ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Etuhuone kuninkaan linnassa.
(Norfolkin herttua tulee toisesta ovesta, toisesta Buckinghamin
herttua ja lord Abergavenry.)
BUCKINGHAM.
Terveeksi! Mitä kuuluu siitä päivin
Kuin Ranskass' yhdess' oltiin?
NORFOLK.
Kiitos, hyvää;
Ja mitä siellä näin, sit' elävästi
Ihailen vielä.
BUCKINGHAM.
Sopimaton kuume
Mun huoneeseeni sulki, silloin kun
Nuo maineen auringot, nuo mailman valot,
Andrenin laaksoss' yhtyivät.
NORFOLK.
Niin, Guynesin
Ja Arden välillä; siell' olin läsnä,
Kun ratsailta he toistaan tervehtivät
Ja maahan astuttuaan syleilivät,
Kuin olisivat yhteenkasvaneet;
Moist' yhtymää ei neljä kuningasta
Ois korvannut.
BUCKINGHAM.
Sen ajan huoneessani
Min' olin vankina.
NORFOLK.
Siis mainen loisto
Jäi teiltä näkemättä. Voisin väittää
Ett' upeus, näihin asti naimatonna,
Nyt tuli naiduks säätyyn ylempään.
Jokainen päivä eilispäivän voitti,
Ja viimeisenä kaikki ihmeet yhtyi
Kuin huippuun. Toisin päivin ranskalainen,
Kimaltain kullassa kuin pyhänkuva,
Pimitti engelsmannin; toisin päivin
Tul' Englannista India: joka mies on
Kuin kiiltokivi-kaivos, pikku paashit
On yltä kullatut kuin keruubit,
Ja naiset, rasituksiin äkkinäiset,
Upean taakkans' alla hikoilevat,
Sasuilla vaivan puna. Mikä tänään
On verratonta, huomenna jo köyhää
Ja narrimaist' on. Itse kuninkaat,
Jotk' ovat loistoss' yhtä, vuoroin vievät
Toisestaan voiton; sitä ylistellään,
Ken nähtäviss' on; molemmat jos ovat,
Niin ovat niinkuin yksi; moitteen kieli
Saa vaieta. Kun nämä auringot —
Siks heitä nimitettiin — airuillaan
Kutsuvat keihäisille sankarinsa,
Ei järkeen mahdu näiden urhotyöt.
Mik' ennen oli satua, se enää
Ei ole mahdotonta, Bevistäkin
Jo uskotaan.[1]
BUCKINGHAM.
Jo liioittelette.
NORFOLK.
Kautt' aateluuteni ja kunniani,
Paraskin kuvaus perin laimentaisi
Sit' eloisuutta, joka pienimmässä
Tul' ilmi. Kuninkaallist' oli kaikki;
Ei mikään ristiriidass' aiheen kanssa;
Kaikessa kelpo järjestys, ja loimet
Hyvät ja moitteettomat.
BUCKINGHAM.
Kuka johti —
Tarkoitan: kuka pani tämän loiston
Ruhon ja raajat kokoon, tiedättekö?
NORFOLK.
Mies, jolla ei niin alkeitakaan kuulu
Olevan moiseen toimeen.
BUCKINGHAM.
Kuka se? —
NORFOLK.
Kaikk' oli älykkäästi järjestänyt
Suur'arvollisin kardinaali York.
BUCKINGHAM.
Se lemmon ruoka! Joka miehen puuroon
Hän sormens' ahnaan pistää. Mitä häneen
Nää turhat mailman menot koskevat?
Mokoma lihatönkkä kupuineen
Kaikk' auringonko armaat säteet kokoo
Ja pidättää ne maalta?
NORFOLK.
Todellakin
Hänessä ainesta on moiseen tekoon.
Ei sukupuuta hällä, jonka arvo
Tien viittais jälkeisille; valtiolle
Suurtöit' ei ole tehnyt; apureina
Ei ylhät suosijat; vaan, niinkuin lukki,
Kaikk' itsestään hän kutoo, näyttäin näin
Ett' omall' ansiollaan tiensä raivaa;
Se taivaan lahja hälle paikan hankki
Lähinnä kuningasta.
ABERGAVENNY.
Taivaan lahjast'
En minä tiedä; terävämpi silmä
Sen tutkikoon; mut kauttaaltaan näen korskan
Hänestä pilkistävän. Mistä se?
Jos hornast' ei, niin perkele on saita,
Tai pani paljaaks itsensä, ja York
Saa omastaan nyt luoda uuden hornan.
BUCKINGHAM.
Miks, hitto, ryhtyi Ranskan matkalla,
Kuninkaan tietämättä, valitsemaan
Hänelle seuraa? Luetteloon pani
Hän enimmäkseen moiset ylimykset,
Joill' oli siitä suuret menot vain,
Mut vähän kunniaa; vain kirje hältä —
Ei arvon neuvoskuntaa edes kuultu —
Ja lähde matkaan.
ABERGAVENNY.
Kolme ainakin
Ma tunnen suvussani, joilta on
Niin varat huvenneet, etteivät koskaan
He toinnu ennalleen.
BUCKINGHAM.
