Kuningas Henrik Kuudes II

by William Shakespeare

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Buryn luostari.

(Torventoitaus. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, kardinaali Beaufort, Suffolk, York, Buckingham ja muita parlamentin jäseniä tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
Mua ihmetyttää, ettei tule Gloster,
Ei tapa hällä olla viimeinen;
Mik' onkaan syynä, että nyt hän viipyy.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mut ettekö te näe tai tahdo nähdä,
Kuink' outo häll' on käytös nyt, ja kuinka
On olentonsa majesteetillinen?
Kuink' ylpeäks on tullut, ynseäksi
Ja korskaks, — toisenlaiseksi kuin ennen?
Ma muistan, kuink' ol' ennen hieno, nöyrä,
Ja jos vain kaukaa katseen loin, niin oiti
Hän oli polvillaan, ja koko hovi
Ihaili hänen alamaisuuttaan.
Mut kohtaa häntä nyt, vaikk' aamusella,
Kun kaikki tervehtivät toisiaan,
Niin otsa rypyss' on ja katse tuima,
Ja, polvi jäykkänä, hän ohi kulkee,
Ja meit' ei kunnioita niinkuin pitäis.
Ken pelkäis pennun mörinää? Mut suuret
Ne vapisee, kun jalopeura kiljuu;
Ja pieni Englanniss' ei ole Humphrey.
Ensinkin lähisukua on teille,
Ja jos te kaadutte, niin nousee hän.
Siis minusta ei valtaviisast' ole —
Kun muistetaan, kuink' on hän vihansuopa,
Ja kuink' on kuolemanne eduks hälle —
Ett' arvoisan on persoonanne luo
Ja teidän neuvostoonne hällä pääsy.
Hän mairilla on kansan suosin saanut,
Ja, kapinan kun tehdä suvaitsee,
Niin pelkään, että kaikki häntä seuraa.
On kevät; hölläss' ohdakkeen on juuret;
Jos sit' et raivaa pois, se pellon peittää
Ja viljan tukehuttaa kasvussaan.
On nöyrä huolenpito herrastani
Tään pelon Humphreyn suhteen herättänyt.
Jos tyhmää tää, nais-pelkoa se olkoon,
Ja paremmat jos syyt sen poistaa voi,
Niin myönnän herttuata loukanneeni.
Te, loordi Suffolk, Buckingham ja York,
Kumotkaa tämä väitteeni, jos voitte,
Mut muuten päteväks se myöntäkää.

SUFFOLK.
Olette herttuan oikein oivaltanut;
Ja lausua jos mun ois ensin tullut,
Niin oisin samaan tapaan puhunut.
Hänenpä yllytteestään herttuatar
On hornanjuonens' alkanut, sen vannon;
Ja vaikk' ei rikokseen häll' oiskaan osaa.
Niin, kerskatessaan suurest' asemastaan —
Kun kuninkaan on lähin perillinen —
Ja muilla mahtavuuden haaveiluillaan,
Hupelon vaimons' on hän yllyttänyt
Kutomaan juonta kuninkaamme tuhoks.
Syvässä vedess' isot kalat uivat,
Ja suoran tuon on pinnan alla petos;
Ei kettu hauku, lammasta kun vaanii.
Ei, kuninkaani! Tutkimaton viel' on
Tuo Gloster, pohjaton siin' asuu vilppi.

KARDINAALI.
Lakia vastoin pikkurikoksista
Hän määräs julmat hengenrangaistukset.

YORK.
Ja protektorina hän maalta kiskoi
Soturin palkoiks Ranskaan suuret summat,
Joit' ei hän sinne koskaan lähettänyt;
Siks aina melskeit oli kaupungeissa.

BUCKINGHAM.
Hoh, nää vaan pikkuvikoja on, muiden
Salaisten rinnalla, joit' aika vielä
Paljastaa tuossa Humphrey-herttuassa.

KUNINGAS HENRIK.
Niin, hyvät loordit, harras pyrintönne
Näin niittää ohdakkeet pois tieltämme
On kiitettävä; vaan, jos puhun suoraan,
Niin Gloster-lankomme on yhtä puhdas
Petoksen aikeistakin meitä kohtaan,
Kuin säisy kyyhky taikka maitovuona;
Hän hyvä, nöyrä, hurskas on, ei pahaa
Hän uneksi, ei turmaa meille hanki.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Noin tyhmä luottamus on vaarallista.
Vai kyyhky hän? Siis häll' on lainasiivet,
Sill' ilkeä on sisultaan kuin korppi.
Vai lammas hän? Siis lainanahka hällä,
Sill' ahnas susi hän on mieleltään.
Se puvun ryöstää voi, ken pettää tahtoo.
Varokaa, valtias: meidän kaikkein onni
Tuon viekkaan miehen kukistuksess' on.

(Somerset tulee.)

SOMERSET.
Tervehdykseni, armon majesteetti!

KUNINGAS HENRIK.
Somerset, terve! Mitä kuuluu Ranskaan?

SOMERSET.
Ett' arvo, valta, kaikki siinä maassa
On teiltä mennyt; kaikki lopussa!

KUNINGAS HENRIK.
Pahoja siis; mut Herran olkoon tahto!

YORK (syrjään).
Pahoja mulle: Ranskaa minä toivoin,
Samoin kuin vehmast' Englantia toivon.
Näin kukkani jo kuihtuu umpussaan
Ja madot syövät lehväni; mut pian
Ma tähän avun hankin, taikka myyn
Pois oikeuteni maineikkaaseen hautaan.

(Gloster tulee.)

GLOSTER.
Tervehdykseni nöyrin, majesteetti!
Anteeksi suokaa, että näin ma viivyin.

SUFFOLK.
Ei, Gloster, liian varhain oisit tullut,
Jos et ois uskollisempi kuin olet.
Maankavalluksesta sun vangitsen.

GLOSTER.
Haa, Suffolk! Luuletko mun vangittuna
Sävyä muuttavan tai punastuvan?
Ei, sydän tahraton ei hevin säiky.
Ei kirkkain lähde ruopasta niin puhdas,
Kuin minä majesteetin petoksesta.
Ken syyttää mua voi? Mit' olen tehnyt?

