XVI.
Herttua ja herttuatar.
Kanuunien jyske ja se ristituli, joka päivä toisensa perästä melkein lakkaamatta oli kestänyt kuninkaallisen laivaston ja Turun linnan välillä, oli keskeytetty pimeän tähden, lyhyt aselepo, joka seuraavana aamuna taas lopetettaisiin. Lähes neljä viikkoa oli tätä jäykkää sotaa pitkitetty kummankaan vastapuolueen tahtomatta antaa perään, kärsimistä suurista tappioista huolimatta. Erittäin puolustavalle puolueelle olivat nämät tulleet sitä tuntuvimmiksi sitte kun puolustusvarustukset Korpolaisten niemellä olivat joutuneet vihollisten valtaan ja hyökkäys maan puolelta siten tuli mahdolliseksi.
Herttua istuu alakuloisena jo synkkämielisenä työhuoneessaan ja antaa lyhyvin arvollisin sanoin käskyjänsä päällikkyydelle, joka, hyvin tietäen että heidän viipymisensä vaan enemmän vaivaisi häntä, heti senjälkeen erkanee.
Herttua Juhanan residenssi oli vanhan linnan pohjoisessa sivurakennuksessa, missä suuri kuningassali, iso paneelisali tahi ruhtinatarsali, Juhana herttuan sali, Juhanan kamari ja miksi ne kaikki kutsuttaneekin vielä löytyvät. Täällä tavataan vielä nytkin myös jäännöksiä runsaista koristeista ja kaunistuksista, jotka todistavat menneiden aikojen komeudesta.
Uuden linnan itäisen sivurakennuksen ylisessä kerroksessa löytyy n.k. uudempi residenssi, joka sanotaan olleen herttuan yksityinen huoneusto. Huoneista täällä mainitaan kysymyksessä olevana aikana "vastaanottosali", suuri ja avara sali neljällä ikkunarei'ällä, suuremmat muita uudessa linnassa olevia, joissa melkein kaikkialla on ainoastaan neljä ruutua ja ovat pienemmät entisessä asussaan jälellä olevia vanhassa linnassa. Vastaanottosalista vei porras ylös neljänteen kerrokseen, joka oli yksi ainoa suuri huone, "huvihuoneeksi" kutsuttu ja myös se neljällä ikkunalla. Vastaanottosali sekä herttuan ruokasali, jonka myös mainitaan olleen täällä, ovat nyt jaetut kahtia.
Hänen mietiskellessään on puolisonsa Katariina huomaamatta hiipinyt hänen luokseen ja yhtä huomaamattomana pannut kätensä hänen kaulaansa.
— Jätä mietiskelemisesi, rakas Juhana, sanoo hän, pahan tahi hyvän, mikä meitä kohdanneekin, tahdon jakaa kanssasi, katso tässä todistukseni siitä.
Hän on oikaissut vasemman kätensä, jonka nimittömässä sormessa kantaa kihlasormuksensa tunnetulla latinalaisella lauseella "nemo nisi mors" (ei kukaan paitsi kuolema).
Herttuan katse valkenee silmänräpäykseksi, taas heti haperoidakseen epävarmuutta kohden, missä turhaan koettaa löytää jotain valkenemista.
— Puolan kaunistettu apu on saattanut minun tähän riivattuun pulaan, lausuu hän viimein vihaisella äänellä; mutta mikä on vielä pahempi: tämän linnan varustusväen laita ei myöskään ole niinkuin pitäisi: yksi sotilaista, joka salahankkeiden tähden minun arvokasta persoonaani vastaan on ollut vangittuna täällä, on hiljakkoin selittämättömällä tavalla pudistanut tomun jaloistansa eikä ole häntä sittemmin voitu tavata. Ihmettele sitte jos mieleni tätä kaikkea ajatellessa tulee synkäksi ja mielialani äreäksi.
— Rakas Juhana, jos kaikki muut jättäisivätkin sinun, on sinulla kuitenkin jälillä minä ja se rakkaus, jota ei kenkään voi meiltä ryöstää.
