Kolmas kohtaus.
Böhmi. Autio seutu meren rannalla.
(Antigonus, sylissä lapsi, ja merimies tulevat.)
ANTIGONUS.
Varmaanko Böhmiin autiaan on laiva
Nyt rantaunut?
MERIMIES.
Varmaan, mutta, pelkään,
Poloiseen aikaan; taivas synkistyypi,
Tuloss' on hirmumyrsky. Totta puhein,
Vihoissaan taivas on ja hankkeellemme
Rypistää otsaansa.
ANTIGONUS.
Sen pyhä tahto täyttyköön! — Käy laivaan,
Ja venheest' ota vaari: ennen pitkää
Ma sua huudan.
MERIMIES.
Pitäkää kiirettä, ja kauas maihin
Vain älkää menkö; kurja syntyy ilma;
Lisäksi petoeläimistään paikka
Pahassa maineess' ompi.
ANTIGONUS.
Mene; minä
Pian tulen myös.
MERIMIES.
Sydämmest' iloitsen.
Kun tuosta pääsin.
(Menee.)
ANTIGONUS.
Tule, lapsi raukka! —
Sanotaan, että kummittelee kuolleet;
Sit' uskonut en ole; vaan jos totta,
Niin viime yönä äitis näin ma, sillä
Niin valvoksen ei kaltaist' ole uni.
Mua haamu lähestyi, se päätään käänsi
Välistä puolehen ja toiseen; koskaan
En ole nähnyt surun astiata
Niin täyttä ja niin somaa. Niinkuin pyhyys,
Puhtaissa valkovaatteissa hän luotuu
Kojua, missä makaan, kolmasti
Mua kumartaa, suuns' aukoo puhuakseen,
Mut silmät on kuin kaksi lähteensilmää.
Kun antoi tuska, puhumaan hän puhkes:
"Antigonus, kosk' ompi sallimus,
Parempaa tahtoasi vastaan, sinut
Määrännyt, valaas myöten, heittehelle
Panemaan lapsi-parkani, niin Böhmiss'
On erämaita kyllin, itke siellä
Ja parkumaan se jätä; ja kosk' ijäks
Se luullaan hukkuneen, niin anna sille
Nimeksi Perdita; mut tämän julman
Tekosi vuoks et enää näe koskaan
Paulinaa, vaimoas". — Näin, vaikeroiden,
Hän ilmaan haihtui. Säikähdyin, mut pian
Ma toinnuin taas, ja mietin: todellista
Tää on eik' unta. Tyhjää ovat unet;
Mut tällä kertaa taikauskoisesti
Nyt tuota noudatan ma. Luulen, ett' on
Hermione saanut surmansa ja ett' on
Apollon tahto, — koska lapsi varmaan
Polyxeneen on, — että tänne jää se
Elämään taikka kuolemahan omall'
Isänsä maalla. — Hyvin viihdy, kukka!
(Laskee lapsen maahan.)
Jää tuohon; tuoss' on nimes, tuossa tuokin;
(Laskee mytyn lapsen viereen.)
Se sinun on, ja kasvattaa se voi sun,
Jos onni suopi. — Myrsky alkaa. — Raukka,
Kun äitis virheen tähden näin sä joudut
Tuhoon ja vaaraan. — Itkeä en taida,
Mut sydän verta vuotaa. Mua kurjaa,
Kun moisen vannoin valan! — Hyvästi!
Sää yhä kiihtyy; julman kehtolaulun
Nyt varmaan saat; en taivast' ole päivin
Noin synkkää nähnyt. Mikä hirmuhuuto? —
Pois laivaan joutuun! — Haa! Kas, tuossa otus!
Hukassa olen, voi mua!
(Pakenee, karhun ahdistamana.)
(Vanha paimen tulee.)
VANHA PAIMEN. Soisin, ett'ei olisi ikää laisinkaan kymmenen ja kolmenkolmatta vuoden välillä, tai että nuoriso koko sen ajan nukkuisi; sillä se ei sillä välin tee muuta kuin piioille lapsia, vanhoille harmia, varastelee ja tappelee. — Kuulehan vaan! — Ketkäpä muut, kuin tuollaiset yhdeksäntoista- ja kahdenkolmatta-vuotiaat huimapäät tällaisessa ilmassa metsällä kävisivät? Ovat säikäyttäneet kaksi parasta lammastani, ja varonpa, että susi ne ennen löytää kuin niiden omistaja. Jos niissäkään, niin ovat ne varmaan tuolla rannemmalla murattia mutustamassa. Auta, onni, jos se on tahtosi! — Mitä tämä? (Ottaa maasta lapsen.) Hyväinen aika, kakara, oikein kaunis kakarat Poikako lienee vai likka? Kaunis kappale, oikein kaunis! En ole mikään painotaituri, mutta präntti on kamarineitsyen, sen kyllä näen. Jotakin patustyötä, jota sopissa, luhdissa ja lehdoissa tehdään. Kuumempi oli sen tekijöillä, kuin mitä nyt on tuolla raukalla tuossa. Turviini otan sen armeliaisuudesta; odotan kuitenkin, kunnes poikani tulee. Hän luikkasi vast'ikään. Hoi, hojoi!
