Kuudes kohtaus.
Sama paikka.
(Gratiano ja Salarino tulevat naamioittuina.)
GRATIANO.
Täss' ompi lakka, johon meitä jäämään
Lorenzo käski.
SALARINO.
Koht' on tunti mennyt.
GRATIANO.
Ja ihmeellistä, että näin hän viipyy:
Nopeemmat aikaa ain' on lempiväiset.
SALARINO.
Oi, kymmenesti nopeammin lentää
Venerin kyyhkyt uuden liiton lyöntiin,
Kuin lemmenvalan vannotun he pitää!
GRATIANO.
Niin kyllä, niin. Ken päättää syömisen
Samalla ruokahalulla kuin alkoi?
Mikäpä hepo vaivalloista matkaa
Takaisin astuu yhtä innokkaasti
Kuin ensin tielle lähti? Kaikkeahan
On pyytää hauskempi kuin nauttia.
Kuin nuori, rikas tuhlari, niin lentää
Lipuiten laiva kotivalkamastaan,
Tuon porton, tuulen, sulokiemailussa!
Tuhlaajapojan lailla palaa taasen,
Alasti, hajapurjein, laidat rikki,
Tuon porton, tuulen, ryöstämänä paljaaks.
(Lorenzo tulee.)
Tuoss' on Lorenzo. — Toiste enemmän.
LORENZO.
Anteeksi, ystäväiset, että viivyin;
On siihen syynä toimet enkä minä.
Jos teill' on tyttö-sissiks halu joskus,
Niin yhtä kauan teitä varron. — Tulkaa!
Isäni juutalainen asuu tässä.
Ken se?
(Jessika ilmestyy ikkunaan, pojaksi puettuna.)
JESSIKA.
Ken siellä? Kysyn varmemmaksi,
Vaikk' äänenne jo tuntevani vannon.
LORENZO.
Lorenzo, armaasi.
JESSIKA.
Lorenzo, niin, ja armahani varmaan!
Ket' armastaisin niin? Ja kenpä tietää,
Pait te, Lorenzo, että olen teidän?
LORENZO.
Ett' olet, taivas todistaa ja tuntos.
JESSIKA.
Tuo lipas ottakaa, se maksaa vaivan.
Hyv' ett' on yö, ett' ette mua näe:
Niin valhepuku tää mua hävettää.
Mut lemp' on sokko: lempivät ei itse
Voi omaa pientä hulluuttansa nähdä;
Näet, muuten Cupidokin punehtuisi,
Mun nähdessään näin pojaks muuttuneena.
LORENZO.
Pois tule, soihdunkantajaksi mulle.
JESSIKA.
Kuin? itse valoon viemään häpeääni?
Se, totta maar, jo julkea on liiaks.
Ei, kultani, se toimi ilmi tois mun;
Mun täytyy peitoss' olla.
LORENZO.
Niin sa, armas,
Tuoss' ihanassa poikapuvuss' olet.
Vaan tule joutuun:
Yö hiljainen jo karkuun, näet, hiipii;
Bassanion juhlaan meitä varrotaan.
JESSIKA.
Lukitsen ovat vaan, ja dukaateilla
Viel' itseäni kultaan; oiti tulen.
(Poistuu ikkunasta.)
GRATIANO.
Vie Juutas! Enkel' eikä juutalainen!
LORENZO.
Hänt', oikein totta, sydämestä lemmin.
Älykäs on hän, jos voin minä päättää;
Ja kaunis on hän, jos ei silmä petä;
Ja uskollinen on hän, sen hän näyttää.
Siis älykkäänä, kauniin', uskollisna
Sydämeen hänet ainiaksi suljen.
(Jessika tulee.)
No, joko tulit? — Matkaan, hyvät herrat:
Muut naamioitut odottavat meitä.
(Lähtee Jessikan ja Salarinon kanssa.)
(Antonio tulee.)
ANTONIO.
Ken siellä?
GRATIANO.
Signor Antonioko?
ANTONIO.
Hyi, hyi, Gratiano! miss' on toiset kaikki?
Teit' odotetaan: yhdeksän on kello.
Nyt huvit jäävät; tuul' on kääntynyt,
Bassanio heti aikoo laivaan mennä.
Teit' etsimäss' on toistakymment' ollut.
GRATIANO.
No hyvä! mitään muut' en mielikään
Kuin oiti päästä merta kyntämään.
(Lähtevät.)