KAHDEKSASKYMMENES LUKU.
Vanha ystävä.
Oli ilta. Översti Maschinin kirjoituspöydällä paloi lamppu ja sen ääressä istuivat översti ja Avakumovitsch. He katselivat joitakin papereita.
- Se on siis jo täydessä käynnissä, sanoi översti Maschin, nojaten taapäin tuolissaan ikäänkuin huoahtaakseen ponnistustensa jälkeen. — Nämä kopiot ovat aiotut kaikille Serbian kaupungeille, näen minä.
- Minä olen itse ne laatinut, vastasi Avakumovitsch — ja minä toivon, että ne tekevät toivotun vaikutuksen. Julistusten tarkoitus on herättää maaseudut välinpitämättömyydestään. Pääkaupunki se on, jonka aina täytyy panna alkuun, kun on jotain suurta kysymyksessä. Maaseudut seuraavat vähitellen perässä. Mutta ennen kaikkia olen pitänyt huolta siitä, että tämä kaikkien liittolaisten allekirjoituksella varustettu julistus tulee kaikille upseereille maaseudulla. Jokaisen upseerin maaseudulla tulee tietää, että vapautuksen hetki on lyönyt. Me jätämme jokaisen upseerin päätettäväksi, jos hän tahtoo heti rientää Belgradiin ottamaan osaa suureen vapautustyöhön.
- Maaseuduiltakin on tullut suotuisia ilmoituksia, sanoi Maschin, avaten pienen laatikon ja ottaen sieltä muutamia kirjeitä. — Näettekö, herra Avakumovitsch, kaikilta Serbian seuduilta kerrotaan, että upseerit kärsimättömyydellä odottavat sitä hetkeä, jolloin saavat pudistaa päältään vihatun ikeen. He takaavat sotilaansa ja siten voi toivoa, että täydellinen rauha vallitsee kaikissa valtakunnan kaupungeissa, kun panemme kuninkaan viralta ja poistamme Dragan pois tieltä. Yksi ainoa kaupunki tuottaa minulle surua ja siihen juuri olin niin varmasti luottanut.
- Mikä kaupunki se on? kysyi Avakumovitsch.
- Se on Nischin linnoitus, vastasi kysytty rypistäen huolestuneena otsaansa. — Teidän tulee tietää, Avakumovitsch, että Nischillä on hyvin vahva linnoitus, vielä vahvempi kuin Belgradilla. Siitä syystä käännyin ensin toverien puoleen Nischissä ja kirjoitin heille, että minä, luottaen heidän kunniaansa, tahdoin tehdä heille erään tärkeän esityksen.
- Ette suinkaan ilmoittanut heille tuumaanne? kysyi Avakumovitsch levottomana.
- Mitä te ajattelette, kuinka minä olisin unhottanut valaa, jonka vannoimme! Ei, minä tein vaan muutamia viittauksia siihen suuntaan, että tyrannivaltaa ei voinut enää sietää ja että meillä oli häpeäksi palvella sellaisen kuningattaren kuin Dragan alla. Muista linnoituksista on tullut myöntyvät kirjelmät, mutta toverit Nischissä vastasivat hyvin vältellen, joka merkitsee, etteivät he ole samaa mieltä kuin me.
- Ja mitä seurauksia voi tästä olla meille? kysyi Avakumovitsch.
- Mitä hirmuisimmat, sillä ei ole mahdotonta, että siitä johtuu sisäinen sota Serbiassa. Sillä jos Nisch pysyy kuninkaalle uskollisena, niin on vihollinen selässämme. Aleksanteri voi hyvin helposti kirjoittaa luopumisanomuksen alle. Mutta hänen ei tarvitse muuta kuin paeta Nischiin, asettua joukkojen etunenään ja toimia päättävästi, niin voi hän valloittaa Belgradin takasin ja aseiden avulla saada herruuden uudelleen.
- Niin, se on paha asia, vastasi Avakumovitsch — mutta se ei saa estää meitä toteuttamasta tuumaamme. Se on siis päätetty asia, ensi yönä tunkeudumme konakiin.
- Niin, ensi yönä, vastasi översti Maschin kumealla äänellä. — Minä olen päättänyt niiden upseerien ja salaliittolaisten etunenässä, jotka ovat meihin liittyneet, tunkeutua linnan pihaan. Sitä ei minulta kielletä, sillä se on meidän rykmenttimme, joka sinä päivänä pitää vahtia. Jos kerran pääsemme linnan pihalle, niin on meidän helppo tulla itse linnaan. Silloin tunkeudumme Aleksanterin ja Dragan sänkykamariin ja pakotamme kuninkaan luopumaan kruunusta.
