Toinen kohtaus.
Venetia. Katu.
(Lancelot Gobbo tulee.)
LANCELOT. Totta toisen kerran, omatuntoni sallii minun karata isäntäni, tuon juutalaisen tyköä. Vihamies nyhkäisee hiastani, kiusaa minua ja sanoo: "Gobbo, Lancelot Gobbo, hyvä Lancelot", tai: "hyvä Gobbo", tai: "hyvä Lancelot Gobbo, koivet selkään, loikkaus vaan, ja matkaan!" Omatunto sanoo: "älä; varo, kunnon Lancelot, varo, kunnon Gobbo", tai, kuten ennen on sanottu: "kunnon Lancelot Gobbo, älä karkaa; anna karkaamiselle aika potku." Hyvä; tuo vorpiiskattu vihamies käskee minua matkaan: "mars!" sanoo vihamies, "pois!" sanoo vihamies, "mitä aattelet, ota sydän kouraasi ja karkaa!" sanoo vihamies. Hyvä; omatunto, sydämeni kaulaan karaten, sanoo sangen viisaasti mulle: "Lancelot, kunnon ystävä, sinä kunnon miehen poika", — tai oikeammin kunnon vaimon poika, sillä, totta puhuen, isässäni oli jotakin omituista, jonkinlaista liikamakua, hieman maistelemisen vikaa —; hyvä; omatunto sanoo: "Lancelot, älä liikahda!" "Liikahda vaan!" sanoo vihamies; "älä liikahda!" sanoo omatunto. "Omatunto", sanon minä, "neuvosi on hyvä. Vihamies", sanon minä, "neuvosi on hyvä"'. Jos antaun omantunnon haltuun, niin täytyy minun jäädä herrani, juutalaisen tykö, joka, Herra nähköön! on pirun sukua. Ja jos juutalaisen luota karkaan, niin antaun vihamiehen haltuun, joka, luvalla sanoen, on piru itse. Toden totta, tuo juutalainen on oikea piru eläväisessä hahmossa, ja omantuntoni nimessä, on omatuntoni tavallansa ilkeä omatunto, kun se koettaa neuvoa mua jäämään juutalaisen tykö. Vihamies antaa minulle paljoa ystävällisemmän neuvon; minä karkaan, vihamies; kantapääni ovat sinun vallassasi; minä karkaan.
(Vanha Gobbo tulee, vasu kädessä.)
VANHA GOBBO. Nuori herra, kuulkaas, olkaa hyvä, sanokaa, mistä mennään herra juutalaisen tykö?
LANCELOT (syrjään). Herra Jumala! sehän on minun täysiverinen isäni, joka on enemmän kuin uppisokea, aivan tuppisokea, kun ei minuakaan tunne. — Pannaanpa hiukan koetellen miestä.
VANHA GOBBO. Nuori herra ja munsyöri, olkaa hyvä, sanokaa, mistä mennään herra juutalaisen tykö?
LANCELOT. Kääntykää oikealle ensi kulmassa, mutta kaikkein ensimmäisessä vasemmalle; no, peijakas, aivan ensimmäisessä kulmassa älkää kääntykö kummallekaan kädelle, vaan kääntykää suoraa tietä juutalaisen taloon.
VANHA GOBBO. Pyhät ja enkelit! sitä tietä on vaikea löytää. Voitteko sanoa, tokko eräs Lancelot, joka on hänen tykönään, on hänen tykönään vai ei?
LANCELOT. Nuorta Lancelot herraako tarkoitatte? — (Syrjään.) Huomatkaa nyt; nyt alkaa leikki. — Nuorta Lancelot herraako tarkoitatte?
VANHA GOBBO. En herraa, herraseni, vaan köyhän miehen poikaa. Hänen isänsä, vaikka minä sen sanon, on köyhän köyhä kelpo mies, ja, Jumalan kiitos, hyvin voipa.
LANCELOT. Hyvä; olkoon isä mitä hän on; puheena oli herra Lancelot.
VANHA GOBBO. Palvelijanne, armollinen herra, ja pelkkä Lancelot.
LANCELOT. Ergo, pyydän teitä, ergo, kysyn teiltä: puhutteko herra Lancelot'ista?
VANHA GOBBO. Lancelot'ista, jos suvaitsette, armollinen herra.
LANCELOT. Ergo herra Lancelot'ista. Älkää puhuko herra Laneelot'ista, isä, sillä se herra (niin ovat määränneet kohtalot ja sallimukset ja mokomat kummalliset puheenparret, kolmet sisarukset ja muut sellaiset tietoviisaudet) on totta tosiaan kuollut, tai, kuten suorin sanoin sanotaan, mennyt taivaasen.
VANHA GOBBO. Todellako? Jumala varjelkoon! Poika oli vanhuuteni sauva, ainoa tukeni.
