III.
Etsiskelyretki.
Vaikkakin ne tapaukset, joista tässä kerron, sattuivat jo monta vuotta sitten, tahdon kuitenkin varoa mainita niiden paikkojen nimiä, joissa herra Dark ja minä kävimme tekemässä etsiskelyjämme. Onhan tarpeeksi siinä kun kerron, mitä me ylipäänsä saimme aikaan.
Saavuttuamme Glasgoviin kävi herra Dark vielä kerran läpi suunnitelmansa. Siitä oli tuloksena, että hän luopui alkuperäisestä aikomuksestaan lähteä suoraan päätä pohjois-Skotlantiin, koska hän piti paraimpana ensin päästä selville siitä, mihin suuntaan herra Smith purjehti, sivuuttaessaan läntisen rannikon.
Tämän suunnitelman toteuttamiseksi täytyi meidän alinomaa poiketa suoralta väylältä, joten matkamme edistyi hyvin hitaasti. Kaksi kertaa jouduimme väärien tiedonantojen perusteella turhanpäiten Hebrideille, ja samoin kaksi kertaa seurasimme me mannernaalle päin paria herraa, joiden tuntomerkit saamiemme tietojen mukaan olivat hyvin James Smithin kaltaiset, vaan jotka kuitenkin, heidät nähtyämme, olivat vallan vieraita henkilöitä. Kaikki tällaiset turhat matkat ottivat tavattomasti aikaa. Vasta kaksi kuukautta lähtömme jälkeen Darrock Hallista saavuimme erääseen suurehkoon kaupunkiin Skotlannin pohjoisimmalla rannikolla. Tähän saakka ei toimintamme ollut johtanut mihinkään tuloksiin, ja minä aloin pelätä, että me kokonaan epäonnistuisimme. Mitä taas herra Darkiin tulee, ei hän kadottanut hetkeksikään hyvää tuultaan ja ihmeteltävää rauhallisuuttaan.
"Teillä ei ole kärsivällisyyttä, William", oli hänellä tapana sanoa, kun minä valitin huonoa onneamme.
Me ajoimme kaupunkiin pienissä vaunuissa ja asetuimme asumaan, kuten tavallista, kaikkein vaatimattomimpaan hotelliin.
"Meidän täytyy yrittää altapäin", tapasi hra Dark sanoa. "Me emme kuulu ensiluokkaisten ravintolain hienoston joukkoon, vaan meidän paikkamme on vaatimattomissa kapakoissa alhaisen väen keskuudessa."
Ja hänen sanansa osottautuivatkin tosiksi. En ole nähnyt kenenkään niin nopeasti solmivan tuttavuuksia kuin hänen. Niin juroja ja varovaisia kuin skotlantilaiset ovatkin, osasi hän ikäänkuin kietoa heidät sormiensa ympäri. Hän taisi taitavasti käyttää erilaisia keinoja eri henkilöitä kohtaan, mutta erityisesti käytti hän kolmea eri tapaa. Ensiksikin piti hän näköalaa Arthur Scatilta Edinburgin yli maailman kauneimpana. Toiseksi oli visky hänen mielestään kaikkein terveellisin juoma. Ja kolmanneksi kertoi hän äiti-vainajansa olleen ihmisistä parhaimman ja rakastettavimman. Mainita myös sopii, että hän aina samalla huomautti hänen tyttönimensä olleen Mackleod [skotlantilainen sana.].
No niin, me asetuimme asumaan erääseen vaatimattomaan hotelliin. Minä olin matkasta hyvin väsynyt ja panin heti levolle. Herra Dark, joka ei koskaan näyttänyt tuntevan väsymystä, jätti minut ja meni juomaan totia ja polttamaan piippua toisten hotellin vieraiden seuraan.
En tiedä, miten kauan lienen maannut, mutta äkkiä tunsin, että joku kosketti minua olkapäähän. Huoneessa oli aivan pimeä, joten minä en nähnyt mitään; sensijaan tunsin, että käsi laskettiin suulleni. Sitten minä haistoin väkevää viskyn ja tupakan hajua ja minun korvaani kuiskattiin:
"William, me olemme saavuttaneet päämaalimme."
"Tekö se olettekin, herra Dark?" sammalsin minä. "Mitä jumalan nimessä te tarkotatte?"
"Alus saapui tähän satamaan ja teidän heittiö herranne tuli täällä maihin."
"Voi, herra Dark", keskeytin minä, "älkää vaan sanoko, että tuon kirjeen sisältö oli totta."
