XIX.
SEPÄT JA PAJAT.
"Alusta" kertoessani mainitsin, että siinä kokouksessa, joka marraskuulla 1870 pidettiin tohtori O. Blomstedtin luona, päätettiin seuraavan vuoden alusta laajentaa U. Suometar kolme kertaa viikossa ilmestyväksi, jotta se paremmin kuin kaksipäiväisenä voisi tarkoitustaan täyttää ja ehkä saada enemmän tilaajia, kuin mitä sillä silloin oli. Tilaajain lisääntymisen toivoa tuki myös se ilahuttava seikka, että kansamme taas pitkästä aikaa oli saanut runsaan viljasadon, joka loi umpeen katovuosien lyömät haavat ja taloudellisen tilan jälleen kuntoon nosti.
Ei tuo toivo kuitenkaan toteutunut, kuten nähdään Seuraavista sanoista eräässä kirjoituksessa 1871 vuoden lopussa: "Tilaajain määrä ei suinkaan enää kehoittaisi lehteä jatkamaan, koska se tänäkin vuonna on ollut niin vähäinen, että kustantajille taas tulee melkoinen tappio."
Vaikka lehti nyt ilmestyi useammin kuin ennen, ei vakinaisia toimitusvoimia vielä vuoden alusta lisätty. Mutta satunnaista apua olin oikeutettu hankkimaan, ja sitä tarjoutui antamaan maisteri C.G. Svan. Säännöllisiä toimituskokouksia pidettiin vuoden alkupuolella niinkuin ennenkin "toimituspaikassa", s.o. minun asunnossani. Ahkerimmin näissä kokouksissa kävivät Yrjö Koskinen, Jaakko Forsman, Th. Rein, K.F. Ignatius, F.V. Rothstén, A. Boehm, A.V. Jahnsson ja A. Almberg. Keskusteltiin päivän kysymyksistä, neuvoteltiin lehteen pantavista kirjoituksista ja määrättiin, kenenkä oli mistäkin asiasta kirjoitettava. Yksimielisiä oltiin ja yhteistyöhön innostuneita. Jokainen oli altis suorittamaan sen työn, mikä hänelle annettiin, vaikka itsekullakin kyllä muutoinkin työtä tarpeeksi oli. Ahkera kirjoitusten lähettäjä oli tänä, niinkuin useina seuraavinakin vuosina, laamanni Ferd. Forsström, se innokas suomalaisuuden harrastaja ja kansan oikeuksien puolustaja, joka ensimäisenä alkoi laatia kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja suomeksi.
Hauskimpia kirjoituksia, mitä U. Suomettaressa oli v. 1871, olivat ne lennokkaat kirjeet, jotka Kaarlo Bergbom, ulkomailla oleskellessaan, lähetti Berliinistä, Leipzigistä ja Venetsiasta salanimellä "Leimu". Novelliosastossa oli sinä vuonna kaksi alkuperäistä kertomusta, K. J. Gummeruksen tekemät "Revontulet" ja "Sodan leukaluut, kohtaus Ison vihan ajoilta", sekä Julius Krohnin suomentama Walter Scottin "Lammermoorin morsian".
Kun minä, mentyäni naimisiin, kesäksi ulkomaille läksin, otti Almberg hoitaakseen lehden toimitusta kolmen kuukauden aikana, ja Rein rupesi toimittamaan ulkomaan osastoa, harjaantuakseen suomen kielen kirjoittamiseen.
Ennen lähtöäni oli jo sovittu siitä, että vakituinen toimitustyö yhdelle miehelle kävi liian raskaaksi, ja sen vuoksi päätetty syksystä alkaen palkata lehdelle toinen varsinainen toimittaja. Saatavissa tähän toimeen sattui olemaan hyvin sovelias mies, äskettäin filos, kandidaattitutkinnon suorittanut, mutta jo lahjakkaana kirjailijana kotimaisen historian alalla tunnettu Kaarlo Alfred Castrén. Vanhoja tuttuja kun olimme ja minun vuokraamassani uudessa asunnossa oli yksi liikanainen huone, tuli Castrén samalla minun vuokralaisekseni ja hänkin siten asumaan U. Suomettaren toimistossa. Tämä pysyi nimittäin edelleen yksityisessä asunnossani, siirtyen minun kanssani kesäkuun 1 p. Antinkadun taloon n:o 6 eli juuri samaan maakamaran kohtaan, missä se nytkin sijaitsee, mutta siinä silloin olleeseen puurakennukseen, jonka sijalla nyt on monikertainen kivirakennus.
Syyskuun alusta 1871 oli U. Suomettarella siis kaksi vakinaista toimittajaa. Minä pidin huolta pääkirjoituksista, niitä hankkien, kirjoittaen tai suomentaen (Rein ja Ignatius kirjoittivat ruotsiksi), toimitin uutisosastoa, parsin ja painokuntoon laitoin maaseutukirjeet ja lähetetyt kirjoitukset. Castrénin tehtävänä oli ulkomaan osaston ja "kaikenlaisten" toimittaminen, joka jälkimäinen osasto silloin sisälsi myös "tietoja eri aloilta", eikä ainoastaan mitä nyt "kaikenlaiseksi" leimataan, sekä "laillisten ja virallisten ilmoitusten" kokoileminen, joka työ, kuten ennen olen selittänyt, silloin oli sangen vaivaloinen. Sen ohessa kirjoitti hän silloin tällöin Helsingin kirjeen tapaisia, lyhyitä katsauksia päivän tapahtumiin ja joskus jonkun pääkirjoituksenkin. Oikoluvun suoritimme vuorotellen, kuitenkin niin, että minä aina toimitin toisen lukemisen tuossa k:lo 10 ja 12 välillä aamupuolella, kun palstat jo oli sivuiksi sovitettu. Lehden oli määrä ilmestyä k:lo 1.
Hauska, erinomaisen rattoisa työtoveri Castrén oli. Aina hyvällä tuulella, vaikka terveys oli heikko; mielessä aina uusia tuumia, jotka hän innolla ja vilkkaasti esitti. Tarkka suomalaisen kansan luonteen ja tapojen tuntija, hän kun oli syntynyt ja kasvanut Sotkamossa sekä nuorukaisena historiallisia taruja kerätessään paljon liikkunut kansan keskuudessa Pohjanmaalla, Satakunnassa, Pohjois-Hämeessä, Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Hänen halunsa oli päästä kansanopiston johtajaksi, jossa toimessa hän toivoi voivansa kansaa paraiten hyödyttää. Ja jos kellään oli hänellä kaikki edellytykset menestymiseen kansan nuorison opettajana.
Castrénin "Muistelmat vuosien 1808-09 sodasta" ilmestyivät painosta 1865, hänen ylioppilaaksi juuri tultuaan. V. 1867 julkaisi hän "Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista vv. 1650-1750 välillä" ja 1870 "Tietoja Oulun läänin sota-asioista Gustav III:nnen sodan aikana". Kesällä 1871 kävi hän yliopiston myöntämällä apurahalla tekemässä tutkimuksia Tukholman valtioarkistossa, ja heti kypsyi uusi hedelmä: "Suomalaisuus 1736 vuoden valtiopäivillä", joka kirjoitus julaistiin Kirjallisessa Kuukauslehdessä. Pienempiä historiallisia kirjoituksia oli hän julaissut "Joukahaisessa", Oulun Viikko-Sanomissa, kuvalehdessä "Maiden ja merien takaa" y.m. Ylioppilaiden toimittama "Kansakirjasto"-sarja oli hänen alotteestaan syntynyt. U. Suomettaren toimittajana ollessaan oli hän samalla v.t. amanuenssina valtioarkistossa ja sihteerinä äsken perustetussa Muinaismuistoyhdistyksessä.
