TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Sanct Albans.
(Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, Gloster, kardinaali ja Suffolk tulevat, haukkamiesten seuraamina, jotka kajahuttavat ajohuudon.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
En ole, loordit, moneen vuoteen nähnyt
Parempaa vesilinnun ajoa.
Mut, anteeks, myrskyn tähden vanha Hannu,
Lyön vetoa, ei olis lentoon noussut.
KUNINGAS HENRIK.
Mut, mylord, teidän haukall' oli vauhti,
Se kiiti korkealle yli muiden. —
Oi, suur' on Luoja luoduissaan! Niin lintu
Kuin ihminenkin pyrkii pilvihin.
SUFFOLK.
Ei ihme ole, majesteetti, että
Noin hyvin nousee protektorin haukat:
Ne tietää isäntänsä lentomielen,
Jonk' aatos kiitää haukkaa ylemmä.
GLOSTER.
Mylord, vain alhainen ja halpa mieli
Se ylemmä ei lentää voi kuin lintu.
KARDINAALI.
Sen kyllä näen: hän tahtoo pilviin nousta.
GLOSTER.
Niin kardinaali; eikö oisi hyvä,
Jos taivaaseen te lentää voisitte?
KUNINGAS HENRIK.
Ikuisen ilon aarrekammioon!
KARDINAALI.
Sun taivaasi on maassa; sydän, silmä,
Vain kruunuun palaa, se on sielus aarre.
Tuhoinen protektori, viekas pääri,
Sa, kavaltaja kuninkaan ja maan!
GLOSTER.
Ai, kardinaali, miss' on pappeutesi?
Tantaene animis coelestibus irae?
Noin pappi kiivas? Peitä vihas, setä!
Vai voiko sen noin hurskas mies?
SUFFOLK.
Ei vihaa täss', ei enempää kuin vaatii
Niin hyvä riita ja niin huono pääri.
GLOSTER.
Kuin ken, mylord?
SUFFOLK.
Kuin te, lord protektori,
Jos ei lord protektori pahastu.
GLOSTER.
Julkeutes, Suffolk, Englanniss' on tuttu.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Sun vallanhimos, Gloster, myös.
KUNINGAS HENRIK.
Vait, vaiti!
Kiihkeitä päärejä äl' ärryttele;
Siunattu maassa rauhantekijä!
KARDINAALI.
Siis minä siunattu, kun miekallani
Lord protektorin rauhaan taivutan.
GLOSTER (syrjään kardinaalille).
Oi, hurskas setä, jospa niiksi tulis!
KARDINAALI (syrjään).
No, niin, jos sinä tohdit.
GLOSTER (syrjään).
Tätä varten
Ei laumaas tarvis koota; oma ruumis
Sanoistas vastatkoon.
KARDINAALI (syrjään).
Kyll', missä sinä
Et tohdi hiiskahtaakaan; vaan jos tohdit.
Niin illaks saavu puiston itäkulmaan.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä nyt, loordit?
KARDINAALI.
Usko mua, Gloster,
Sun miehes liian joutuin haukan kätki,
Ois muuten ajo käynyt paremmin.
(Syrjään.)
Mukaasi ota miekkas.
GLOSTER.
Kyllä, setä.
KARDINAALI (syrjään).
Tiedäthän paikan? Puiston itäkulma.
GLOSTER (syrjään).
Tulen, kardinaali.
KUNINGAS HENRIK.
Mistä puhe, Gloster?
GLOSTER.
Vain haukan ajosta; ei muusta mistään. —
(Syrjään.)
Pyhän äidin kautta, pappi, pääsi kalin,
Jos mitään maksaa taistotaitoni!
KARDINAALI (syrjään). Medice, te ipsum. — Niin, protektori, suojaa itseäsi!
KUNINGAS HENRIK.
Sää julmaks yltyy, niinkuin vihannekin.
Tuo soitto kuinka sydäntäni vihloo!
Kun moiset kielet sorahtaa, niin missä
On enää sopusointaa? Suokaa, loordit,
Mun sovittaa tää riita.
(Muuan Sanct Albansin porvari tulee huutaen: "ihme!")
GLOSTER.
Mikä melu?
