänyt, miten hän saisi ne uusituiksi. Koska yö alkoi jo pimetä, emme voineet päästä päällikön puheille ennen aamua, ja senvuoksi oli hyvin luultavaa, että Pentlea pudistaisi tomun jaloistaan ennen sitä. Emme nimittäin voineet toivoakaan saavamme minkäänlaista apua hänen ystäviltään, jotka olivat itsekin orjakauppiaita.
Emme siis voineet muuta tehdä kuin järjestää kajuutan ja odottaa aamua. Isäni aikoi silloin jälleen lähteä maihin ja ottaa minut mukaansa kirjoittamaan muistiin kaikki hänen myymänsä tavarat ja ne, joihin hän ne suostui vaihtamaan.
Ihastuin suuresti päästessäni mukaan ja pukeuduin parhaisiin valkoisiin vaatteihini. Laskeutuessani veneeseen sanoi toisen veneen perämies, Märssyraaka, minulle: "Herra, luullakseni saamme vettä venheeseemme ja valkoinen pukunne menee pilalle." Nousin jälleen kannelle hakemaan öljytakkiani, jonka aioin pukea ylleni, mutta veljeni Ville esti sen käskien minun vain heittää sen hartioilleni, että voisin vapautua siitä heti, jos vene sattuisi kaatumaan.
Erottuamme laivasta istuutuivat neekerit veneen pohjalle lähelle laitoja ja katsoivat eteenpäin meloessaan venettä. Työskennellessään rupesivat he ajankulukseen laulamaan jotakin hurjaa laulua, johon Märssyraaka, seisoessaan perässä ja ohjatessaan venettä yhdellä airolla, lauloi yksinlauluosat, jos nyt tuota mölyämistä voitiin sanoa lauluksi, sillä sellaiselta se ei ainakaan englantilaisen mielestä tuntunut.
He meloivat niin voimakkaasti, että veneemme oikein ratisi, ja näytti aivan lentävän lasimaisilla aalloilla, jotka vyöryivät rantaa kohden. Luulin pääsevämme sinne minuutissa tahi parissa. Äkkiä käski Märssyraaka miesten lopettaa melomisensa ja isäni sanoi: "Nyt, poikaseni, on sinun istuttava niin hiljaa kuin suinkin, ja jos vene sattuu kaatumaan, on sinun heti koetettava päästä siitä niin etäälle kuin suinkin ja sitten turvauduttava neekereihin, jotka vievät sinut varmasti ja turvallisesti maihin."
Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran todella, että tyrskyjen halki kulkeminen oli kuin olikin vaarallista. Vaikka olin kuullutkin kaikenlaisia merimiesjuttuja tyrskyissä kaatuneista veneistä ja niille sattuneista tapaturmista ja olin toivonut, kuten pojat tavallisesti toivovat pääsevänsä seikkailuihin, että saisin olla mukana jossakin sellaisessa tapauksessa voidakseni näyttää urhoollisuuttani, en ollut kumminkaan aavistanut, että nuo toiveeni täyttyisivät näin pian. Kun näin edessämme olevat korkeat aallot ja kuulin niiden pauhun, kun ne syöksyivät rantaa vasten, aloin toivoa jotakin toista sijaani osoittamaan rohkeutta tällaisessa leikissä.
Istuin hiljaa, kuten isäni oli käskenyt, ja katselin Märssyraakaa, joka huolellisesti tarkasteli noita päällemme hyökkääviä vuorenkorkuisia aaltoja. Ne näyttivät voivan täyttää veneemme silmänräpäyksessä vaahtoavalla vedellään. Miehet meloivat jälleen tyynesti eteenpäin, mutta pysähdyttivät veneen äkkiä, kuultuaan Märssyraa'an lyhyen komennon, ja kun me samalla kohosimme erään suuren aallon harjalle, vetäisivät he melansa vedestä valmistautuen melomaan kuin henkensä puolesta oikean hetken tultua.