- Entä Draga?
- Hänelle käy, kuten olemme vannoneet, vastasi översti päättävällä äänellä. Muistattehan, mitä päätimme, Avakumovitsch?
- Entä Nicodem Lunjevica?
- Vangitaan samana yönä asunnossaan ja heti ammutaan. Minä annan hänen kuolla sotilaan kuoleman, kun hän kuitenkin on kapteeni ja se on yksinkertaisin ja nopein keino päästä hänestä erilleen. Hänet viedään aivan yksinkertaisesti puistoon ja siellä ammutaan.
- Luuletteko, että tuo kaikki käy niin helposti, kuin olette kuvannut?
- Luulen kyllä ja isänmaani tähden toivoisin, että niin kävisi.
- No niin, tähän asti on kaikki käynyt hyvin, sanoi Avakumovitsch. Pääasia on, että tuumamme ei tule ilmi ja ajatus, että niin voisi käydä, tekee minut toisinaan hyvin levottomaksi. Tiedättehän, rakas ystäväni Maschin, että kun kaksikymmentä henkilöä tietää jonkun salaisuuden, niin täytyy aina peljätä, että se ennemmin tai myöhemmin tulee ilmi.
- Te unohdatte kuitenkin, että nämä kaksikymmentä miestä ovat kunnollisia miehiä. Heissä ei ole ainoatakaan roistoa, siitä olen aivan varma.
Samassa kuului kevyt koputus ovelle. Kun översti meni ulos kysymään palvelijalta mitä hän tahtoi, sanoi tämä, että eräs työmies halusi puhutella överstiä.
- Eräs työmies — nyt? kysyi översti ihmeissään. — Minä en ole häntä tänne kutsunut. Mitä hän tahtoo?
- Sitä ei hän sanonut, herra översti. Hän tahtoo sanoa sen vaan teille.
Översti meni kiireesti huoneeseen, heitti pyyhinliinan kirjeiden päälle, jotka olivat pöydällä ja ilmoitti Avakumovitschille vieraan tulosta.
- Kun ei se vaan olisi vakooja, vastasi tämä. — Ah, toivoisinpa, että olisimme jo määrän päässä, että koko tämä homma olisi jo takanamme, sillä minä pelkään aina vaan vakoilua.
- Oh, te näette kaikki liian mustana, vastasi översti Maschin. — Petosta ei teidän tarvitse ollenkaan pelätä, sen toistan vielä kerran, ja —
Hän vaikeni äkkiä sillä lyhyesti koputettuaan ovelle astui pitkä ja hoikka mies huoneeseen. Hänellä oli harmahtavat mustat viikset, kalpea iho ja suuret, tummat, sielukkaat silmät.
Tämän miehen tavaton kauneus teki syvän vaikutuksen tässä yksinkertaisessa työmiehen puvussakin.
- Tahdotteko puhua kanssani, hyvä herra? kysyi översti Maschin.
Työmies, joka oli puettu puna ja valkoraitaiseen puseroon, tummiin polvihousuihin ja piti kädessään hattua, heitti tutkivan silmäyksen Avakumovitschiin.
- Ah, minä näen, että teillä on jotain ilmoitettavaa minulle kahden kesken, sanoi översti. Puhukaa te vaan, tätä miestä ei teidän tarvitse peljätä.
- Ettekö sitte tunne minua, herra översti? kysyi työmies. — Miettikää vaan, niin muistatte kyllä, missä olette nähnyt minut ennen! Seppä Zornin talossa, tiemmä.
Silloin vavahti Maschin, sillä nyt selvisi hänelle äkkiä, kuka hänen edessään seisoi.
- Te olette valepuvussa! sanoi hän hämmästyneellä äänellä.
- Niin tietysti, muuten en olisi uskaltanut astua tähän taloon, ehkä en uskaltaisi olla Belgradissakaan, sillä santarmit pitävät minua kovasti silmällä, vastasi tumma mies. Mutta jos epäilette, etten ole se mies, joksi luulette, niin voin antaa useita todistuksia siitä, että minä todellakin olen Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryöväri.
