KAHDEKSASKAHDEKSATTA LUKU.
Vala.
Tällä hetkellä nousi ylös eräs nuori upseeri ja pyysi puheen vuoroa.
- Mitä sinä tahdot, luutnantti Popoff? kysyi översti Maschin luutnantilta.
- Pyydän anteeksi, että minä uskallan käyttää puheenvuoroa tässä kokouksessa, jossa niin monta vanhempaa ja kokeneempaa miestä istuu, mutta översti Maschin on äsken puhunut niistä aseista, joita me kannamme. Nämä olemme saaneet kuninkaalta ja kun otimme ne vastaan, teimme pyhän valan, että käyttäisimme niitä suojellaksemme kuningasta ja hänen kunniaksensa. Saammeko nyt tähdätä nämä samat aseet kuningasta vastaan? Saammeko rikkoa sen valan, jonka olemme vannoneet?
- Minä olen sinulle kiitoksen velassa, luutnantti Popoff, että toit ilmi tämän ajatuksen, sanoi översti Maschin — voisi todellakin näyttää siltä kuin olisimme valapattoja, kun taistelemme kuningasta vastaan hänen omilla aseillaan, mutta niin ei ole asianlaita, ystäväni. Sillä kun lupasimme kuninkaalle käyttää aseita hänen puolustuksekseen, niin oli hän jo kauan sitä ennen vannonut meille valan, että hänestä tulee hyvä ja oikeamielinen kuningas, isänmaan isä ja että hän on valmis uhraamaan elämänsä ja omaisuutensa meidän tähtemme, alamaistensa tähden, jos niin vaaditaan. Ja onko hän pitänyt tämän valansa? Ei, ei yhtä tuntiakaan koko hallituksensa aikana. Hänestä on tullut valapatto ja siten olemme mekin päässeet valastamme. Tämän tahdon sinulle vastata, luutnantti Popoff.
Kuului myöntymyksen hyminä, mutta nuori luutnantti jatkoi:
- Olen nyt päällikköni suusta kuullut, että minä epäilyksettä uskallan rikkoa sen valan, jonka sotilaana olen vannonut. Siitä syystä minä myös rikon sen.
Nuori luutnantti meni taas paikoilleen ja keskustelua jatkettiin.
- Siitä olemme siis yhtä mieltä, hyvät ystävät, sanoi översti Maschin, — että Aleksanteri ja Draga ovat poistettavat. Meillä ei siis ole muuta tehtävää kuin ratkaista, kuinka perusteellisesti tämä poistaminen on tapahtuva. Meillä on tässä suhteessa kaksi tietä valittavana. Joko — översti Maschinin ääni sai kovemman soinnun, — pakotamme me Aleksanterin kirjoittamaan luopumus anomuksen alle ja ajamme hänet maasta kaikiksi ajoiksi ja kiellämme astumasta Serbian rajan yli sekä teemme Dragalle samoin, tai —
Översti hengitti syvään. Hän katsoi ympäri piiriä kuin tahtoisi hän edeltäpäin saada varmuutta, minkä vaikutuksen hänen seuraavat sanansa tekisivät kokoontuneihin. Sitte sanoi hän syvällä ja soinnukkaalla äänellä:
- Tai myös täytyy Aleksanteri ja Draga tappaa, sillä silloin ovat he vaarattomimmat.
Hiljaisuus seurasi näitä sanoja. — Vaikka kaikki ne miehet, jotka olivat kokoontuneet, olivat vakuutetut siitä, että tyrannin ja tuon halpamaisen Dragan kuolema pelastaisi kerrassaan Serbian onnettomuuksista ja perikadosta, niin ei kukaan läsnäolevista uskaltanut lausua kuolemantuomiota.
Sellaisissa tapauksissa ei kukaan tahdo olla ensimäinen. Sillä eipä ole todellakaan lasten leikkiä tuomita kruunattu pää kuolemaan, vaikkakin hallitsija olisi tehnyt itsensä kuinka syylliseksi.