Eteemme avautui syvä kuilu ja veneemme näytti liukuvan taaksepäin aallosta, joka ryskyen ja vaahdoten syöksyi tuohon kuoppaan. Silloin pistivät miehet melansa veteen ja me kiisimme eteenpäin pikajunan vauhdilla veden kuohuessa valkoisena vaahtona ympärillämme ja Märssyraa'an koettaessa pitää airollaan venettämme suorassa. Vähitellen pääsi tuo kuohuva vesi etääntymään meistä ja toinen mahtava aalto kohosi uhkaavasti takanamme. Pysähdyimme jälleen antaaksemme sen mennä sivu ennen sen harjan kouristumista ja muuttumista vaahdoksi. Onnistuimme aikomuksessamme, ja jälleen kuului tuo äskeinen pauhu, ja tuulispään tapainen vauhtimme uudistui. Unhotin vähitellen kaiken pelkoni, sillä veneen ja veden liikkeet sekä toisiaan äärimmäisiin ponnistuksiin kehoittavien miesten huudot hurmasivat minut kokonaan. Toivoin lopulta, että tyrskyt, joiden läpi meidän oli kuljettava, olisivat olleet viisi kertaa leveämmät ja olin pahoillani, kun me vihdoinkin pääsimme maihin.
Samassa silmänräpäyksessä, kun veneen köli koski pohjaan, nakkasivat neekerit melansa veneeseen ja hypättyään veteen ja tartuttuaan veneen laitoihin vetäisivät sen kauas rannalle, minne aallot eivät enää ylettyneet.
Isäni, joka ei ollut kääntänyt katsettaan minusta tyrskyjen halki tullessamme, sanoi: "Nyt se on tehty, poikaseni. Millaiselta sinusta Afrikan ranta nyt tuntuu?"
"Isä, tuo oli suurenmoista! En muista kokeneeni mitään niin mukavaa kuin tuo äskeinen aaltojen harjoilla liukuminen oli."
"Niin, mukavalta se kyllä tuntuu, mutta se on vaarallista. Nyt on meidän kumminkin kiiruhdettava saadaksemme tuon Pentlea-roiston vielä käsiimme. Käske sinä, Märssyraaka, neljä miestä viemään nämä tavarat", isäni viittasi muutamiin näytepaaluihin, "herra Macarthyn taloon ja lähetä pari miestä sanomaan Billy Barlowille, että hän tuo veneensä tänne tämän toisen veneemme viereen. Tulkaa sitten molemmat luokseni tuonne taloon."
Whydahin ranta oli minusta hyvin kummallisen näköinen. Siellä oli kaikkien noiden satamassa olevien erilaisten laivojen veneitä tuomassa ja noutamassa tavaroita, siat ja kalkkunat telmivät liassa ja kaikenlaisissa jätteissä, suuret orjalaumat työskentelivät alkuasukasvirkailijoiden johdolla, Dahomeyn kuninkaan sotilaat kävelivät sinne tänne piilukkoisine pyssyineen ja pienillä vireillä ponyilla ratsastavat valkoiset ja mustat miehet kiiruhtivat asioilleen. Eurooppalaisten kauppiaitten suuret varastohuoneet aidattuine pihoineen, orjakauppiasten suuret parakit ja alkuasukasten kylä, joka oli todellinen kaikensuuruisten ja -lajisten majain sekasotku, josta päällikköjen ja muiden kuuluisain miesten asunnot erottuivat kuin sotalaivasto kalastajalaivastosta, muodostivat yhdessä niin väririkkaan taulun, etten ollut sellaisesta voinut uneksiakaan, saati sitten sellaista ennen nähnyt.
Saavuimme hetken kuluttua herra Macarthyn taloon ja noustuamme porraskäytävää myöten suurelle parvekkeelle tapasimme siellä valkoiseen pukuun pukeutuneen omistajan, joka juuri antoi määräyksiä muutamille apulaisilleen, jotka hän kumminkin lähetti heti pois nähtyään meidät.
"Hyvää huomenta, kapteeni Baldwin, onko tuo nuorukainen poikanne?"
Isäni vastasi hänen tervehdykseensä ja kysyi sitten, oliko hän saanut mitään uutisia Pentleasta.
