XVII.
Yöllisillä aalloilla.
— Koston hetki on siis tullut, unohtakaamme kaikki menneet ja kohdatkaamme reippaasti sitä mikä tulee, lausui ukko Flink Ivarssonille heidän myöhäisenä iltahetkenä mennessään rannalle, missä vene oli valmis matkaan.
Hieno yötuuli saatti Airiston lavean pinnan karehtimaan ja purjeet löivät levottomasti odottaen saada pullistua ja viedä keveätä alusta pois kaukana odottavaan päämäärään.
Ukko Flink itse istui perää pitämään ja Hans hoiti purjenuoria, pesti irroitettiin maasta ja heti oltiin matkalla Auran rantoja kohti.
Pian siinsi esiin puolipimeässä Ruotsin laivaston tummat ääriviivat. Kaikki oli niin hiljaista heidän ympärillään, mutta mitä enemmän lähenivät laivoja sitä selvemmin taisivat kuulla aaltojen hiljaisen loiskinan sileätä sivua vastaan tahi jonkun vanhan tunnetun kansanlaulun säveliä kotiseuduilta Pohjanlahden tuolla puolla.
Ampumamatkan päähän saavuttua laivastosta otettiin purjeet alas ja käytiin soutamaan.
Sanakaan eivät yölliset merirosvot vaihettaneet, olivat ajatuksillaan niin kiinni siinä tuumassa, jota nyt kävivät toteuttamaan, että kaikki muu oli heistä täydellisesti joutavaa.
"Seis, ken siellä?" herätti heidät viimeinkin uinastuksestaan ja vakavalla äänellä vastasi ukko:
— Hyviä ystäviä ja Ruotsin miehiä, jotka ovat valmiita palvelukseenne.
Heidän tulonsa näkyi olevan arvatun, sillä ilman mitään pidempiä temppuja saivat he lähestyä amiraalilaivaa, laskutikkaat päästettiin alas ja pian olivat he sen muhkean laivan kannella.
Emme tahdo edeltäpäin kertoa heidän tarkoituksiaan, huomautamme vaan, että he heti pääsivät Rolambin puheille, jolla ynnä muiden päällikköjen kanssa piirityksen aikana oli pääkortierinsa tällä laivalla.