YORK.
Ranskalta saitte lahjoja, niin luullaan,
Ja sotamiesten palkan pidätitte,
Ja näin me menetimme Ranskanmaan.

GLOSTER.
Vai luullaan vain? Ja ketkä sitä luulee!
Soturein palkkaa riistänyt en koskaan,
Enk' ole Ranskalt' äyriäkään saanut.
Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon,
Niin öitä valvoin, öitä öiden jälkeen,
Englannin parast' ahkeroiden vain!
Jos penniäkään kuninkaalta kiskoin
Tai omaks hyödyks äyriäkään käytin,
Mua siitä syytettäköön tuomiolla.
Ei, monta monta puntaa omistani —
Kun tahdoin varatonta kansaa säästää —
Ma linnueille etukäteen annoin,
Takaisin sitä koskaan vaatimatta.

KARDINAALI.
Mylord, tuo kerska hyvin sopii teille.

GLOSTER.
Vain sulan toden lausun, jumalauta!

YORK.
Protektorina pahantekijöille
Keksitte suunnattomat kidutukset,
Ett' oli maamme kuulu julmuudestaan.

GLOSTER.
Sen kaikki tietää, että laupeus oli
Protektorina suurin vikani;
Ma rikollisen kyyneleestä hellyin,
Ja nöyrä sana monen vapaaks osti.
Lain ankaruutt' en muille käyttänyt
Kuin verisille murhamiehille
Ja kavalille maantien rosvoojille;
Mut verisynti kyllä rangaistuksen
Sai julmemman kuin varkaus tai muu rikos.

SUFFOLK.
On pikkusyitä helppo kaunistella;
Mut suuremmista teitä syytetään,
Joist' ette voi niin hevin puhdistua.
Kuninkaan nimess' otan teidät vangiks
Ja jätän teidät kardinaalin huostaan,
Siks kunnes asianne tutkitaan.

KUNINGAS HENRIK.
Ma varmuudella toivon, herttua Gloster,
Ett' epäluulosta te selviytte;
Olette syytön, tuntoni sen sanoo.

GLOSTER.
Kuningas kulta, nyt on vaaranpäivät;
Nyt kunnon polkee ruma vallanhimo,
Ja viha vainoo ihmisrakkautta;
On inha juonittelu vallalla,
Ja kohtuus karkoitettu Englannista.
Nuo henkeäni väijyvät, sen tiedän;
Ja kuoloni jos maalle onnen toisi
Ja noiden hirmuvallan lopettaisi,
Niin mielelläni kuoloon menisin.
Mut tää vain näytelmän on johdanto;
Tuhannet, jotk' ei vielä ouno vaaraa,
Tään julman murhenäytelmän saa päättää.
Beaufortin säkenöivät verisilmät
Sydämmen kielii ilkeydestä;
Suffolkin synkkä otsa vihaa kiehuu;
Terävin kielin purkaa Buckingham
Kateuden taakkaa, jok' on sydämmellään;
Äkäinen York, mi kuuta tavoittaa,
Ja jonka röyhkää kättä pidättelin,
Väärällä syytteell' uhkaa henkeäni;
Ja tekin, kuningatar, muiden kanssa,
Syyditte syyttä herjaa pääni päälle,
Ja innoll' yllytitte ahkeralla
Rakasta valtaherraani mua vastaan.
Niin, kaikki yhtä juonta olette;
Ma tiesin teidän salakokouksenne,
Joiss' oli kaupan syytön henkeni.
Vääristä todistajist' ei lie puute,
Ja viekkain vehkein syytä lisätään.
Todeksi käynee vanha sananlasku:
"Jos koiria on, kyll' on kalikoita".

KARDINAALI.
Kuningas, moista herjaa ei voi sietää.
Jos niitä, jotka suojella teit' aikoo
Salavihalta ja konnain tikareilta,
Noin syödään, ivataan ja pilkataan,
Ja syyllisell' on täysi puhevalta,
Niin jäähtyy into teitä puolustaa.

SUFFOLK.
Hän kuningatart' eikö soimannut
Ivalla, vaikka taidoin peitetyllä,
Ett' ostetuin hän valamiehin muka
Kukistaa hänet aikoo arvostaan?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Hävinneen minä sallin haukkua.

GLOSTER.
Todemmin sanottu kuin tarkoitettu.
Ma häviän, mut voittajia voi,
Kun väärin pelaavat! Ja hävinneellä
On silloin täysi lupa puhua.

BUCKINGHAM.
Sanamme vääntää hän ja aikaa hukkaa. —
Hän teidän vankinne on, kardinaali.

KARDINAALI (muutamille seuralaisille).
Pois hänet viekää; hyvään säilyyn pankaa.

GLOSTER.
Voi, Henrik, pois näin heität sauvas ennen,
Kuin jalkas vahvat on sua kantamaan.
Sivultas paimen viedään näin, ja sudet
Nyt tappelee, ken ensin sais sun syödä.
Oi, pelkoni ett' oisi aiheeton!
Mut, Henrik hyvä, tuhos lähell' on.

(Muutamat seuralaiset vievät pois Glosterin.)

KUNINGAS HENRIK.
Tehkää tai jättäkää min parhaaks näette,
Hyvät loordit, niinkuin itse oisin läsnä.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuin? Aiotteko jättää parlamentin?