Oh, moni selkäns'
On taittanut, kun sukukartanonsa
Sälytti sille tätä matkaa varten.
Mit' auttoi turha loisto? Seuraus oli
Vain kurjin kurjuus.
NORFOLK.
Surull' aattelen,
Ett' ei tää rauhanliitto Ranskan kanssa
Tuo sitä, mitä vie se.
BUCKINGHAM.
Joka mies
Sen hirmumyrskyn jälkeen, joka seuras,
Nous haltioihin; omin neuvoinsa
Kaikk' ennustivat, että tämä myrsky,
Jok' ihan rauhan puvun raateli,
Ties äkkirikkoa.
NORFOLK.
Se taimell' on jo:
Jo Ranska, rauhan rikkoen, on pannut
Bordeaux'ssa kauppiemme kalut kiinni.
ABERGAVENNY.
Siks suuko lähetiltä tukittiin?
NORFOLK.
Niin, tieten.
ABERGAVENNY.
Kaunis rauha! Ylen kallis
On ostohinta.
BUCKINGHAM.
Ja tuon kaiken tehnyt
Se arvoisa on kardinaali!
NORFOLK.
Anteeks;
On tunnettu, ett' yksityistä kaunaa
On teillä kardinaaliin. Tietkää siis —
On, nähkääs, maineenne ja turvanne
Mun sydämmelläni — ett' yhtä maata
On kardinaalin ilkeys ja valta.
Lisäksi huomatkaa: jos mitä tahtoo
Vihansa tehdä, valta-apureita
Ei siltä puutu. Kostonhimoiseksi
Te hänet tiedätte; ja minä tiedän,
Häll' ett' on miekka terävä ja pitkä;
Se kauas tapaa; ja jos ei se yllä,
Hän määrään linkoo sen. Tää mieleen pankaa,
Se hyödyks on. Kas, tuossa tulee kari,
Jost' aioin teitä varoittaa.
(Kardinaali Wolsey tulee; valtasinetti-kukkaroa kannetaan hänen
edellään. Vartijoita ja kaksi kirjuria papereineen. Kardinaali
ohi kulkiessaan luo Buckinghamiin, ja Buckingham samaten
häneen, halveksivan katseen.)
WOLSEY.
Vai Buckinghamin hovimestari?
Ja missä kuulustelukirja?
1 KIRJURI.
Tässä.
WOLSEY.
Ja itse onko läsnä hän?
1 KIRJURI.
On, armo.
WOLSEY.
No hyvä; saamme lisää kuulla; pian
Tuo Buckinghamin korska katse talttuu.
(Wolsey seurueineen menee.)
BUCKINGHAM.
Se lahtar'koira[2] myrkkyinen on suustaan,
Ja min' en häntä suistaa voi! Siis paras,
Hänt' etten herätä. Lois-oppi voittaa
Ylimysveren.
NORFOLK.
Mitä? Kiihdyttekö?
Rukoilkaa malttia: se tautiinne
On ainut lääke.
BUCKINGHAM.
Pahaa mulle uhkaa
Tuon miehen katse; silmillään mua ilkkui
Kuin mitä loista. Mulle paulaa punoo
Par'aikaa hän; luo kuninkaan hän meni;
Hänt' uhallani seuraan.
NORFOLK.
Ei, ei; jääkää.
Vihanne kanssa neuvotelkoon järki,
Mihin on ryhdyttävä. Jyrkkää vuorta
Alussa verkkaan noustaan; viha on
Kuin äksy ratsu: jos sen päästät valtaan,
Se omaan intoons' uupuu. Teiltä aina
Sain parhaat neuvot; itsellenne suokaa
Mit' ystävälle.
BUCKINGHAM.
Kuninkaan luo menen,
Ja kunniani äänell' alas huudan
Tuon Ipswichläisen hylkiön, tai saarnaan,
Ett' arvon-erotust' ei ole enää.
NORFOLK.
Oi, malttukaatte; älkää kiuasta
Niin kuumaks tehkö vihamiestä varten,
Ett' itse korvennutte. Kiivaudessa
Ohitse määrän juoksemme ja vedon
Hopulla menetämme. Tuli, nähkääs,
Ylitse kuohuttaissaan nestettä
Huventaa vain, vaikk' enentävän näyttää.
Sen aina sanon: Englanniss' ei kukaan
Paremmin teitä ohjaa kuin te itse,
Jos älyn mehulla vain sammutatte
Tai edes hillitsette kiihkon tulta.
BUCKINGHAM.
Suur' kiitos vain; kyll' ohjettanne noudan.
Mut pöyhkän pöyhkä konna tuo — niin siksi
En sano, että sappeni nyt kuohuu,
Vaan jalost' inhosta — on — niinkuin varmat
Osoittaa tiedot, näytteet yhtä kirkkaat
Kuin lähteensilmä, josta sorajyvä
Pieninkin kuultaa — on — on lahjakontti
Ja petturi.
NORFOLK.
Ei toki petturi.
BUCKINGHAM.