1872 ilmestyi U. Suometar samalla tapaa kuin edellisenä vuonna. Mutta kolmipäiväisen painoksen ohessa toimitettiin niitä paikkakuntia varten, mihin posti meni vain kerran viikossa, n.s. viikkopainos siten, että kolme numeroa nidottiin yhteen ja jaettiin maanantaisin. Tämän painoksen tilaushinta oli markkaa halvempi kuin kolmipäiväisen. Valtiopäiväin aikana ja varsinkin niiden loppupuolella oli pakko tuon tuostakin antaa lisälehtiä, toisinaan päälehden kanssa, toisinaan eri päivinä.
Pyytäen niin tarkkaan kuin mahdollista seurata valtiopäiväin toimintaa, oli U. Suometar alkupuolella nyt puheena olevaa vuotta siinä määrässä säätykokouksen selostusten vallassa, että muita pitempiä kirjoituksia vain harvoin lehteen mahtui, uutisosasto supistui mitä vähimpään alaan ja ulkomaan osasto niinikään. Eikä toimitusvoimat juuri muuhun riittäneetkään, kun lisävoimia ei kannattanut palkata. Muistaakseni Castrén toimi selostajana pappissäädyssä ja minä talonpoikaissäädyssä; muiden säätyjen keskusteluista kerrottiin aamulehtien mukaan, ellei näissä säädyissä ollut esillä jotain erittäin tärkeätä asiaa, jolloin satunnaiset avustajat täytyi hankkia. Paljon työtä ja vaivaa antoi myöskin arm. esitysten, anomus-ehdotusten ja valiokuntain mietintöjen sisällyksen selostaminen, se kun oli suoritettava niin lyhyesti kuin suinkin. Ja valtiopäivät kestivät viidettä kuukautta, alkaen helmikuun 6:na ja päättyen kesäkuun 15 p:nä.
Tässä vuosikerrassa on eräs Elias Lönnrotin lähettämä kirjoitus, joka mainittakoon sen tähden, että se on ainoa, minkä hän on U. Suomettaressa julaissut, ja samalla lienee hänen viimeinen sanomalehtikirjoituksensa. Hän siinä puolustaa Uuno Cygnaeusta sen moitteen johdosta, jonka alaiseksi Cygnaeus oli joutunut eräiden lauseitten tähden, jotka hänen avauspuheensa kesäkuun 14 p:nä Jyväskylän kansakoulukokouksessa sisälsi ja jotka koskivat valtiosäätyjen toimia kansakouluasioissa. Lönnrot ei tahdo kieltää, että moitteeseen "on jotain syytäkin, ja että hra yli-inspehtori semmoisella hyvin tavallisella varovaisuudella, joka ei koskaan oikein ilmoita mieltänsä, helposti olisi voinut kaiken jälkipuheen välttää." Mutta muistaessaan "kuinka paljon meidän tulee kiittää hra yli-inspehtori Cygnaeusta siitä, että kansakouluasiat maassamme ovat silläkään kannalla, kuin ne nykyään ovat, ei Lönnrot mielellään tahtoisi siihen moitintoon yhdistyä". "Luultavasti puuttui hra C:ltä silloin tarkempia tietoja valtiopäiväin keskusteluista kansakoulun suhteen, jonka tähden hän lienee tullut niistä lausumaan mitä oli muilta kuullut". "Minun korvissani kuuluu liian kovalta syyttää häntä ehdollisesta totuuden vääristelemisestä taikka tahallansa korttien sekoittamisesta, uskotellaksensa yleisöä, että säädyt olisivat kieltäneet kuntia rakentamasta ja itse kustantamasta kouluja vaikka kuinka tiheään. Sitä hänen mielessänsä olleen, en voi millään muotoa uskoa."
Kireistä paino-oloista huolimatta kirjoitettiin ahkerasti kieli- ja kouluasioista, mutta se oli tehtävä mitä varovaisimmassa muodossa, ettei sensuurin kova koura pääsisi näihin kirjoituksiin iskemään. Tapahtuihan juuri tänä vuonna Helsingin normaalikoulun suomalaisen osaston lopullinen lakkautus ja yksityisen alkeisopiston perustaminen sen sijaan. Kieliasian käsitteleminen lain ja oikeuden kannalta oli etupäässä Jaakko Forsmanin toimena, ja kouluasioista kirjoitti useimmiten Yrjö Koskinen. Muistakin kansanvalistustoimista kirjoitettiin, kansallisen kirjallisuuden kannattamisesta, kirjakaupan kehittämisestä y.m. Eikä taloudellistakaan alaa unohdettu. Maanviljelyksen ja kotiteollisuuden edistämistä ja avustamista harrastettiin, rautatie- ja kanava-suunnitelmia esitettiin, vakuutusasioita pohdittiin.
Novelli-osastossa oli tänä vuonna kolme alkuperäistä kertomusta: K.J.
Gummeruksen "uutelot", "Kaksi jouluaattoa" ja "Takaus" sekä Theodolinda
Hahnssonin "Kuuselan kukka".
Ilmoitukset eivät nytkään suurta tilaa anastaneet, sillä niitä oli tavallisesti vain noin puolitoista palstaa.
Kauan ei saanut U. Suometar Castrénin kykyä, tarmoa ja taitoa hyväkseen käyttää. Jo keväällä 1872 oli hänen rintatautinsa niin kiihtynyt, että hänen täytyi lääkärin neuvoa noudattaen, lähteä Görbersdorfin keuhkotautisten parantolaan Saksaan. Siellä ollessaan kirjoitti hän U. Suomettareen neljä arvokasta kirjoitussarjaa "Kirkollinen asema Saksanmaalla", "Jesuitta-kysymys Saksassa", "Protestanttisesta kirkosta Saksassa" ja "Koulun eroittaminen kirkosta". Mutta Görbersdorfissa ei parantunut Castrénin terveys. Syksyllä sieltä palattuaan oli hän heikompi kuin sinne lähtiessään. Keuhkotauti oli jo pitkälle kehittynyt, voimat murtuneet. Vuoden loppuun asti hän kuitenkin vielä otti osaa toimitustyöhön toimittaen ulkomaan osastoa. Sairaalaan sitten jouduttuaan, alkoi hän siellä kirjoittaa kansantajuista, kertoelman tapaista historiaa 1808-09 vuosien sodasta. Vielä niin heikkona ollessaan, että töin tuskin jaksoi kynää liikuttaa, jatkoi hän työtänsä. Huhtikuun 22 p. 1873 kuolema sen katkaisi, lopettaen 27-vuotiaan toivehikkaan elämän.
