Kolmas kohtaus.
Huone Shylockin talossa.
(Jessika ja Lancelot tulevat.)
JJESSIKA.
Surettaa, ettäs jätät meidät. Horna
Tää talo on, ja sinä hauska piru,
Jok' ikävyyttä täällä hiukan poistat.
Vaan hyvästi! Tuoss', ota dukaatti.
Lancelot, kuules: iltaisella näet
Lorenzon uuden herras vierahana.
Tuo kirje hälle anna; mutta salaa.
Hyvästi nyt! En sois, ett' isä huomais
Mun puhuvan sun kanssas.
LANCELOT. Jumalan haltuun! — kyyneleet pidättävät kieltäni. — Oi, sinä kaunein pakana! — sinä ihanin juutalaistyttö! Jos ei sua kristitty veijaa ja sieppaa, niin suuresti petyn. Vaan, Herran haltuun! Nuo tyhmät tilkat milt'eivät upota mun miehuullista mieltäni; hyvästi vaan!
JESSIKA.
Hyvästi, hyvä Lancelot. — (Lancelot lähtee.)
Voi, minkä jumalattoman teen synnin,
Isäni lapsi kun en kehtaa olla!
Mut vaikka tytär olen hänen vertaan,
En hänen mieltään ole. Oi Lorenzo!
Jos sanas pidät, päättyy tuskani:
Käyn vaimokses ja heitän uskoni.
(Lähtee.)