"Totta sanasta sanaan", vastasi hän. "Hän meni täällä naimisiin ja purjehti sitten Välimerelle vaimonsa n:o 2:n kanssa täsmälleen kolme viikkoa senjälkeen kuin me lähdimme Darrock Hallista. Vaiti, älkää lausuko sanaakaan! Nukkukaa jälleen tai sytyttäkää kynttilä ja lukekaa jotain, jos se huvittaa teitä paremmin. Tehkää yleensä mitä tahdotte, mutta älkää seuratko minua. Minä koetan nyt päästä selville kaikista asian yksityiskohdista kenenkään huomaamatta tarkotustani. Teillä on kaikin puolin mukiinmenevä naama, William, mutta se on niin hiton rehellinen, etten minä rohkene viedä teitä mukaani alas kapakkaan. Hieron parhaillaan ystävyyttä muutaman skotlantilaisen kanssa. He tietävät minun mielipiteeni Arthur Scatista, he näkevät miten paljon minä pidän viskystä, eikä kestä kauan ennenkuin he saavat kuulla, että minun äitini tyttönimi oli Mackleod."
Tämän sanottuaan hiipi hän ulos huoneesta, jättäen minut yksinäni pimeään.
Minä olin kuulemastani liian liikutettu voidakseni nukkua; senvuoksi sytytin kynttilän ja koetin kuluttaa aikaani lukemalla erästä vanhaa sanomalehteä, joka oli joutunut matkatavaroittemme joukkoon. Kello oli lähes kymmenen. Kaksi tuntia senjälkeen kuin kapakka suljettiin tuli herra Dark ylös säteilevin silmin.
"Minulla on nyt kaikki täällä", virkkoi hän ja löi otsaansa — "koko asia on minulle yhtä selvä kuin oikeuden pöytäkirjassa. Teidän isäntänne, William, ei anna pikkuasioiden pelottaa itseään. Minun ymmärtääkseni ei emäntänne ettekä te ole nähneet häntä viimeistä kertaa."
Senjälkeen kuin herra Dark oli huolellisesti lukinnut oven ja asettunut mukavasti vuoteeseensa kertoi hän minulle kaikki, mitä oli kuullut kapakkasalissa. Se kuului suunnilleen näin:
Aluksella oli ollut hyvä tuuli aina Cape Wrathiin asti, mutta tämän niemen luona alkoivat luonnonvoimat niskotella ja aluksen oli täytynyt luovia tähän satamakaupunkiin, missä sen piti ottaa ruokavaroja ja odottaa suotuisampaa säätä.
Herra James Smith nousi maihin ja lähti valitsemaan hotellia, missä hän voisi viettää muutamia päiviä. Kävellessään kaupungilla herätti hänen huomiotaan muuan hauskan näköinen talo, missä oli huoneita vuokrattavana, ja jossa erään ikkunan luona muuan hyvin kaunis tyttö istui ja ompeli. Hänen kasvonsa tekivät herra Smithiin niin syvän vaikutuksen, että hän lopuksi koetti päästä hänen tuttavuuteensa siten, että pyysi saada nähdä huoneita.
Ne näytti hänelle tytön äiti, joka oli hyvin kunnioitusta herättävä nainen, sekä, kuten herra Smith sai tietää, erään merikapteenin vaimo, jonka puoliso parhaillaan oli ulkona merellä. Herra Smith sai puhutuksi siten, että pääsi myöskin siihen huoneeseen, missä tyttö ompeli ja saattoi vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan. Tytön ääni ja käyttäytyminen olivat yhtä miellyttävät kuin hänen kasvonsakin. Herra James Smith rakastui häneen korviaan myöten ja epäilemättä silmänräpäystäkään vuokrasi huoneet yhdeksi kuukaudeksi.
Ei kai tarvinne mainita, että hänen aikomuksensa tytön suhteen olivat mitä häpeällisimmät, sillä hän uskotteli hänelle sekä äidille olevansa naimaton. Hän arveli rahojensa, yhteiskunnallisen asemansa ja edullisen ulkomuotonsa vuoksi helposti saavansa tyttären satimeen, mutta huomasikin pian, ettei se ollut niinkään helppoa.
Hän ei voinut väistää äidin valvovaa silmää, eikä tyttökään ollut niin vaan otettavissa. Hän kyllä ihaili herra James Smithin komeata ulkomuotoa ja hienoa leukapartaa; hän hymyili hänen kohteliaisuuksilleen ja punastui aina, nähdessään hänet; mutta mahtoiko se sitten riippua viekkaudesta tai lapsellisuudesta, ei hän voinut käsittää tuon herran imarteluja muuksi kuin täysin rehellisiksi. Kun herra James Smith käyttäytyi hiukankaan sopimattomasti, vetäytyi hän pois suuresti hämmästyneenä. Herra Smith ei ollut osannut aavistaa sellaista vastarintaa eikä hän löytänyt mitään keinoa voittaakseen tyttöä pauloihinsa. Viikot kuluivat ja koko se kuukausikin, joksi ajaksi hän oli huoneet vuokrannut, eikä hän ollut päässyt tyttöä askeltakaan lähemmäksi.
