6:S KOHTAUS.
Dona Lucrezia, Gennaro. Koko ajan näkyy Rustighello pikku huoneessa liikkumatonna lasioven takana.
DONA LUCREZIA. Gennaro, te olette myrkytetty.
GENNARO. Myrkytetty?
DONA LUCREZIA. Myrkytetty.
GENNARO. Minun olisi pitänyt arvata se, olihan viini teidän kaatamaanne.
DONA LUCREZIA. Oh, elkää musertako minua, Gennaro. Elkää ottako minulta sitä vähää voimaa, mikä minulla vielä on jälellä ja jonka tarvitsen vielä muutamia hetkiä. Kuulkaa minua. Herttua on mustasukkainen teidän tähtenne, hän luulee että olette minun rakastajani. Hän ei jättänyt minulle muuta valittavaa kuin joko nähdä Rustighellon pistävän teidät kuoliaaksi tai että minä itse tarjoisin teille myrkkypikarin. Se on kauheata myrkkyä, Gennaro, myrkkyä, jonka paljas ajatteleminenkin saa kalpenemaan jokaisen italialaisen, joka tuntee viimeisten kahdenkymmenen vuoden historian.
GENNARO. Niin, Borgiain myrkkyä.
DONA LUCREZIA. Te olette sitä juonut. Ei kukaan koko maailmassa tunne tämän kauhean sekoituksen vastamyrkkyä, ei kukaan paitse paavi, Valensian herttua ja minä. Katsokaa, tässä näette tämän pullon, joka minulla on aina povellani. Tässä pullossa on elämä, on terveys, on pelastus. Yksi ainoa pisara huulillenne ja te olette pelastettu.
Lucrezia aikoo panna pullon Gennaron huulille, mutta tämä peräytyy.
GENNARO katsellen häntä terävästi. Herttuatar, mistä voin minä tietää, ett'ei tämä ole myrkkyä?
DONA LUCREZIA kaatuen musertuneena nojatuoliin. Oi jumalani, oi jumalani!
GENNARO. Eikö teidän nimenne ole Lucrezia Borgia? Luuletteko, ett'en minä muista Bajazetin veljeä? Niin, minä taidan hiukan historiaakin. Hänelle uskoteltiin, hänelle myös, että Kaarle kahdeksas oli hänet myrkyttänyt, ja hänelle annettiin vastamyrkkyä, josta hän kuoli. Käsi, joka tarjosi hänelle tuon vastamyrkyn, pitää tuota pulloa. Ja suu, joka kehoitti häntä juomaan, se kehoittaa nyt siihen minuakin.
DONA LUCREZIA. Kurjaa minua!
GENNARO. Kuulkaa, signora, minä en anna teeskennellyn rakkautenne pettää itseäni. Teillä on joitain hämäriä tarkoituksia minun suhteeni. Se on aivan ilmeistä. Te varmaan tiedätte, kuka minä olen. Niin juuri, se näkyy teidän kasvoistanne, ja on helppo nähdä, että teillä on joku voittamaton syy, joka estää teitä sitä minulle koskaan sanomasta. Teidän perheenne mahtanee tuntea minun perheeni, ja tällä hetkellä te, minua myrkyttäessänne, ette luultavasti tahdo kostaa minulle, vaan — kuka ties — ehkä äidilleni.
DONA LUCREZIA. Teidän äitinne, Gennaro, te ehkä näette hänet toisellaisena kuin hän on. Mitä sanoisitte, jos hän ei olisi kuin rikollinen nainen niinkuin minäkin?
GENNARO. Elkää panetelko äitiäni! Oh, ei! minun äitini ei ole sellainen nainen kuin te, signora Lucrezia. Oh, minä tunnen hänet sydämmessäni ja minä haaveilen häntä mielessäni sellaiseksi kuin hän on; minulla on hänen kuvansa täällä sydämessäni, en rakastaisi häntä niinkuin rakastan, ell'ei hän olisi minun arvoiseni; pojan sydän ei erehdy äidistään. Minä vihaisin häntä, jos hän olisi teidän kaltaisenne. Ei, ei! Minussa on jotain, joka sanoo minulle kuuluvalla äänellä, että äitini ei ole noita sukurutsauksen, epäsiveellisyyden ja myrkyttämishimon hirviöitä, joita te olette, te nykyajan kaunottaret. Oh! jumalani, minä olen varma siitä, että jos taivaan alla on viaton nainen, siveellinen nainen, pyhä nainen, se nainen on äitini. Oh, hän on sellainen eikä muullainen. Te hänet varmaankin tunnette, ja te ette voi väittää vääräksi, mitä olen sanonut.
DONA LUCREZIA. En, minä en tunne tällaista naista, tällaista äitiä.
GENNARO. Mutta kenelle minä puhun näin? Mitäpä teitä, Lucrezia Borgia, liikuttavat äidin ilot tai surut? Teillä ei ole koskaan ollut lapsia, niin ainakin kerrotaan, ja kiittäkää te siitä onneanne. Sillä jos teillä olisi lapsia, niin he teidät kieltäisivät. Ei onnettomin taivahan hylkykään haluaisi itselleen teidän kaltaistanne äitiä. Olla Lucrezia Borgian poika! sanoa Lucrezia Borgialle: äitini. Oh…
DONA LUCREZIA. Gennaro, te olette myrkytetty, herttua, joka luulee teidän kuolleen, voi tulla millä hetkellä hyvänsä, minun ei pitäisi ajatella muuta kuin teidän pelastustanne ja pakoanne, mutta te sanotte minulle niin hirmuisia asioita, ett'en minä voi muuta kuin jäädä kauhusta kivettyneenä teitä kuuntelemaan.