"En vielä", vastasi hän. "Olen lähettänyt miehiä koettamaan, saisivatko he tietoja hänestä Souzan kaupasta, jonne hän on mennyt, mutta siellä ovat järjestään kaikki sellaisia roistoja, etteivät he halua sanoa mitään. Siitä ei ole vielä pitkääkään aikaa, kun he hyökkäsivät tämän varastoni kimppuun, ja minulla oli täysi työ puolustaessani omaisuuttani. Päällikkö on tuominnut heidät maksamaan minulle viisisataa naulaa palmuöljyä, mutta varmasti en saa milloinkaan tippaakaan heiltä. Olen lähettänyt sanan päällikölle ja hän tulee tänne päivän kuluessa. Oletteko ilmoittanut tapauksen sotalaivan kapteenille?"
"En! Voisiko hän mitenkään auttaa minua?"
"Tosin hän ei voi lähettää miehiä ajamaan takaa varasta. Mutta toivoakseni tulee kapteeni ja muutamia upseereita seuraamaan teidän keskusteluanne päällikön kanssa. Koetan saada ne lupaamaan enemmän kuin vaatimaan, mutta miten ne sitten täyttävät lupauksensa, en voi mennä takaamaan."
"Hyvä on! Kirjoitan kirjeen ja lähetän sen laivaan. Miksi tuota kapteenia sanotaan ja mikä on laivan nimi?"
"Laivan nimi on Rover ja kapteenia sanotaan Howardiksi."
"No silloinhan asia on selvä. Saanko kynän, paperia ja mustetta, niin kirjoitan heti ja Frank saa mennä viemään sen perille."
"Miksi ette mene itse?"
"En halua menettää mitään tilaisuutta kaupantekoon, ja päällikköhän voi saapua tänne sillä aikaa kuin olen poissa."
"No onhan tuo niinkin. Muistakaa kumminkin pyytää anteeksi, ettette tule itse."
"Tietysti ja ilmoitanpa vielä syynkin."
Kirje oli pian valmis ja Märssyraaka sai käskyn viedä minut hänen majesteettinsa, kuudellatoista tykillä varustettuun Rover-nimiseen prikiin.
Huomasin, että tyrskyjä vastaan meneminen olikin aivan toisenlaista hommaa kuin tuleminen maihin niiden halki, ja vaikka se ei olekaan niin vaarallista, on se kumminkin paljon vaivalloisempaa. Se ei aiheuttanut mitään tuollaista riemuitsevaa tunnetta kuin aallon harjalla liukuminen oli minulle tullessa suonut.
Pääsimme niiden läpi sen suuremmitta vaurioitta, saimme ainoastaan hieman vettä veneeseen ja pian olimme Roverin sivulla.
Muudan laskuportaitten vieressä oleva vahti kysyi minulta mitä halusin ja vastattuani tuovani kirjettä kapteenille käski hän minun kiivetä sukkelasti kannelle paria käytettäväkseni heitettyä köyttä myöten. Tartuin niihin ja päästyäni kannelle menin perälle unhottamatta isäni määräystä, miten minun oli tervehdittävä.
Hämmästyin nähdessäni jokaisen erikoisosan puhtauden ja sirouden, mutta minulla ei ollut paljon aikaa osoittaa ihastustani, sillä eräs merikadetti kysyi minulta heti, mitä halusin. Vastasin hänelle tuovani kirjettä kapteenille.
"No antakaa se sitten minulle", sanoi hän, ja otettuaan kirjeen minulta meni hän erään peräkannen ylihangan puolella kävelevän upseerin luo ja tehden kunniaa antoi kirjeen tälle.
Luulin ensin tuota herraa kapteeniksi, mutta hän menikin takaportaita kajuuttaan ja palasi hetken kuluttua kapteeni Howardin kanssa, jota kaikki kannella olijat tervehtivät.
"Kuulehan nuorimies", sanoi kapteeni Howard minulle, "tuletko
Petrelista? Miksi ei kapteeni tullut tänne itse?"