Viime päivinä lienee hän tehnyt jonkun uuden keksimänsä yrityksen, mistä aiheutui hyvin kylmä suhde heidän välillään; sillä sensijaan, että hän olisi vuokrannut huoneet vielä joksikin aikaa, meni hän alukselleen ja nukkui siellä kaksi yötä. Tuuli oli nyt suotuisa, ruokavarat oli tuotu laivaan, mutta hän ei antanut laivurilleen käskyä nostaa ankkuria. Kolmantena päivänä näkyi tuo kylmä suhde, mistä se lienee aiheutunutkin, muuttuneen, sillä herra Smith palasi maihin. Muutamat terävänäköiset henkilöt kaupungissa huomasivat heti, että hän näytti hiukan levottomalta ja huolestuneelta. Kaikesta päättäen tuli hänen nyt päättää, luopuako tytöstä ainaiseksi, vai tehdäkö se hävyttömyys, että mennä naimisiin hänen kanssaan.
Niin heittiö kuin hän miehekseen onkin, epäili hän kuitenkin — ehkä teon rikollisuuden vuoksi. Kulkiessaan näissä ajatuksissaan tapahtui, että tytön isä saapui kotiin, ja se saattoi herra James Smithin lopuksikin tekemään päätöksensä.
Kun hän oli päättänyt toteuttaa rikoksellisen aikeensa, toimi hän mahdollisimman kylmästi ja viekkaasti, estääkseen tulemasta ilmi, että hän jo ennestään oli naimisissa.
Hän meni alukselleen ja ilmotti luopuneensa suunnitelmastaan matkustaa Ruotsiin ja päättäneensä sensijaan tehdä pitkiä kalastusmatkoja Skotlannissa. Senvuoksi antoi hän määräyksen, että alus oli jätettävä satamaan; hän antoi kapteenille lomaa, niin että hän pääsi lähtemään perheensä luokse Cowesiin ja maksoi koko laivamiehistölle palkan, perämiehestä kokkipoikaan saakka. Siten pääsi hän kaikista niistä henkilöistä, jotka tunsivat hänet tässä kaupungissa. Hänet voitiin nyt ilman vaaraa kuuluttaa uuteen avioliittoonsa; hänen hyvin tavallinen nimensä suojeli häntä siitäkin, ettei uutinen herättänyt erityisempää uteliaisuutta; kaikki hänen ystävänsä ja tuttavansa, vieläpä hänen oma vaimonsakin saattoivat lukea uutisen hänen kihlautumisestaan siihen sen enempää merkitystä panematta.
Viikkoa jälkeen kuin hänen laivamiehistönsä oli matkustanut pois kaupungista meni hän naimisiin mainitun kapteenin tyttären kanssa. Tytön isä oli yleisesti tunnettu itsekkääksi, itaraksi mieheksi, joka oli hyvin halukas saamaan rikkaan vävyn, ja senvuoksi hänellä ei ollut mitään vastaan, että häitä kiirehdittiin. Vihkiäisissä olivat läsnä morsiamen vanhemmat sekä muutamat läheiset sukulaiset ja ystävät, ja nuori pari lähti heti häämatkalle ylämaan järville.
Mutta parin päivän perästä palasivat he takaisin aivan odottamatta. Nuori aviomies — joka nähtävästi katsoi varmemmaksi oleskella kauempana Englannista — oli niin houkuttelevalla tavalla kuvaillut armaalleen etelän ihanuuksia, että tämä alkoi tuntea vastustamatonta halua nähdä Espanjan ja Italian. Hän oli purjehtinut isänsä mukana, ja oli siis hyvin tottunut merielämään sekä ehdotti matkaa Välimerelle. Hänen rakastettava miehensä ei tietysti voinut muuta kuin suostua suloisen vaimonsa pyyntöön, ja siksi he palasivat varustamaan huvialusta valmiiksi lähtöä varten.
Eihän tämä käänne mitenkään herättänyt appivanhempien epäluuloja. Äiti piti herra James Smithiä kerrassaan miehen esikuvana. Isä taas kykeni mitä nopeimmin laittamaan aluksen purjehduskuntoon ja pestaamaan siihen tarvittavan miehistön. Ja niin lähti herra James Smith tuota pikaa matkalle Välimerelle sen onnettoman naisen kanssa, joka luuli olevansa hänen vaimonsa. Tälle matkalle lähdettiin ennenkuin herra Dark ja minä olimme jättäneet Darrock Hallin.