Sen kuulkoon kuningas; on näytteet vahvat
Kuin kallio. Tuo hurskas kettu, nähkääs,
Tai susi, taikka kumpikin — yht' ahnas
Hän on kuin viekas, yhtä kärkäs pahaan,
Kuin kyykäs tekoon: ammatti ja luonne
Ne vastavuoroon toistaan saastuttaa —
Vain Ranskass' ylpeilläkseen samoin kuin
Kotona täällä, tuohon turman liittoon
Kuninkaan saattoi, tuohon kokoukseen,
Jok' aimo verot vei ja sitten särkyi
Kuin lasi viruttaissa.
NORFOLK.
Se on totta.
BUCKINGHAM.
Niin, kuulkaa vain. Tuo viekas kardinaali
Esitti kaikki liiton kohdat niin
Kuin itse tahtoi; kun hän huus: "Niin olkoon",
Niin suostuttiin; jok' auttoi yhtä paljon
Kuin sauva kuollutta. Mut kardinaali
Sen teki; hyvä siis; se kunnon Wolsey
Ei erehtyä voi. Nyt mikä seuraa,
Se vanhan petos-nartun vain on pentu.
Sanottiin, Kaarle keisar' että tuli
Luo kuningatar-tädin vieraisille,
Mut itse asiassa Wolseyn kanssa
Hän tuli kuiskuttelemaan; no niin.
Hän varoi, että Englannin ja Ranskan
Vois ystävyyden liitost' olla haittaa;
Siin' uhkaa vaani hän, ja salaa sopi
Siis kardinaalin kanssa. Luulen varmaan —
Niin, tiedän — että keisar' ensin maksoi
Ja siten pyyntönsä jo ennalta
Sai täytetyksi. Kullalla kun tie on
Näin tasoitettu, anoo keisar', että
Kuninkaan suunnan kardinaali muuttais
Ja rikkois rauhan. Kuninkaalle heti
Vien minä tiedon, että kardinaali
Noin mielinmäärin omaks hyödykseen
Vain kauppaa käypi hänen kunniallaan.
NORFOLK.
Surettaa moista kuulla; toivon ett' on
Se erehdystä vain.
BUCKINGHAM.
Ei rahtustakaan.
Hänt' oikeassa kuvaan karvassaan,
Jok' ilmeiseksi kohta todistetaan.
(Brandon tulee; hänen edellään kulkee aseellinen
oikeudenpalvelija ja pari kolme vartijaa.)
BRANDON.
Mies, tehtäväsi tiedät; toimeen käy!
OIKEUDENPALVELIJA.
Lord, Buckinghamin herttua, Stratfordin,
Northamptonin ja Herefordin kreivi,
Maanpetoksesta sinut vangitsen,
Nimessä majesteetin.
BUCKINGHAM.
Siinä näette:
Mun verkkoons' ovat saaneet; uhriks joudun
Kavalan juonen.
BRANDON.
Surku minun tulee
Näin omin silmin nähdä, kuinka teiltä
Vapaus viedään. Kuninkaan on käsky;
Nyt matka Toweriin.[3]
BUCKINGHAM.
Mun turha puoltaa
On puhtauttani; mustattu niin olen,
Ett' ei jää valkeata paikkaa minuun.
Vaan taivaan olkoon tahto nyt ja aina! —
Ma seuraan. — Hyvästi, lord Aberganny!
BRANDON.
Hän tulee mukaan.
(Abergavennylle.)
Kuninkaan on käsky
Toweriin teidät viedä, kunnes toisin
On määrätty.
ABERGAVENNY.
Ma sanon niinkuin herttua:
Jumalan olkoon tahto! Kuningasta
On toteltava.
BRANDON.
Täss' on mulla valtuus
Lord Montacute vangita, ja samoin
John de la Car'kin, herttuan rippi-isä,
Ja kanslerinsa, Gilbert Peck.
BUCKINGHAM.
No, siinä
On koko liittokunta. Eikö muita?
BRANDON.
Kartheusi-munkki.
BUCKINGHAM.
Niklas Hopkins?
BRANDON.
Niin.
BUCKINGHAM.
Kavala hovivoutini on; hänet
Tuo yleti röyhkä pappi kullall' osti.
Jo mitattu on elämäni lanka.
Buckingham-raukan olen varjo vain,
Jonk' ympärille synkät pilvet kertyy
Ja aurinkoni kaihtaa. — Hyvästi!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Valtaneuvoston kokoushuone.
(Torvien toitotusta. Kuningas Henrik, kardinaali Wolsey, neuvoston jäsenet, sir Thomas Lovell, sotaherroja ja seuralaisia tulee, kuningas nojaten kardinaalin olkaan.)
KUNINGAS HENRIK.
Eloni elinveret teitä auliist'
Avusta kiittää. Valmiiks ladatun
Petoksen suussa seisoin; kiitän teitä,
Kun pois sen torjuitte. — Nyt tuokaa sisään
Se Buckinghamin mies, jott' itse kuulen
Kuink' uudistaa hän tunnustuksensa
Ja isäntänsä kavalluksen jälleen
Esittää kohta kohdalta.
(Kuningas käy istumaan valtaistuimelle; valtaneuvokset asettuvat paikoilleen. Kardinaali istuu kuninkaan jalkain juureen hänen oikealle puolelleen. Melua kuuluu ulkoa; huudetaan: "Tietä kuningattarelle!" Kuningatar tulee Norfolkin ja Suffolkin herttuain johdattamana; hän polvistuu. Kuningas nousee valtaistuimeltaan, nostaa hänet ylös, suutelee häntä ja tahtoo asettaa hänet viereensä istumaan.)