Mies, mitä ihmettä sa julki huudat?
PORVARI.
Ihme, ihme!
SUFFOLK.
Käy esiin, ihme kerro kuninkaalle.
PORVARI.
Aatelkaas, sokea kun näköns äsken
Sanct Albansin sai pyhänarkun luona,
Mies, jok' on ennen ollut umpisokko.
KUNINGAS HENRIK.
Kiitetty Herra, joka uskovilleen
Pimeyteen valon tuo ja hätään lohdun!
(Sanct Albansin majori virkaveljineen, Simpcox, jota kaksi miestä
kantaa tuolissa, hänen vaimonsa ja suuri kansanjoukko tulee.)
KARDINAALI.
Täss' astuu kulkueessa porvaristo;
He tuovat miehen teille nähtäväksi.
KUNINGAS HENRIK.
Suur' häll' on tässä surun laaksoss' ilo,
Vaikk' enentääkin näkö kiusausta.
GLOSTER.
Pois, syrjään! Majesteetin eteen viekää;
Kuningas tahtoo häntä puhutella.
KUNINGAS HENRIK.
Mies hyvä, kerro meille tapaus,
Ett' edestäsi Herraa kiittäisimme.
Kauanko sokea? Ja nytkö näet?
SIMPCOX.
Sokea syntymästä, majesteetti.
VAIMO.
Niin, se on toden totta.
SUFFOLK.
Ken nainen tuo?
VAIMO.
Tään miehen vaimo, teidän luvallanne.
GLOSTER.
Parempi todistajaks olis äiti.
KUNINGAS HENRIK.
Miss' olet syntynyt sä?
SIMPCOX.
Berwickissä,
Pohjoiseen täältä, teidän luvallanne.
KUNINGAS HENRIK.
Sait, sielu parka, Herralt' armon suuren.
Nyt yöt ja päivät hälle pyhitä
Ja muista, mit' on Herra sulle tehnyt.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mies, sano, sattumaltako sa jouduit
Tuon pyhän arkun luo, vai hurskaudesta?
SIMPCOX.
Sulasta hurskaudesta, tietköön Herra!
Sadasti ainakin Sanct Albans hyvä
Unessa mulle huusi: "Tule, Simpcox,
Rukoile arkullani, niin sua autan."
VAIMO.
Niin, toden totta, monta, monta kertaa
Ma kuulin äänen häntä kutsuvan.
KARDINAALI.
Mut oletko sa rampa?
SIMPCOX.
Olen niin,
Mua Jumal' auttakoon!
SUFFOLK.
Kuin siksi tulit?
SIMPCOX.
Putosin puusta.
VAIMO.
Luumupuusta, herra.
GLOSTER.
Oletko kauan ollut sokea?
SIMPCOX.
Oi, syntymästäni.
GLOSTER.
Ja kiivit puuhun?
SIMPCOX.
Sen yhden kerran; olin silloin nuori.
VAIMO.
Niin totta, ja sai siitä kalliin maksaa.
GLOSTER.
Siis sinä pidät paljon luumuista?
SIMPCOX.
Ei, eukko tahtoi pari väskynää
Ja hengen uhalla mun ajoi puuhun.
GLOSTER.
Kavala kettu! Vaan se ei sua auta. —
Näytäppä silmäs: — ummista ne, — avaa, —
Minusta, näkösi ei ole hyvä.
SIMPCOX.
On, herra hyvä, kirkas niinkuin päivä,
Jumalan kiitos ja Sanct Albansin!
GLOSTER.
Vai niin! No mitä karvaa on tää viitta?
SIMPCOX.
Punainen, herra, punainen kuin veri.
GLOSTER.
Niin oikein. Entä tämä takki?
SIMPCOX.
Musta,
Niin, musta niinkuin korppi.
KUNINGAS HENRIK.
Siis tiedät, minkä värinen on korppi.
SUFFOLK.
Ja korppia ei koskaan ole nähnyt.
GLOSTER.
Mut monta kurttaa, vaippaa tätä ennen.
VAIMO.
Ei tätä ennen koskaan eläissään.
GLOSTER.
Sanohan, mies, mik' on mun nimeni?
SIMPCOX.