"Suokaa anteeksi, herra", vastasin, "mutta luullakseni toivoi isäni voivansa saada paremmin selville tuon asian jäämällä maihin."
"Ah, oletko sinä kapteenin poika! No kerropas nyt minulle, mitä tiedät tuosta karkurista — mikä hänen nimensä nyt taasen olikaan?"
"Pentlea, herra kapteeni. Perämiehemme Hammond katkaisi jalkansa ja meidän oli otettava Pentlea hänen sijaansa juuri iltaa ennen lähtöämme. Hän oli meistä kaikista hyvin vastenmielinen ja lisäksi puhuu hän vielä espanjankieltäkin."
"Puhuuko hän espanjankieltä? Mistä sen tiedät?"
"Kap Mountissa tuli eräs Camacho-niminen espanjalainen luoksemme orjalaivastaan ja Pentlea tunsi hänet puhutellen häntä espanjankielellä."
"Todellako? Ja nyt hän on varastanut rahaa ja muutamia tavarapaaluja ja paennut Souzan kauppaan. No saadaanpas nähdä! Perämies, käskekää ensimmäinen luutnantti puheilleni."
Luutnantti tuli heti ja kapteeni Howard sanoi: "Kuulkaahan, Stannard, tuo täältä hakemamme roisto Camacho onkin Kap Mountissa. Millaiset olivat hänen laivansa, poikaseni?"
"Hänellä oli pari kuunaria. Santa Maria ja Santiago."
"Vai pari! Mitä asioita teillä niiden kanssa oli?"
"Möimme heille elintarpeita."
"Olivatko nuo laivat täynnä orjia?"
"En tiedä. Minä en kumminkaan nähnyt ainoatakaan."
"Olivatko niiden kyljet puhtaat vai likaiset?"
"Hyvin puhtaat, herra kapteeni. Mielestäni olivat ne aivan huvipursien näköiset."
"Vai niin. No siinä tapauksessa eivät ne olleet ottaneet orjia vielä laivoihin. Stannard, lähden maihin katsomaan, voisinko jollakin tavalla auttaa kapteeni Baldwinia ja sillä aikaa on teidän laitettava kaikki merikuntoon. Hinatkaa veneet ylös ja vääntäkää ankkurikettinki lyhyeksi. Lähden maihin tämän nuorukaisen veneessä. Sanokaa Smithille, kirjurilleni, että hän saa tulla mukaani. Perämies, tuokaa miekkani ja sadetakkini!"
Melkein lyhyemmässä ajassa kuin voin kirjoittaa olimme veneessä ja matkalla maihin. Roverin kannella alkoi heti kuumeinen työ purjeiden irroittamisessa ja ankkurin nostamisessa.
"Toivoakseni saamme tuon Camacho-roiston pian käsiimme. Hän on tehnyt meille pari rumaa kepposta, vai mitä, Smith", sanoi kapteeni Howard.
"Kyllä, kapteeni, ne ovat meillä vielä hyvässä muistossa", vastasi Smith, josta ei tyrskyjen halki kulkeminen näyttänyt tuntuvan ollenkaan miellyttävältä.
Pääsimme pian turvallisesti maihin ja menimme suoraan herra Macarthyn kauppaan. Isäni ja hän olivat jo odottaneet meitä hieman kärsimättömästi, sillä heille oli juuri tuotu sana, että paikan päällikkö tulee pian keskustelemaan Pentlean paosta ja varkauksista.
Tarkoitusta varten tyhjennettiin heti eräs kauppahuoneen alakerroksessa oleva suuri huone, ja kapteeni Howard, isäni ja herra Macarthy menivät sinne heti, istuutuen seinän vierustalla olevalle penkille. Herra Smith ja minä asetuimme pöydän ääreen kirjoittamaan muistiin päätökset, joita asiassa tultaisiin tekemään.
Rumpujen ja torvien pärinä sekä pyssyjen pauke ilmaisivat suuren päällikön tulon. Laskeuduttuaan kantotuolista, jolla hänet oli sinne kuljetettu, tuli hän huoneeseen tulkkineen, päivänvarjon kantajineen ja muine miehineen, jotka kantoivat virkansa merkkinä kultakahvaisia miekkoja. Päällikkö istuutui kapteeni Howardia vastapäätä olevalle tuolille.