KUNINGATAR KATARIINA.
Ei, viel' en nouse: mull' on armon pyyntö.
KUNINGAS HENRIK.
Ei, nouskaa: tähän viereen! Puoli tehkää
Vain pyyntöä; on puoli valtaa teidän,
Ja toisen puolen saatte pyytämättä.
Sanokaa vain se.
KUNINGATAR KATARIINA.
Kiitos, majesteetti!
Niin itseänne rakastakaa, niin,
Ett' ylhä arvonne ja kunnianne
Ei joutavaksi jää: se pyyntöni
On ydin.
KUNINGAS HENRIK.
Haltijani, jatkakaa!
KUNINGATAR KATARIINA.
On mulle valittaneet taatut miehet,
Eik' aivan harvatkaan, ett' alamaisill'
On suuri hätä. Maassa kiertää käsky,
Jok' irti repii kansan sydämestä
Alamaissiteet; vaikka kohdistuukin,
Lord kardinaali, haikein moite teihin,
Tään veronryöstön alkuunpanijaan,
Niin sentään majesteettikaan — jonk' arvoa
Varjelkoon taivas tahrasta! — ei säästy
Pahoilta kieliltä; ja tästä rikkuu
Kaikk' alamaisuustunteet, melkein puhkee
Jo ilmikapina.
NORFOLK.
Ei melkein vain,
Mut aivan varmaan. Tämän veron tähden
Kaikk' kankurit, jotk' eivät enää voi
Työvoimaa pitää, irtisanoneet on
Kutojat, kehrääjät ja karstaajat;
Ja nämä, muuhun työhön kömpelöinä,
Nälän ja puutteen tuskauttamina,
Pahimman uhallakin, kapinoivat,
Ja vaara heill' on liittolaisna.
KUNINGAS HENRIK.
Verot!
Mitä veroja? Ja mistä? Kardinaali, —
Teit' yhtä paljon moititaan kuin meitä, —
Veroista näistä tiedättekö?
WOLSEY.
Anteeks,
Ma valtakunnan asioista tiedän
Vain osaksi; mies riviss' olen vain
Ja kuljen muiden myötä.
KUNINGATAR KATARIINA.
Ette tiedä
Muit' enemmän, mut teette mitä tietää
Jok'ikinen, ja jota onnekseen
Ei kukaan tietää tahtois, mutta siihen
On tietoon pakotettu. Verotaakat,
Joit' armo utelee, ne kauheit' ovat
Jo kuullakin, ja niiden painosta
Jo selkä taittuu. Teidän sanotaan
Ne keksineen; jos valhe se, niin pahoin
On teitä paneteltu.
KUNINGAS HENRIK.
Taas nuo verot!
No, mitä luontoa ne verot ovat?
Sanokaa, mitä?
KUNINGATAR KATARIINA.
Liiaks rohkenen ma
Vedota malttiinne, mut armolupa
Se rohkeutt' antaa. Kansan valituksiin
On syynä käsky, että kuudennus
Tuloista oiti ryöstön uhalla
On maksettava; Ranskan sota muka
On aiheena. Tuost' yltyy rohkeiks kielet,
Suut vihaa sylkevät ja mielten viluun
Uskollisuuskin jäätyy; kirot kulkee
Rukousten sijassa, ja kuuliaisuus.
Sopuisa ennen, nyt kuin orja noutaa
Jokaista kiihkon puuskaa. Majesteetti,
On kiireet tuumat tarpeen; tärkeämpää
Ei mikään nyt.
KUNINGAS HENRIK.
Niin totta kuin ma elän,
Se tahtoni ei ole.
WOLSEY.
Minä taas
En tässä tehnyt muuta kuin ett' annoin
Vain yksityisen ääneni, ja senkin
Vain tietomiesten suostumuksella.
Jos mua parjaa kieli, jok' ei tunne,
Ei mieltäni, ei tointani, mut sentään
Mun tekojani mestaroi, niin vastaan:
Se vain on asemani kohtalo,
Ja hyveen tie on aina ohdakkeinen.
Ei tehtävää saa heittää pelosta
Ett' ilki-moitteen kanssa kahnaan joutuu;
Se uutta, ylvää laivaa aina seuraa
Kuin petokala, mutta turhaan pyyntiin
Sen ajo päättyy. Parhaamme kun teemme,
Niin sairas — usein heikko — moite tätä
Ei myönnä työksemme, tai suoraan parjaa;
Mut huonoimmatpa työmme, tylsää mieltä
Jos kutkuttavat, pilviin nostetaan.
Jos alallemme jäämme pelosta
Ett' ilkkuin liikkeitämme moitittaisiin,
Niin paras kasvaa kiinni paikkaamme
Ja kuvapatsait' olla.
KUNINGAS HENRIK.
Huolelliset
Ja viisaat toimet pelkoa ei tunne,
Mut ohjeettomain töiden seuraukset
On pelottavat; Onko tähän ryöstöön
Tukea teillä? Luullakseni ei.