Silloin nousi Avakumovitsch ja lausui:
- Minä luulen, että meidän täytyy eroittaa kaksi asiata toisistaan, nimittäin Aleksanterin ja Dragan kohtalo. Tätä Dragaa kohtaan, jota me kutsumme Belgradin ruoskaksi, ei meillä minun tietääkseni ole mitään velvollisuuksia. Hän ei voi vaatia mitään sääliä meidän puoleltamme, eikä meillä ole velvollisuutta menetellä sääliväisesti häntä kohtaan. Kylmäverisesti on hän valanut myrkkyä Serbian kansaan, myrkkyä, jonka seurauksista meidän kansamme vielä kauan tulee kärsimään. Miksi emme tekisi samoin hänen kanssansa. Sitäpaitse voimme ainoastaan silloin tuntea olevamme turvatut Dragalta kun hän makaa kalpeana, kylmänä ja hengettömänä, edessämme. Ajakaa se nainen maailman ääriin, ajakaa hänet pohjoisnavalle jossa jäävuoret koskettavat taivasta huipuillansa, ajakaa hänet Afrikan erämaihin, joiden hiekka on sulamaisillaan auringon hehkuvista suuteloista ja minä sanon teille, että Draga palajaa jonakuna päivänä uudelleen saattaakseen Serbian turmioon.
Draga kuolkoon, sillä hän on kuoleman ansainnut! Draga kuolkoon! —
Meidän velvollisuutemme Serbiaa kohtaan on tappaa hänet!
- Draga kuolkoon! huusi översti Maschin. — Rehellinen Avakumovitsch on lausunut oikean sanan — hän kuolkoon meidän tikariemme pistoista!
- Draga kuolkoon! huusivat liittoutuneet ja näytti siltä, kuin olisivat he olleet sekasin. Miehet syleilivät toisiansa. He syleilivät toisiansa. He suutelivat toisiansa ja puristivat toistensa kättä, he onnittelivat toisiansa siitä että ratkaiseva sana todellakin — todellakin oli lausuttu. Mutta översti Maschin tarttui Avakumovitschin käteen ja sanoi hänelle liikutettuna:
- Avakumovitsch, sen sanan vuoksi jonka te nyt niin rohkeasti lausuitte, sen ajatuksen tähden, jonka ennemmin kuin muut serbialaiset olette puhunut sanoiksi, nostavat tulevat sukupolvet teille muistopatsaan ja teidän nimenne on kuolematon Serbiassa. Sillä te olette lausunut ajatuksen, joka oli kätketty koko kansan rinnassa, ja sitä ei kansa koskaan unohda. Se, joka kansan silmistä osaa lukea sen sisälliset ajatukset, on mies.
- Jatkakaamme, keskeytti Avakumovitsch vakavasti. Dragan kohtalo oli helposti ratkaistu. Sen ilkiön täytyy kärsiä kuolema, se on selvä. Mutta — vaikeampaa on ratkaista Aleksanterin kohtalo. Että hänkin on ansainnut kuoleman, on aivan selvä, hyvät ystävät. Hän on pettänyt kansansa ja myönyt maansa kurjalle naiselle, hän on häväissyt meidät kaikki ja tehnyt Serbian koko maailman pilkan esineeksi. Ehkä olisi hänellekin parempi, ettei hänen tarvitsisi elää lankeemuksensa yli. Hänellä ei ole sitä siveellistä voimaa, että voisi onnettomuudessakin olla kuningas. Hän vaipuisi halveksituksi raukaksi ja panisi vastaisuudessakin Serbian pilkan esineeksi. Lisäksi on hän hyvin sairas, joten hänellä ei ole pitkää elämän aikaa jälellä. Tässä suhteessa on minulla hyvin hyvät tiedot ja voin teille ilmoittaa, että Aleksanterilla on parantumaton tauti. Tämän ei välttämättömästi tarvitse tuottaa kuolemaa, mutta hyvin todennäköistä on, että täydellinen mielenvikaisuus voi hyvin pian puhjeta esiin. Ehkä olisi suuri palvelus, jos tappaisi sellaisen ihmisen, enkä kuitenkaan ole aivan varma hänen suhteensa. Sillä hän on sittenkin Obrenovitsch, ja Obrenovitschin suku oli meille kerran rakas ja kallis.