LANCELOT. Olenko minä seipään tai seinänpönkän, sauvan tai tuen näköinen? — Tunnetteko mua, isä?
VANHA GOBBO. Herrainen aika! En tunne teitä, nuori herra; vaan pyydän, sanokaa, onko poikani (Herrassa maatkoon!) elossa vai kuolleena?
LANCELOT. Ettekö tunne mua, isä?
VANHA GOBBO. Voi, herraseni, olen umpisokea; en tunne teitä.
LANCELOT. Niin, totta toisen kerran, vaikka olis teillä silmätkin, voisitte erehtyä minun suhteeni: se on viisas isä, joka oman lapsensa tuntee. No niin, ukko, tahdotteko tietää uusia pojastanne? (Polvistuu.) Antakaa mulle siunauksenne! Totuus pyrkii ilmi; murhaa ei voi kauan salata, ihmislasta voi; mutta lopulta tulee totuus ilmi.
VANHA GOBBO. Pyydän, herra, nouskaa. Olen varma siitä, ett'ette ole poikani Lancelot.
LANCELOT. Älkäämme nyt kauemmin siitä hullutelko, vaan antakaa siunauksenne mulle. Minä olen Lancelot, joka ennen olin vunukkanne, nyt olen poikanne, ja vasta olen lapsenne.
VANHA GOBBO. En saa sitä päähäni, että olisitte poikani.
LANCELOT. En tiedä minä, mitä sitä päähän pälkähtää; mutta Lancelot olen, juutalaisen palvelija, ja varma on että teidän vaimonne, Reeta, on minun äitini.
VANHA GOBBO. Todellakin, Reeta oli hänen nimensä; ja vannon että, jos sinä olet Lancelot, olet omaa lihaani ja vertani. Oi, taivaan taatto varjelkoon, millaisen parran olet saanut! Sulla on enemmän karvoja leuassasi, kuin Pollella, aisahevosellani, on hännässään.
LANCELOT. Näyttää siis siltä, kuin Pollen häntä kasvaisi ta'apäin; sillä silloin kun sen viimeksi näin, oli sillä varmaankin enemmän karvoja hännässä kuin mulla leuassani.
VANHA GOBBO. Herrajesta, kuinka sinä olet muuttunut! Kuinka te nyt sovitte yhteen, sinä ja sinun isäntäsi? Tuon hänelle tässä lahjan. Kuinka te nyt sovitte?
LANCELOT. Hyvin, hyvin; vaan minä pahainen, kun olen saanut päähäni juosta matkaani, en saa pahaakaan rauhaa, ennenkuin olen juossut kappaleen matkaa. Isäntäni on oikea juutalainen; hänellekö lahjaa! Nuora hälle antakaa. Olen nälkään nääntynyt hänen palveluksessaan; voitte jokaisen sormeni lukea kylkiluillani. Hauskaa että tulitte, isä. Antakaa lahjanne herra Bassaniolle: hän se uudet muhkeat liverit antaa. Jos en hänelle pääse palvelukseen, niin juoksen niin pitkälle, kuin kruunun sarkaa piisaa. — Oi, mikä erinomainen onni! tuossa hän itse tulee. Häneen, isä, kääntykää; sillä juutalainen olen, jos juutalaista kauemmin palvelen.
(Bassanio tulee, Leonardo ja muutamia muita seurassansa.)
BASSANIO. Tehkää se; — mutta joutuun, niin että illallinen on valmis viimeistään kello viisi. Laittakaa perille nämä kirjeet, toimittakaa puvut tekoon ja käskekää Gratiano oiti tulemaan puheilleni kotiini.
(Palvelija lähtee.)
LANCELOT. Häneen, isä.
VANHA GOBBO. Jumala siunatkoon armollista herraa!
BASSANIO. Kiitoksia paljon! Tahdotko mitä!
VANHA GOBBO. Tässä on, herra hyvä, poikani, köyhä kakara —
LANCELOT. Ei, herra, ei mikään köyhä kakara, vaan rikkaan juutalaisen palvelija, joka tahtoi — niinkuin isä likemmin suplieraa —
VANHA GOBBO. Hänellä on suuri, niinkuin sanotaan, kuraasi palvella —
LANCELOT. Niin, lyhyestä tärkimpään on seikka se, että palvelen juutalaista, ja haluni olisi — niinkuin isä likemmin suplieraa —
VANHA GOBBO. Hän ja hänen isäntänsä (teidän luvallanne, armollinen herra) elävät niinkuin kissa ja koira —
LANCELOT. Lyhyesti sanottuna on oikeus ja totuus se, että juutalainen, kun on mulle vääryyttä tehnyt, pakoittaa mua — niinkuin isä, joka on vanha mies, kuten toivon, teille arenteeraa —
VANHA GOBBO. Olis mulla tässä kyyhkysen paisti, jota pyytäisin tarita teidän armollenne; ja anomukseni olisi —
LANCELOT. Lyhimmässä lyhykäisyydessä, hänen anomuksensa komtieraa minua, niinkuin saatte, armollinen herra, kuulla tältä kunnon vanhukselta, ja vaikka minä sen sanon, vaikka vanha mies, on hän kuitenkin isäni, tuo köyhä raukka.