Laist' ei saa kansaa irroittaa ja sitä
Sitoa mielivaltaan. Kuudes osa?
Kamala vero! Näinhän joka puusta
Revimme lehvät, kuoren, lylynkin,
Ja jos näin silvotulle juuri jääkin,
Siit' ilma imee mehun. Joka, lääniin,
Jot' yllätetty näin on, tieto viekää,
Ett' armo jokaiselle tarjotaan,
Jok' evännyt on veron. Toimeen käykää,
Ja tehkää niinkuin käsken.
WOLSEY (kirjurille).
Sananen!
Jokaiseen kreivikuntaan laittakaa
Kuninkaan armokirje. Minuun karvas
On kansan mieli; huhu levitelkää —
Ett' armo tää ja helpotus on tullut
Mun välitykselläni. Paikalla
Minulta saatte lisäohjeita.
(Kirjuri menee.)
(Hovimestari tulee.)
KUNINGATAR KATARIINA.
Käy sääliks, ett' on herttua Buckingham
Vihanne saanut.
KUNINGAS HENRIK.
Sit' on monen sääli.
Hän tietomies on, hyvä puhuja
Ja luonnon suosikki; niin kasvatettu,
Ett' opiksi on oppineimmillekin,
Ja muilt' ei kysy neuvoa. Mut nähkääs,
Noin jalot lahjat, väärin käytettyinä,
Ne käyvät, jos on mieli turmeltunut,
Paheiksi, tuhat kertaa häijymmiksi
Kuin ennen kauniit' olivat. Tuo mies,
Jok' oli täydellinen luonnon ihme
Ja jonka puhe kuulijan niin hurmas,
Ett' oli tunnit minuutteja, hän
Nyt sulons' entiset on inhottavaan
Pukenut pukuun ja niin mustaks tullut
Kuin hornan karsta. Istukaa, niin saatte
Tält' uskotultaan kuulla asioita,
Joit' itkee kunnia. — Ne vehkeet taaskin
Hän kertokoon; mit' emme liian vähän
Voi tuta, emme liian paljon kuulla.
WOLSEY.
Esille, mies, ja rohkein mielin kerro,
Kuin taattu alamainen, mitä tiedät
Sa Buckinghamista.
KUNINGAS HENRIK.
Niin, puhu suoraan.
HOVIMESTARI.
Ensinkin joka päivä saastaista
Puhetta piti, sanoi: kuningas
Jos lapsetonna kuoli, kyllä tiesi
Hän ottaa valtikan. Nuo samat sanat
Sanovan hänen kuulin vävylleen,
Lord Abergavennylle; ja koston vannoi
Hän kardinaalille.
WOLSEY.
Suur' majesteetti,
Havaitkaa, mikä vaara tuossa piilee.
Kun hänt' ei suosita niin, kuin hän soisi.
Niin purkaa teihin sappensa ja lisäks
Myös ystäviinne.
KUNINGATAR KATARIINA.
Hiukan laupeutta,
Lukenut kardinaali!
KUNINGAS HENRIK.
Sano, millä
Hän oikeutensa kruunuun perustaa,
Mun kuoltuani? Viittausta siihen
Oletko kuullut?
HOVIMESTARI.
Hänet tähän tuumaan
Sai Niklas Hopkins tyhjin taikoineen.
KUNINGAS HENRIK.
Mikä Hopkins?
HOVIMESTARI.
Hänen rippi-isänsä,
Kartheusi-munkki, joka herrautt' aina
Hänelle syötti.
KUNINGAS HENRIK.
Mistä tiedät sen?
HOVIMESTARI.
Vähäistä ennen lähtöänne Ranskaan,
Kun herttua Rosess' oli, Lawrence Poultneyn
Pitäjäkunnassa, hän kysyi multa,
Kuink' oli Lontoon asukkaille mieleen
Tuo Ranskan matka. Sanoin pelättävän,
Ett' aikeiss' ovat ranskalaiset pettää
Kuningastamme. Herttua heti vastas:
"Ei turhaa pelko"; sanoi varovansa,
Ett' erään pyhän munkin ennustus
Kävisi toteen; "tämä", niin hän sanoi,
"Mult' usein pyysi päästä määrä-aikaan
John de la Car'in, kappalaiseni,
Puheille tärkeiss' asioissa; tämän
Kun juhlallisen ripin turviss' oli
Hän vannottanut, ettei salaisuutta
Ilmaisis yhdellekään paitsi mulle",
Niin vakavasti lausui hän ja verkkaan:
"Ei kuninkaan, ei hänen sukunsakaan
Käy hyvin, sanokaa se herttualle;
Siis pyrkiköön vain rahvaan suosioon;
Viel' Englantia herttua hallitsee."
KUNINGATAR KATARIINA.
Olitte, muistaakseni, herttuan vouti,
Ja alamaisten valituksesta
Viralta teidät pantiin. Varokaa,
Ett' ette vihast' ylvää miestä syytä
Ja saata sieluanne vahinkoon.
Varokaa; sitä sydämmestä pyydän.
KUNINGAS HENRIK.
No, älkää! — Jatka!
HOVIMESTARI.
Kautta sieluni!