Milankin kaikkine virheineen oli hyvin lähellä sydämiämme. Hän oli ystävämme ja Serbia on hänelle kiitollisuuden velassa. Hän teki maamme suureksi valtiollisessa suhteessa. Viisaudellaan osasi hän hankkia sille arvokkaan aseman Balkanin kansain joukossa. Samoin oli kuningatar Natalia, Aleksanterin äiti meille kallis, niin kauan kun hän oli keskuudessamme. Hän on jalo nainen ja hänen sydämensä tuntisi suurta surua, jos hän saisi kuulla, että omat alamaisensa ovat murhanneet Aleksanterin, vaikkakin hän jo kauan aikaa on ollut erillään epäluuloisesta pojastaan.
Siitä syystä tahtoisin tehdä kokoontuneille ehdotuksen:
Aleksanteri joutuu ainoastaan viime hädässä oman ymmärtämättömyytensä uhriksi.
Me emme astu hänen eteensä murhan aikeessa.
Sen sijaan panemme hänen eteensä luopumisanomuksen, jonka minä kirjoitan.
Tässä anomuksessa pitää hänen sanoa luopuvansa kaikesta vallasta Serbiassa, juhlallisesti luopua kruunusta ja sitoutua sotaväen saattamana kahdenkymmenen neljän tunnin kuluttua lähtemään maasta.
- Se on liian pitkä aika! huusivat muutamat.
- Kahdentoista tunnin!
- Kuuden tunnin!
- Kolmen tunnin! huusi översti Maschin ratkaisevalla äänellä.
- Hyvä, sanokaamme siis kolmen tunnin kuluttua, jatkoi Avakumovitsch. —
Tässä ajassa ehditään kyllä viedä Aleksanteri Saven yli ja jättää hänet
Unkarin rannalle.
Siinä paperissa täytyy hänen vielä luvata, ettei hän koskaan yritäkään palata Serbiaan, eikä pyydä muita kansoja avukseen Serbiata vastaan ja vihdoin täytyy hänen allekirjoituksellaan sitoutua Serbian kansalliskassaan jättämään kaikki ne rahat, jotka ovat konakissa, sekä vähentämättöminä antamaan Serbian kansalle ne, jotka hänen ja Dragan nimessä ovat säilytetyt Englannin pankissa, Credit Lyonnais'issa ja New-Yorkin kansallispankissa.
- Meillä on täydellinen oikeus asettaa nämä vaatimukset, jatkoi Avakumovitsch — sillä kaikki nämä rahat ovat otetut Serbian kansan taskuista. Nämä rahat on Draga ryöstänyt ja ne nousevat moneen miljoonaan. Mitä hän on kansalta puristanut, varastanut ja ryöstänyt, kaikki on hän koonnut ulkomaille ja ne tulee meidän saada takasin.
- Me tahdomme takasin joka centimin, huusi eräs vanha tykkiväen upseeri. — Se on meiltä varastettu ja meillä on siitä syystä oikeus ottaa se takasin.
- Samoin, jatkoi Avakumovitsch — tulevat kaikki kuninkaalliset tilat valtion omaisuudeksi, kruununtilojen tulot lankeevat valtiokassalle. Kaikki kalleudet, jotka konakissa löytyvät samoin kuin kaikki kulta- ja hopea-astiat, koko konakia sisustus sekä itse konaki, kaikki on valtion omaisuutta!
- Kaikki olkoon valtion omaisuutta! sanoivat ne kaksikymmentä liittoutunutta.
- Minä yhdyn täydellisesti Avakumovitschin esitykseen, sanoi översti Maschin. — Sillä tavoin panemme Aleksanterin kohtalon hänen omaan käteensä. Jos hän ilman muuta kirjoittaa sen paperin alle, jonka asetamme hänen eteensä, niin pelastaa hän siten kurjan elämänsä, mutta jollei hän sitä allekirjoita, mitä silloin tapahtuu, ystävät?
- Silloin täytyy hänen kuolla! huusivat useat äänet yht'aikaa.
- Kuka ottaa hänet hengiltä? kysyi Maschin. — Oletteko sitä ajatellut, ystävät? Sillä helpompi on lausua kuolemantuomiota kuin panna sitä toimeen. Kuka tarjoutuu vapaaehtoisesti murhaamaan Aleksanterin?
