TUNNEN, ETTÄ TULET
Tänään nousi päivä kirkkaana yli kevätvihreen maailman.
Katson kauas pitkin järven selkää — siellä tulet hopeaiset tuikkaa harjanteella leikkivien laineiden. — Minulla on edessäni kirje kirjoittama kauniin käden.
Vaikka liekin kaikki lopussa, mitä ollut meillä tähän asti rakkauden luvalla on välillämme, täyttää sydämeni kuitenkin arka, melkein lapsellinen aavistus, että tulet sentään vielä luokseni. —
Tunnen, että tulet, että kaipaat vielä kerran yhdessä ystävinä itkemään elämän kovaa, armotonta arpaa.
Ja mä katson kauas pitkin selkää, missä tuikkaa hopeaiset tulet.— Oisi niinkuin yli kevätvetten kimmeltävä silta välillämme. — —