KUNINGAS HENRIK.
Niin, Margareeta; sydän suruun hukkuu,
Sen virrat silmist' alkaa tulvia;
Ruumiini kurjuuden on kahleiss' aivan,
Sill' onko kurjempaa kuin paha mieli?
Ah, setä Humphrey, kunnon, kunnian
Ja arvon kuvan kasvoissasi näen,
Ja sentään, Humphrey hyvä, tulee aika,
Ett' epäilen ja viekkaaks sua varon.
Mi turman tähti onneas nyt vainoo,
Kun suuret loordit nuo ja kuningatar
Tuhota koittaa syytönt' elämääsi?
Et heitä koskaan loukannut, et ketään.
Kuin teurastaja raastaa vasikkaa
Veriseen teurastaloon ja sen sitoo
Ja raukkaa lyö, jos ponnistaa se vastaan,
Niin hänetkin nuo tunnottomat veivät.
Ja niinkuin emä kirmaisee ja mylvii
Ja katsoo mihin kantamoistaan viedään,
Ja muut' ei voi kuin lastaan ruikuttaa;
Niin minäi hyvän Humphreyn tilaa suren,
Ja turhaan kyynelöin, ja vesisilmin
Jälkeensä katson, enkä voi hänt' auttaa,
Niin mahtavat on hällä vihamiehet.
Ma kohtalotaan tahdon itkeä
Ja huudan joka huokaukseltain:
"Ken oli petturi? Ei Gloster vain." —

(Menee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Hyvät loordit, auringossa sulaa lumi.
Kuin jää on Henrik suuriss' asioissa,
Mut heltyy liian pian; Humphreyn loisto
Lumoaa hänet, niinkuin krokotiilin
Suruinen voihke pettää matkaajan,
Tai niinkuin kimaltava kirjokäärme
Kukissa kiemuroiden pistää lasta,
Jok' ihaillen sen katsoo kauneutta.
Jos toist' ei ole viisaampaa kuin minä —
Mut omaa älyäni sentään kiitän —
Niin pian pääsis Gloster maailmasta,
Ja mekin pääsisimme pelostamme.

KARDINAALI.
Hän kuolkoon, valtaviisaus sen vaatii!
Mut siihen vain on tarvis tekosyy;
Hän laillista on tietä tuomittava.

SUFFOLK.
Minusta tuo ei valtaviisast' oisi:
Kuningas puuhaa hänen puolestaan,
Ja kansa nousee hänen puolestaan;
Ja meillä, paitse epäluuloa,
Vain heikot syyt on hengenrangaistukseen.

YORK.
Siis ette toivo, että kuolis hän.

SUFFOLK.
Ah, York, ken sitä toivois enemmän?

YORK.
Mut Yorkill' enimmän on siihen syytä. —
Sanokaa, kardinaali, ja te, Suffolk,
Käs' sydämmellä: eikö oisi yhtä
Asettaa ahnas kotka vartioimaan
Kanoja nälkäiseltä haukalta
Kuin panna protektoriks herttua Humphrey?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Näin kana-raukat varmaan surman saisi.

SUFFOLK.
Niin, teidän armonne; siis hulluutt' eikö
Ketusta tehdä lammaskarjan paimen?
Sit' ilkimurhaajaks jos syytettäis,
Niin sille huono puolustus se oisi,
Ett' aikomustaan viel' ei täyttänyt.
Ei, kuolkoon se, siks että se on kettu
Ja luonnostaan jo karjan vihollinen,
Ennenkuin turpaa verenpuna tahraa;
Ja sama Humphreyn suhde kuninkaaseen.
Sit' älkää surko, miten surma tehdään,
Jos pauloin, satimin tai salavehkein,
Valveilla taikka maatessa, se yhtä,
Kun vain hän kuolee; luvallista juonta
On kaataa se, jok' ensin käyttää juonta.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Puhut kuin mies, sa ylvään ylvä Suffolk.

SUFFOLK.
Ja mies se on, ken panee tuuman toimeen,
Sill' usein puheet toisin käy kuin aikeet.
Mut, jotta sydän sointuis kielen kanssa, —
Sill' ansiokkaaks katson tämän työn,
Kun sillä turvaan majesteetin hengen, —
Vain käskekää, niin rupeen hälle papiks.

KARDINAALI.
Mut minä hänet kuolleeks soisin, Suffolk,
Ennenkuin ehditte te papiks tulla.
Sanokaa, että tekoon suostutte,
Niin kyllä minä teloittajan hankin, —
Niin arka majesteetin hengest' olen.

SUFFOLK.
Siis, tuohon käteen! Tekonne on hyvä.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin minustakin.

YORK.
Minusta niinikään.
Me kolme näin kun teemme tuomion,
Niin vähät siitä, kuka sitä moittii.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Ma tulen, loordit, suin päin Irlannista;
On kapinoitsijoita siellä noussut,
Jotk' engelsmanneja kuin heinää kaataa.
Apuhun, loordit; vimma ehkäiskää,
Paranemattomaks ett' ei käy haava;
Kun tuore on se, voi sit' auttaa vielä.

KARDINAALI.
Se rikko vaatii joutuin korjaamista.
Kun näin on asiat, niin mikä neuvoks?

YORK.
Somerset hallitsijaks sinne pannaan.
Niin onnekasta miestä täytyy käyttää;
Häll' oli hyvä onni Ranskassa.

SOMERSET.
Jos York, tuo valtataituri, ois ollut
Mun sijassani hallitsijana,
Hän tuskin siell' ois pysynyt niin kauan.

YORK.
Ei, niinkuin sinä, menettääkseen kaikki.
Ennemmin oisin kuollut ennen aikaa,
Kuin tuonut kotiin sitä häpeää.
Ett', ollessani siellä, kaikki meni.
Sull' onko edes yhtään naarmuloita?
Ken nahkaans' säästää noin, ei hevin voita.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuo säen pian raivotuleks yltyy,
Jos poltakset ja tuuli sitä auttaa. —
Seis, hyvä York! — vait, rakas Somerset! —
York, sinun onnes, hallitsijana,
Ois ehkä ollut huonompi kuin hänen.

YORK.
Huonompi tyhjää? Häpeään siis kaikki!

SOMERSET.
Ja sinä myös, kun huudat häpeää!

KARDINAALI.
Te, York, nyt onneanne koitelkaa.
Aseiss' on villit kernit Irlannissa,
Lihoittain maataan verill' Englannin.
Valiojoukko viekää Irlantiin,
Jokunen joka kreivikunnasta;
Koitelkaa onneanne Irlannissa.

YORK.
Sen teen, jos majesteetti suvaitsee.

SUFFOLK.
Kuningas meille valtuuden on suonut;
Me mitä päätämme, hän vahvistaa.
Siis, jalo York, tää toimi ota vastaan.