Taas syntyi pieni paussi.
Mutta nyt nousi ylös nuori luutnantti Popoff, joka ennen oli esittänyt kysymyksen valan pyhyydestä ja huudahti varmalla äänellä:
- Kun tiedän, että on päätetty asia, että Aleksanteri on kuoleva ja että toverit ovat kanssani yhtä mieltä siinä, niin tahdon ottaa hänet hengiltä.
- Niin, sinä saat ampua hänet, toveri, vastasi översti Maschin. — Muuten et sinä tule olemaan yksin. Kuitenkin täytyy meidän päättää kuka ampuu ensi laukauksen.
- Sen teen minä! sanoi Popoff, näyttämättä erityisempää mielenliikutusta.
- Mitä Dragaan tulee, jatkoi översti Maschin — niin otan minä hänet osalleni. Minulla on maksettava hänelle vanha velka, tehtävä tili hänen kanssansa. Te tiedätte, että hän on myrkyttänyt veljeni. Minä tahdon kostaa hänen kuolemansa ja siitä syystä pyydän teiltä:
Antakaa Draga minulle — lahjoittakaa hänet minulle!
- Hän kuuluu sinulle! vastasi Avakumovitsch kaikkien toisten puolesta, jotka jo edeltäpäin olivat lausuneet hyväksymisensä överstin pyyntöön nyökäyttämällä päätään.
- Muuten, jatkoi Maschin — ei minulla ole mitään sitä vastaan, että te annatte hänelle uuden iskun, jos minun luotini ei häntä tappaisi. Mitä Dragaan tulee, ei se merkitse mitään, jos hän tulisi vähän kärsimäänkin, hän saa päinvastoin kärsiä kaikki kuoleman kauhut. Elkää nyt pitäkö minua julmana, toverit, vaikka sanon näin, mutta kun on kysymys tästä naisesta, on julmuus juuri paikallaan, kaikki sääli häntä kohtaan on mielettömyyttä.
Ja nyt on meidän puhuttava eräästä seikasta, joka ei ole vähemmän tärkeä. Me olemme tuominneet Dragan kuolemaan, mahdollisesti myös Aleksanterin, mutta nämä eivät ole ainoat, jotka ovat tulleet Serbiassa vaarallisiksi.
Täällä löytyy mies, joka on ainakin yhtä rikoksellinen kuin Draga.
- Nicodem Lunjevica, huusi äkkiä kaksikymmentä ääntä kuin komennettuina.
- Niin, juuri hänestä puhun minä, vastasi Maschin — ja luulen, ettei teidän joukossanne ole ketään, joka vastustaa minua, jos väitän, että tämä Nicodem Lunjevica on ansainnut kuoleman yhtä hyvin kuin sisarensakin.
Me serbialaiset, jotka olemme tulleet tänne yön pimeydessä neuvottelemaan isänmaamme pelastuksesta tehdäksemme lopun Obrenovitschien vallasta, repiäksemme pois Obrenovitschit ja kaikki, jotka pitävät heidän kanssansa yhtä, me vannomme Jumalan kaikki tietävän ja kaikkivaltiaan nimessä juhlallisen valan, jonka ennen olemme ajatelleet, että me empimättä panemme elämämme, omaisuutemme ja veremme alttiiksi täyttääksemme tämän aikeemme. Me lupaamme juhlallisesti hävittää tämän tyrannimaisen sikiön, jotta uusi, onnellisempi aika Serbialle koittaisi. Me vannomme, että me, kunnes toinen arvokkaampi mies nousee Serbian valtaistuimelle, seisomme suojelusvahtina sen ympärillä yleisen järjestyksen vuoksi, jotta ei mitään pahaa ja vahinkoa Serbialle tulisi. Me vannomme edelleen, ettemme kellekään ilmaise sitä päätöstä, jonka tällä juhlallisella hetkellä olemme tehneet ja valallamme vahvistaneet. Me vannomme pitävämme sen salassa, kunnes kapinan kellot kaikuvat yli maan, mutta että silloin taistelemme viimeiseen asti. Valapatto ja kurja raukka olkoon se, joka rikkoo tämän valan, omat ystävät ja toverit saavat hänet tappaa!