- Demeter Banjaluki, huudahti Maschin ja tarttui heti miehen käteen. — Sydämellisesti tervetullut, sillä kun tulette luokseni, niin voi teillä olla vaan hyviä sanomia minulle. Juuri tänään olen paljon ajatellut teitä. Totisesti tarvitsisin paljon teidän apuanne!
- Aikeittenne toteuttamiseenko?
- Aikeittemme, mitä te niistä tiedätte?
- Kaikki tyyni, tahtoisin vaan, ettei kuningaspari niistä jo tietäisi.
Nythän vihdoinkin koittaa vapauden päivä ja samalla tilintekopäivä
Dragalle. Kuinka minä riemuitsin, kun kuulin siitä puhuttavan.
Mutta nyt tulen luoksenne tuoden hämmästyttävän ilmoituksen. Olkaa
varuillanne, översti Maschin, sillä teidät voidaan vangita jo tänä yönä.
- Laupias Jumala, joko siis tiedetään —
- Ei, ei vielä tiedetä, mutta teidän täytyy olla varuillanne. Te olitte hiukan varomattomia. Kuinka voitte te petturille puhua niin tyyneesti kaikki asiat?
- Petturille? Oliko sitte todellakin joukossamme petturi?
- Niin, minä en tiedä, jos tunnustatte sen miehen joukkoonne kuuluvaksi, mutta hän oli läsnä kun teitte päätöksenne. Se oli sama mies, jonka talossa te olitte — Ivanovitsch.
- Oi, sitä aavistinkin! valitti Avakumovitsch. — Nyt on kaikki, kaikki hukassa! Yksi ainoa petturi riittää hävittämään kahdenkymmenen rehellisen miehen päätöksen.
- Ivanovitschko petturi? huudahti översti Maschin. Ei, minä en tahdo, en voi sitä uskoa. Se mies on sotamiehenä palvellut minun komennettavani monta vuotta. Minä olin niin varma, että hänen luonansa olisimme olleet parhaassa turvassa.
- Mutta sittenkin olette pettynyt oikein perin pohjin, vastasi Demeter Banjaluki — sillä Ivanovitsch on oikea konna. Hän ja hänen vaimonsa ovat antaneet teidän sanoa kaikki mitä sydämellänne on ollut mutta tehneet sen päätöksen, että kertovat kaikki kuningasparille, sillä he toivovat saavansa suuren palkinnon.
- Demeter Banjaluki, te olette tullut tänne kuten meidän pelastava enkelimme, huudahti översti Maschin. — Kertokaa minulle kaikki! Kuinka olette saanut tietää Ivanovitschin konnantöistä? Tiedättekö kuinka pitkälle he ovat tulleet sen suhteen? Sanokaa minulle kaikki, sillä tuhat kertaa parempi on tietää olevansa suuressa vaarassa kuin olla aivan tietämätön siitä.
- Anteeksi, että istuudun, olen tullut pitkän matkan juoksujalassa, sillä minuutit ovat tärkeitä. Niin Ivanovitsch on konna ja se on hän aina ollut. Hän on pettänyt teidät översti Maschin ja jos häneltä puuttui ilkeyttä, niin on vaimolla sitä. Mutta sattuma teki, että minä sain tietoa heidän aikeistaan ja näin se tapahtui.
Ivanovitschilla on nuori vaimo. Hän on kahdenkymmenen vanha, kun mies taas on noin kolmenkymmenen viiden. Kuten tunnettu, on nuorella vaimolla usein ikävä vanhan miehen seurassa ja hän hakee huvituksia. Tämän huvin on hän löytänyt erään minun mieheni seurassa. Tämän nuorukaisen nimi on Aza. Minä en ole välittänyt, vaikka hän iltasin on mennyt Ivanovitschin ravintolaan. Varsinkin meni hän silloin kun isäntä oli poissa, saadakseen tehdä rouvan tuttavuutta. Tälle Azalle on nyt rouva Ivanovitsch kertonut kaikki. Hän on sanonut, että he tulevat kohta hyvin rikkaiksi, sillä hän tietää suuren salaisuuden, jolla hän voi ansaita paljon rahaa.