YORK.
No, kyllä; väkeä vain hankkikaa;
Sill'aikaa järjestelen asiani.

SUFFOLK.
Väestä minä huolta pidän, York.
Mut Humphreyn kavaluuteen palatkaamme,

KARDINAALI.
Hänest' ei enempää; ma häntä hoidan,
Niin ettei kauemmin hän meitä vaivaa.
Pois lähtekäämme, päivä on jo mennyt.
Lord Suffolk, kahden vielä haastelkaamme.

YORK.
Lord Suffolk, kahden viikon kuluessa
Odotan joukkojani Bristolissa;
Sielt' aion kuljettaa ne Irlantiin.

SUFFOLK.
Hyvästi kaikki toimitetaan, York.

(Kaikki menevät, paitsi York.)

YORK.
Nyt mieltäs rohkaise, jos koskaan, York,
Ja epäilykses vaihda päätökseen.
Se ole, mitä toivot olevasi,
Tai se, mit' olet, tuonen saaliiks anna;
Ei sillä olemisen arvoa.
Asukoon kalvas pelko alhaisossa.
Ei poveen kuninkaalliseen se sovi.
Kuin kevään kuurot aatos aatost' ajaa,
Ja joka aatos korkeuksiin tähtää.
Ajuni, ahkerampi lukkia,
Vihollisille paulaks ansaa kutoo.
Hyvä, loordit, hyvä! Valtaviisast' oli
Pois minut laittaa suuren joukon kanssa;
Käärmettä konttaista näin lämmitätte,
Jok' elpyneenä poveen teitä pistää.
Väkeä tarvitsin, sen teiltä sain;
Suur' kiitos vain! Mut näin te hullun käteen
Panitte teräaseen, se on varma.
Suurt' armeijaa kun Irlannissa ruokin,
Niin Englannissa nostan mustan myrskyn,
Jok' ihmisiä kymmentuhansin
Puhaltaa taivaaseen tai helvettiin;
Ja myrsky tää ei riehumasta lakkaa,
Ennenkuin kultavanne päässäni,
Kuin kirkkaan päivän heloittavat säteet,
Tuon hullun pyörtäjäisen raivon tyyntää.
Ja näille hankkeilleni apuriksi
Vietellyt olen jäykän kentiläisen,
John Caden Ashfordista,
John Mortimerin arvonimellä
Kapinan tekemään, jot' osaa hyvin.
Sen huiman miehen Irlannissa näin,
Kuink' otteli hän kerniläisten kanssa,
Siks että sääret keihäst' oli täynnä
Kuin piikkisian selkä harjasta;
Kun siitä pelastui, tek' ilmahypyn
Kuin hurja maurilainen tanssija,[5]
Kalistain keihäitään kuin kulkusia.
Pörröisen, viekkaan kernin hahmossa hän
Seurusti usein vihollisen kanssa,
Ja ilmitulematta palasi
Ja kertoi mulle heidän konnantöistään.
Tuon pirun etulaisekseni teen;
Hänell' on näkö, käynti, puhetapa
John Mortimerin, joka nyt on vainaa.
Näin kansan mieltä tiedustan, se onko
York-suvun vaatimuksiin taipuva.
Jos vangitaan hän, piinapenkkiin pannaan,
Ei mikään kidutus saa hänest' irti,
Ett' olen minä häntä yllyttänyt.
Jos taas hän menestyy, niin kuin ma luulen,
Niin tulen voimallani Irlannista
Ja niitän mit' on kylvänyt se konna.
Kun Humphreyn saamme pois, tuon suositun,
Ja Henrik syrjätään, niin kaikk' on mun.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Bury. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kaksi murhaajaa tulee kiireellä sisään.)

1 MURHAAJA.
Lord Suffolkille riennä kertomaan,
Ett' tieltä pois on herttua.

2 MURHAAJA.
Mitä teimme?
Oi, ett' ois tekemättä! — Onko koskaan
Niin katuvaista nähty?

1 MURHAAJA.
Loordi tulee.

(Suffolk tulee.)

SUFFOLK.
No, miehet, onko toimitettu työ?

1 MURHAAJA. On, hyvä loordi, kuollut on hän.

SUFFOLK.
Hyvä.
Pois täältä nyt, ja menkää asuntooni.
Tään miehen-työn ma teille palkitsen.
Koht' ovat täällä kuningas ja päärit.
Mut onko vuode siistitty, ja kaikki
Niin kuntoon laitettu, kuin määräsin?

1 MURHAAJA. On, armollinen herra.

SUFFOLK.
Pois, pois joutuin!

(Murhaajat menevät.)

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
kardinaali Beaufort, Somerset, loordeja ja muita tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
Setämme heti tänne kutsukaa!
Tutkimme tänään hänen ylhäisyyttään,
Hän onko syypää, niinkuin väitetään.

SUFFOLK.
Ma heti hänet kutsun, majasteetti.

(Menee.)

KUNINGAS HENRIK.
Paikkaanne, herrat! Pyydän, hyvät loordit:
Kovemmin älkää setää kohdelko,
Kuin mitä tositodistusten jälkeen
Ja teoistaan hän syypääks havaitaan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Varjelkoon taivas, että ilkimielin
Tuomittais syypääks syytön ylimys!
Suo, Jumal', että voisi puhdistautua!

KUNINGAS HENRIK.
Margareeta, kiitos! Tuo mua ilahuttaa.

(Suffolk palaa.)

Mitä? Kalvas olet? Miksi vapiset?
Kuink' asiat on, Suffolk? Miss' on setä?

SUFFOLK.
Vuoteessaan kuollut; Gloster kuollut on.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jes' auta!

KARDINAALI.
Herran salatuomio! —
Näin viime yönä unta, että Gloster
Ol' äänetön, ei saanut sanaa suustaan.

(Kuningas pyörtyy.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ah! Mitä nyt? — Kuningas kuolee! Apuun!

SOMERSET.
Kohottakaa, ja puristelkaa nenää.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois, pian, apuun! — Henrik, silmäs avaa.

SUFFOLK.
Hän virkoo. — Rouva hyvä, rauhoittukaa!