Ah, herra, sit' en tiedä.
GLOSTER.
Entä tämän?
SIMPCOX.
En tiedä.
GLOSTER.
Etkö tämänkään?
SIMPCOX.
En, totta.
GLOSTER.
No, mikä sitte oma nimesi?
SIMPCOX.
Santeri Simpcox, teidän luvallanne.
GLOSTER.
No, istu sitten siinä, Santeri,
Sa kristikunnan valheellisin konna.
Jos oisit sokeana syntynyt,
Niin yhtä hyvin kaikkein meidän nimet,
Kuin vaatteittemme värit, oisit tiennyt.
Näkevä värit erottaa, mut äkin
Noin kaikki nimittää on mahdotonta. —
Sanct Albans, herrat, täss' on ihmeen tehnyt;
Ja eikö suuri oisi taito sillä,
Ken vois tuon ramman saada jaloille?
SIMPCOX.
Oi, herra, jospa sen te voisitte!
GLOSTER. Hyvät Sanct Albansin miehet, eikö teidän kaupungissanne ole piiskuria ja semmoista asetta, jota sanotaan ruoskaksi?
Maj.
On, teidän armonne, jos suvaitsette.
GLOSTER.
No, haettakaa yksi tänne heti.
MAJORI.
Mies, hae tänne heti piiskuri.
(Yksi seurueesta menee.)
GLOSTER.
Nyt tuokaa mulle heti tuoli tänne.
(Tuoli tuodaan.)
No, lurjus, jos tahdot päästä selkäsaunasta, niin hyppää tuon tuolin yli ja juokse tiehesi.
SIMPCOX.
Ah, herra, en voi omin voimin seistä;
Näin minua vain turhaan kidutatte.
(Sananviejä palaa tuoden mukanaan piiskurin.)
GLOSTER. No, meidän täytyy sitten auttaa sinua jaloille. Kas niin, piiskuri, piekse häntä, kunnes hän hyppää tuon tuolin yli.
PIISKURI.
Kyllä, herra. — Kas niin, lurjus; takki yltäsi joutuin!
SIMPCOX.
Ah, herra, mitä tehdä? Minähän en pysy seisomassa.
(Kun piiskuri on häntä kerran lyödä sivahuttanut,
niin hän hyppää tuolin yli ja juoksee tiehensä;
kansa seuraa huutaen: "ihme!")
KUNINGAS HENRIK.
Ah, herra, kuinka kauan tätä kärsit?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Hupaista nähdä, kuin se lurjus juoksi.
GLOSTER.
Ajakaa konnaa takaa; pois tuo luuska!
VAIMO.
Sulasta tarpeesta sen teimme, herra.
GLOSTER.
Ajakaa piesten heitä markkinapaikasta toiseen, kunnes tulevat
Berwickiin, mistä lähtivätkin.
(Majori, piiskuri, vaimo y.m. menevät.)
KARDINAALI.
Lord Humphrey tänään teki ihmeen kai.
SUFFOLK.
Niin kyllä: juoksemaan kun ramman sai.
GLOSTER.
Viel' ihmeempää te teitte: saitte vaan
Häthätää kaupungitkin juoksemaan.
(Buckingham tulee.)
KUNINGAS HENRIK.
Mit uutisia, lanko Buckingham?
BUCKINGHAM.
Vapisee sydän sitä ilmi tuoda.
Katala, renttuileva roistojoukko
On Leonooran, protektorin vaimon, —
Tään koko liittokunnan pään ja johdon —
Avustamana sekä suojaamana,
Vehkeillyt salaa kruunuanne vastaan
Yhdessä loitsijain ja noitain kanssa.
Olemme teossa ne tavanneet,
Maan alta pahoja kun henkiä
He nostivat ja näiltä tiedustivat
Kuninkaan elämää ja kuolemaa
Ja samoin muiden neuvoskunnan herrain,
Jost' oiti saatte laajemmalta tietää.
KARDINAALI.
Protektori, näin ollen vaimollanne
Lie pian matka Lontooseen. Tuo tieto
Aseenne kärjen kääntää, luulemma;
Nyt varmaan ette saavu määrä-aikaan.