Kun Castrén keväällä 1872 oli lähtenyt Saksaan, muutin minä kesäkuun 1 p. Antinkadun taloon n:o 20, missä sitten perheineni ja U. Suomettaren toimiston kanssa asuin kolme vuotta. Tähän muuttoon oli syynä entisen asunnon vuokran kalleus, eikä suinkaan se "atentaatti", joka minua siellä oli kohdannut pari kuukautta ennen muuttoa. Eräänä pimeänä iltana tuli nyrkinkokoinen kivi lentäen ikkunalasien läpi toimisto- eli työhuoneeseeni ja osui asettumaan aivan keskelle kirjoituspöytääni. Onneksi en sattunut silloin olemaan työssä pöydän ääressä, vaan olin pari minuuttia ennen mennyt vaimoni huoneeseen. Mutta lamppu paloi pöydällä, joka ei seisonut ikkunan edessä, vaan keskellä lattiaa. Oikeaan paikkaan oli ilkiö siis tähdännyt ja osunut. Yllyttikö häntä tähän toimeen viha "fennomaneja" vastaan vaiko pelkkä pahanteon halu, se jäi arvaamatta, kun ilkiötä ei ilmi saatu.
Uusi asuntoni sijaitsi syrjässä, joka seikka vaikutti, että U. Suomettaren avustajat ja ystävät nyt harvemmin kuin ennen kävivät toimistossa. Ja jo naimisiin mentyäni oli se muutos tapahtunut, että toimituskokouksia ei enää aina pidetty minun asunnossani, vaan usein myöskin Yrjö Koskisen ja Jaakko Forsmanin luona. Eikä niitä enää pidetty niin säännöllisesti kuin edellisinä vuosina, johon osaksi oli syynä Morgonbladetin syntyminen 1872 vuoden alussa, mikä lehti sekin vaati Helsingin suomenmielisten tukea ja apua. Niinpä Rein tykkänään siirtyi Mbl:in avustajain piiriin, ja heidän neuvotteluihinsa kutsuttiin usein niitäkin, jotka U. Suomettaren avustajina pysyivät.
V. 1873 ei tapahtunut mitään muutosta U. Suomettaren ko'ossa, eikä ilmestymistavassa, mutta kyllä toimituksessa. Castrénin poistuttua ei toista vakinaista toimittajaa hänen sijaansa kohta hankittu. Tilausilmoituksen alla oli tosin minun nimeni rinnalla nimi Jaakko Forsman, ja hän kyllä nyt, niinkuin ennenkin ja elämänsä loppuun asti, oli lehden varmin tuki ja turva antamillaan kirjoituksilla ja neuvoilla, mutta säännölliseen, jokapäiväiseen toimitustyöhön ei hän koskaan ottanut osaa. Siihen ei hänellä ollut aikaa eikä halua. Väliaikaisena apulaisenani oli muistaakseni ainakin jonkun aikaa nuori ylioppilas Tyko Hagman. Toimitusvoimain heikontumisesta kärsi etupäässä ulkomaan osasto. Mutta pääkirjoituksissa ei mitään väsähtymistä ollut huomattavissa, sillä niissä antoivat alttiisti apuansa lehden palkattomat avustajat. Maaseutukirjeitten tulva oli vielä suurempi kuin ennen, osoittaen että lehdellä oli eri paikkakunnissa paljon hyviä ystäviä, jotka tahtoivat sen menestystä edistää.
Maaliskuun 2 p:nä oli edellisenä vuonna perustetun suomalaisen teatterin ensimäinen näytäntö Helsingissä, ja näytäntöjä annettiin täällä sitten kaksi kertaa viikossa maalis- ja huhtikuun kuluessa sekä syyskuun alusta lokakuun keskivaiheille asti. Mainitsen sen tässä sen tähden, että nämä näytännöt antoivat minulle lisätyötä, minun kun myöskin täytyi olla teatteri-arvostelijana, johon toimeen tietysti olin aivan tottumaton. Muutoin suomalainen teatteri silloin ja vast'edeskin muodostui tämän kaupungin suomalaisen yleisön valiojoukon säännölliseksi yhtymäpaikaksi. Siellä tapasin tavallisesti useimmat U. Suomettaren avustajat, jotenka näytäntöjen väliaikoina voitiin neuvotella lehtemmekin asioista.
Helsingin kirjeitten luvun vähennystä osaksi korvasivat ne "Puustakatsojan" kirjeet, jotka kirjallistakin toimintaa harjoittava poliisikomisarius D. Airaksinen sujuvalla kynällä joskus piirsi "neiti Suomettarelle", käsitellen päivän tapahtumia. Novelli-osastossa oli tänäkin vuonna alkuperäinen tuote, Theodolinda Hahnssonin "Vanhan tädin kertomus". Mutta suurimman osan tätä osastoa täyttivät N. Hauvosen suomentamat, Z. Topeliuksen "Välskärin juttuihin" kuuluvat kertomukset "Siniset", "Pakolainen" ja "Erään nimen varjo".
Vasta syyskuun alussa sain taas vakinaisen apulaisen. Yrjö Koskisen ehdotuksesta otettiin siihen toimeen maisteri Konrad Fredrik Stenbäck (Kivekäs), joka sittemmin ollessaan 28 vuotta "Kaiun" toimittajana, niin pontevasti ajoi suomalaisuuden asiaa pohjan perillä.
Tämä sama Stenbäck oli oman kertomansa mukaan vielä muutamia kuukausia ennen kuin hän U. Suomettaren toimittajaksi rupesi ollut "suomikiihkoisuuden uskoon heräämätön pakana" ja kuulunut pohjalaisen osakunnan ruotsinmieliseen vähemmistöön, vaikka osakunnan inspehtorina oli Yrjö Koskinen ja kuraattorina Viktor Calamnius. Mutta edellinen näistä sai hänet lopulta kuitenkin kääntymään oikealle tielle, ei persoonallisen vaikutuksen kautta, vaan äsken ilmestyneen Suomen historian oppikirjansa voimalla, joka nuoreen Stenbäckiin, niinkuin moneen muuhunkin nuorukaiseen, istutti lujan luottamuksen kansamme tulevaisuuteen ja sen kykyyn luoda itselleen omaperäinen kulttuuri. Ja siitä hetkestä asti hänessä paloi tuo "luopioissa" tavallinen into saada töin ja toimin osoittaa entinen kantansa vääräksi.
Työnjako tuli nyt olemaan sama kuin Castrénin aikana. Stenbäckin osaksi joutui ulkomaan osasto, "kaikenlaiset" tuossa laajemmassa merkityksessä sekä nuo kiusalliset "lailliset ja viralliset ilmoitukset". Väliin pääsivät hänen tekemänsä laajemmat selostukset tärkeimmistä valtiollisista tapahtumista pääkirjoituksen kunniasijalle, taitavasti kirjoitettuja kun olivat. Oikoluku oli meillä yhteisenä huolena.