KUNINGAS HENRIK.
Oi, suuri Luoja!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuinka voitte, armo?

SUFFOLK.
Tyyntykää, majesteetti, tyyntykää!

KUNINGAS HENRIK.
Mua Suffolk-herttuako tyynnyttää?
Vastikään mulle kaarneen virttä lauloi,
Jonk' onsi sävel vei mult' elinvoiman,
Ja nytkö peukaloisen sirkutukset
Ja tyhjän rinnan ontto lohdutus
Vois karkoittaa tuon ensin kuullun äänen?
Makeilla sanoilla sa myrkkys peität.
Pois kätes minusta! Pois, sanon ma!
Sen koskentaa kuin käärmeen kieltä kammon
Pois näkyvistä, kurja sanantuoja!
Silmissäs julman ylevänä istuu
Maailman kauhuks murhan hirmuvalta.
Älä katso minuun; silmäs haavoittaa. —
Ei, älä mene! — Tule, basiliski,
Katseillas syytön katselija tapa!
Ma kuoloss' ilon löydän, elossa
Vain kaksoiskuoleman, kun poiss on Gloster.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Miks Suffolk-herttuaa noin soimaatte?
Vaikk' oli Gloster hälle vihamies,
Kuin kristitty hän tämän surmaa suree.
Ja minä — vaikka vihamiehet oltiin —
Jos kyynelvedet, tuskan huokaukset,
Veriset voihkinat sais häneen elon,
Sokeaks silmäni ma itkisin,
Huokailust' uuveltuisin, liljankalvaaks
Muuttuisin hiuttavasta voihkinasta,
Jos henkiin voisin Humphreyn herättää.
En tiedä, kuin mua mailma tuomitsee;
On tietty, ett'ei ystäviä oltu,
Ja kenties mua murhaajaksi luullaan.
Näin mainettani pahat kielet kalvaa,
Ja hovit häpeääni huutavat.
Sen surmastaan ma saan. Mua onnetonta!
Kuningatar, ja pilkka-kruunu päässä!

KUNINGAS HENRIK.
Voi, Glosteria säälin; voi, mies-raukkaa!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua sääli, paljo raukemp' olen minä.
Kuin? Poisko käännyt? Kasvosiko peität?
En spitaalinen ole; katso minuun.
Oletko tullut kuuroksi kuin kyy?
Siis myrkkyinen myös ole, tapa vaimos.
Humphreynko hauta kaiken lohtus kätkee?
Ilosi siis ei Margareeta ollut!
Humphreylle patsas laita, sitä palvo,
Ja mun tee kuvastani juomakyltti.
Tään vuoksko olin haaksirikkoon tulla
Ja vastatuuli kahdesti mun ajoi
Englannin rannikolta omaan maahan?
Se oli enne; tuulikin se näytti
Mua varoittavan: karta käärmeen pesää,
Äl' astu jalkaas tuohon tylyyn maahan!
Mut minä hyvänsuopaa tuulta toruin
Ja häntä, joka vaskiluolasta
Sen irroitti, ja huokua sen käskin
Englannin siunattua rantaa kohti
Tai kääntää jylhään luotoon laivan keulan.
Mut Aeolus ei ollut murhamies,
Sen inhan toimen sinulle hän jätti.
Mua aallot vyöryvät ei hukuttaneet,
Ne tiesivät, ett' tyly käytöksesi
Kuivalla maalla vielä kyyneliin
Mun hukuttaisi merta suolaisempiin.
Terävät luodon suiput hiekkaan peittyi;
Ei tahtoneet mua murskata, ne tiesi
Kovemman vielä kivisydämmesi
Mun täällä linnassasi murskaavan.
Niin pitkälle kuin liituvuores siinti,
Kun myrsky meidät ajoi rannikolta.
Kannella seisoin raju-ilmassa,
Ja synkeä kun meriusva alkoi
Kärkkäiltä silmiltäni kaihtaa maan,
Juveelin kalliin otin kaulastani —
Timanttikehysteisen sydämmen —
Ja heitin maalle päin; sen meri otti,
Näin, toivoin, sinäi sydämmeni otat.
Samassa haihtui kaunis Englanti;
Sydäntä silmäin seurata nyt käskin,
Ja himmiks kaukoputkiks niitä sanoin,
Kun rakkaan rannikon ne kadottivat.
Pakotin usein kieltä Suffolkin —
Tuon inhan horjumieles edustajan —
Mua lumomaan, niinkuin Ascanius teki,
Kun Dido-hupsulle hän kaikki kertoi
Isänsä teot Trojan palon jälkeen!
Min' enkö ole lumottu kuin Dido?
Ja sinä petollinen kuin Ascanius?
Ah! En voi enää. Kuole, Margareeta!
Näet, Henrik itkee, kun niin kauan elät.

(Melua ulkoa. Warwick ja Salisbury tulevat.
Kansaa tunkeutuu ovelle.)

WARWICK.
Huhutaan, majesteetti, että Suffolk
Ja kardinaali Beaufort kavalasti
On hyvän herttuan Humphreyn murhanneet.
Nyt kansa, niinkuin hurja mettisparvi,
Jolt' emo vietiin, hyörii sinne tänne
Ja raivossaan ei katso, ketä pistää.
Kapinan hurjan minä asetin,
Siks kunnes itse saavat toden kuulla.

KUNINGAS HENRIK.
Niin, liian totta, Warwick, hän on kuollut.
Vaan kuin, sen tietää Herra, eikä Henrik.
Käy tuonne, tutki kuolleen ruumista
Ja tästä äkkisurmast' ota selvä.

WARWICK.
Sen tahdon tehdä. Sinä, Salisbury,
Sill'aikaa pysy hurjan kansan luona.

(Warwick menee lisähuoneeseen ja Salisbury vetäytyy syrjään.)

