KUSTAA III JA YRJÖ MAUNU SPRENGTPORTEN.
Oudot olot synnyttivät outoja mielipiteitä. Toisella puolen valtarajaa ei asunut vihollisia, niinkuin Kustaa Vaasan aikoina, vaan tuttavia, ystäviä ja sukulaisia, useinkin saman seurakunnan jäseniä, saman papin sanankuulijoita. Sama kieli, samat tavat, sama usko, melkeinpä sama lakikin vallitsi Venäläisessä niinkuin Ruotsalaisessakin alueessa. Ainoana eroituksena oli eri esivalta, jolle uskollisuutta oli vannottu. Se tosin vaikutti omiin-tuntoihin, mutta ei paljon tunteisin. Enintä kumminkin tunnettiin olojen käytännölliset epäkohdat. Eikö olisi mahdollista saada Savonmaa jälleen eheäksi, saada maakunta jälleen nostetuksi uupumis-tilastansa?
Tämmöinen ajatus nousi Yrjö Maunu Sprengtportenin nerokkaassa mielessä. Suomalaisten kansallistunto oli viritettävä, Suomen sivistys ja viljelys kohotettava, kansan kaikki voimat jännitettävät; olletikkin oli rajaseutu sekä varallisuudessa että valistuksessa voimistettava ja sotalaitos pantava mainioon kuntoon. Näin varustettuna Suomi saattaisi vielä takaisin voittaa kadotetut alansa.
Tuuma semmoinen voitti myöskin nuoren Kustaa III:nnen suosiota; sillä mitä Suomi voittaisi, sen voittaisi tietysti Ruotsin valtakunta. Keväällä 1775 Sprengtporten lähetettiin Savoon, uudesta järjestämään näiden seutujen sotalaitosta. Seuraavana kesänä kuningas itse kävi Suomenmaassa ja teki silloin joukon uusia sääntöjä, jotka voimakkaasti vaikuttivat Savonkin edistykseen. Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala saivat nyt eri maaherransa Kuopiossa. Tuohon muinaiseen Kuopionniemeen, johon Kustaa Fincke oli rakennuttanut Tavisalmen kirkon keskelle erämaita, oli nyt kaupunki perustettava kaupan ja vaurastumisen helpoittamiseksi. Sen ohessa uusi veronlasku säännöllisen ison-jaon kanssa oli antava Savon uutis-asutukselle uutta voimakasta vauhtia niinkuin Kustaa Vaasan aikana ennen muinoin. Tämä oli paljon yhtenä vuonna tehtyä Savonmaan hyväksi. Kun lisäksi muistamme, että samaan aikaan Sprengtporten järjesti mainion Savon brigadin, perusti Brahelinnassa sotakoulunsa upseeristoa varten, taivutti Karjalan asukkaat asettamaan uutta jääkäri-väestöä ja edellä kaiken osasi kaikkien sydämmiin, sekä ylhäisten että alhaisten, puhaltaa innokasta isänmaallista henkeä, — silloin saatamme ymmärtää, mikä uusi elämä oli alkanut näille rajaseuduille ja niiden asukkaille.
Kesän-aikana oli vilkasta liikettä Brahelinnassa ja sen tienoilla. Brigadin osastot ko'ottiin, harjoitettiin uusiin sota-liikkeisin, opetettiin lennättämään tussarin luotia, levittämään jääkäri-linjaa, rynnäköitä tekemään kallioin ja rämeiden välitse. Nuoret upseerit oppivat karttojen tekemistä, saivat tutustua rajaseutujen polkuihin ja portaisin, saivat harjaantua itse sotatieteen kaikkiin haaroihin. Palkintona oli rakkaan opettajan mielihyvä. Ken parhaiten edistyi, se joskus talvis-aikana sai seurata Sprengtporten'in kanssa Tukholman iloiseen hoviin, oppimaan hienompia tapoja, kuin mitä Savossa oli nähty.
Eikä ollut tämä vilkas elämä satunnaista virkainnon ponnistusta. Uusi henki oli herännyt, nuoruuden henki, kansallisuuden henki. Suomen kansan piti kohota Ruotsin kansan rinnalle täyteen tasa-arvoon, itsenäiseksi jäseneksi vapaassa valtio-yhteydessä. Se oli Sprengtporten'in ajatus, se oli nuoren Suomen ajatus.
Vaan Kustaa kuningas alkoi epäluulolla katsella tätä outoa innostusta. "Suomen itsenäisyys" oli jo ennen kuultu sana; se silloin oli merkinnyt Suomenmaan irroittamista Ruotsista ja liittymistä Venäjään. Saattaisiko tuo nytkään lopulta muuta merkitä? Ja jos ei innostuksen tarkoitus olisikkaan semmoinen, saattaisiko Ruotsin valta sittenkään myöntyä nuoren Suomen pyyteisin? — Kuningas epäili. — Vihdoin hän armollisesti lähetti Sprengtporten'in ulkomaille.
