XV.
Veliriita.
Katkaisemme tässä kertomuksemme johtavan juonen antaaksemme kunnioitetulle lukijalle, jos kohta vaillinaisenkin tiedon valtiollisista rettelöistä y.m. Kustaa Vaasan kuoltua. Tämä tieto ollenee luullaksemme hyödyksi ennen kun edemmäs kerromme tapausten menoa.
Jo eläissään oli Kustaa nimittänyt vanhimman poikansa Eerikin Ruotsin kuninkaaksi ja antanut muille pojilleen Juhanalle, Maunolle ja Kaarlelle perittäviä herttuakuntia. Näistä sai Juhana suuren osan Suomea, nimittäin Turun läänin, Kokemäenkartanon läänin tahi Satakunnan, Raaseporin läänin ja Ahvenanmaan. Heinäkuun 1 päivänä 1560 tekemässään testamentissa vahvisti kuningas Kustaa vielä nämät läänitykset, jota paitsi herttua Juhanan suhteen määrättiin, "että hänen tämän lahjoitusmaan edestä tulee aina käyttää itsensä uskollisesti ja hyvin, kuuliaisuudella, uskollisuudella ja vakavuudella Ruotsin kruunua kohtaan, ja läänistään pitää miten mahdollista kansaa, hevosia ja sotavarustuksia tarjona antaakseen Ruotsin kuninkaalle ja rakastetulle isänmaallensa, kaikessa tapahtuvassa hädässä, apua, tukea ja turvaa maalla ja merellä."
Jo kesäkuun 27 päivänä 1556 oli Juhana saanut herttuakuntansa ja pari päivää myöhemmin sai hän myös ylimmäisen käskyvallan koko Suomessa, jossa ymmärsi panna vaikutusvaltansa voimaan lahjoitusmaidensa ulkopuolellakin. Mutta tämä vaikutusvalta vähennettiin heti Eerikin tultua hallitukseen, kun tämä nimittäin lähetti lähettilään Suomeen saadakseen asujamet myös veljensä herttuakunnassa vannomaan itselleen kuuliaisuuden valan. Tätä tointa vastusti luonnollisesti Juhana ja vähän huoli hän myös siitä rajoituksesta herttuain vallassa, joka Arbogan valtiopäivillä 1561 saatiin aikaan.
Nurjamielisyys kuningas Eerikin ja herttua Juhanan välillä, joka jo heidän isänsä eläissä tuli ilmi enenevässä ynseydessä ja epäluulossa heidän keskenään, synnytetty etupäässä siitä etusijasta, minkä Juhana imartelevalla, liehakoitsevalla tavallaan oli onnistunut saamaan isänsä luona, kasvoi yhä enemmän ja sodan ilmestyessä Ruotsin ja Puolan välillä 1561 oli tämä eripuraisuus jo kasvanut vihaksi. Herttuan naimispuuhat vihamielisen maan kuninkaan, Sigismund II:sen nuorimman sisaren kanssa, melkoisesti puolestaan enensi tätä kireätä suhdetta.
Näistä naimispuuhista lainaamme seuraavat lähemmät tiedot:
Eerikki-kuningas oli kyllä hallituksensa alussa antanut myöntymyksensä Juhanan kosimiseen, mutta kun erimielisyys Vironmaasta, joka suurimmaksi osaksi oli ruotsalaisten vallassa, oli syntynyt Ruotsin ja Puolan välillä ja Sigismundin koetettu sovinto ei tahtonut onnistua, katui Eerikki, kirjoitti taas ja varoitti Juhanaa aikomastansa naimisesta, mutta Juhana pysyi lujana päätöksessään ja Eerikki antoi taas suostumuksensa. Juhana käsitti kuitenkin, että sota piakkoin syntyisi Eerikin ja Sigismundin välillä ja että silloin olisi myöhäistä ajatella naimista; hän matkusti sentähden tavallisesta residensistään Turussa 1562 salaisesti Danzigiin viettääkseen häitään. Tuskin oli Eerikki saanut tiedon tästä ennenkun taas katui ja lähetti sananlennättäjän Juhanan perään, peruutti suostumuksensa ja kutsui hänen takaisin. Tästä pelästyi Juhana; hän oli sitäpaitsi tyytymätön kuningas Sigismundille, joka nyt nuorimman sisaren Katariinan sijasta tahtoi antaa hänelle vanhemman sisaren Annan. Juhana päätti sentähden totella Eerikkiä ja palata. Jo oli hän astunut laivaan kun Sigismundilta tuli uusi sanantuoja, joka toi mukanaan parempia tietoja. Juhana meni jälleen maalle ja matkusti Puolaan huolimatta Eerikin kiellosta. Täällä vietettiin myös, niinkuin jo mainittiin, häät lokakuun 4 päivänä 1562.
Tämä yhdistys maan vihollisen kanssa antoi Eerikille varmuuden siitä, mitä oli pelännyt. Helmikuussa 1563 meni Turkuun sanansaattaja saamaan Juhanan selitystä hänen menettelystänsä, mutta annettu vastaus ei tyydyttänyt Eerikkiä. Valtiopäivät kutsuttiin kokoon Tukholmiin kesäkuun 1 päivänä 1563 ja siellä esiintyi kuningas itse veljensä päällekantajana. Juhana tuomittiin valtakunnan pettäjänä menettämään hengen ja tavaran, jollei kuningas armahtaisi ja säästäisi häntä.
Tiedot tästä ja Juhanan pelko selvän uppiniskaisuutensa tähden veljeänsä vastaan saivat hänen enennetyllä innolla varustamaan itseään vastarintaan, sillä hän ymmärsi mitkä seuraukset kaikesta tästä piakkoin olisivat. Tässä tarkoituksensa kääntyi hän suomalaistenkin puoleen, kun nämät Heikinmarkkinoilla lukuisasti olivat kokoontuneet Turkuun, ja pyysi heidän apuaan veljensä vääryyksiä vastaan, siinä suhteessa tehden vaikeimpia syytöksiä, useimmat täydellisesti valheteltuja. Suomalaiset, jotka uskoivat häntä, lupasivat myös apuansa, apua, josta ei Juhanalla kuitenkaan hänen oman peräänajattelemattomuutensa tähden ollut mitään hyötyä, koska hän nimittäin, niinkuin pian saamme nähdä, sulkeusi Turun linnaan, jonka elokuun 12 päivänä täytyi antautua piirittäjien valtaan.
Tästä ajasta alkaen jatkettiin myös, niinkuin olemme nähneet, aikaisemmin aljettua varustustyötä lakkaamatta ja levähtämättä ja apua pyydettiin Puolasta, apua, joka, vaikka myönnetty, kuitenkin jäi tulematta.
Valtiopäiväin loputtua lähetettiin Hogenskild Bjelke Suomeen ilmoittamaan Juhanalle siellä tehdystä päätöksestä ja ehdoittamaan ehtoa, että jos vastustamatta tahtoisi antautua kuninkaan valtaan saisi elää, mutta mennä ikuiseen vankiuteen.
Herttuan vastaus saapui pian, se sisälsi luonnollisesti kiellon; hän tahtoi vastustaa kovaa kovalla ja puolustaa itseään viimeiseen saakka.
Pian senjälkeen lähetti Eerikki tänne sotajoukon Anders Rolambin johdolla, jonka kanssa kuninkaalle uskolliset Suomen päälliköt Ivar Maununpoika Stjernkors ja Jakob Hästesko olivat yhdistyneet.