KUNINGAS HENRIK.
Sä, joka kaikki tuomitset, oi, torju,
Pois torju aatos, joka mieleen pyrkii,
Ett' täss' on väkivallan työtä tehty!
Jos väärää luulen, anna anteeks, Herra!
Sa yksin olet tuomari. Oi, sentään!
Kalpeita huuliaan ma lämmittäisin
Tuhansin suuteloin, ja kasvoilleen
Valaisin suolakyynelt' ulapoittain,
Rakkautta kuuroon korvaan haastaisin,
Ja tunnustaisin kättä tunnotonta;
Mut turhaa nuo ois tyhjät muistiaiset,
Ja kuolleen mullan-kuvan näkeminen
Se vain mun suruani suurentais.

(Pariovet sisähuoneeseen avataan, ja Gloster nähdään
kuolleena vuoteessaan. Warwick ja muita seisoo ruumiin
ympärillä.)

WARWICK.
Kuningas, nähkääs tätä ruumista!

KUNINGAS HENRIK.
Näen siinä, kuinka hautani on syvä.
Kaikk' onni mainen Humphreyn sielun kanssa
Pakeni pois, ja hänet kun ma näen,
Niin kuolleena näen oman elämäni.

WARWICK.
Niin totta, sieluni kuin elää soisi
Sen majesteetin turvissa, jok' otti
Miehuuden päälleen, meitä pelastaakseen
Isänsä vihan kirouksesta,
Niin totta luulen, ett' on väkinäistä
Kuululle tälle herttualle tehty.

SUFFOLK.
Oi, valaa julmaa, vakaan vannottua!
Mut millä Warwick todistaa sen!

WARWICK.
Nähkääs,
Kuink' ehtynyt on veri kasvoihin!
Olen usein nähnyt luontaisesti kuolleen:
Veretön on se, kalvas, tuhkanharmaa,
Kun veri kaikki syöksyy sydämmeen,
Ja tämä, kuolon kanssa kamppaillessaan,
Sen avuks ottaa vihollista vastaan.
Kun sydän jäähtyy, jäähtyy myöskin veri,
Ja poskia ei palaa punaamaan.
Mut tuon on kasvot vertyneet ja mustat,
Ja silmät, kuopistansa pullollaan,
Kamalan jäykät on kuin kuristetun,
Sieraimet laajat, tukka sotkuinen,
Ja sormet harillaan, kuin sen, mi painii
Henkensä kaupall' ylivoimaa vastaan.
Kas, kuink' on hiukset raitiin tarttuneet,
Ja siro parta takkuinen ja pörrö
Kuin myrskyn lakoama viljapelto!
Niin, murhattu hän täss' on; näistä merkeist'
On pieninkin jo todistuksen voipa.

SUFFOLK.
Ken, Warwick, herttuan ois murhannut?
Minä ja Beaufort häntä vartioimme,
Ja me tok' emme murhaajia liene.

WARWICK.
Olitte Humphreyn veriviholliset,
Te kumpikin, ja tekö vartioiksi?
Hän varmaan ystäväin ei hoidoss' ollut,
Ja vihamiehen saikin, niinkuin nähdään.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Siis epäilette näitä loordeja
Glosterin äkkisurmaan vikapäiksi?

WARWICK.
Ken näkee hiehon veriin kuolleena.
Ja teurastajan kirveinensä läsnä,
Epäilee heti, että tuo sen tappoi.
Ken tapaa teiren haukan pesässä,
Aavistaa heti, kuink' on lintu kuollut,
Vaikk' onkin haukan nokka veretön.
Niin epäiltävä tääkin murhenäytös.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Suffolkko teurastaja? Miss' on veitsi?
Beaufortko haukka? Miss' on haukan kynnet?

SUFFOLK.
Ei veistä mulla, nukkuvien surmaks,
Vain koston miekka, rauhan ruostuttama;
Sen kirkastan tuon herjan sydämmessä,
Mi minuun painaa murhan verileiman.
Sano, jos tohdit, ylvä Warwick-herra,
Ett' olen herttua Humphreyn kuoloon syypää!

(Kardinaali, Somerset y.m. tulee.)

WARWICK.
Sen Warwick tohtii, minkä Suffolk tohtii.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei suistaa tohdi kieltään solvaavaa
Eik' ylpeätä herjamieltään heittää,
Vaikk' uhkais Suffolk häntä tuhannesti.

WARWICK.
Vait, rouva, kunnioittaen sen sanon.
Jokainen sana hänen edukseen
Se kuninkaallist' arvoanne tahraa.

SUFFOLK.
Sa tomppeli ja tollo loordiksi!
Jos koskaan vaimo petti miestänsä,
Niin saastaisessa vuoteessaan sun äitis
Syleili moukkaa typerää ja siten
Istutti jaloon runkoon maatis-oksan.
Sen oksan sinä olet hedelmä,
Etk' ylevätä Nevillen kantaa.

WARWICK.
Jos ei sua verivelkas varjeleisi,
Ja jos en palkkaa riistäis pyöveliltä,
Näin säästäis sulta sadat häpeät;
Läsn'olo kuninkaan jos ei mua sitois,
Niin, kurja konna, polvillasi saisit
Puheesi pyytää anteeksi ja myöntää
Ett' omaa äitiäsi tarkoitit,
Ja itse että äpäränä synnyit;
Ja anteekspyyntös jälkeen, pelkuri,
Sa palkkas saisit, saisit hornaan mennä,
Katala, joka nukkuvain juot verta.

SUFFOLK.
Sinusta valveilla ma verta lasken,
Jos lähteä nyt tohdit kanssani.

WARWICK.
No, tule heti, tai sun täältä raastan!
Vaikk' olet halpa, kanssas ottelen;
Näin Humphreyn haamulle teen palveluksen.

(Suffolk ja Warwick menevät.)

KUNINGAS HENRIK.
On puhdas sydän paras panssari;
Mies hurskas kolmasti on varustettu;
Mut alaston, vaikk' yltään aseiss' ois,
Se mies on, jonka tunnon tahraa vääryys.

(Melua kuuluu ulkoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Haa! Mitä melua?

(Suffolk ja Warwick palaavat, miekat paljastettuina.)

KUNINGAS HENRIK.
No, mitä, loordit?
Meidänko nähden paljastatte täällä
Vihaista miekkaa? Mikä rohkeus!
Mit' äänekästä meteliä tämä?

SUFFOLK.
Kavala Warwick Buryn miesten kanssa
Mua miekoin ahdistavat, majesteetti.