GLOSTER.
Kopea pappi, mieltän' älä riko!
Suru ja murhe multa voiman murtaa,
Ja, murrettuna näin, ma tieltäs väistyn
Ja halvimmankin palkkalaisen tieltä.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, Herra, min saa turman häijyt aikaan,
Näin kooten koston omaan päähänsä!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Nyt, Gloster, tahran omaan pesääs sait;
Jos syytön liet, niin turvass' olet kait.
GLOSTER.
Rakastin maatani ja kuningasta,
Siit' otan taivaan todistajakseni.
Kuin vaimoni on laita, sit' en tiedä;
Surettaa kuulla mitä olen kuullut.
Hän jalo on, mut kunnian ja kunnon
Hän unhotti, kun moista piti seuraa,
Jok' aatelisen tahraa niinkuin piki;
Hän älköön enää tulko mua liki.
Lain kouriin hänet annan ankariin,
Kun Humphreyn puhtaan nimen raiskas niin.
KUNINGAS HENRIK.
No, hyvä; täksi yöksi jäämme tänne;
Huomenna palaamme taas Lontooseen;
Ja siellä tätä seikkaa tutkitaan
Ja tilille nuo ilkimykset viedään;
Oikeuden vaakaa tulee tässä käyttää,
Se toden osoittaa ja tarkan näyttää.
(Torventoitaus. Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Yorkin herttuan puutarha.
(York, Salisbury ja Warwick tulevat.)
YORK.
Nyt kun on halpa illallinen syöty,
Niin suokaa, loordit Salisbury ja Warwick,
Mun täällä puistoss' omaks varmuudeksi
Vakaata tiedustella mieltänne,
Mik' oikeus mulla Englannin on kruunuun.
SALISBURY.
Haluan saada tarkalleen sen kuulla.
WARWICK.
No, ala, York; jos oikeus on sulla,
Niin Nevilit on käskettävissäsi.
YORK.
Siis, kuulkaa, hyvät herrat: — poikia
Ol' Edward kolmannella seitsemän:
Ensiksi Edward, Walesin musta prinssi;
Ja toinen William Hatfield; kolmas oli
Clarencen herttua Lionel; ja neljäs
Juhana Gaunt, Lancasterin herttua;
Sen jälkeen Edmund Langley, Yorkin herttua;
Glosterin herttua, Thomas Woodstock, kuudes;
Ja William Windsor vihdoin seitsemäs.
Isäänsä ennen kuoli musta prinssi,
Ja häneltä jäi yksi poika, Richard,
Jok' Edward kolmannelta peri kruunun,
Siks kunnes Bolingbroke, Lancasterin herttua,
Juhana Gauntin poika, kuninkaana
Nimeltä Henrik neljäs, otti vallan,
Vei viran lailliselta kuninkaalta,
Ja kuningatar-raukan Ranskaan laittoi,
Jost' oli tullutkin, ja Pomfretiin
Kuninkaan salpas, missä, kuten tietty,
Tuo hyvä Richard salaa murhattiin.
WARWICK.
Niin, totta puhuu herttua: näin kruunun
Sai Lancasterin suku.
YORK.
Ja sen pitää
Nyt väkivallall' eikä oikeudella:
Näet, vanhimman kun pojan poika kuoli,
Ois toisen pojan suku vuoross' ollut.
SALISBURY.
Mut William Hatfield kuoli lapsetonna.
YORK.
Mut kolmannella, Clarencella, — josta
Ma polveudun — Philippa oli tytär,
Jonk' Edmund Mortimer, Marchin kreivi, nai;
Hänestä lähti Roger, Marchin kreivi,
Ja tästä Edmund, Anna ja Leonoora.
SALISBURY.
Tuo Edmund, Bolingbroken hallitessa,
Niin olen kuullut, pyrki kuninkaaksi,
Ja oisi päässytkin, mut Flandower
Piti häntä vankeudessa kuolinpäivään.
Vaan jatkakaa.
YORK.
Tään vanhin sisar Anna,
Mun äitini ja kruunun perillinen,
Cambridgen Richardille meni vaimoks,
Joka Richard oli Edward kolmannen
Viidennen pojan, Edmund Langleyn, poika.