Aza ei ollut tyhmä ja hän kysyi heti mikä se salaisuus oli. Silloin kertoi rouva, että hänen miehensä talossa oli kaksikymmentä salaliittolaista pitänyt kokousta. Ja kun Aza oli itsepäinen ja kyseli enemmän, niin nimitti hän useimpain osanottajain nimetkin. Erään översti Maschinin ja Avakumovitschin sanoi hän olevan kapinallisten johtajia, joilla ei ollut pienimmät aikeet kuin pakoittaa kuningas luopumaan kruunusta ja murhata kuningatar. Hän oli kuullut jok'ikisen sanan, joka kokouksessa lausuttiin, sillä hän oli johtanut putken seinän läpi siihen huoneeseen, jossa liittolaiset kokoontuivat. Se putki oli hänellä kuulotorvena eikä yksikään sana jäänyt häneltä kuulematta.
- Ja Ivanovitsch aikoo antaa meidät ilmi? huudahti översti Maschin kauhistuneena.
- Niin, kyllä hän aikoo sen tehdä, mutta se on toinen asia, pääseekö hän tilaisuuteen sitä tekemään.
- Kuka voi häntä siitä estää?
- Minä, jos te annatte minun toimekseni tehdä se.
- Millä tavoin aikoo hän panna petoksensa toimeen! Onko hän jo siitä selvillä?
- Kyllä hän on. Huomenna aikoo hän mennä kuningattaren luo ja kertoa hänelle kaikki yksityiskohtiaan myöten. Hän ja vaimonsa toivovat saavansa suuren rahasumman ja kun ovat sen saaneet, aikovat he matkustaa Ameriikkaan saadakseen siellä rauhassa nauttia onnestaan.
- Mutta minä annan kunniasanani, että he saavat nauttia onnestaan aivan toisessa paikassa, sillä minä olen valmis ottamaan heidät huostaani. Minä tahdon nimittäin, että teidän aikeenne täytyy onnistua, minä tahdon, että Serbian täytyy tulla vapaaksi ja siitä syystä tahdon minä auttaa teitä.
- Kiitos teille — huudahti översti Maschin, että oikeaan aikaan ilmoititte meille tämän asian! Hän aikoo siis huomisaamuna päästä kuningattaren puheille. Mutta silloin on meidän pakko toimia päättäväisesti.
Demeter Banjaluki nyökäytti myöntävästi päätänsä.
- Jättäkää vaan ihan huoletta tämä Ivanovitsch ja hänen vaimonsa minulle, sanoi hän. Luottakaa siinä suhteessa kokonaan minuun.
Petturi ei pääse aikeittensa perille ja minulle tekee oikein hyvää, kun saan toimittaa pois tieltä tuommoisen kurjan joukon. Tietysti, sen sanon edeltäkäsin, ei tämä voi tapahtua ilman väkivaltaa. Mutta ihmishenki enemmän tai vähemmän ei paljoa merkitse, kun on kysymyksessä kansan onni.
- Ei suinkaan, vastasi översti Maschin. — Toimikaa te, Demeter Banjaluki, kuten sydämenne parhaiten käskee. Hän on ansainnut kuoleman, sekä hän, että hänen vaimonsa ja minä vähän välitän siitä, kuinka tuolle kunnon pariskunnalle käy. Mutta se on ole minulle hyvänä opetuksena vastaisuudessa, ettei saa luottaa näennäiseen yksinkertaisuuteen.
- Hän aikoo siis huomenna puhua kuningattaren kanssa, puuttui
Avakumovitsch puheeseen. — Sittenhän teidän täytyy toimia jo tänä yönä,
Demeter Banjaluki.
- Niin aionkin, vastasi ryöväri. — Minä olen jo päättänyt toverini Azan kanssa yhtyä sovitulla paikalla, jotta hän voisi olla apunani. Mutta minulla on vielä yksi sana teille sanottavana, översti Maschin. Teidän täytyy täyttää eräs pyyntö, jonka minä teille teen. Se on tavallaan maksu, jonka vaadin siitä, että teen petturin vaarattomaksi.
- Te saatte, mitä vaan tahdotte, vastasi översti Maschin. — Ehkä tarvitsette jonkun rahasumman? Sanokaa, Demeter Banjaluki ja se maksetaan heti.
Demeter keskeytti puhujan nopealla liikkeellä.
- Rahaa, huudahti hän — koska on Demeter Banjaluki pyytänyt rahaa ihmiselämästä? Ei, rahasta en tee sellaista palvelusta. Rahaa on minulla kylliksi, niin paljon kuin tahdon. Kaikki Serbian rahat ovat käytettävinäni, jos vaan tahdon. Ei, översti Maschin, minä tahdon jotain aivan toista. Te aiotto huomenna tunkeutua konakiin, niin olen ainakin kuullut sanottavan. Antakaa minun olla mukana. Minullakin on pieni lasku selvittämättä Dragan kanssa. Sitäpaitse voin minä siinä olla teille apuna. No, miksi epäilette, översti Maschin, miksi ette vastaa minulle? Sillä tavoinko te täytätte minun pyyntöni?