Näin kuului todenmukainen kertomus isäntäni kurjasta menettelystä Skotlannissa. Kun herra Dark lopetti kertomuksensa, antoi hän minun ymmärtää, että hänellä olisi vielä jotain lisättävää, vaan että hän oli liian uninen kertoakseen sen sinä iltana. Mutta heti kun heräsimme seuraavana aamuna, otti hän asian puheeksi uudelleen.
"Enhän minä kai eilen illalla vielä ehtinyt jutella kaikkea?" alkoi hän.
"Te kerroitte jo valitettavasti aivan tarpeeksi todistaaksenne, että tuon nimettömän kirjeen sisältö on totta", vastasin minä.
"Niinpä kyllä, mutta mainitsinko jo siitä, kuka tuon kirjeen on kirjoittanut", kysyi herra Dark.
"Ettehän kai tarkota, että olette mahdollisesti saaneet selvän siitäkin?" kysyin minä.
"Hm", virkahti herra Dark ja näytti perin rauhalliselta. "Kuultuani, että teidän erinomainen isäntänne oli erottanut koko laivamiehistönsä, painoin minä sen mieleeni, koska siitä tiedosta mahdollisesti voisi olla hyötyä. Ja oikeassa minä olinkin. Minä nimittäin kysäsin eräältä merimieheltä siellä alhaalla, että sitten kun herra Smith oli maksanut palkat miehilleen, niin lähtivätkö he kaikki heti kotiinsa, vai jäivätkö mahdollisesti tänne ryypiskelemään. Merimies vastasi, että kaikki matkustivat paitsi yksi, joka ilmestyi täällä näkyviin vähän senjälkeen kuin herra Smith oli lähtenyt Välimerelle. — 'Ehkä hän oli noudattanut isäntänsä esimerkkiä ja ottanut myöskin itselleen vaimon?' kysäsin minä. — 'Se ei ole ollenkaan mahdotonta', vastasi merimies. 'Mutta lähemmin minä en siitä tiedä, sillä hän lähti sitten äkkiä matkalle etelään'. — Siinä oli minulle kylliksi. Eikö totta, William, onhan päivän selvää, että hän oli nähnyt kaikki ja ilmotti sitten siitä emännällenne. Me saamme hänet kyllä käsiimme Cowesissa, jos tahdomme, ja pastorinkansliasta täältä saadaan tarpeen tullen todistus herra James Smithin naimisesta. Nyt ei meillä ole muuta tehtävää kuin palata emäntänne luokse kuulemaan, miten hän katsoo parhaimmaksi menetellä. — Tämä on muuten aika soma juttu, William, aika soma juttu!"
Me palasimme Darrock Halliin niin nopeasti kuin kulkuneuvoilla pääsimme.
Koska emäntäni jo alunpitäen oli ollut varma siitä, että tuon nimettömän kirjeen sisältö oli totta, otti hän vastaan huonot uutisemme jotenkin levollisesti — ainakin näytti ulkoapäin siltä. Hän hämmästytti herra Darkia suuresti sillä ilmotuksella, ettei hän ryhtyisi mihinkään toimenpiteisiin, vaan että koko tapaus saisi hiljaisuudessa hautautua. Nyt näin arvoisan matkatoverini ensi kerran nolona; ja vaikka hän sai tehtävänsä suorittamisesta aika hyvän palkkion, lähti hän meiltä jotenkin tyytymättömänä.
"Sellainen soma juttu, William, sellainen soma juttu, on kerrassaan synti heittää se kesken!" virkkoi hän melkein surullisena, kun jätimme hyvästit toisillemme.
"Te ette tunne, miten ylpeä ja hienotunteinen minun emäntäni on", sanoin minä. "Hän mieluummin kuolisi kuin esiintyisi julkisesti tuomioistuimen edessä vain saadakseen kostaa miehelleen."
"Te viaton sielu!" huudahti herra Dark. "Luuletteko todellakin, että tällainen tapaus voi pysyä salassa?"
"Miksikä ei, jos me vaan olemme vaiti", vastasin minä.
"Hitto soikoon!" huudahti herra Dark. "Jolleivät muut, niin ainakin herra Smith itse saattaa sen julkisuuteen."
"Herra Smith?" toistin minä hämmästyneenä.
"Aivan niin. Minulla, nähkääs, on hieman kokemusta tällaisissa asioissa, ja siksi vakuutan teille, että te ette ole nähnyt isäntäänne viimeistä kertaa. Muistakaa minun sanani, William: herra James Smith tulee vielä takaisin."
Tämän ennustuksen lausuttuaan pyrähytti herra Dark kelpo annoksen nuuskaa sieramiinsa ja matkusti päämiehensä luo Lontooseen. Kului senjälkeen useita viikkoja ennenkuin minä herkesin pelästymästä joka kerta, kun portin kelloa soitettiin.