Tuost' oikeuteni johdan; Marchin kreivin
Hän tytär oli, Rogerin, jonk' isä
Ol' Edmund Mortimer, mi nai Philippan,
Clarencen herttuan ainon tyttären.
Siis, vanhemman jos pojan oikeus eellä
On nuoremman, niin kuninkuus on minun.
WARWICK.
Ei selvinkään voi tätä selvemp' olla.
Juhana Gauntin jälkeinen on Henrik,
Neljännen pojan; York taas kolmannen.
Siks kunnes Lionelin suku sammuu,
Hält' oikeus puuttuu; mut se vielä elää,
Sinussa kukkii se ja pojissasi,
Tuon rungon ihanissa aaluvissa.
Siis, isä Salisbury, nyt polvistumme
Ja täällä syrjäss' ensimmäisinä
Laillista valtiasta tervehdimme
Ja kruunun perijänä kunnioimme.
MOLEMMAT.
Kuningas Richard kauan eläköön!
YORK.
Suur' kiitos! Kuningas vain viel' en ole:
En ole kruunattu, ei tätä miekkaa
Viel' Lancasterin sydänveri punaa.
Mut äkisti tät' ei saa toimeen panna.
Vaan hiljaa, salaa, varoen. Niin tehkää,
Kuin minä, näinä vaaran aikoina:
Älkäätte olko huomaavinannekaan
Suffolkin uhkaa, korskaa Beaufortin
Ja Somersetin vallan-ahneutta
Ja Buckinghamia ja koko laumaa,
Siks kunnes karjan paimenen he pauloo,
Siveän prinssin tuon, tuon hyvän Humphreyn.
Sit' etsivät he, ja sit' etsiessään
Surmansa löytävät, jos York ei pety.
SALISBURY.
Jo riittää, York; nyt meill' on täysi tieto.
WARWICK.
Sydän sanoo mulle, että Warwick-kreivi
York-herttuan kerran tekee kuninkaaksi.
YORK.
Ja, Nevil, minä sanon itselleni:
Richard se kerran tekee Warwick-kreivin
Kuninkaast' ensi-mieheks Englannissa.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Oikeussali.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
Gloster, York, Suffolk ja Salisbury tulevat; kreivinna Gloster,
Kreeta Jourdain, Southwell, Hume ja Bolingbroke tuodaan
vartioittuina sisään.)
KUNINGAS HENRIK.
Glosterin vaimo, Leonoora Cobham, esiin!
Suur' syntis Herran on ja meidän nähden;
Lain tuomio siis kuule rikoksistas,
Jotk' ovat, sanan jälkeen, kuolon omat. —
Nuo neljä viekää tyrmään takaisin
Ja sieltä mestauspaikkaan. Noita tuo
Tuhaksi Smithfieldiss' on poltettava,
Ja muut nuo kolme hirteen hirtettävät. —
Te, rouva, aatelista verta ollen,
Ikänne saatte kunniaton olla
Ja kolmen päivän julkiripin jälkeen
Omassa maassa maanpaossa elää,
Sir Stanleyn kanssa Manin saaressa.
HERTTUATAR.
Maanpako hyvä; hyvä oisi kuolo.
GLOSTER.
Sun laki tuominnut on, Leonoora;
Min' en voi päästää, minkä laki sitoo. —
(Herttuatar ja muut vangit poistuvat vartioittensa kanssa.)
Suru sydämmen ja itku silmän valtaa.
Ah, Humphrey, tämä häpeä se hautaan
Sun vanhan pääsi murehella painaa! —
Ma pyydän, kuningas, mun suokaa mennä:
Ikäni rauhaa kaipaa, suru hoivaa.
KUNINGAS HENRIK.
Seis, Humphrey, herttua Gloster! Sauvas ensin
Minulle anna; oma holhoojansa
On Henrik nyt; mun väkeni on Herra,
Ja tuki, sauva, jalkain kynttilä.
Mene rauhaan, Humphrey, yhtä rakkaana
Kuin olit kuninkaasi holhoojana.
KUNINGATAR MARGAREETA.