Vain totta puhun. Sanoin herralleni,
Ett' oli munkki pirun riivaama,
Ja ett' on vaarallista hautoa
Niin kauan tuota, että siitä kypsyy
Tehokas hanke, — jok' on luultavaa,
Jos siihen uskoi. "Joutavaa!" hän sanoi,
"Ei siitä vaaraa", lisäten: "Jos väin
Kuningas viime tautiins' oisi kuollut,
Niin kardinaali sekä Thomas Lovell
Ois päässeet päästään."
KUNINGAS HENRIK.
Haa! Mik' ilki-julmus!
Se mies tuo turman. — Muuta tiedätkö?
HOVIMESTARI.
Kyll', armon herra.
KUNINGAS HENRIK.
Jatka!
HOVIMESTARI.
Greenwichissä
Kun majesteetti moitti herttuaa
Sir William Blomerin tähden —
KUNINGAS HENRIK.
Muistan sen;
Hän palkoissani oli, mutta herttua
Sai hänet miehekseen. — No, jatka, jatka!
HOVIMESTARI.
"Vaikk' ois mun panneet Toweriin", hän sanoi,
"Halunnut oisin tehdä saman teon,
Mink' aikoi Rikhard-anastajalle
Isäni tehdä, kun hän Salisburyssä
Pyys audienssia; jos sen ois saanut,
Niin tervehtäissä veitsen pistänyt
Hän oisi häneen."
KUNINGAS HENRIK.
Mikä jättikonna!
WOLSEY.
No, rouva, turvass' oisko kuningas,
Jos tätä miest' ei tyrmään suljettaisi?
KUNINGATAR KATARIINA.
Jumala kaikki ohjatkoon!
KUNINGAS HENRIK.
On jotain
Sinulla vielä mielessäsi: puhu!
HOVIMESTARI.
Kun "veitsen" mainitsi, hän oikaisihe
Ja toinen käsi väkipuukossa,
Povella toinen, silmänsä hän nosti
Ja vannoi julman valan: että häntä
Jos pahoin pidellään, niin saman verran
Vie voiton isästänsä hän, kuin teko
Vie epäröiväst' aikeesta.
KUNINGAS HENRIK.
Ei enää
Hän meihin veistään pistä. Tyrmäss' on hän.
Hänt' oiti tutkittakoon. Jos hän laissa
Saa armoa, niin saakoon; meiltä sitä
Hän ei saa. Kautta päivän sekä yön!
Hän teki vallankavaltajan työn.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Huone kuninkaanlinnassa.
(Lord kamariherra ja lord Sands tulevat.)
KAMARIHERRA.
Mut kuinka Ranska tenhollaan voi miehet
Noin houkkamaisiks tehdä?
SANDS.
Uutta tapaa,
Vaikka olkoon kuinka epämiehekästä
Tai naurettavaa, aina seurataan.
KAMARIHERRA.
Mun nähdäkseni meidän engelsmannit
Ei muuta tuoneet viime matkaltaan
Kuin pari kolme irvettä, ja nekin
Niin vietäviä, jotta vaikka vannon,
Ett' ovat olleet nokkaneuvokissa
Pipinin kanssa taikka Lotharin,
Niin ovat olevinaan.
SANDS.
Heillä kaikill'
On uutukaiset koivet, mutta rammat;
Ken heit' ei ole ennen nähnyt, luulis
Ett' ovat saaneet patin.
KAMARIHERRA.
Niinpä niinkin;
Ja vaatteet lisäks pakanain on partta:
On kristillisyys loppuun kulutettu. —
(Sir Thomas Lovell tulee.)
Mit' uutta, Thomas Lovell?
LOVELL.
Eipä muuta
Kuin uusi sääntö, mikä linnan porttiin
On naulattuna.
KAMARIHERRA.
Mikä?
LOVELL.
Uudismuutos
Vain matkateikareille, linna kun on
Lorua, riitaa, räätäleitä täynnä.
KAMARIHERRA.
No, hyvä! Monsieurit nyt saavat tuta,
Ett' Englanninkin hovikoiss' on mieltä,
Vaikk' eivät ole Louvres'ia[4] he nähneet.
LOVELL.
Nyt saavat — niin on käsky — joko heittää
Nuo Ranskan narri-perut, sulkatöyhdöt
Ja muutkin moiset kelpo tyhmyydet,
Kuin kilpataistelut ja tulitukset
Ja lainakommat, joilla ivailevat
Vain parempiaan; kieltää uskonsa
Lyhyihin lahkimoihin, pitkiin sukkiin
Ja tennikseen ja muuhun matkamuotiin
Ja elää kunnon ihmisiksi taas;
Tai mennä vanhain kisaveikkain luo
Ja siellä kuluttaa cum privilegio
Nuo narriutensa riettaat riekaleet.
SANDS.
On aika heitä parantaa; se tauti
Jo alkaa tarttua.
KAMARIHERRA.
Voi naisiamme,
Kun menettävät kauniit lystit!
LOVELL.
Kyllä
Nyt alkaa ulina; noill' äpärillä
On keinot, millä naista naurattaa:
Niin, ranskalainen laulu vain ja huilu.
SANDS.
Ne piru huilatkoon! Niin heistä päästään.