Maschin oli heittänyt nopean silmäyksen Avakumovitschiin.
- Elkää panko pahaksenne, Demeter Banjaluki, sanoi Avakumovitsch ja meni ryövärin luo — mutta muistakaa, että meidän ennen kaikkia tulee koettaa pitää asiamme puhtaana. Jos nyt jälestäpäin sellainen huhu leviäisi, että ryöväri on ollut apunamme tyrannia kukistamassa, niin saisi asia ehkä huonon valon maailman silmissä.
Tumma puna nousi Demeterin kasvoille.
- Minä ymmärrän, änkytti hän, ja huomaan myös, että te olette tavallanne oikeassa. Demeter Banjaluki ei saa siis ottaa osaa mihinkään suureen tekoon, joka maailmaa hurmaa, se oikeus on häneltä kokonaan kielletty. Se pahoittaa mieltäni, että puhuitte minulle sillä tavalla, mutta minä pidän kunniassa teidän rehellisyyttänne. No niin, suorittakaa sitte tehtävänne ilman minua. Mutta minä aion olla teidän läheisyydessänne. Voisi tulla hetki, jolloin tarvitsette minua.
- Me voisimme hyvin hyvästi käyttää teidän tarjoamaanne apua, sanoi översti Maschin — jos te autatte meitä eräässä erityisessä kohdassa.
- Minä suoritan jokaisen tehtävän, jonka te minulle annatte.
- No, kuulkaa sitte, mitä minulla on sanottavaa, sanoi Maschin — ja luulen, ettei minun tarvitse lausua muuta kuin nimi, niin herättää se teissä ihastusta. Tehän tunnette Stefan Naumovitschin, vai mitä?
- Josko minä hänet tunnen? huudahti Demeter Banjaluki. — Hän on luotettava, kunnon mies, rohkea mies hän on ystäväni.
- Tiedättekö myöskin, että Stefan Naumovitsch on jonkun aikaa ollut kadoksissa? jatkoi översti Maschin. — Hän vangittiin Wienissä Serbian lähettilään Hôtellissa. Sitte vietiin hänet epäilemättä takasin Serbiaan, vaikka ei minulla ole siihen mitään todistuksia. Mutta minä olen melkein varma siitä, että Draga pitää Stefan Naumovitschia vankina jossain paikassa, josta me emme vei ilman apua häntä pelastaa. Jos teidän onnistuu, Demeter Banjaluki, ratkaista se arvoitus, minne Draga on vienyt vankinsa, missä hän pitää häntä, niin olette ansainnut meidän kaikkien kiitollisuuden, ja silloin olette hankkinut itsellenne paljon suuremman oikeuden meidän kiitollisuuteemme kuin jos olisitte sysännyt tikarin kuninkaallisen porton rintaan.
- Stefan Naumovitsch vangittuna, huudahti Demeter liikutettuna — Dragan käsissä! Häntä täytyy minun mennä auttamaan! Kiitos, översti Maschin, että uskotte minun mennä auttamaan! Kiitos, översti Maschin, että uskotte minulle tämän tehtävän. Luottakaa minuun, että minä teen kaikki, mitä voin. Mutta luulen, että minun täytyy tässäkin suhteessa toimia nopeaan, sillä jos kapina syntyy ja Stefan on silloin vielä Dragan kynsissä, niin voi se peto kostaa Stefanille sen pahan, mitä muut ovat hänelle tuottaneet.
- Sitä minäkin pelkään ja siitä syystä vannotan teitä, Demeter
Banjaluki, että toimitte niin nopeaan kuin mahdollista.
- Minä en menetä minuuttiakaan, vastasi ryöväri. — Te ette voi antaa minulle vähintäkään vihiä, ette tiedä jälkiäkään, joista voisi löytää Stefanin. No niin, sitte aion minä itse etsiä ne jäljet. Draga pitää hänet vangittuna jossain vankilassa. — Mutta ehkä se ei olekkaan kun kaikki käy ympäri, mikään vankila. Sillä hän rakastaa Stefan Naumovitschia ja siitä syystä on hän varmaan tehnyt vankeuden hänelle niin helpoksi kuin mahdollista.