Nyt äskettäin pyydettyäni Kivekästä virkistämään minun muistoani panemalla paperille mitä hän muistaa yhteistyöstämme, on hän ystävällisessä vastauskirjeessään myös kertonut muutamia yksityistapauksia. Olin kehoittanut häntä joskus kirjoittamaan kotimaisiakin asioita koskevia pääkirjoituksia ja kerran aineeksi ehdottanut epäkohdat kyytilaitoksessamme, kun arvelin hänen, maalaisoloihin perehtyneenä miehenä, niistä jotain tietävän. Pahasti oli hän hämmästynyt. Mitäpä hän, Kantin filosofiaa ja Vischerin estetiikkaa lukenut, parnasson kukkuloilla vaeltanut maisterismies mitään tietäisi alhaisessa jokapäiväisyyden laaksossa sijaitsevista kestikievareista kyytihevosineen, vaikka olikin niitä hyväkseen käyttänyt matkoillaan kotinsa ja koulukaupungin välillä. "Veikkonen, en osaa niistä kirjoittaa sanaakaan." Ja muutamaan muuhun samanlaiseen ehdotukseen oli hänen täytynyt antaa sama kalpea vastaus. — Hänen tehtyään erään erehdyksen ja koetettuaan puolustautua tietämättömyydellään, olin hänelle lausunut: "Veikkonen, kaikkea ei voi tietää, mutta aina tulee tietää, ettei tiedä ja mistä milloinkin oikeat tiedot ovat saatavissa." Ja se oli, sanotaan kirjeessä, "kultainen sana, jyvä, joka jäi itämään".
Kun ei varsinaista toimistoa ollut, vaan kumpikin toimittaja suoritti työnsä omassa asunnossaan, emme joka päivä tavanneetkaan toisiamme. Mutta hyvin sentään sujui yhteistyö ja keskenämme vallitsi hyvä sopu. Nimellinen toimisto siirtyi kesäkuun 1 p:nä 1875 Annankadun taloon n:o 12, missä työhuoneeni oli siksi iso, että se voitiin verholaipiolla jakaa kahteen osaan, joista ulkopuolinen teki toimiston virkaa.
Yrjö Koskisen ja Jaakko Forsmanin rinnalla oli tähän aikaan, ja siksi kun hän senaattoriksi tuli, ahkerana avustajana pääkirjoitusten osastossa tohtori Ignatius, joka mieluimmin liikkui tilaston alalla, mutta usein myöskin avusti Hels. Dagbladin ja muiden ruotsinmielisten lehtien lakkaamattomain hyökkäysten vastustamisessa. Yrjö Koskisen kirjoitukset vv. 1874-75 koskivat useimmiten raha-asioita, viinaveroa, lahjoitusmaalainaa, uutta rautatielainaa, Suomen pankkia ja rahalaitosta y.m. Jaakko Forsmanin huomattavimmista kirjoituksista näinä aikoina mainittakoon hänen seikkaperäinen ehdotuksensa kihlakunnan-oikeuksien uudestajärjestämiseksi ja perusteellinen arvostelunsa hallituksen asettaman komitean samaa uudistusta tarkoittavasta ehdotuksesta, sekä kirjoitussarjat kihlakunnanoikeuksien suomalaisista pöytäkirjoista ja kyytivelvollisuudesta.
Edellisessä äsken mainituista vuosikerroista on Agathon Meurmanin ensimäinen U. Suometarta varten tehty kirjoitus. Sen otsakkeena on "Erään ikävän tapauksen johdosta", ja sen on aiheuttanut Oulun alkeisopiston muuttaminen ruotsinkieliseksi, ja ne kurjat keinot, joilla tämä muutos aikaan saatiin. Kirjoitus on pitkä, kolmen numeron läpi kulkeva. Siinä luodaan ensinnä yleinen katsaus siihen, miten muissa maissa aineellisia, valtiollisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia ajetaan. Siirtyen sitten oman maamme oloihin, huomauttaa tekijä, että yhteiskunnallinen uudistustyö meillä uhkaa tuottaa arvaamattomia vaaroja. Se saattaa intohimot kiihtymään siihen määrään, että oikeutta ja kohtuutta loukataan sekä isänmaan yhteistäkin etua ollaan unohtamaisillaan. Mitä ikinä suomalaisuus lieneekin saanut aikaan, ei se vielä ole yleisessä mielipiteessä saavuttanut tarpeellista sijaa. Kun kerran yleinen mielipide on tarpeeksi varttunut, haihtuvat vastukset kuin sumut ilmassa. Vähemmistö ei voi koskaan pitkiä aikoja hallita enemmistöä, jollei tämä enemmistö ole kelvoton ja kykenemätön. Vaaditaan suomalaisuuden ystäviltä hartaampaa työtä, suurempaa uhrautumista, palavampaa isänmaan-rakkautta, ja silloin ei ole epäilemistä, että tulevaisuus ja voitto ovat heidän, sitä pikemmin mitä hurjempiin keinoihin heidän vastustajansa ryhtyvät.
Muista samassa vuosikerrassa olevista kirjoituksista mainittakoon maisteri Jaakko Svanin (Päivärinta) tekemä sarja kirjoituksia "Kuvaamataiteista Suomessa", pastori Wilh. Lindstedtin (Loimaranta) "Historiallinen silmäys Ilmajoen maamiesseuran 70-vuotiseen vaikutukseen" sekä ne erinomaisen hauskat, vilkkaasti ja taitavasti sommitellut kirjeet, jotka A. Almberg, kesällä ulkomaille matkustettuaan, lähetti Tukholmasta, Köpenhaminasta, Hampurista, Berlinistä, Dresdenistä ja Pragista. Seuraavana vuonna tuli näitä kirjeitä lisää Pragista, Wienistä, Venetsiasta sekä Budapestistä, Debreczinistä ja muualta Unkarista, jotta niiden luku yhteensä nousi 41:een. Ja niihin liittyi sitten pitkä sarja "Matkamuistelmia Unkarista", jotka jatkuivat vielä vuosikerrassa 1876. Kirjeet ja matkamuistelmat Unkarista sitten täydennettyinä muodostivat sen arvokkaan teoksen, jonka Almberg julkaisi nimellä "Unkarin maa ja kansa" ja joka saattoi tämän heimokansan olot ja luonteen tutuiksi meille suomalaisille. U. Suomettarelta ei noiden lukuisain kirjeiden ja matkamuistelmain tekijä pyytänyt eikä saanut mitään palkkiota, ja niiden julkaiseminen tässä lehdessä oli siten ehkä parin tuhannen markan lahja yhteisen asian hyväksi. Eivät fennomanit siihen aikaan olleet tottuneet kirjallisesta työstään palkkaa saamaan.
Helsingin kirjeitä ei U. Suomettaressa vv. 1874 ja 1875 ollut ainoatakaan. En muista mistä syystä. Novelli-osastoa hoiti näinä vuosina parhaasta päästä minun vaimoni, siihen lyhentämällä suomentaen kuuluisan sissipäällikön Stefan Löfvingin päiväkirjan, joka ruotsiksi oli julaistu "Lähteissä Ison-vihan historiaan", sekä englannin kielestä suomentaen kertomukset "Radanvaihtaja", "Lehti Myrskyssä" ja "Jäätyneellä syvyydellä". K.J. Gummerukselta oli kaksi lyhyttä kuvaelmaa, "Pikku Laurin salaisuus" ja "Peritäänkö vihakin".