En tiedä syytä, miksi holhotaan,
Kuin lasta, vallan voipaa kuningasta. —
Jumalan avulla nyt Henrik maan
On yksinvaltias. — Pois sauvas vaan!
GLOSTER.
Vai sauvani; — Täss' on se, jalo Henrik,
Sen yhtä mielisti ma annan sulle,
Kuin ennen isäsi sen antoi mulle;
Ja yhtä mielist' etees lasken sen,
Kuin toiset sitä halaa riidellen.
Hyvästi! Mun kun peittää manan laine,
Sun valtaas rauha tukekoon ja maine!
(Menee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kas niin, nyt kuninkaana Henrik on,
Ja kuningattarena Margareeta,
Ja Humphrey tuskin ennallaan; hän pahoin
On silvottu; kaks iskua yht'aikaa:
Maanpaossa on vaimo, jäsen poikki
Ja sauva poissa: — tuo sen paikka vain.
Kuninkaan käteen se on soveliain.
SUFFOLK.
Maan puoleen noin tuo ylvä honka taipuu,
Noin Leonooran korska tyhjään haipuu.
YORK.
Hän rauhaan menköön! — Teidän armonne,
Tää kaksintaistelun on määräpäivä.
Ja kantaja ja vastaaja — tuo seppä
Ja oppipoikansa — on valmiit taistoon.
Jos majesteetilla on halu nähdä.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Tietysti, Henrik; hovista ma saavuin
Vaseti tätä taistelua varten.
KUNINGAS HENRIK.
No, Herran nimeen, kaikki kuntoon siis!
Se tähän jääköön; Herran käteen oikeus!
YORK.
En koskaan, loordit, ole nähnyt miestä
Niin neuvotonta ja niin taiston-arkaa,
Kuin tämän asesepän oppipoika.
(Toiselta taholta tulee Horner ja tämän naapurit, jotka juottavat häntä humalaan; hänellä on sauva, jonka päässä on hiekkapussi,[3] ja hänen edellään käy rumpali; toiselta taholta tulee Pietari, jolla on samanlainen sauva ja samoin rumpali edellä; häntä seuraa joukko oppipoikia, jotka juovat hänen maljansa.)
1 NAAPURI. Kas tässä, naapuri Horner, lasillinen sektiä, maljasi! Älä pelkää, naapuri, kyllä kaikki käy hyvin.
2 NAAPURI. Ja tässä, naapuri, lasillinen charnecoa.[4]
1 NAAPURI. Ja tässä, naapuri, sarkallinen hyvää tupultti-olutta; juo, äläkä oppipoikaasi pelkää.
HORNER. Antakaa tänne vain! Minä teidän kaikkien maljaan vastaan; ja Pietarille näytän pitkää nenää.
1 OPPIPOIKA. Saas tästä, Pietari; älä pelkää.
2 OPPIPOIKA. Ole hyvällä tuulella, Pietari, älä mestariasi pelkää: taistele oppipoikain arvon puolesta.
PIETARI. Kiitoksia vain, kiitoksia! Juokaa ja rukoilkaa minun puolestani, sillä luulenpa että nyt olen ryypännyt viimeisen ryyppyni tässä maailmassa. — Tuossa, Roopetti, jos kuolen, niin saat sinä tuon esiliinani, ja sinä, Ville, sinä saat vasarani; ja sinä, Tommi, sinä saat kaikki rahani. — Jesta siunaa ja varjele! Minä en mitenkään piisaa mestarilleni, sillä hän on jo niin näppärä miekkailemisessa.
SALISBURY. Kas niin, heretkää juomasta ja alkakaa taistella. — Poika sinä, mikä on nimesi?
PIETARI.
Pietari, kaiketi.
SALISBURY.
Pietari! Ja mikä vielä?
PIETARI.
Puusti.
SALISBURY.
Puusti! Ho, katso sitten, että mestarillesi annat kelpo puustin.
HORNER. Hyvät ihmiset ja kylänmiehet, olen tullut tänne, niin sanoakseni, oppipoikani yllytyksestä, näyttääkseni että hän on konna ja minä itse kunnon mies; ja mitä Yorkin herttuaan tulee, niin menen vaikka kuolemaan siitä, etten koskaan ole aikonut hänelle mitään pahaa, enkä kuninkaalle, enkä kuningattarelle liioin. Siis, Pietari, varo nyt kalloasi!