Kymmenen vuotta myöhemmin on jo näkö-ala synkistynyt. Kirkkaan kevät-päivän sijaan on tullut helteinen, aureinen, myrskyä ennustava kesä-päivä. Kuninkaan ja Sprengtporten'in väli on auttamattomasti rikkunut. Jälkimäinen on mennyt keisarinnan palvelukseen. Mitä Kustaa varosi, on käynyt toteen: "Suomen itsenäisyys" tarkoittaa maan irroittamista Ruotsin valtakunnasta. Vaan kuningaskin puolestaan tahtoo toteuttaa 1775 vuoden tuumat. Hän aikoo takaisin-valloittaa kadotetut osat, korjata rajan epä-mukaisuudet, antaa Suomalaisille, jos ei itsenäisyyttä, kumminkin turvallisuutta.
Näin syttyy sota v. 1788. Sodan ohessa kaikki eripuraiset mielipiteet viriävät. Valtaraja oli halkaissut Savonmaan; nytpä riitaiset mielipiteet vetävät rajaa monen miehen sydämmenkin halki.
Heinäk. 1 p. 1788 Savon sotaväki Hastfer'in komennon alla ilmaantuu Savonlinnan edustalla. Tässä siis sota alkaa. Mutta alku ei tällä kertaa suinkaan työtä kaunista. Rynnäkkö-tikapuut ovat unohtuneet; johtava henki, Sprengtporten'in nero, puuttuu. Piirityskin, johon täytyy ryhtyä rynnäkön sijasta, käy kehnosti; viimein tulee Anjalan miesten yllytykset, jotka turmelevat koko yrityksen. Elok. 20 p. Hastfer peräytyy Rantasalmelle. Sinne tulee De Geer. Syviä valtio-tuumia, sopii yhtä hyvin sanoa: ennen kuulumattomia kavaltamis-juonia, sommitellaan kokoon. Suomen säätyjen pitäisi muka kokoontuman Mikkeliin ja sieltä anoman keisarinnan apua Suomen itsenäisyyden toteuttamiseen. Syyskuussa Sprengtporten tulee Ruokolahdelle, Hastfer'in puheille; mutta muuta ei synny kuin tuumia ja ehdotuksia. Jägerhorn, itsenäisyys-aatteen pääministeri, oleskelee koko Marraskuun Brahelinnassa, kirjoittamassa ehdotustansa Pohjoismaiden uudesta valtioliitosta; vaan sitten hän pakenee Puumalan kautta rajan yli. Valloitus-puuha nyt oli tyhjään mennyt, salaliitto-tuuma oli myöskin rauennut. Tuo kiiltävä kajastus Savon eheydestä oli kerrassaan haihtunut.
Seuraavana kesänä Sprengtporten yrittää tunkeumaan Savoon Venäläis-armeijan kanssa. Nuo Mikkelissä pidettävät valtiopäivät ovat yhä hänellä mielessä. Vaan otollinen aika on mennyt; mielet ovat samenneet; Savossa ei ole enää itsenäisyys-tuuman kannattajia, ainoastaan uljaita miehiä, jotka tekevät velvollisuutensa hamaan kuolemaan asti. Kuula Savolaisen jääkärin tussarista kaataa Porrassalmen sillan törmälle sen miehen, joka on Savon sotalaitoksen isä ja uudistaja. Haavoitettu viedään tuttavaan Brahelinnaan, missä hän ennen oli asunut rakastettuna isäntänä; nyt hän siinä makaa maan vihollisena verissänsä. "Omat koirat purivat!" mainitaan hänen katkerasti lausuneen. Sprengtporten'in kaikki tuumat ovat kukistuneet ja hänen mahtava muotonsa siirtyy pois näkyviltä. Tosin Venäläiset sitten etenevät Rantasalmelle saakka. Mutta heitä kohtaa luja yksimielinen vastarinta, joka Parkunmäellä heidät musertaa.
Kustaa kuninkaan oli syytä ylpeillä. Syksyllä 1789 hän tuli Savoon, voittoansa ihailemaan. Lokak. 18 p. klo 3 j.p.p. kuningas saapui Mikkeliin ja kävi vielä samana iltana Porrassalmea katselemassa. Yötä oltiin Paukkolan rusthollissa ja seuraavana päivänä matka jatkettiin Rantasalmelle. Tämä oli neljän päivän matkustus edes takaisin; 22 p. myöhään illalla Kustaa tuli takaisin Mikkeliin ja lähti seuraavana aamuna Heinolaan päin. Tappeluja hän ei ollut tällä retkellä voittanut, se on totta; — mutta hän voitti Savolaisten sydämmet. Eikä ihmettä; sillä siinä oli Kustaa III:nnen väkevin puoli ja kenties Savolaisten heikoin. Muutamat suomeksi lausutut sanat: "Suuri kiitos pojat!" — ainoat jotka kuningas osasi — saattoivat jo nostaa alamaisen ihastuksen kukkuroilleen.
V. 1790 vielä taisteltiin kunnialla Savonkin rajoilla. Mutta kun rauha solmittiin, ei mitään muutosta rajan suhteen tapahtunut. Epäkohdat siis enimmältään pysyivät. Vaan yhtä hyvin on Kustaa III:nnen hallituskausi ikuisesti muistettava tämän maakunnan historiassa. Se ei ollut pelkkää onnen aikaa, mutta se oli sivistymisen, viljelyksen ja voimallisen herätyksen aika.