- Sitä minäkin arvelen, sanoi översti Maschin. — Draga koettaa nyt väkisin pakoittaa Stefanin rakastamaan itseään, kun on huomannut, ettei hänen suloutensa ole tehnyt mitään vaikutusta Stefaniin.
Demeter oli uudestaan tarttunut lakkiinsa, jonka oli laskenut pois kädestään. Hän ojensi nyt kätensä översti Maschinille ja Avakumovitschille ja sanoi heille hyvästi.
- Ensin Ivanovitsch petturi, sanoi hän ja riensi ovelle, ja sitte
Stefanin vapautus. Te saatte pian kuulla minusta.
Demeter kiiruhti ulos. Pian oli hän alhaalla kadulla ja kulki nopein askelin katsomatta ympärilleen. Hänenhän täytyi aina peljätä takaa-ajajia ja siitä syystä täytyi hänen olla varovainen. Demeter suuntasi kulkunsa "Zum Bojaren" ravintolaan. Siellä oli hän päättänyt yhtyä Azan kanssa. Siinä ravintolassa oli hän turvattu, sen tiesi hän, sillä Mandelblüt kuului hänen uskottujensa joukkoon. Kun hän astui sisälle, ei hän voinut mistään löytää Azaa, jonka tähden hän kääntyi Mandelblütin puoleen kysyen:
- Eikö Aza ole ollut täällä?
- Ei, ei vielä.
- No, sitte odotan minä kai häntä. Antakaa minulle kuitenkin lasi viiniä. Onko mitään epäilyttävää ilmaantunut?
- Epäilyttävää, vastasi Mandelblüt. Mitä epäilyttävää se voisi olla?
Kaikki on nykyään epäilyttävää. Sen sanon minä teille, Demeter
Banjaluki, että rumia asioita on tekeillä.
- Mitä te tarkoitatte, kysyi Demeter, joka hyvin hyvästi tiesi, mihin Mandelblüt tahtoi tulla. Mutta hän tahtoi nähdä, miten paljon Mandelblüt tiesi.
- Kuiskaillaan, että jotain on tekeillä. Salaliitto, mitäpä minä tietäisin? Niin paljon voin vaan sanoa teille, että salaliittolaisten täytyy olla varuillaan, sillä jos herra Rabe saa heidät käsiinsä, niin vääntää hän heiltä niskat nurin.
- Kuinka tiedätte te kaikki nuo asiat? kysyi Demeter Banjaluki. —
Oletteko jossain yhteydessä konakin kanssa? Sepä olisi vähän hauskaa.
- En juuri konakin kanssa, vastasi Mandelblüt. — Mutta tiedättehän, että minä käyn poliisin luona ja siellä kuullaan ja nähdään kaikellaisia asioita.
- Onko siis Heinrich Rabe ilmoittanut teille, että salaliitto on tekeillä?
- Hän ei ole ilmoittanut minulle mitään, mutta minä olin yksinäni hänen huoneessansa muutamia minuutteja. Siellä oli pöytä ja pöydällä oli paperi. Ja silloin kysyin minä itseltäni, miksi pöytä oli siellä ja miksi pöydällä oli paperi? Ja silloin ajattelin minä, tuossa paperissa on jotain kirjoitettuna. Minä menin siis pöydän luo ja luin mitä paperiin oli kirjoitettuna.
- No, mitä siinä oli?
- Joo, siinä oli käsky kuninkaalta, että seuraavain kahdeksan päivän kuluttua piti poliisivoimaa konakin ympärillä vahvistettaman, sen ympärille piti vedettämän kolminkertainen ketju.
- Mutta sehän todistaa vaan sitä, että kuningas pelkää, keskeytti Demeter Banjaluki, — mutta ei sitä, että mitään salaliittoa olisi olemassa. Kuka voisi sellaiseen ryhtyä? Ei suinkaan kukaan ole niin hullu, että tarjoaa itseään kaupaksi torilla.
Mandelblüt oli tuonut pullon viiniä ja hän istuutui Demeterin viereen pöydän ääreen.
- Minä tahdon sanoa teille jotakin, Demeter Banjaluki, sanoi juutalainen, kun ryöväri täytti molemmat lasit. Se tulee, sillä sen täytyy tulla. Muistakaa, että Mandelblüt on sen sanonut. Kuningatar on toiminut Serbiassa liian konnamaisesti. Täällä on köyhyys ja missä on köyhyys, siellä on myöskin tyytymättömyys. Mihin ne ihmisparat joutuvat, kun ei heillä ole suuhun pantavaa. Heidän täytyy ottaa se väkisin.