Tilaajain ja ilmoitusten määrä oli vähitellen noussut niin, että uskallettiin ajatella lehden laajentamista, varsinkin kun sanomalehtien ennen kohtuuttomat postimaksut nyt oli alennettu. Nelipalstaisena ilmestyi U. Suometar ensi kerran joulukuun 16 p:nä 1874, jolloin seuraavan vuosikerran tilausilmoitus julaistiin. Laajennuksesta mainittaessa lausutaan se vakaumus, että lukijakunta sen johdosta melkoisesti lisääntyy. "Se aika, jolloin jokapäiväinen lehti Suomen pääkaupungissa voipi suomenkin kielellä tulla mahdolliseksi, on ainoastaan tällä tavalla vähitellen lähestyvä."
U. Suomettaren tilaus- ja ilmoituskonttori, joka vuodesta 1871 oli ollut Vaseniuksen kirjakaupassa, muutettiin vuoden 1875 alussa kauppias Grashoffin myymälään, Pohjois-Esplanaadikatu 39, jossa myytiin Singerin neulomakoneita. Vanhassa paikassa lehden asioita hoiti kirjakaupan henkilökunta, mutta nyt oli niitä varten palkattava eri konttoristi, jonka käytettävänä oli U. Suomettaren omistama pöytä ja sanomalehtihylly. Konttoristiksi tuli neiti Augusta Hellsberg (laamanninrouva Tranberg).
Edistysaskeleena on mainittava sekin, että, kun minä samana vuonna muutin Annankadun taloon n:o 12, siihen työhuoneeni puoliskoon, joka teki toimiston virkaa, U. Suomettaren kustannuksella hankittiin tukeva ja kunnollinen pulpetti, joka ei kuitenkaan uusi ollut. Sen huojuvan romun, joka oli lehden ainoa omaisuus silloin kun minä toimittajaksi tulin, korjasi omakseen jo v. 1871 sen teettäjä, U. Suomettaren ensimäinen toimittaja Almberg, koska minä naimisiin mentyäni en kehdannut sitä viedä uuteen asuntooni. Hänen huvilassaan se vieläkin on nähtävissä.
* * * * *
Vuoden 1876 alusta U. Suometar laajennettiin siten, että lisälehtiä annettiin joka lauantai, jotenka lehti nyt säännöllisesti ilmestyi neljä kertaa viikossa.
Toimituksessa tapahtui taas muutos. Stenbäck erosi kesäkuun alussa, lähteäkseen ulkomaille ja ruvetakseen, sieltä palattuaan, Oulun Viikko-Sanomain toimittajaksi. Hänen sijaansa tuli väliaikaiseksi apulaisekseni taas Tyko Hagman, joka nyt oli perehtynyt sanomalehti-työhön ollessaan Ilmarisen ja Pietarin Sanomain aputoimittajana sekä Morgonbladetin referenttinä.
Niistä tämän vuosikerran pääkirjoituksista, jotka eivät koskeneet kansallisuus-, kieli- ja kouluasioita, mainitsen Yrjö Koskisen kirjoitukset markan nostamisesta silloisesta alennustilastaan, Jaakko Forsmanin kirjoitussarjan kuolemanrangaistuksesta, laamanni Forsströmin arvostelun uuden rikoslain ehdotuksesta, Ignatiuksen muistelmat tilastollisesta kokouksesta Budapestissä ja Almbergin kuvaukset kansallisista oloista Unkarissa.
Uutuus oli, että Jaakko Forsman otti vaivakseen säännöllisesti vastata niihin monituisiin, etupäässä lainopillisia seikkoja koskeviin kysymyksiin, joita lukijakunnan puolelta ehtimiseen toimitukselle lähetettiin. Mutta kauan ei hän jaksanut tätä tointa jatkaa, sillä noita kysymyksiä alkoi tulvata niin tuhkatiheään, että niihin vastaaminen olisi vaatinut liian paljon aikaa ja työtä. Kysyminen on helppo asia, mutta oikean vastauksen antaminen usein hyvinkin vaikeata.
Kesäkuulla oli ensimäinen kirkolliskokous Turussa. Sen keskusteluista tahtoi yleisö saada tarkat selostukset, jotka paljon tilaa U. Suomettaren ahtaista palstoista veivät. Selostajana oli muistaakseni tohtori A.V. Jahnsson. Ja kirkolliskokouksen juuri päätyttyä alkoi Helsingissä ensimäinen ja tähän saakka ainoa Suomen yleinen teollisuusnäyttely, jonka monien osastojen kuvaileminen ja arvosteleminen kysyi paljon työtä. Siinä antoi taitavaa apuansa insinööri W.V. Forsman, Helsingin teollisuuskoulun nykyinen johtaja.
Se ruotsalainen leima, minkä toimikunta oli tälle näyttelylle antanut, synnytti suomalaisessa yleisössä oikeutettua mielipahaa ja suuttumusta. Avajaisissa ei sanaakaan suomea lausuttu. Suurin osa esineistä oli varustettu yksistään ruotsinkielisillä osotteilla. Alussa ei ollut suomenkielisiä luettelojakaan saatavissa. Kaikkialla näyttelyn alueella vallitsi ruotsi. 132 kansalaista julkaisi U. Suomettaressa jyrkän vastalauseen sen johdosta, että suomenkieli siten syrjäytettiin ja sen halveksimista julkisesti osotettiin.
Se ilo, jonka kansassamme herätti keisarin, keisarinnan ja perintöruhtinaan käynti näyttelyssä ja heidän olonsa Helsingissä, ilmeni tietysti U. Suomettaressakin, joka niin tarkkaan kuin mahdollista kertoi kaikista niistä juhlallisuuksista, jotka täällä keisarillisten kunniaksi toimeenpantiin.
Teollisuusnäyttelyn yhteydessä oli teollisuuden harjoittajain kokous elokuun loppupuolella, ja sitten syyskuun alussa yleinen maanviljelyskokous, niinikään Helsingissä. Ei siis sinä kesänä pääkaupungin sanomalehdiltä puuttunut kirjoitusten aineita eikä niiden toimittajille kesärauhaa suotu.
Katsaukset päivän tapahtumiin ilmestyivät nyt "Helsingin kirjeitten" yhteisnimellä, järjestysnumerolla varustettuina ja jotenkin säännöllisesti kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa. Mutta "Matti" ei vielä esiintynyt; kronikoitsija oli nimetön. Maaseutukirjeitä oli viljalta; joskus seitsemänkin samassa numerossa. Koko vuosikerran novelli-osaston täytti Julius Krohnin suomentama Walter Scottin romaani "Quentin Durvard".
Alkoi vuosi 1877. Tulossa oli se tärkeän tärkeä säätykokous, jossa asevelvollisuusasia oli ratkaistava, ja syttymäisillään Venäjän ja Turkin välinen sota.
Valtiopäivien tähden, jotka alkoivat tammikuun 22 p:nä ja joiden luultiin saavan työnsä suoritetuksi kesään mennessä, ilmestyi U. Suometar vuoden alusta toukokuun loppuun asti joka arkipäivä siten, että annettiin kolme päälehteä ja yhtä monta lisälehteä viikossa. Suomalaisella yleisöllä oli nyt tämän "valtiopäiväpainoksen" tilaamisella tilaisuus osottaa, missä määrin se jokapäiväistä lehteä kaipasi ja kannatti. Mutta nekin, jotka tilasivat kolmipäiväisen painoksen, saivat kaikki lisälehdet, vaikka edellisen päivän lisälehti tuli heille vasta seuraavan päivän päälehden kanssa. Viikkopainos lakkautettiin.
