— Jos saisi jonkun tintin?
— Taidatte olla hyväkin onkimies?
— Joka on hyvä yhteen, on toiseenkin.
— Jopa tuli!
— Ei tullut! Mutta nyt — ja nyt — heet siinä — tule, tule vaan!
Tytön ylähuuli kohosi itsetiedottomasti yhä ylemmä paljastaen keltaiset hampaat, sikin sokin suussa kuin jähmettynyt myrsky. Hyvä, että oli noin itsetiedoton ja piittaamaton muodostaan, sillä melkein helpotti katsojaa —
— Siinä ja siinä!
Hän veteli melkein perätysten muutamia hyviä ahvenia maisterin naurahdellessa hänen innolleen. Pian puhelivat he kalastuksesta ylimalkaan, ja väittelivät, mistä ja miten kutakin laatua oli parhain pyytää. Isoniemen neidillä näytti olevan suurempi tuntemus ja kokemus, mutta kyllä hän myös intohimoisen itsepäisesti puoltaan piti, pyrkien kuin todenperää sulamattomasti näyttämään olevansa miestä etevämpi. Sitten johtuivat he neidin lääketieteellisiin opintoihin, — tämä luki paraillaan kalojen pääkalloja. — Nyt vasta hän oikein alkoikin loistaa alalla, joka oli toinen kuin puhetoverin.
Olisi pitänyt jo aikoja lähteä ladostani, mutta hirvittävän noloa oli kömpiä nyt enää esiin piilosta. En olisi uskonut niiden hullujen rupeavan vielä keskustelemaankin!
Neidin jyrkkä ja särmikäs väittely näytti maisteria hiukan kuitenkin kiusaavan, kovin vähän oli hän tottunut näin suorasukaiseen, puoleksi hävyttömään tapaan. Mutta yhä oli hän kuitenkin huvitettukin. Alkoi kysellä osakuntaelämätä — nehän olivat tietenkin osakuntatovereita! — Siitä ja siitä ja päätyi viime vuoden taidenäyttelyihin Ilmeni nyt, että maisterin käsitys tauluista voitti, ollen paljon maalauksellisempi sentään kuin neidin, joka naturalistisen matemaattisesti hylkäsi kaiken mikä ei ollut luonnon pienois-jäljennös. Mutta olisipa Joonas tohtori mukana ollut, hän olisi taas nutistanut Ericinkin — sellaista se on, tiedon ja taidon laita, suhteellista kaikki.