Heit' ei voi kukaan kääntää. Maalaisloordi
Nyt minunlaiseni, jok' aikaa leikist',
On ollut pois, voi kelpo laulun laulaa
Ja saada kuulijoita, jopa käydä
Jo laulajastakin.
KAMARIHERRA.
Niin oikein, kiinni
Viel' istuu varsahammas.
SANDS.
Eikä lähde,
Jos jäljell' on vain tynkäkin.
KAMARIHERRA.
Sir Thomas,
Mihinkä aiotte?
LOVELL.
Luo kardinaalin.
Lie matka sinne teilläkin?
KAMARIHERRA.
On oikein.
Hänell' on tänään suuret iltapidot,
Ja sinne tulee miestä sekä naista:
Niin, varmaan valtakunnan kukasto.
LOVELL.
On tuolla prelaatilla aulis mieli
Ja käsi runsas niinkuin maaemolla:
Sen kaste laskee kaikkiin.
KAMARIHERRA.
Jalo on hän;
Vain paha kieli saattaa toista väittää.
SANDS.
Niin, häll' on siihen varaa; saituus hänest'
On synti suurempi kuin harhaoppi.
Senlaisten miesten täytyy auliit' olla:
He ovat esikuvina.
KAMARIHERRA.
Niin ovat;
Mut harvat niinkuin hän. Jo vene vartoo;
Mukahan tulkaa. — Joutukaa, sir Thomas,
Ma muuten myöhästyn; ja se ei sovi:
Sir Henry Guilfordin ja minun määrä
On olla marsalkkoina.
SANDS.
Teitä seuraan.
Neljäs kohtaus.
Juhlasali Yorkin linnassa.
(Hoboijan soittoa. Pieni pöytä kunniakatoksen alla kardinaalia varten, pitempi pöytä vieraita varten; toisesta ovesta tulee Anna Bullen, useita loordeja, ladyjä ja vallasnaisia juhlavieraina, toisesta sir Henrik Guilford.)
GUILFORD.
Hyvät naiset, teille yhteistervehdys
Lord kardinaalilta. Tään illan teille
Ja ilolle hän pyhittää; ja toivoo,
Ett' tähän leivoparveen huolt' ei kukaan
Tuo mukanaan. Niin iloiset nyt olkaa,
Kuin hyvä seura, hyvä vastaanotto
Ja hyvä viinit hyvää aikaan saa.
(Lord kamariherra, lord Sands ja sir Thomas Lovell tulevat.)
Te myöhästyitte. Minä sain jo siivet,
Kun tätä kaunoseuraa aattelinkin.
KAMARIHERRA.
Sir Henrik, nuori olette.
SANDS.
Sir Thomas,
Jos kardinaalill' ois vain puolet minun
Maallikkomieltäni, niin moni tässä
Sais haukkapalan maatapaniaisiks
Ja varmaan parempaa ei toivoiskaan.
Niin maarin, soma liuta sulosuita!
LOVELL.
Mitä jos moniaalle rippi-isäks
Nyt rupeisitte.
SANDS.
Tosiaan! Hän kyllä
Sais helpon synninpäästön.
LOVELL.
Kuinka helpon?
SANDS.
Niin helpon kuin voi höyhenpatja antaa.
KAMARIHERRA.
No, armaat, istukaahan! Tuota puolta
Te, Guilford, järjestäkää; minä tätä.
Koht' armo tulee. — Tääll' ei viluss' olla:
Kaks naista rinnan tuopi kylmän pinnan. —
Te valvattaa heit' osaatte, lord Sands.
No, tuohon väliin istukaa.
SANDS.
Kyll', armo,
Suur' kiitos! — Luvallanne, kauniit naiset!
(Istuutuu Anna Bullenin ja erään toisen naisen väliin.)
Jos vähän hulluttelen, suokaa anteeks:
Isääni tulen.
ANNA.
Oliko hän hullu!
SANDS.
Oli: hullu, varsin hullu, naisiin hullu;
Ei sentään purrut, vaan, kuin minä nyt,
Hän kymment' yhtä haavaa muiskas.
(Suutelee häntä.)
KAMARIHERRA.
Hyvä! —
Nyt kaikki hyvin on. — Te, hyvät herrat,
Syyn saatte, jos nää kauniit naiset täältä
Nyreissään poistuu.
SANDS.
Pikku puolestani
Koetan minä parastani.
(Hoboijan soittoa. Kardinaali Wolsey tulee
seurueineen ja istuutuu kunniakatoksen alle.)
WOLSEY.
Terveeksi, kauniit vieraat! Ken ei työkseen
Nyt ilakoi, ei ole ystäväni.
Ma teidän kaikkein tervetuliaisiks
Juon maljanne.
(Juo.)
SANDS.
On armo armollinen.
Pikari tänne, johon kiitos mahtuu,
Niin säästyy pitkät puheet.
WOLSEY.
Kiitos, loordi!
Mut naapureitanne nyt rohkaiskaa. —
Nureissaan ovat naiset. — Hyvät herrat,
Kenenkä syy on?
SANDS.
Jahka viinin hehku
Nuo kauniit posket punaa, kyllä meidät
Puhuvat kumoon.
ANNA.