YORK.
Pian! Sopertaa jo alkaa konnan kieli.
Nyt, torvettaja, anna taiston merkki.
(Torventoitaus. Taistelevat, ja Pietari paiskaa mestarin alleen.)
HORNER.
Seis, Pietari, seis! Tunnustan, tunnustan petokseni.
(Kuolee.)
YORK. Ottakaa pois häneltä ase. — Poikaseni, kiitä sinä Jumalaa ja hyvää viiniä mestarisi päässä.
PIETARI. Hyvä Jumala, olenko minä voittanut viholliseni tässä ylhäisessä seurassa? Oi, Pietari, olet nyt näyttänyt toteen asiasi oikeuden.
KUNINGAS HENRIK.
Pois silmistämme viekää petturi.
Kuolostaan nähdään, että oli syypää;
Ja oikeuden Herra osoitti
Vakaaksi, syyttömäksi poikaparan,
Jok' oli vääryydellä surman saada. —
Pois, tule, poika, saamaan palkkasi.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo. Katu.
(Gloster tulee palvelijoineen, kaikki surupuvussa.)
GLOSTER.
Noin pilvi kirkkaimmankin päivän peittää,
Ja kesän jälkeen tulee kolkko talvi
Ja kovat, tuimat pakkaset. Näin vaihtuu,
Kuin vuoden ajat, ilot myös ja murheet. —
Mies, mit' on kello?
PALVELIJA.
Kymmenen, mylord.
GLOSTER.
Niin, kymmeneltä oli minun määrä
Tavata katuvaista vaimoani.
Lie työläs hänen kovaan kivikatuun
Hienoista, herkkää jalkaans' astua.
Oi, Noora, vaivoin jalo mieles sietää
Ett' ilkikatsein roistokansa silmiin
Sua töllistää ja nauraa häpeälles,
Tuo, joka ennen vaunus jälkeen juoksi,
Kun riemusaatoss' ajoit katuja.
Mut vait! Hän tulee. Kyyneleisin silmin
Mun täytyy nähdä hänen kurjuuttaan.
(Herttuatar Gloster tulee, puettuna valkoiseen katumuspaitaan,
paperihelyjä selässä, avojaloin ja palava vahakynttilä kädessä;
Sir John Stanley, sheriffi, ja oikeudenpalvelijoita.)
PALVELIJA.
Me hänet ryöstämme, jos tahdotte,
Sheriffin käsistä.
GLOSTER.
Ken häneen koskee,
On surman oma. Anna olla!
BERTTUATAR.
Gloster,
Tuletko häpeääni katsomaan?
Nyt sinäkin teet katumusta. Katsos,
Kuin töllistävät! Kas, kuin tyhmä kansa
Osoittaa sormellaan ja päätään nyökkää
Ja tiukasti sua silmiin katsoo! Gloster,
Oi, piile noita vihan katseita,
Sulkeudu suojaas, häpeääni itke,
Ja kiroo vihamiehes, sun ja mun!
GLOSTER.
Leonoora, tyynny; tuskas unhota!
HERTTUATAR.
Mua neuvo unhottamaan itseäni!
Kun muistan, että vaimos olen, Gloster,
Ja sinä prinssi, maamme protektori,
Niin näyttää minusta, ett'ei mua pitäis
Näin pilkkaan puettuna kuljettaa,
Paperit seljässä, ja kintereillä
Tuo roskajoukko, jolle kyyneleeni
Ja syvät huokaukseni vain on huviks.
Jalkaani hellää kivi julma leikkaa,
Ja kun se sattuu, nauraa kade kansa
Ja ilkkuu: "Katso etees, mihin astut".
Oi, Humphrey, voinko kestää tätä herjaa?
Kuink' enää maailmaa voin katsella,
Ja päivän ihailua onneks luulla?
Ei, pimeys valoni, yö päiväni,
Ja komeuteni muisto kauhuni!