(Kansanjoukko meluaa ulkona. Salisbury palaa.)

SALISBURY (ulkona olevalle kansalle).
Seis! Kuninkaalle kerron pyyntönne. —
Näin, herra, sanoa mun kansa käskee:
Jos Suffolk ei saa heti surmaansa,
Tai häntä Englannist' ei karkoiteta,
Niin linnastanne riistävät he hänet
Ja vitkaan kiduttavat kuolemaan.
Sanovat, että hyvän Humphrey-herttuan
Hän surmas; sanovat myös pelkäävänsä,
Ett' ehkä majesteetinkin hän surmaa.
Siis rakkkaast' alamaisen innosta, —
Ei uhkan halust', eikä niskoittelun,
Ikäänkuin vastustaa teit' aikoisivat, —
He hänen karkoitustaan vaativat.
Sanovat, hengestänne huolehtien,
Ett', armonne jos tahtois nukkua
Ja käskis, ettei häiritä sais teitä
Vihan tai hengenmenon uhalla,
Niin, tästä kiellostanne huolimatta,
Jos näkisivät kyyn, mi hankokielin
Pujahtais salaa majesteetin päälle,
Olisi pakko teidät herättää,
Niin ettei vaarallista unen härmää
Tuo surmamato iki-uneks muuttais.
Siis kiellon uhallakin aikovat,
Jos tahdotte tai ette, teitä kaita
Moisilta käärmeiltä kuin viekas Suffolk,
Jonk' onneton ja myrkyllinen pisto
Setänne hengen salaa vei, jok' oli
Tuhansin kerroin häntä arvokkaampi.

KANSA (ulkona).
Kuninkaan vastaus, lord Salisbury!

SUFFOLK.
Kyll' uskon, että raaka roskajoukko
Voi moisen sanan kuninkaalle laittaa;
Vaan te, mylord, sen asioita käytte
Vain loistaaksenne puhetaidollanne.
Mut muuta kunniaa ei Salisbury saanut,
Kuin sen vain, että luona kuninkaan
Kävi padanpaikkurien lähettinä.

KANSA (ulkoa).
Kuninkaan vastaus, taikka sisäänmeno!

KUNINGAS HENRIK.
Salisbury, sana viekää, että heitä
Hellästä huolenpidostaan ma kiitän,
Ja vaikk'ei mua kehoittaneet oiskaan,
Niin tehdä aion mitä vaativat.
Suffolkist' olen totisesti aina
Tuhoa kruunulleni aavistanut.
Siis vannon nyt sen majesteetin kautta,
Jonk' olen halpa edustaja vain:
Hän kauemmin kuin kolme päivää älköön
Tät' ilmaa saastuttako hengellään,
Jos elää tahtoo!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Rukoilen tuon hyvän.
Suffolkin puolesta.

KUNINGAS HENRIK.
Et ole hyvä,
Jos Suffolkia sanot hyväksi.
Vait, sanon; hänen puolestaan jos puhut,
Niin vihaani vain lisäät. Sanassani
Jo yksin sanotussa pysyisin;
Mut kun sen vannoin, on se järkkymätön. —
Jos kolmen päivän päästä sinut nähdään
Maatilkulla mun hallitsemallani,
Niin mailma henkes lunnaiksi ei riitä. —
Tule, Warwick, hyvä Warwick, tule mukaan!
Minull' on suurta sulle ilmaistavaa.

(Kuningas Henrik, Warwick, loordit y.m. menevät.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuho ja tuska teitä seuratkoon!
Sydämmen katkeruus ja karvas piina
Ne olkoot teidän seurakumppaninne!
Olette kaksi, piru kolmas olkoon!
Väijyilköön teitä kolminainen kosto!

SUFFOLK.
Pois, hyvä kuningatar, sadatukset!
Nyt raskaan eron Suffolk sinust' ottaa.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Hyi, arka akka, hellä raukka, sinä!
Kirota vihamiestäs etkö tohdi?

SUFFOLK.
Kirotut nuo! Miks heitä sadattaisin?
Jos kirous tappaa vois kuin peikon parku,
Niin keksisin niin häijyt myrkkysanat,
Niin karvaat, karkeat ja kauhistavat,
Hammasten kirskeell' esiin käristetyt
Ja paatunutta vihaa yhtä täynnä
Kuin kalvas kateus inhass' onkalossaan.
Kiivaudest' änkyttäisi kieleni;
Kuin piitä iskein silmä säkenöisi;
Hivukset törröttäis kuin mielipuolen;
Niin, joka jäsen sadattais ja kirois.
Mult' ihan sydän särkyis, jos en saisi
Sadattaa heitä. Myrkky juomans' olkoon!
Vihava sappi hienoin herkkunsa!
Sypressimetsä armain siimeksensä!
Suloisin silmänruoka basiliskit!
Vienoinkin kosketus kuin käärmeenpisto!
Kyyt sihisevät soittokuntanaan,
Ja säistäjinä turman-huuhkain kuoro!
Kaikk' ilkikauhut mustan helvetin —

KUNINGATAR MARGAREETA.
Rakas Suffolk, tyynny; itseäs vain kiusaat.
Kirosi nuo — kuin peilist' aurinko
Tai liika panos pyssyssä — ne taappäin
Vain ponnahtaa ja itseäsi kohtaa.

SUFFOLK.
Kirota käskit; nytkö käsket jättää?
Nyt, kautta maan, jost' olen karkoitettu!
Kirota voisin koko talvis-yön,
Vaikk' alastonna vuoren huipull' oisin,
Miss' ei suo kylmän viima ruohon nousta,
Ja pitää kaikki hetken leikkinä.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, pyydän, tyynny! Mulle kätes anna,
Sit' että huolivesin kostuttaisin.
Paikasta tuosta älköön taivaan sade
Suruni muistoksia haihduttako!

(Suutelee hänen kättään.)