Lysti mies se loordi!
SANDS.
Niin, kahdenkesken-lystissä. Saas tästä!
Juon onneksenne; vastatkaa, kun klikkaan.
On kohta —
ANNA.
Jota ette näyttää voi.
SANDS.
Mit', armo, sanoin? Nyt jo puhuvat.
(Torvensoittoa, rummunpärrytystä ja tykinlaukauksia kuuluu ulkoa.)
WOLSEY.
Haa! Mitä tämä?
KAMARIHERRA.
Mene katsomaan.
(Palvelija menee.)
WOLSEY.
Sotaista ääntä! Mitä tämä tietää? —
Ei, naiset, älkää peljätkö; te turvass'
Olette sota-asetusten mukaan.
(Palvelija palaa.)
KAMARIHERRA.
Mit' on se?
PALVELIJA.
Vierait' ylimyksiä —
Silt' ihan näyttävät — on maihin noussut;
Kuin suuren hovin ylhäis-airuina
Tulevat tänne.
WOLSEY.
Käykää heitä vastaan,
Kamariherra; ranskaa osaatte;
Jalosti kohdelkaa ja tuokaa sisään,
Ett' tämä ihanuuden taivas heihin
Sais täysin loistaa. — Jotkut mukaan menkää. —
(Kamariherra seuralaisineen menee. Kaikki nousevat,
ja pöydät siirretään pois.)
Rikottu juhla on, mut korvaus suodaan.
Nyt ruoka maistukoon; ja vielä kerran
Satakoot tervehdykset: tervetulleet!
(Hoboijan soittoa. Kuningas ja muita tulee naamioittuina ja paimenpuvussa, lord kamariherran johdattamina. He astuvat suoraan kardinaalin eteen ja tervehtivät häntä kohteliaasti.)
Ylevä seura! Mitä haluavat?
KAMARIHERRA.
Kun eivät kieltä osaa, pyytävät
Mua ilmoittamaan, että, kuultuaan
Ihanan, ylhän seuran täällä koolla
Nyt olevan, he karjalaumansa
Sulasta ihanuuden ihailusta
Nyt ovat jättäneet ja teiltä lupaa
Anovat katsellakseen tätä seuraa
Ja hetken näiden kanssa viettääkseen.
WOLSEY.
Sanokaa, loordi, että kunnian
Tekevät halvalle mun majalleni;
Ma tuhannesti heitä siitä kiitän
Ja pyydän heitä tervetulleiksi.
(Herrat pyytävät naisia tanssiin, kuningas pyytää Anna Bullenia.)
KUNINGAS HENRIK.
Ihanin käsi, mitä koskaan koskin;
Oi kauneus, ennen en sua tuntenut!
(Soittoa, tanssii.)
WOLSEY.
Mylord!
KAMARIHERRA.
Mit', armo?
WOLSEY.
Heille sanokaa,
Ett' yks lie heidän joukossaan, jonk' arvo
Tään paikan täyttää paremmin kuin minä;
Jos hänet tuntisin, niin nöyrimmästi
Sen luovuttaisin.
KAMARIHERRA.
Käskyn teen, mylord.
(Menee naamioiden luo, ja palaa.)
WOLSEY.
Mitä sanovat?
KAMARIHERRA.
On heidän joukoss' yksi,
Sen myöntävät; jos hänet keksitte,
Hän kyllä paikan ottaa.
WOLSEY.
Katsokaamme. —
(Astuu alas arvo-istuimeltaan.)
Anteeksi, hyvät herrat: teen vain tässä
Kuninkaan vaalin.
KUNINGAS HENRIK (Paljastaa kasvonsa.)
Oikein osattu!
Ihana seura teill' on. Oikein tehty!
Jos ette pappi ois, lord kardinaali,
Vois teistä pahaa luulla.
WOLSEY.
Hauskaa, ett' on
Noin leikillinen majesteetti.
KUNINGAS HENRIK.
Kuulkaa,
Kamariherra: ken tuo kaunis neiti?
KAMARIHERRA.
Armonne tiedoks, Thomas Bullenin,
Rochfordin viskontin, on tytär hän
Ja kuningattaremme hovineiti.
KUNINGAS HENRIK.
Ihana, toden totta! — Armas aarre,
Ois säädytöntä teitä tanssiin pyytää,
Suudelmaa ottamatta. Muistoksenne!
Pikari, hyvät herrat, kiertämään!
WOLSEY.
Sir Thomas, onko huoneessani pöytä
Jo katettuna?
LOVELL.
On.
WOLSEY.
Ma pelkään, armo,
Ett' tanssi teitä hieman kiihoitti.
KUNINGAS HENRIK.
Niin, pelkään, liiaksikin.
WOLSEY.
Lähi-huoneess'
On raittiimp' ilma, teidän armonne.
KUNINGAS HENRIK.
Talutkoon kukin naistaan. — Viel' en teitä,
Sulotar, päästä. — Ilo ylimmilleen!
Lord kardinaali, puolen kymmenen
Nyt kaunottaren maljan tässä juon.
Ja tanssiin taas. Ja sitten uneksimaan,
Ken on se onnellinen. — Soitto soimaan!
(Menevät torvien soidessa.)