Kolmas kohtaus.
Toinen kulma samaa metsää.
(Siera ja Kaisa tulevat; Jaques etäämpänä tarkkaa heitä.)
SIERA. Tule joutuin, Kaisuseni; minä kokoon vohlasi, Kaisu. Sano, Kaisu, vieläkö minusta pidät? Miellyttääkö sinua halpa olentoni?
KAISA. Olentonne? Herra varjelkoon! Mikä olento?
SIERA. Minä elostelen täällä sinun ja kuttujen kanssa, niinkuin tuo runoilijoista paras kipakoitsija, tuo kunnon Ovidius, eleli gööttien parissa.
JAQUES (syrjään). Mikä huonosti majoitettu oppitieto! Huonompi kuin Jupiter olkikaton alla!
SIERA. Kun toisen runoja ei ymmärretä, kun toisen älynlentoa ei säestä tuo näppärä lapsi Ymmärrys, niin tämä on ihmiselle pahempi kolaus kuin suuri lasku pienessä kapakassa. — Soisin tosiaankin, että jumalat olisivat sinun luoneet runolliseksi.
KAISA. En tiedä mitä runollinen on. Onko se jotakin kunniallista sanoissa ja töissä? Onko se jotakin todellista?
SIERA. Ei, totta totisesti; sillä todellisimmat runoilijat ovat suurimpia sepustelijoita; ja rakastajat ne ovat runollisuuteen taipuvaisia, ja mitä he runoksi vannovat, sitä voi sanoa heidän rakastajina sepustelevan.
KAISA. Soisitteko kuitenkin, että jumalat olisivat minun luoneet runolliseksi.
SIERA. Soisin tottakin, sillä sinä vannot minulle olevasi siveä; jos nyt olisit runoilija, niin olisi minulla vähän toiveita siitä, että sepustelet.
KAISA. Ettekö siis soisi että olisin siveä?
SIERA. En tottakaan, paitsi jos olisit ruma; sillä siveys kauneuteen yhtyneenä on niinkuin hunaja sokerin kastimena.
JAQUES (syrjään). Kekseliäs narri!
KAISA. Niin, minä en ole kaunis, ja siksi rukoilen jumalia antamaan minulle siveyttä.
SIERA. Niin, mutta tuhlata siveyttä rumaan ruokottomaan on yhtä kuin panna hyviä ruokia likaisiin astioihin.
KAISA. Minä en ole mikään ruokoton, vaikka kiitän jumalia siitä, että olen ruma.
SIERA. Hyvä, jumalille kiitos rumuudestasi! Ruokottomuus tulkoon perästä. Mutta oli miten oli, minä sinut nain, ja olen sitä varten puhutellut pastori Olivarius Vääräläistä tästä lähikylästä, ja hän on luvannut kohdata minua tällä kohtaa metsässä ja vihkiä meidät yhteen.
JAQUES (syrjään). Sitä kohtausta haluaisin minä nähdä.
KAISA. No, jumalat meille iloa suokoot!
SIERA. Aamen! Se joka nyt olisi pelkuri luonnostaan, säpsähtäisi tämmöistä vaaran koetta; sillä täällä ei ole meillä muuta temppeliä kuin metsä, eikä muuta seurakuntaa kuin sarvikarja. Mutta vähät siitä! Rohkeutta vain! Sarvet ovat inhottavat, mutta ne ovat välttämättömät. Sanotaan: moni ei tunne tavarainsa perää; aivan oikein: monella on hyvät sarvet, eikä tunne niiden perää. Niin ne on vaimon myötäjäisiä, ne eivät ole omaa hankkimaa. — Sarvetko? — Niin kyllä! — Köyhänkö kansan yksinomaan? — Ei, ei! Jaloimmilla valtaeläimillä on ne yhtä suuret kuin huonommillakin. Onko siis naimaton mies onnellinen? Ei; niinkuin linnoitettu kaupunki on parempi kuin kylä, niin on naineen miehen otsa kunniakkaampi kuin poikamiehen alastomat aivenat; ja niinkuin turva on parempi kuin turvattomuus, niin on sarvikin kallisarvoisempi kuin sarvettomuus. Tuossahan tulee pastori Olivarius.
(Pastori Olivarius Vääräläinen tulee.)
Tervetullut, pastori Olivarius Vääräläinen! Tahdotteko tehdä toimituksen tässä tämän puun alla, vai pitääkö meidän seurata teitä kappeliinne?
P. OLIVARIUS. Eikö ole täällä ketään, joka antaisi teille morsiamenne?
SIERA. Minä en tahdo häntä keneltäkään lahjaksi.
P. OLIVARIUS. Mutta jonkun pitää antaa hänet, muuten avioliitto ei ole laillinen.
JAQUES (tulee esiin). Toimeen, toimeen! Kyllä minä rupean antajaksi.
SIERA. Hyvää iltaa, hyvä herra "Mikä liette"! Mitä kuuluu? Tervetullut! Kiitos viimeisistä, kost'jumala! Hauska nähdä teitä. — Tässä on tekeillä pieni joutava asia. — Ei, olkaa hyvä, lakki päähän!
JAQUES. Aiotteko te, kirjonarri, mennä naimisiin?
SIERA. Niinkuin härällä on ikeensä ja hevoisella turpavyönsä ja haukalla tiukunsa, niin on ihmiselläkin halunsa; ja niinkuin kyyhkyset nokittelevat, niin tahtoo se aviosäätykin vähän persotella.
JAQUES. Ja tekö, noin sivistynyt mies, naisitte pensaan juurella niinkuin kerjäläinen? Menkää kirkkoon, hankkikaa hyvä pappi, joka voi sanoa teille, mitä avioliitto on; tuo mies liittää teidät vain yhteen niinkuin vuorilautoja liitetään toisiinsa: pian toinen teistä rupeaa kutistumaan ja käy kieroksi, niinkuin tuore puu, kieroksi.
SIERA (syrjään). Mutta minä vain olen sitä mieltä, että olisi parempi, jos tämä minut vihkisi, kuin joku muu; hän näyttää minusta siltä, kuin hän ei vihkisi oikein; ja jos en ole oikein vihitty, on minulla vastedes hyvä tekosyy jättää vaimoni.
JAQUES. Tule kanssani ja kuule neuvoani.
SIERA.
Tule, armas Kaisuseni:
Jos en sua vaimoks saa, niin otan tytökseni.
Hyvästi, pastori Olivarius!
Ei näin: "Oi, rakas Oliver!
Oi, uljas Oliver!
Sin' et mua jättää saa."
Vaan näin: Pois, korjaa luusi
Ja pidä suusi!
Sin' et mua naittaa saa.
(Jaques, Siera ja Kaisa menevät)
P. OLIVARIUS. Se ei tee mitään! Ei yksikään kaikista noista haaveellisista veitikoista voi minua houkutella pois ammatistani.
(Menee.)