- Mutta kuningas voi hätätilassa panna väkivaltaa vastaan aseet, poliisit, sotamiehet ja kanuunat.
- Rakas herra Demeter, te olette hyvin viisas mies, mutta minä, Mandelblüt, sanon teille, että kun kokonainen kansa nousee kapinaan, niin silloin sietää kyllä pyytää Jumalan varjelusta, sillä silloin ei auta aseet eikä kanuunat. Minä suuresti pelkään, että kuljemme levottomia aikoja kohti ja olen jo ajatellut myydä tämän "Zum Bojaren", jotta saisin kaikki rahaksi muutetuksi ja sitte häviäisin täältä.
Tällä hetkellä avattiin ovi ja Aza astui sisään. Demeter heitti häneen pikaisen silmäyksen ja näki kohta, että tällä oli jotain hyvin tärkeätä ilmoitettavana. Mutta hän ei heti päässyt erilleen juutalaisesta. Tämä tervehti Azaa ja alkoi uudestaan jutella. Vihdoin veti Demeter kukkaronsa esille ja heitti pari frangia pöydälle Mandelblütille ja antoi Azalle merkin, että tämän tuli seurata häntä. Kun he olivat tulleet ulos, tahtoi Aza heti ruveta puhumaan, mutta Demeter kuiskasi hänelle:
- Ei täällä, menkäämme tuonne edemmäs, siellä saat sinä kertoa minulle kaikki, mitä tiedät, täällä voisi joku kuunnella.
- Kapteeni, huudahti Aza, kun hän ja Demeter olivat tulleet erääseen kapeaan kujaan — koko ruumiini vapisee. Salaliittolaiset ovat hukassa, ja tällä hetkellä ovat he mennyttä kalua.
- Mitä peijakasta sinä puhut? sanoi Demeter. — Mutta sinähän sanoit vaimon kertoneen sinulle, että hänen miehensä, menee vasta huomisaamuna kuningattaren luo.
- Niin, niin hän sanoikin minulle, mutta kun tulin hänen luokseen tänä päivänä. — Jumala on todistajani, että minun täytyi pakoittaa itseäni näyttämään ystävälliseltä häntä kohtaan — kun tänään menin hänen luoksensa ja hän taas kiusasi minua hyväilyillään, silloin kuiskasi hän minulle:
Tiedätkö rosvopoika, että tänään saamme olla aivan yksiksemme, sillä mieheni ei ole kotona ja jos olet kiltti niin jäät luokseni koko yöksi.
Eikö miehesi ole kotona? kysyin minä. — Onko hän siis matkustanut pois?
Matkustanut pois, vastasi hän nauraen — niin, hän on matkustanut kultamaahan. Sillä kun hän huomisaamuna tulee takasin on hänellä koko joukko kultarahoja ja seteleitä mukanaan.
Minä säikähdin kun kuulin hänen puhuvan sillä tavoin. Mutta minä hillitsin itseni, painoin häntä hellästi rintaani vasten ja sanoin hänelle:
Mutta välitätkö sinä sitte minusta, kun tulet rikkaaksi?
Siihen saat luottaa, poikani, vastasi hän minulle ja painoi huulensa suulleni niin kovasti, että tuskin voin nähdä tai kuulla. — Sinulle tulee kyllä hyvä olla. Tiedätkö, kun ukko ja minä sitte lähdemme Ameriikkaan, niin saat sinä tulla mukana. Minä annan sinulle rahaa, jotta saat lunastaa piletin. Ivanovitsch ei tietysti saa aavistaa mitään. Laivassa teet sinä tuttavuuttamme, siellähän tehdään paljon uusia tuttavuuksia.
Oh, sehän olisi ihanaa, huudahdin minä. Mutta minä en kuitenkaan usko, että se käy sillä tavalla. Te ette saa niin paljon rahaa kuin luulette. Muutoin ei se, jota aiotte puhua kuningattarelle, taida olla niin tärkeätä.
Sitä et sinä ymmärrä, poikaseni, vastasi hän. — Minä vakuutan sinulle, että se, mitä mieheni nyt kertoo kuningattarelle, koskee yhtä hyvin kuninkaan kuin kuningattarenkin elämää ja vielä muutamain muidenkin.
Mutta eihän miehesi pitänyt mennä ennenkuin huomenna kuningattaren puheille?