GENNARO. Herttuatar…
DONA LUCREZIA. Kas niin, tästä täytyy tulla loppu. Musertakaa minut ylenkatseenne alle; mutta te olette myrkytetty, tyhjentäkää heti tämä!
GENNARO. Mitä on minun uskominen? Herttua on kunnian mies, ja minä olen pelastanut hänen isänsä hengen. Teitä, teitä olen minä loukannut. Teillä on syytä kostaa minulle.
DONA LUCREZIA. Kostaa sinulle, Gennaro! — Minä, joka voisin antaa sinulle koko elämäni lisätäkseni yhden ainoan hetken sinun elämääsi, joka voisin vuodattaa vereni kuiviin estääkseni sinua vuodattamasta yhtä ainoata kyyneltäkään, minä, joka voisin istua häpeäpaaluun asettaakseni sinut valta-istuimelle, joka voisin helvetin kidutuksella maksaa sinun pienimmän ilosi, en epäileisi, en valittaisi, vaan olisin onnellinen, suuteleisin jalkojasi, Gennaro. Oh, sinä et koskaan saa tietää mitään muuta minun sydänparastani, et muuta kuin että hän on sinua täysi. Gennaro, aika rientää, myrkky vaikuttaa, sinä tunnet sen hetipaikalla! kuuletko? vielä hetkinen ja kaikki on myöhäistä. Elämä avaa sinulle tällä hetkellä kaksi pimeyttä, mutta yhdellä on vähemmän minuutteja kuin toisella vuosia. Sinun täytyy valita jompikumpi. Valinta on kauhea! Anna minun johtaa itseäsi. Sääli itseäsi ja minua, Gennaro! Juo pian, juo taivahan nimessä!
GENNARO. Hyvä. Jos tässä tapahtuu rikos, niin tulkoon syy siitä teidän päällenne. Sitäpaitse, puhuittepa totta tai valetta, ei maksa vaivaa elämästäni enempää melua pitää. Antakaa tänne.
Ottaa pullon ja juo.
DONA LUCREZIA. Pelastettu! — Nyt, palaa takaisin Venetsiaan niin pian kun ratsusi pääsee. Onko sinulla rahaa?
GENNARO. On.
DONA LUCREZIA. Herttua luulee sinut kuolleeksi. On helppo salata häneltä sinun pakosi. Odota! Ota tämä pullo ja pidä se aina kanssasi. Tätä nykyä on joka ateriassa myrkkyä. Sinä, varsinkin sinä olet aina vaarassa. Ja nyt, lähde pian. (Näyttäen hänelle salaoven, jota raottaa.) Astu alas näitä rappuja. Se vie erääseen pihaan Negronin palatsissa. Sitä tietä on sinun helppo pujahtaa tiehesi. Elä odota huomiseen aamuun, elä odota auringon laskuun, elä viivy yhtä ainoata tuntia, elä odota puoltakaan tuntia! Jätä Ferrara heti paikalla, niinkuin olisi se Sodoma, joka palaa, eläkä katsahda taaksesi! Hyvästi! — Odota vielä hetkinen. Minulla on vielä viimeinen sana sinulle sanottavana, oma rakas Gennaro.
GENNARO. Puhukaa, herttuatar!
DONA LUCREZIA. Sanon sinulle tällä hetkellä ikuiset jäähyväiset, Gennaro. En saa sinua enää koskaan nähdä, en saa toivoa sinua enää edes sattumalta tapaavani. Se oli ainoa onni, joka minulla vielä oli maailmassa jälellä. Mutta se voisi saattaa sinun henkesi vaaraan, Gennaro. Olemme siis ijäksi päiväksi tässä maailmassa erotetut, niin, ja minä olen liiankin varma siitä, että tulemme olemaan erotetut tulevassakin. Gennaro, etkö tahtoisi sanoa minulle jotain hellää sanaa, ennenkun me näin eroamme ikuiseksi?
GENNARO luoden alas silmänsä. Herttuatar…
DONA LUCREZIA. Olen pelastanut sinun henkesi, olenhan.
GENNARO. Te sanotte niin. Kaikki tämä on niin hämärää. En tiedä, mitä ajatella. Kuulkaa, herttuatar, minä voin antaa teille anteeksi kaikki, yhtä vain en voi.
DONA LUCREZIA. Mitä?
GENNARO. Vannokaa kaiken sen kautta, mikä on teille rakasta, minun pääni kautta, koska minua rakastatte, minun sieluni ikuisen pelastuksen kautta, vannokaa minulle, ett'ei teidän rikoksillanne ole mitään osaa minun äitini onnettomuuksiin!
DONA LUCREZIA. En voi valehdella teille, Gennaro. En voi sitä vannoa.
GENNARO. Oi äitini, äitini! kas tuossa siis se kauhea nainen, joka on syynä sinun onnettomuuteesi!
DONA LUCREZIA. Gennaro!
GENNARO. Olette tunnustanut syyllisyytenne! Hyvästi! Olkaa kirottu!
DONA LUCREZIA. Ja sinä, Gennaro, ole siunattu!
Gennaro poistuu. — Lucrezia kaatuu pyörtyneenä nojatuoliin.