Toiseksi toimittajaksi oli tohtori Frith. Perander suositellut maisteri Wilho Soinia, joka vuoden alusta ryhtyikin toimeen, missä hän sitten uskollisesti pysyi 27 vuotta, taidollaan, sujuvalla ja terävällä kynällään sekä uupumattomalla työkyvyllään tehokkaasti vaikuttaen U. Suomettaren edistykseen. Ollen tullessaan vielä hyvin nuori, vasta 21-vuotias, ja sanomalehtityöhön aivan tottumaton, tarvitsi hän kyllä ensi aikoina opastusta; mutta pian hän tehtäviinsä perehtyi. Yhteistyötämme suuresti helpotti se seikka, että hän joutui asumaan samassa talossa, mihin minä kesäkuun 1 p:nä samana vuonna muutin, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon talossa, Antinkatu 4, ja jossa lehteämme nyt sekä toimitettiin että painettiin. Ja siellä hän asui syksyyn asti 1881.
Vaikka U. Suometar alkupuolella vuotta ilmestyikin 6-päiväisenä, anasti valtiopäiväin toiminnan selostaminen silloin melkoisen osan sen palstoista. Arm. esitysten sisällyksestä teki Jaakko Forsman taitavasti selkoa jatkuvissa "katsahduksissa" niihin sekä kirjoitti niinikään sarjan "silmäyksiä" valtiopäiväin toimintaan. Talonpoikaissäädyn keskustelut selosti laajalti Almberg, joka silloin ensi kertaa oli tämän säädyn tulkkina. Oma selostaja oli U. Suomettarella myöskin pappissäädyssä, ylioppilas J.G. Sonck. Mutta aatelis- ja porvarissäätyjen keskusteluista kerrottiin, paitsi poikkeustapauksissa, niinkuin ennenkin aamulehtien mukaan. — Valtiopäivät keskeytettiin toukokuun 31 p:nä ja jatkettiin sitten lokakuun 1 pistä seuraavan vuoden tammikuun 23 päivään asti.
Asevelvollisuus-asiaa valaistiin useissa pääkirjoituksissa esittämällä, mitenkä sotalaitos muissa maissa on järjestettynä, mitä sotalaitokset tavallisesti maksavat ja kuinka asevelvollisuus meillä olisi järjestettävä, ettei se kansaamme liiaksi rasittaisi. Pitkä asevelvollisuus-valiokunnan mietintö tietenkin kokonaisuudessaan julaistiin.
Sota Venäjän ja Turkin välillä julistettiin huhtikuun 24 p:nä, ja siitä asti oli U. Suomettaressa säännöllisesti joka numerossa eri osasto "Sotatantereelta", joka väliin paisui hyvinkin pitkäksi ja jota Soini taitavasti ja huolellisesti toimitti. Kun Suomen kaartikin oli sotaan lähtenyt, kävivät sotasanomat kansallemme erityisesti mieltä kiinnittäviksi.
Kesäkuun 20 pistä alkaen ilmestyi lehtemme vaihdellen 5- ja 4-palstaisena, syksystä lähtien säännöllisesti 5-palstaisena. Valtiopäivät ja sota tähän laajennukseen yhteisvoimin pakottivat, ja tilaajain sekä ilmoitusten arvaamattomasti kasvanut määrä myöskin siihen velvoitti. Tilaajamäärä, joka edellisenä vuonna oli 3,500, oli nyt yht’äkkiä noussut 6,500:een, s.o. lisääntynyt melkein kahdenkertaisesti.
Uutena avustajana tänä vuonna on mainittava insinööri Ossian Bergbom (senaattori Wuorenheimo), joka julistavaksi antoi sarjan kirjoituksia "toisarvoisista rautateistä".
Samana vuonna esiintyi "Matti" Helsingin kirjeen alle tammikuun 26 p:nä. Tämä kirje on Agathon Meurmanin kirjoittama. Hän siis keksi sen nimen, jota kaikki Helsingin kirjeiden sepittäjät sittemmin ovat omanaan käyttäneet.
Novelli-osastossa oli tänä vuonna Julius Krohnin suomentama Mauri
Jókain "Pakolaisen päiväkirja", vaimoni suomentamat Wilhelmina v.
Hillernin "Kotka-Vappu" ja H. Drachmannin "Kaksi laukausta", sekä
Dickens'in "Sokea sisareni", jonka suomentajan nimeä en muista.
1878 vuoden tilausilmoituksessa sanotaan: "Se suuri tilaajamäärä, jonka Uusi Suometar viime vuonna sai, antaa syytä siihen toivoon, ettei jokapäiväiseltä suomenkieliseltä lehdeltä enää tulisi puuttumaan tarpeellista kannatusta, jos vaan taloudelliset olot olisivat paremmat kuin nykyään. Uuden Suomettaren toimitus oli jo aikonut muuttaa tätä lehteä tämän vuoden alusta jokapäiväiseksi, mutta huono vuodentulo tämän aikomuksen kumosi. Olisi nimittäin mahdotonta antaa jokapäiväistä lehteä nykyiseen helppoon hintaan, ja nyt, kun kaikkialla Suomessa rahanpuutetta valitetaan, hinnankorotus varmaankin pakottaisi useita luopumaan kalliintuneen lehden tilaamisesta. Toimitus on sen tähden katsonut parhaaksi vielä tällä kertaa jättää tilaushinnan entiselleen, mutta, siinä toivossa että tilaajamäärä pysyy yhtä suurena kuin viime vuonna, päättänyt antaa viisi lehteä viikossa siten, että niiden kolmen numeron rinnalla, jotka niinkuin ennenkin viikon kuluessa ilmautuvat, joka viikko annetaan kaksi lisälehteä." — Ero hinnassa ja jakojärjestyksessä viisi- ja kolmipäiväisen painoksen välillä tuli olemaan sama kuin edellisen vuoden "valtiopäiväpainoksen" ja kolmipäiväisen painoksen välillä.
Valtiopäivät vielä jatkuivat ja sota jatkui, edelliset kuitenkin enää vain kolme viikkoa.
Ei ollut uuden vuoden alkaessa vielä selvillä, saataisiinko säädyissä aikaan yksimielinen päätös asevelvollisuus-asiassa, sillä vastustajia oli kaikissa säädyissä ja varsinkin ritaristossa ja aatelissa, jotka vastustajat tahtoivat sotalaitoksemme pohjana säilyttää vanhaa ruotujakolaitosta. Valiokunnan ehdotus säätyjen eriävien päätösten yhteensovittamiseksi jaettiin tammikuun 8 p:nä ja keskustelut siitä kestivät saman kuun 16 päivään asti. Se oli mieltä jännittävä viikko.