BASSANIO. Yksi kerrassaan. — Mitä tahdotte?
LANCELOT. Palvella teitä, herra.
VANHA GOBBO. Niin, siinäpä se solmu.
BASSANIO.
Sun hyvin tunnen; täytetty on pyyntös,
Sun herras, Shylock, haastoi kanssan' äsken,
Ja sua kehui, jos on kehuttavaa
Pois rikkaan juutalaisen luota mennä
Ja köyhää ylimystä seurata.
LANCELOT. Tuo vanha sananlasku on sangen tasan jaettu herrani Shylockin ja teidän välillenne, herra: teillä on köyhän kunnia, hänellä on rikkaan kulta.
BASSANIO.
Niin oikein. — Mene, isä poikines. —
Hyvästi vanha isäntäsi heitä
Ja tiedusta, miss' asun. — (Seuralaisille.) Kuulkaas, tuolle
Komeempi puku tehtäv' on kuin muille.
LANCELOT. Tulkaas tänne, isä. — Minäkö en voisi saada palvelusta, minä? mullako ei olis kieltä suussa? — Hyvä; (katselee kämmentänsä) jos yhdelläkään miehellä koko Italiassa on kauniimpaa kämmenpöytää laskea kirjan päälle, niin — Minä olen onnenmyyrä, minä! — Niin, niin: tuossa on vaan tuommoinen turha elämänviiva, ja tuossa tuommoinen mitätön naisonnen piiru. Heleijaa! viistoista vaimoa ei ole mitään; ykstoista leskeä ja yhdeksän tyttöä, niillä voi, noin niukasti toimeen tulla; ja kolmasti pelastua vedenhädästä, ja joutua höyhenpatjan kolkassa hengenvaaraan, nehän vaan on joutavia tapauksia, ne. Hyvä; jos onnetar on nainen, niin on hän hyvä pala siinä suhteessa. — Lähde, isä; minä heitän silmänräpäyksessä juutalaisen hyvästi.
(Lancelot ja vanha Gobbo lähtevät.)
BASSANIO.
Leonardo hyvä, mietipäs nyt tuota.
Kun kaikk' on kunnossa ja ostot tehty,
Palaja joutuun; ystäväni parhaat:
Pitoihin kutsun illaks; riennä, joudu!
LEONARDO.
Ma tässä toimin, miten parhain taidan.
(Gratiano tulee.)
GRATIANO.
Miss' on sun herras?
LEONARDO.
Tuossa kävelee hän.
(Lähtee.)
GRATIANO.
Signor Bassanio!
BASSANIO.
Gratiano!
GRATIANO.
On pyyntö mulla.
BASSANIO.
Täytetty se on jo.
GRATIANO. Ette saa sitä kieltää minulta: minun täytyy päästä kanssanne Belmontiin.
BASSANIO.
Kai täytyy siis; mut kuules, Gratiano,
Sa olet liian hurja, raaka, suulas;
Se hyvin kyllä sopii sulle, eikä
Vialta meidän silmissä se näytä.
Vaan miss' ei sua tunneta, siell' on se
Jotenkin julkeaa. Siis viitsi hiukan
Parilla tilkall' ujoutta jäähtää
Sun hurjaa mieltäs; muuten irstas menos
Saa Belmontissa minut pahaan huutoon,
Ja toiveet tyhjiin käy.
GRATIANO.
Bassanio, kuulkaa:
Jos siistiä en käytöst' osoita ma,
Siivosti puhu, vanno joskus vaan,
Pää kallellaan käy, virsikirja käessä,
Ja pöytäluvuiss' silmiäni peitä
Hatulla näin, ja huokaa, sano amen,
Tapoja kohteliaita tarkoin nouda,
Kuin joku, joka mummon mieliks ottaa
Vakavan muodon, älkää enää koskaan
Mua uskoko.
BASSANIO.
No, käytöksesi nähdään.
GRATIANO.
Tää ilta poikkeus on: tän illan työt ei
Mitaksi kelpaa.
BASSANIO.
Ei, ei, Herran tähden.
Pikemmin pyydän, ettäs pukeut sa
Hilpeimpään leikki-muotoos; vieraat, näet,
Iloita tahtovat. Mut hyvästi,
Minulla vähän toint' on.
GRATIANO.
Lorenzon luo ja toisten mun on tieni;
Mut illalliseks kyllä tullaan teille.
(Lähtevät.)