Hän oli pukeutunut huolellisesti päärmättyyn vormuun ja lakeijan hattuun, jossa oli kultainen nauha ja kukon höyhenillä koristettu suuri kokardi. Vyötäreitten ympärillä oli komea silkkivyö, johon oli pistetty pari hopeahelaista pistoolia, ja hänen sääriensä ympärillä oli niin paljon helmiä ja kulkusia, että hänen oli hyvin vaikea kävellä. Smith kuiskasi minulle, että tuon komeuden kaikkein huomattavin ja kallein osa oli kaulan ympärille kiedottu suurista helmistä kokoonpantu nauha.
Niin pian kuin tavanmukaiset kohteliaisuudet oli vaihdettu ja välttämättömät likööri- ja viiniryypyt kulautettu, joita ilman ei mitään asiaa tuolla rannikolla voida panna alullekaan, avasi kapteeni Howard kokouksen sanoen päällikölle Dahomeyn kuninkaan olevan Englannin kuningattaren ystävän, jonka velvollisuus oli huolehtia, että hänen maassaan noudatettiin lakia. Lopuksi hän huomautti päällikölle, että tämä lähettäisi heti miehiä Souzan kauppaan noutamaan Pentlean kuulusteltavaksi.
Mutta päällikkö pyyteli vain anteeksi sanoen Souzankin olevan kuninkaan ystävän, joten hän ei voinut tunkeutua Souzan kauppaan.
Kapteeni Howard ei kumminkaan hellittänyt, ennenkuin päällikkö jotenkin myrskyisen keskustelun jälkeen lupasi, että jos Pentlea vain löydettäisiin, hänet tuotaisiin heti luoksemme.
Nyt tarjottiin jälleen ryyppyjä, ja ne nautittuaan poistui päällikkö.
Kun hän oli mennyt, sanoi kapteeni Howard: "Niin, herrat, luullakseni en voi nyt tällä kertaa auttaa teitä tämän paremmin. Minun on purjehdittava heti hakemaan noita teidän Kap Mountissa näkemiänne kuunareita, mutta tänne saapuu päivän tahi parin kuluttua Dragon-niminen rataslaiva, jonka kapteeni on kyllä ottava tämän asianne hoidettavakseen. Haluaisin kyllä hyvin mielelläni tutustua tuohon Pentleaan, sillä luullakseni on hän hyvin tunnettu ja kauan etsitty mies, sillä jos hän on tuo luulemani henkilö, on hän yhtä suuri merirosvo kuin orjakauppiaskin ja ansaitsee tulla hirtetyksi paremmin kuin moni muu roisto."
Kerroin nyt kapteenille noista muistikirjoista, jotka stevartti oli löytänyt Pentlean hytistä. Saatuaan ne isältäni ja katseltuaan niitä, sanoi kapteeni: "Näytän olleen aivan oikeassa. Jos voisin tehdä, kuten haluan, toisin mieheni maihin ja hakisin tuon miehen Souzan talosta joko kuolleena tahi elävänä, mutta ohjeeni ovat niin ankarat, etten uskalla ryhtyä siihen. Kapteeni Baldwin, teidän on oltava hyvin varuillanne, sillä tuo mies ei tilaisuuden sattuessa epäröi ollenkaan koettamasta saada teidän prikiänne haltuunsa. Voitteko luottaa jäljellä olevaan miehistöönne?"
"Toivoakseni, kapteeni Howard. Ne ovat kaikki Bristolista kotoisin olevia miehiä ja olen tuntenut heidät jo vuosikausia."
"No tuohan kuulostaa hyvältä, mutta muistakaa kumminkin varoa noita orjakauppiaita, erittäinkin herra Camachoa. Hän ei kyllä Caillandin piirissä uskalla tehdä mitään kepposia kenellekään, sillä vaikka tuo ranskalainen onkin orjakauppias, on hänellä kumminkin jonkunlaiset käsitteet kunniasta ja oikeuksista. Jos Camacho ja tuo puoliespanjalainen Pentlea vain pääsevät yhteen, muodostavat he silloin niin arvokkaan roistoparin, ettei sellaista ole vielä milloinkaan hirtetty. Mutta nyt on minun lähdettävä. Saako veneenne tulla viemään minua laivaan?"