Polttavaksi kysymykseksi kävi myöskin sodan uhka Englannin puolelta. Jos tämä mahtava merivalta, niinkuin uhkasi, Turkin liittolaisena olisi sekaantunut kiivaimmillaan riehuvaan sotaan, niin olisi varmaan Suomikin joutunut sodan pyörteeseen ja saman kovan kohtalon alaiseksi kuin itämaisen sodan aikana 1850-luvulla. Tämä arveluttava valtiollinen asema ja sen mahdolliset vaikutukset maamme taloudelliseen tilaan, joka muutoinkin oli kireä, antoivat aihetta useihin kirjoituksiin U. Suomettaressa, ja niinikään ne lapsellisen löyhät tuumat risteilijälaivain hankkimisesta y.m., joita "liberalit" esittivät maamme suojelemiseksi uhkaavalta vaaralta.
Jaakko Forsman oleskeli suurimman osan tätä vuotta ulkomailla opintoja varten. Mutta sitä ahkerammin kirjoitti Yrjö Koskinen, käsitellen parhaasta päästä valtiollisia ja taloudellisia asioita. Mainitsen hänen kirjoituksensa silloisista rahaseikoista, uuden kultarahan merkityksestä ja Suomen pankin kuukaustauluista. A. Meurman oli nyt niinikään innokkaana avustajana, antaen kirjoitussarjat "meidän liberaleista", siviiliavioliitosta, yliopistollisista oloista, katoolisuudesta Ruotsissa, siveellisestä rappeutumisesta, kristinuskosta ja työväestä, y.m. Avustajain joukkoon liittyi kansakouluntarkastaja O. Hynén (kanslianeuvos Hynninen), joka joskus ennenkin oli U. Suomettareen kirjoittanut. Professori A.F. Granfelt julkaisi kirjoitussarjan "Asevelvollisuus ja kristityn omatunto". Kansanopistoista ja niiden perustamisesta Suomeen kirjoitti kansakoulunopettaja K. Verkko. Oppikoulu-asia antoi edelleen kylläksi puheen ainetta, nyt erittäin kouluolot Mikkelissä ja Viipurissa.
Ulkomaan osasto vaati jatkuvan sodan tähden paljon tilaa, niinkuin edellisenäkin vuonna. Pääkirjoituksissakin väliin luotiin katsauksia sodan vaiheisiin. Kirjeitä ulkomailta oli runsaasti. Niinpä kirjoitti tohtori E. Aspelin (valtioneuvos Aspelin-Haapkylä) pitkän sarjan kirjeitä Pariisista ja oli luultavasti myöskin se U. Suomettaren "lähettämä kirjeenvaihtaja", joka ilman nimimerkkiä toimitti hauskat kertomukset samaan aikaan Pariisissa olevasta maailman-näyttelystä. Dresdenistä ja muualta Saksasta lähetti kaksitoista kirjettä K.G.B.; en muista kuka tämän nimimerkin käyttäjä oli.
"Helsingin kirjeet" sepitti tänä vuonna, niinkuin sitten viisitoista vuotta eteenpäin, parhaasta päästä Almberg. Mutta niin ahkera, kuin seuraavina vuosina, ei "Matti" vielä ollut; sai vuoden kuluessa vain 24 kirjettä kynästään. Novelli-osaston täytti Julius Krohnin suomentama Walter Scottin "Perthin kaunotar".
Lehden konttori muutettiin nyt puheena olevana vuonna kaksi kertaa: ensinnä vuoden alussa Grashoffin myymälästä L. Thuringin konttoriin, Unioninkatu 26, ja sitten toukokuun 30 p:nä omaan huoneistoon ja samaan taloon, missä se vieläkin on, vaikka nyt väljemmässä huoneistossa. Siis oma konttori, niinkuin muillakin pääkaupungin lehdillä! Eteenpäin mentiin. Mutta toimisto-huonetta ei vieläkään ollut toista kuin minun yksityinen työhuoneeni.
Tilaajamäärä pysyi 1878 melkein yhtä korkeana kuin 1877; vaan seuraa vana vuonna tapahtui surkea taka-askel, jonka epäilemättä vaikutti etupäässä yleinen rahanpuute maassamme, mutta osaltaan myöskin se, ettei enää ollut olemassa tiedonhalua niin kiihoittavia seikkoja, kuin olivat olleet asevelvollisuus-asian odotettava ratkaisu sekä Venäjän ja Turkin välinen sota. Tilaajain luku laskeutui 3,800:aan.
Järkevästi siis meneteltiin, kun U. Suometarta ei nytkään vielä muutettu jokapäiväiseksi eikä aamulehdeksi. Annettiin vain, niinkuin edellisenäkin vuonna, kolme päälehteä ja kaksi lisälehteä viikossa. Mutta eri päivinä ilmestyviä lisälehtiä ei nyt enää voitu antaa kolmipäiväisen painoksen tilaajille, sillä postilaitos oli keksinyt sen tempun, että lisälehdistä vaati eri maksua silloinkin, kun niitä ei erikseen lähetetty, vaan edellisen päivän lisälehti liitettiin seuraavan päivän päälehteen. Jos lisälehdet nyt olisi annettu kolmipäiväisenkin painoksen tilaajille, tilaushintaa korottamatta, niin olisi sen hinnasta melkein toinen puoli mennyt postimaksuihin. Tästä ikävästä pulmasta selvittiin siten, että lisälehdet sisällyksensä puolesta pidettiin ihan erillään päälehdistä ja seuraavassa päälehdessä aina lyhyesti mainittiin edellisen päivän lisälehdessä olleet tärkeimmät uutiset, jommoinen järjestys tuotti suurta hankaluutta toimitustyössä. Yksinkertaisin keino olisi tietysti ollut se, että kolmipäiväinen painos olisi lakkautettu ja lisälehdet muutettu eri numeroiksi. Mutta ei tahdottu siten vieroittaa niitä lukijakunnasta, joiden varat eivät sallineet viisipäiväisen lehden tilaamista.
Useat kirjoitukset tässä vuosikerrassa koskivat asevelvollisuuden toimeenpanoa. Huomautettiin eri kirjoituksissa, kuinka tärkeätä on, että sotalaitoksen järjestämisessä tarkasti valvotaan, ettei se joudu pilalle huonon ja epäkansallisen hallinnon kautta, että siveellinen henki tulee siinä ensi hetkestä asti vallitsemaan, että kartetaan tarpeetonta kovuutta ja tylyyttä, että kaikki yli- ja alipäälliköt sekä siviilivirkamiehet osaavat miehistön kieltä. Oli säädettävä se oppimäärä, joka kansakoulua käyneet oikeuttaisi asevelvollisuuslain myöntämään helpotukseen palvelusajassa, ja tätä seikkaa pohdittiin U. Suomettaressakin. Kasarmipaikkain valinta antoi myös aihetta mielipiteiden vaihtoon sanomalehdissä.
Venäläisten lehtien rynnäköt Suomen asemaa ja oikeuksia vastaan kävivät tähän aikaan niin kiivaiksi, että meidän maamme sanomalehtien täytyi useammin kuin ennen ottaa ne huomioon ja niitä torjua mikäli sensuuri sitä salli, eikä U. Suometarkaan tätä tehtävää laiminlyönyt. "Peterburgskia Vedomosti", mikä silloin useimmin hyökkäsi Suomea vastaan, piti "uudenaikaisia fennomaneja" venäläisten pahimpina vihollisina täällä.