Tuo muisku kätees painukoon, ett' aina
Nää huulet muistaisit, jotk' ovat sulle
Tuhannet huokaukset huokuneet!
Nyt mene, tuskan että tuta saisin;
Tääll' ollessasi vain sit' aavistan
Kuin kylläinen, jok' ajattelee nälkää.
Takaisin kutsun sun, tai minut myöskin
Maanpakoon syöskööt; ja maanpaossa
Ma olenkin, jos sinust' olen erin.
Pois! Vaiti! Pois, pois, pois! — Oi, älä vielä!
Kaks tuomittua ystävää näin erii
Tuhansin suuteloin ja jäähyväisin,
Mi sadasti on raskaampaa kuin kuolo.
Hyvästi! Hyväst' elämä ja Suffolk!

SUFFOLK.
Näin kymmenesti maasta karkoitettu
On Suffolk parka: kerta kuninkaan,
Ja kolme kertaa kolme sinun kauttas.
En maata sure, sun vain pois kun saisin;
On kyllin väkirikas erämaa,
Jos sun on taivaallinen seuras mulla;
Miss' olet sinä, siell' on itse mailma
Ja mailman riemut; missä et sin' ole,
Siell' erämaa on. Enempää en jaksa. —
Oi, elä sinä, elost' iloitse;
Mun iloni on, että sinä elät.

(Vaux tulee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mihinkä Vaux'lla kiire? Mitä tiedät?

VAUX.
Vain ilmoittaisin kuninkaalle, ett' on
Juur' kuolemaisillansa kardinaali:
Äkisti kääntynyt on kovaan tautiin,
Tuijottaa, läähöttää ja ilmaa haukkoo,
Maan kiroo lapsia ja Luojaa herjaa.
Välistä puhuu, niinkuin Humphreyn haamu
Ois vieress' aivan; huutaa kuningasta,
Patjalleen kuiskaa, niinkuin tälle kuiskais
Sydämmen raskaan salaisuuksia.
Ja ilmoittamaan tulin kuninkaalle,
Ett' ihan nyt hän häntä ääneen huusi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Vie surusanomasi kuninkaalle.

(Vaux menee.)

Voi inhaa ikää! tuskan sanomaa!
Vaan miksi kurjaa hetken hukkaa itken,
Suffolkin unhottaen, kalleuteni?
Miks en ma sure sua yksin, Suffolk,
Ja suvituulen kanssa kilpaa itke?
Se maata kastaa; minä suruani.
Pois joutuin! Tulossa on kuningas;
Jos luotani sun tapaa, vie sun surma.

SUFFOLK.
En elää voi, jos sinust' eriän;
Ja kuolema sun luonas mit' ois muuta
Kuin vieno uinahdus sun sylissäsi?
Täss' ilmaan henkeni ma huokuisin
Niin hiljaa, tuskatta kuin imulapsi,
Jok', äidin nänni suussa, kuoloon vaipuu.
Mut, sinust' erin, sinua kuin hullu
Huutaisin ummistamaan silmäni
Ja huulillasi suuni sulkemaan.
Niin sielun lennossaan sa pidättäisit,
Tai sinun ruumiisees sen huokuisin;
Elysiumiss' eläisi se silloin.
Sun luonas kuolo oisi leikki-kuolo,
Mut sinust' erin tuskan kidutus.
Oi, suo mun jäädä, tulkoon mitä tulkoon!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois! Vaikk' on ero niinkuin poltinrauta,
Niin kuolettavaan haavaan on se tarpeen.
Pois Ranskaan, Suffolk! Mulle kirjoita;
Jos missä mailman sopess' oletkaan,
Niin mull' on Iris, joka sinut löytää.

SUFFOLK.
Ma menen.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ota sydämmeni myötä.

SUFFOLK.
Juveeli kurjimmassa lippaassa,
Mik' arvokalun kätkenyt on koskaan.
Kuin laiva särkynyt, nyt eritään:
Tää mun on kuolintieni.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Minun tää.

(Menevät eri taholle kumpikin.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Kardinaali Beaufortin makuuhuone.

(Kuningas Henrik, Salisbury, Warwick y.m. tulevat.
Kardinaali makaa vuoteessaan, palvelijoita seisoo
vuoteen vieressä.)

KUNINGAS HENRIK.
Kuin voit sa, Beaufort? Puhu kuninkaalles.

KARDINAALI.
Jos kalma olet, Englannin saat aarteet,
Joll' ostaa toisen voit sa moisen saaren,
Jos mun vain annat elää tuskitta.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, mikä merkki huonon elämän,
Kun noin on kauhistava tuonen tulo!

WARWICK.
Se kuningas on, joka puhuu, Beaufort.

KARDINAALI.
Jos mieli, viekää minut oikeuteen.
Hän kuoli vuoteessansa: missäs muuten?
Pakottaa voinko ihmist' elämään? —
Oi, laatkaa rääkkäämästä! Tunnustan. —
Taas elossako? Näyttäkää, miss' on:
Tuhannen puntaa, jos saan hänet nähdä! —
Ei silmiä! Ne soaissut on multa.
Oi, silittäkää hiukset! Pystyss' on ne
Kuin tymäpuikot, joihin sieluni
Takeltuu siivet. Tuokaa juotavaa!
Sanokaa rohtoherralle, ett' antaa
Sen tuiman myrkyn, jonka hältä ostin.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, ikihallitsija taivasten,
Luo armon katse tuohon onnettomaan!
Pois aja tunkeileva vihollinen,
Jok' ahdistaa tuon raukan sielua!
Povestaan huuhdo musta epätoivo!

WARWICK.
Kas, kuinka kuolontuska muodon murtaa!

SALISBURY.
Hänt' älä häiri; rauhass' eritköön.

KUNINGAS HENRIK.
Sielulleen rauha, jos niin Herra tahtoo! —
Jos taivast' ajattelet, kardinaali,
Niin kättä nosta, anna toivon merkki. —
Ei merkkiä! Hän kuolee. Armo hälle!

WARWICK.
Hirmuista elämätä todistaa
Noin julma kuolo.

KUNINGAS HENRIK.
Älkää tuomitko;
Me syntisiä kaikki olemme. —
Hält' ummistakaa silmät; uudin eteen!
Ja kaikki hartauteen vaipukaamme.

(Menevät.)