"Kyllä, kapteeni. Olen teille hyvin kiitollinen avustanne."
"Hyvä! Tutustuin teihin mielelläni. Ja muistakaa nyt Dragonin tultua mennä kapteeni Thompsonin puheille. Hän tekee kyllä voitavansa pakottaakseen päällikön ryhtymään toimenpiteihin tässä asiassa."
Kapteeni Howardin poistuttua syventyivät isäni ja herra Macarthy liikeasioihin ja minä sain erään kirjurin johdolla lähteä katselemaan kylää.
Hämmästyin suuresti nähdessäni pyssyillä ja suurilla käyrillä veitsillä varustettuja naisia liikuskelevan kujilla, ja jouduin vallan ihmeisiin kuullessani niiden kuuluvan Dahomeyn kuninkaan säännölliseen sotajoukkoon, jonka luotettavimman osan nuo naispataljoonat kuuluivat muodostavan. Toinen omituinen asia, jota tuo kirjuri vei minut katsomaan, oli pyhien käärmeiden temppeli. Erään pihan keskellä olevassa suuressa majassa oli tuollaisia matelijoita sadoittain, luullakseni olivat ne kaikki python-käärmeitä. Ne olivat niin kesyjä, että niitä palveleva pappi sai aivan vapaasti liikkua niiden joukossa. Pappi salli, saatuaan rommia, meidän heittää niille muutamia eläviä lintuja nähdäksemme miten ne hyökkäävät saaliinsa kimppuun.
Sattui, että eräs noista linnuista oli komea pitkäpyrstöinen valkoinen kukko, jonka suurin käärme heti sieppasi suuhunsa.
Heti kun muudan pappi huomasi sen, riensi hän luokseni ja vetäisi kasvoihini pitkän viirun jollakin iljettävällä sekoituksella. Aioin työntää tuon miehen menemään ja pyyhkäistä pois tuon haisevan saastan naamastani, mutta oppaani pyysi minua olemaan rauhallinen, sillä meidän henkemme ei olisi minkään arvoinen, sanoi hän, jos jotenkin loukkaisimme noita tietäjiä. Pysyin sen vuoksi niin hiljaa kuin suinkin. Pari muuta pappia tarttui käsiini alkaen tutkia kämmeniäni, ja tuo ensimmäinen aukaisi paitani, ja nähtyään rinnassani olevan syntymämerkin viittasi hän siihen ja alkoi puhua pärpättää hyvin nopeasti ja kiihkeästi toverilleen.
Kysyin kirjurilta, mitä tämä kaikki merkitsi. Hän ei sanonut oikein ymmärtävänsä, mutta luuli sen merkitsevän jotakin ikävyyksiä minulle. Jonkun ajan kuluttua lopettivat kiusaajani, sillä muuksikaan en voi heitä sanoa, hommansa, jättäen minut rauhaan. Oppaani sai nyt heidät selittämään, että olin suuri tietäjä, jonka aikomus oli kulkea kauas ja nähdä paljon asioita. Noilla matkoillani joutuisin minä moniin vaaroihin, mutta lopulta kumminkin selviytyisin niistä kunnialla ja palaisin terveenä kotiini. Tämän ennustuksen palkaksi oli minun ostettava heille enemmän rommia, mutta sitten minä kiiruhdinkin kauppaan peseytymään puhtaaksi tuosta saastasta ja heidän likaisten sormiensa jäljistä.
Mutta peseydyttyäni huomasinkin, ettei tuo aine lähtenytkään kasvoistani aivan tarkkaan. Isäni käski minun mennä laivaan heti ja pysyä siellä, kunnes jälleen voisin esiintyä kristityn ihmisen lailla. Ilta oli kumminkin jo niin myöhäinen, että hänkin tuli kanssani.