Ulkomaalta keväällä palattuaan, antoi Jaakko Forsman taas entiseen tapaansa tehokasta apua toimitukselle, kirjoittaen m.m. asianajajista rikosasioissa ja Saksassa tekemiensä tutkimusten nojalla pitkän kirjoitussarjan sosialismista.
A. Meurmanilta on tässä vuosikerrassa suuri joukko kirjoituksia, joista mainitsen seuraavat: Asevelvollisuudesta, Tulevaisuuden puolueet Suomessa, Keskipuolue Suomessa, Mietteitä nykyisen taloudellisen aseman johdosta, Papit ja kansakoulunopettajat.
Yrjö Koskinen arvosteli uuden koulukomitean ehdotuksia ja kirjoitti maanpalstoittamisesta, uudesta veronpanosta Karjalassa, kruununrästeistä ja niiden kannosta y.m. Olipa hän myöskin U. Suomettaren kertojana Pielisten kanavan avajaisissa ja kirjoitti niistä pitkän ja hyvin hauskan kertomuksen.
Ignatius antoi niinikään monta arvokasta kirjoitusta: Kuinka Suomen kansa asuu, Lasten kuolevaisuus Suomessa, Maanviljelystiedustelusta Uudellamaalla, Pääoman vaikutuksesta työn tuotantoon (pitkä sarja), muita mainitsematta.
Suomalaisista oppikouluista oli nytkin useita kirjoituksia, joista osan laati Hynén. Professori J.R. Aspelin kirjoitti "Suomalaisista koristekaavoista" ja kertomuksen Moskovan antropologisesta näyttelystä, Almberg, paitsi Helsingin kirjeitä, myös "Tietoja Unkarista" ja lehtori K. Suomalainen huvittavan sarjan "Suomalaisia keskusteluja", joissa hän m.m. huomautti suomen kieleen ruotsista tunkeutuneista, usein hullunkurisista lausetavoista ja niiden poistamisesta.
Tässä vuosikerrassa oli ensimäinen seikkaperäinen ja laaja arvostelu taideyhdistyksen näyttelystä, jonka arvostelun minä kirjoitin ystäväni taiteilija Severin Falkmanin taitavalla avulla, niinkuin sitten useina seuraavinakin vuosina tapahtui. Samalla sopii mainita, että U. Suomettaressa nyt ruvettiin useammin kuin ennen arvostelemaan uutta kotimaista kirjallisuutta. Joulukuulla oli näitä arvosteluja useita melkein joka numerossa.
Helsingin kirjeitten luku nousi tänä vuonna 40:een. Novelliosastossa oli niin monta kertomusta, etten huoli niitä kaikkia luetella. Mainitsen vain Almbergin suomentaman Jókain "Rakkaita sukulaisia" sekä vaimoni suomentamat norjalaiset Krist. Jansonin "Marit Skjölte", "Liv" ja "Lumottu". Kun päälehdet ja lisälehdet täytyi pitää toisistansa aivan erillään, oli niihin hankittava eri novellitkin.
Se toimikunta, joka U. Suomettaren kannattajain yleisessä kokouksessa v. 1875 asetettiin lehden taloudellisia asioita hoitamaan ja johon kuuluivat kenraalimajuri J. Järnefelt, professorit Yrjö Koskinen ja Jaakko Forsman, tohtori K.F. Ignatius, maisteri A. Boehm ja minä, kutsui mainitut kannattajat eli ne kansalaiset, jotka vv. 1870-1873 olivat lehden kannattamiseksi raha-apua antaneet, kokoontumaan suomalaiseen klubiin maalisk. 15 p. 1880. Lehden taloudellinen tila oli silloin sillä kannalla, että toimikunta ei voinut omin voimin yritystä jatkaa, vaan katsoi tarpeelliseksi asiasta neuvotella kannattajain kanssa. Vuosi vuodelta lisääntyvä tilaajamäärä oli kehoittanut lehden laajentamiseen, jotta se paremmin vastaisi suuren lukijakuntansa ja edistyneitten olojen vaatimuksia. Tilaushintaa ei kumminkaan rohjettu laajennuksia myöten korottaa, mutta toimikunta toivoi, että se epäkohta, joka siten syntyi, vähitellen poistuisi yhä karttuvan tilaajamäärän kautta. Ja tämä toivo olikin toteutumaisillaan kun tilaajamäärä vv. 1877 ja 1878 korkealle nousi. Mutta v. 1879 suuresti alennuttuaan ei se nytkään ollut jälleen ylennyt. Näin ollen olivat lehden taloudelliset asiat, joiden hoitoa suuressa määrässä vaikeutti se seikka, ettei lehdellä ollut tarkasti rajoitettua, laillista omistajakuntaa, käyneet niin hankaliksi, että yrityksen jatkaminen silloisella tavalla oli mahdoton.
Kokoukseen saapui 17 kansalaista, jotka edustivat 506 maksu-osuutta, jommoisia neljän vuoden kuluessa oli suoritettu kaikkiaan 731 à 25 mk. eli yhteensä 18,675 mk.
Taloudenhoitajan, maisteri A. Boehmin esitettyä kuluvan vuoden tulo- ja meno-arvion sekä katsauksen lehden taloudelliseen asemaan, jotka osoittivat, että velkaa vuoden lopussa tulisi olemaan ainakin noin 6,000 mk, ja asiasta sitten keskusteltua, tehtiin yksimielisesti seuraava päätös: "Uuden Suomettaren kannattajakunta jättää kaikki oikeutensa muutamille mielipiteittensä puolesta taatuille miehille, mutta tahtoo sitä vastoin itse olla vapaana kaikista lehden veloista ja sitoumuksista ja tahtoo sen ohessa lausutuksi vakaan toivomuksensa, että uusi perustettava yhtiö, joka tulee hallitsemaan lehteä täydellä omistusoikeudella, valvoo sitä, että lehti aina vast’edeskin on kannattava ja edistävä suomalaisuuden asiaa, samaan suuntaan kuin tähänkin saakka."
Tämän päätöksen nojalla luovutti kannattajakunta puheenaolevat oikeutensa professori Yrjö Koskiselle, maistereille A. Almbergille, A. Boehmille ja Wald. Churbergille sekä minulle, jotka vastaan-otimme lehden omistusoikeuden velkoineen ja sitoumuksineen, luvaten sen vastaista kannattamista varten koettaa aikaansaada varsinaisen yhtiön.
Mainitut viisi miestä kokoontuivat sitten parin päivän perästä Yrjö Koskisen luo ja päättivät perustaa 11-osakkeisen yhtiön, johon heidän lisäksi otettaisiin osakkaiksi tohtorit K.F. Ignatius, professori Jaakko Forsman, kunnallisneuvos A. Meurman, maisteri F.W. Rothstén ja apukamreri J. Enlund. Osakkeen hinnaksi määrättiin 2,500 mk. Minä saisin kaksi osaketta, muut itsekukin yhden. Kun yhtiö sittemmin oli hyväksynyt sääntönsä, ei maisteri Boehm ruvennutkaan osakkaaksi, koska hän katsoi osakepääoman, 27,500 mk, liian pieneksi. Hänen sijaansa tuli professori J.R. Aspelin.
Uudelle Suomettarelle alkoi uusi ajanjakso, ja minun sopii toistaiseksi tähän keskeyttää juttuni sen sepistä ja pajoista.