Lopuksi vannomme, että me yhdessä kannamme kaikki ne seuraukset, jotka voivat tästä meidän päätöksestämme ja toimistamme johtua, että myöskin vastaisuudessa pysymme yhdessä yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta! — Tämän me vannomme oikeuden ja vapauden nimessä sekä Jumalan nimessä, joka tuomitsee pahan ja siunaa hyvän. Me vannomme sen Jumalan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän nimessä! —
Sittekun he olivat tehneet tämän juhlallisen valan, ojensivat he kättä toisilleen, syleilivät ja suutelivat toisiaan.
- Ystävät, sanoi nyt översti Maschin, jonka silmissä kiilui syvän liikutuksen kyyneleitä — siitä ajasta jolloin toteutamme aikeemme, annan minä teille tiedon. Lähtekää nyt pois tästä talosta ja menkää takasin rykmenttiinne! Muistakaa aina, että pääasia on voittaa uusia puoltajia. Mutta toimikaa siinä suhteessa hyvin varovaisesti! Koettakaa voittaa puolellenne toisia upseereja! Sotamiehille ilmoitamme vasta viime minuutissa, mistä on kysymys ja kuinka vakava meidän aikeemme on.
Mutta te, Avakumovitsch, joka ehdottomasti olette sopivin siihen, valmistakaa kaikki, mitä uusi hallitus tarvitsee. Ei hetkeäkään saa anarkiia olla maassa vallalla. Kaikki täytyy käydä tavallisessa järjestyksessä ja aivan tyyneesti. Ennen kaikkia täytyy ryöstönhaluisia estää käyttämästä hyväkseen yleistä levottomuutta ja tekemästä ryöstöjä.
- Minä valmistan kaikki, vastasi Avakumovitsch ja aamulla murhayön jälkeen kutsutaan skuptschina koolle tekemään uusia päätöksiä. Luottakaa minuun tässä suhteessa.
- Ivanovitsch, avaa ovi! käski översti Maschin. Toinen toisensa jälkeen hiipiköön ulos huoneesta! Varokaa kulkemasta ryhmissä maantiellä ja varsinkin täytyy varoa, ettette mene kuin yksitellen korkeintaan kaksi yhdessä Belgradiin. Hyvästi ystävät, hyvästi! Tämä on ollut suuri historiallinen hetki. Ottakaa sydämiinne muisto tästä, jotta tästä hetkestä kasvaisi Serbian tulevaisuus kuten voimakas, vihreä puu, joka kantaa ihania hedelmiä!
Ivanovitsch oli avannut oven. Toinen toisensa perästä läksivät he talosta. Viimeiset, jotka niinikään menivät maantielle, olivat Maschin ja Avakumovitsch.
- Oletteko myöskin varma siitä, översti, kysyi Avakumovitsch, kun he hitaasti kulkivat eteenpäin, ettei petturia ole ollut joukossamme tänään? Sillä hirmuista olisi, jos näiden ihmisten joukossa, jotka tänään ovat vannoneet uskollisuuden valan, löytyisi ainoakaan, joka rikkoisi valansa. Silloin olisimme kaikki hukassa.
- Minä olen varma siitä, ettei joukossamme löydy petturia, vastasi
Maschin. — Ei kukaan voi muuten suojella itseään petosta vastaan.
Petturi on kuten käärme, jota elätetään omassa povessa.
Miehet keskustelivat matalalla äänellä, kunnes tulivat Belgradiin. Kaupungin portin ulkopuolella sanoivat he toisilleen hyvästi ja ojentaen kätensä, katsoivat vakavasti toisiaan silmiin.
Tämä katse oli vielä uusi vala.
- Hyvää yötä, Avakumovitsch, sanoi översti Maschin liikutettuna. — Minä ainakin saan hyvän yön. Sillä monen vuoden odotuksen jälkeen toteutuu vihdoinkin minun unelmani, vihdoinkin saan sen koston, jota olen uneksinut, saan kostaa Dragalle, veljeni murhaajalle.
Lausuttuaan nämä sanat kääri översti Maschin viitan ympärilleen ja meni pois.