— Tiedän aivan hyvin kaikki mitä olet minulle ollut ja mitä semmoinen urhollisuus, kun sinun on, lupaa minulle tulevaisuudessa, mutta muista, meidän tulee säilyttää korkea asemamme että minun tuumani kerran toteutuisivat.
— Tuleepa niinkin, sinun asemasi, sinulla on oikein, olet myöskin suurin Kustaa Vaasan pojista ja Eerikki on mielipuoli, tyranni, joka ei ansaitse kauvemmin sitä valtioistuinta, johon kohtalo on hänen asettanut. Mutta rakas Juhana, anna asiain mennä omaa menoaan. Veljes joutuu kuitenkin aikaisemmin tahi myöhemmin hullumaisella ylpeydellään ja epäilevällä luonnollaan perikadon partaalle, ja silloin on aika toimia.
— Silloin, kun minua ei enään ehkä löydy, vastasi Juhana, teeskennellyllä surumielisyydellä.
— Luulet siis, että hän olisi valmis vaikka veljenmurhaan? Niin kovin ei hän toki voi häväistä pyhää muistoa. Kustaan poika veljenmurhaaja!
— Olet lapsi, Katariina, hyvä viaton lapsi, jota eivät vielä ne puuskaukset ole kohdanneet, mitkä monesti tuottavat häpeän tahi vihan punan poskillemme, ja vievät kätemme saaliinhimosta miekkaan, ja hyvä että niin on; toivon että koko elämäsi saisit häiritsemättä nauttia samaa puhdasta katsantotapaa ja kuolla oppimatta elämän puuhista ja taisteluista.
— En oikein ymmärrä sinua, Juhana, et vaan tarkoita että sinäkin voisit tehdä semmoisen häpeällisen työn joutuessasi raivoon ja vallanhimosta.
— Sattumus usein pakoittaa joko tahallaan eli tahtomatta tekoihin, joita ehkä sitten saa katua, jo toisten juonet pakoittavat itsepuolustukseen. Kateus on kun juurtunut meihin, emme voi enää täydellisesti päästä siitä.
— Tottapa, Juhana, me voimme; me emme saa huolimattomasti sysätä itseämme eikä muita vaaroihin, joita on mahdoton voittaa.
— Mutta jos kosto tahi rikos seuraa kintereillämme ja tikari kiikkuu väijyen takanamme, valmiina tahraantumaan verestämme ja huomautetaan vaarasta, silloin tulee meidän tehdä vastarintaa ja lyödä pahantekijä maahan jos sitä tarvitaan ja kykenemme sen tekemään. Eerikki tahtoo nyt musertaa minun niinkuin koiran, joka on uskaltanut vastustaa isäntänsä vääryyksiä, kuitenkin, sanon sen sinulle suoraan, on hän liian pelkuri tappaakseen minua. Ja tiedätkö, Katariina, vankeuden pimeydestäkin voi vanki katsella ulos valoon päin ja ilmauksia ulkona.
— Rakas ystävä, sanoi Katariina levottomasti, olet varmaankin sairas liiallisista ajatuksen ponnistuksista, sillä niin en koskaan ennen kuullut sinun puhuvan. Tule kanssani ja rukoile Jumalan äitiltä apua tukalassa tilassamme, tule rakas Juhana, oletpa nähnyt miten rukous aina tekee mieleni tyveneksi ja rauhalliseksi.
— Tiedä, Katariina, vastasi Juhana lyhyesti, siitä on kauvan kun minä voin rukoilla — luulen melkein ett'en enään laisinkaan voisi sitä tehdä, pelkään että se kaikki olisi vaan paljaita sanoja — ja sinun uskoasi en myös vielä oikein ymmärrä, vaikka kyllä kunnioitan sitä; ehkäpä muutaman tunnin lepo olisi minulle hyvä; mutta tee sinä miten omatuntosi vaatii, minä kyllä odotan sinua täällä niinkauvan.
Nähdessään Katariinan jäävän nousi hänkin ylös, pani vuoroonsa kätensä puolisonsa ympäri ja likisti häntä rintaansa vasten. Sitten kulkivat he äänettöminä linnan salien läpitse etsimään lyhyttä, mutta virkistävää lepoa.