NUORI PAIMEN (alkaa). Hoi, hojoi!
VANHA PAIMEN. Mitä? Niinkö lähellä! Tuleppa tänne, jos tahdot nähdä jotakin, josta kannattaa puhua vielä silloin, kuin olet kuollut ja mädännyt.
(Nuori paimen tulee.)
Mikä sinun on, poika?
NUORI PAIMEN. Olen nähnyt kaksi semmoista näkyä maalla ja merellä, — ei, en voi sanoa merellä, sillä nyt se on kaikki yhtä pilveä. Sen ja taivaan väliin ette saisi naskalin kärkeäkään mahtumaan.
VANHA PAIMEN. Mitä, poika? Sanohan.
NUORI PAIMEN. Jospa vaan näkisitte, kuinka se kiehuu ja kuohuu ja kuinka se rantoja pieksee. Mutta tämä ei ole vielä kaikki. Oi, kuinka surkeasti ne parkuvat, nuo ihmisraukat! Väliin ovat näkyvissä, väliin näkymättömissä; milloin laiva on puhkaista kuun isomastollaan, milloin se taas hukkuu kuohuun ja vaahtoon, niinkuin tulppa härkätynnyriin heitettäessä. Ja se maajuttu sitten, — nähdä, kuinka karhu repi häneltä lavat irti, kuinka hän huusi minua avukseen ja sanoi, että hänen nimensä on Antigonus ja että hän on ylimysmies. Mutta saadakseni nyt laivajutun loppuun — nähdä kuinka sen meri kuumaltaan kulautti, — ei, mutta ensin kuinka ne ihmisparat mylvivät ja meri niitä ilkkui, — ja kuinka se herra parka mylvi ja karhu häntä ilkkui, ja molemmat mylvivät kovemmin kuin meri ja myrsky.
VANHA PAIMEN. Jumal' armahtakoon! Milloinka se oli?
NUORI PAIMEN. Nyt ihan; en ole silmiäni räpäyttänyt siitä kuin nämät näyt näin. Miehet eivät ole vielä vedessä jäähtyneet, eikä karhu vielä puoleksikaan herrasta täyttynyt; se jatkaa vielä syöntiään.
VANHA PAIMEN. Voi, jos olisin siellä ollut tuota vanhusta auttamassa!
NUORI PAIMEN. Jospa olisitte ollut laivan luona niitä auttamassa; siellä ei olisi armeliaisuutenne pohjaa saanut.
VANHA PAIMEN. Huono juttu, huono juttu! Mutta katsos tätä, poikaseni. Risti nyt kätesi! Sinä kohtaat kuolevia, minä kohtaan vastasyntyneitä. Tämä on näky, jota kelpaa katsellasi; katsos, oikein ylimyslapsen ristimäpuku! Kas, mikä tuo! Ota se, poika, ota ja avaa se. Kas niin, annas nähdä. Minulle on ennustettu, että tulen rikkaaksi keijukaisten avulla. Tämä on vaihdokas. — Avaa se: mitä on siinä, poika?
NUORI PAIMEN. Nyt olette varakas mies, ukkoseni. Jos nuoruutenne synnit olette anteeksi saanut, niin on teillä nyt hyvät päivät. Kultaa, ihka kultaa!
VANHA PAIMEN. Se on noidan kultaa, poika; sen saamme kohta nähdä. Ota joutuun, pidä kiinni! Kotiin, kotiin suorinta tietä! Poika, me olemme onnenmyyriä, ja ollaksemme sitä alati, ei tarvis muuta kuin vaitioloa. — Lampaat menkööt! — Tule, poikani, suorinta tietä kotiin!
NUORI PAIMEN. Menkää te löytöinenne suorinta tietä, minä menen katsomaan, joko se karhu on jättänyt sen herran ja onko se paljonkin hänestä syönyt. Karhut ovat pahoja vain silloin, kuin ovat nälissään. Jos hänestä on mitään jäljellä, niin hautaan sen.
VANHA PAIMEN. Se on hyvä työ. Jos siitä, mitä hänestä on jäljellä, voit nähdä, mikä mies hän on ollut, niin laita niin, että minäkin saan hänet nähdä.
NUORI PAIMEN. Kyllä, kyllä; ja tiedän pitää minua auttaa saamaan hänet hautaan.
VANHA PAIMEN. Tämä on onnenpäivä, poikaseni, ja semmoisena päivänä tulee meidän tehdä hyvää.
(Menevät.)