Niin hän ensin ajatteli, mutta minä en tiedä, miksi hän äkkiä tuli niin levottomaksi ja luuli, että jotain tulisi väliin, niin että hän joutuisi liian myöhään ja siitä syystä meni hän nyt. Muuten minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Sittekun hän sai päähänsä pettää salaliittolaiset, ei hän ole sama mieskään kuin ennen. Sillä ennen oli hän mies, joka ei peljännyt Jumalaa eikä paholaista, mutta nyt, nyt näkee hän kummituksia joka nurkassa ja luulee, että murhaaja on joka oven takana. Mutta se tulee kai vaan siitä, että hän pelkää översti Maschinia.
"Jos översti Maschin saa tietää", sanoi hän minulle — "että minä aion pettää hänet, niin vetää hän miekkansa ja pistää sen läpitseni, eikä sinunkaan elämäsi ole yhtään sen kalliimpi, jos kerrot tästä muille." Tänä iltana istui hän tuossa pöydän ääressä ja söi ja minä annoin hänelle kananpoikasta ja salaattia ja sanoin:
Kas niin, syö nyt! Tätä kannattaa meidän kyllä syödä, kun pian tulemme rikkaiksi. Mutta hän vaan huokasi, eikä koskenutkaan sitä harvinaista ruokaa. Hän joi vaan viinaa, otti monta ryyppyä jotta saisi rohkeutta. Äkkiä hyppäsi hän ylös pöydästä, löi nyrkin pöytään ja huusi.
Minä teen sen, minä teen sen heti! Minä en odota huomiseen! Minä menen heti konakiin ja pyydän saada puhua kuningattaren kanssa. Minä asetan kyllä niin, että minut päästetään kuningattaren puheille. Minun täytyy päästä tästä painosta — ja rahat, palkkani täytyy minun saada, muutoin ei käy hyvin.
Siinä olet sinä oikeassa, sanoin minä hänelle. Se mikä on tapahtuva, tapahtukoon mieluimmin heti, niin on se sitte tehty. Isoäitini tapana oli aina sanoa, ettei pidä jättää huomispäivään sitä, minkä voi tänään tehdä. Mutta tiedätkö, poikaseni, minä vahvistin häntä hänen aikeessaan mennä heti ilmiantamaan salaliittolaiset.
Sanottuaan tämän, tahtoi nainen vetää minut luokseen, mutta minun onnistui kiskoa itseni irti hänestä ja minä sanoin:
- Tuhat tulimaista, huudahti Demeter Banjaluki — sinä et kai antanut millään tavoin naamiosi pudota nyt jo? Et kai millään tavoin herättänyt hänessä epäilyä?
- Oh, pidinhän minä toki varani, vastasi Aza. Minä annoin hänelle
päinvastoin varman vakuutuksen, että tulisin takasin hänen luokseen.
Minä olin tulevinani iloiseksi siitä, että sain seurata häntä
Ameriikkaan ja sanoin hänelle:
Minä lähden heti laittamaan itseäni matkalle, sillä jos te huomenna lähdette Belgradista, niin täytyy minun heti seurata perässä, jos mieli meidän matkustaa samassa laivassa. Siihen ei mene kauan aikaa ennenkuin olen saanut tavarani kuntoon ja tunnin perästä olen taas luonasi.
Hän taputti käsiään ja piti sitä ihmeen hauskana. Mutta mitä pitää minun nyt tehdä? Tunnin perästä pitäisi minun varmaan lähteä takasin, hän ei voisi kauempaa olla ilman minua. Kirottu olkoon tuo petollinen konna, lopetti Aza puheensa. — Vielä kerran otan minä hänet syliini, mutta sillä tahdon vaan puristaa Judaksen sielun hänen ruumiistaan.
Demeter katseli miettiväisenä katukiviä. Äkkiä heitti hän päänsä ylös ja sanoi: Nyt, Aza, täytyy meidän toimia reippaasti ja päättävästi. Ehkä tulemme liian myöhään, ehkä on se Ivanovitsch lurjus jo konakissa kuningattaren edessä ilmaisemassa salaliittoa, jättääkseen tuon kuninkaallisen katunaisen käsiin Serbian parhaat miehet.
Mutta ehkä on vielä aikaa! Ehkä voimme vielä estää Ivanovitschin ja
Dragan yhtymästä. Sen saamme nähdä. — Seuraa minua, Aza!