Sanonpa joskus: olen Humphreyn vaimo,
Ja hän maan hallitsija on ja prinssi;
Mut moinen prinssi, moinen hallitsija,
Ett' oheen jäi, kun vaimo-raukkansa
Ivaksi tehtiin, kummitukseks, jota
Jokainen joutojortti sormin näytti.
Sävyinen ole vain, mua älä häpee,
Älä huoli mistään, kunnes surman säilä
Sun tapaa, niinkuin pian käy. Näet, Suffolk,
Tuo, joka kaikki kaikessa on hälle,
Min vihoiss' olet sinä ja me kaikki,
Ja York, ja jumalaton pappi Beaufort,
Ne kaikk' on sulle paulan pauloneet,
Ja siihen istut, liehu miten tahdot.
Mut älä pelkää, kunnes kiinn' on siipes,
Äläkä vihamiestäs estää koita.
GLOSTER.
Ah, Noora, vaiti! Harhaan ihan tähtäät.
Ei syytön kaula kesken katkea.
Sadasti suurempikin vainojoukko,
Ja vaikk' ois jokaisella sadan voima,
Ei mitään vaaraa tuottaa vois, niin kauan
Kuin vakaa olen, vilpitön ja syytön.
Mun pilkastako pitäis sinut päästää?
Ei siitä herjas puhdistuis, mut minä
Lain rikkojaksi voisin pian tulla.
Paras on apu, Noora, tyyni mieli;
Siis sydämmelles neuvo malttamusta:
Tää kummastus ei monta päivää kestä.
(Airut tulee.)
AIRUT. Minä kutsun teidän ylhäisyytenne hänen majesteettinsa parlamenttiin, joka pidetään Buryssä ensimmäisenä päivänä tulevaa kuuta.
GLOSTER.
Mun mieltänikö ensin kysymättä?
Salaista tointa! — Hyvä, kyllä tulen.
(Airut menee.)
Hyvästi, Noora! — Herra sheriffi,
Valtuuden mukaan häntä kohdeltakoon.
SHERIFFI.
Mun valtuuteni, herttua, tähän päättyy;
Ja sir John Stanleylla on käsky viedä
Nyt hänet Manin saareen mukanaan.
GLOSTER.
Te, sir John, vaimoniko vartijaksi?
STANLEY.
Niin, sain sen toimen, armollinen herra.
GLOSTER.
Hänt' älä siltä kovista, jos pyydän
Sun häntä säästämään; ehk' onni kääntyy,
Ja hyvää sulle tehdä voin, jos sinä
Teet hälle hyvää. Hyvästi, sir John!
HERTTUATAR.
Menetkö mua hyvästelemättä?
GLOSTER.
En sitä voi, nää kyyneleet sen sanoo.
(Gloster ja palvelijat menevät.)
HERTTUATAR.
Sinäkin menit? Kaikk' on lohtu poissa.
Mun kaikki jättää; iloni on kuolo,
Tuo kuolo, jonka nimeäkin kammoin,
Siks että ajast' etsin ijäisyyttä.
Ma pyydän, Stanley, täältä minut vie,
Yks kaikki, minne; suosiot' en kerjää,
Vain saata minut, minne käskettiin.
STANLEY.
Man-saareen matka, armollinen rouva,
Siell' arvon mukaan teitä kohdellaan.
HERTTUATAR.
Se pahaa tietää; pelkkää olen herjaa,
Siis herjaavastiko mua kohdellaan.
STANLEY.
Kuin herttuatarta, Humphreyn puolisoa,
Sen arvon mukaan teitä kohdellaan.
HERTTUATAR.
Voi hyvin, sheriffi, mua paremmin,
Vaikk' olet häpeäni opas ollut.
STANLEY.
Sen vaati virka; anteeks suokaa, rouva.
HERTTUATAR.
Niin, niin, voi hyvin; virkas olet tehnyt.
No, joko mennään, Stanley?
STANLEY.
Katumus lopuss' on; nyt pois tuo paita,
Ja käydään pukeumaan matkaa varten.
HERTTUATAR.
Ei paidan kanssa vaihdu häpeä,
Pukuuni kalleimpaan se kiinni juuttuu;
Se näkyy, vaikka kuinka pukeuisin.
No, näytä tietä; vankeuteeni halaan.
(Menevät.)