Pääsin pois, olinkin niiden kanssa jo kiusaantunut.

Päivä paahti. Sätkynkukkain terät loistivat sulana kuin voi. Joku sudenkorento tupsahti lennostaan veteen! Lauloi ja luritti lintumaailma!

Bakkanttisen riemukkaasti nostin käsivarteni ilmaan. Kuinka ihana, hauska ja hullu oli elämä! Miten olisikaan nyt kieppua piiritanssia tuolla vihreällä alaniityllä pajupensaitten ympäri — — panien ajamana!

Äkkiä pisti tuska — voi, Pohjola ei ollut luotu dionysisiä riemuja varten —!

Yhdeksästoista päivä.

Ja pian ne sitten tulla tuohahtivatkin Isoniemestä. Maisteri oli puhunut tuomarin kanssa kutsustaan jo samana aamupäivänä, kuten sitten kuului naapuriin soittaneenkin. Kohdattuaan Saimi neidin oli hän täydellä todella joutunut suomen kielen lumoihin, niin että tämä vierailu näytti sopivan hänen tarkoituksiinsa.

Olin keittiön ikkunassa, kun nuo nyt niin jännittävät isoniemeläiset tulivat rannasta oikopolkua.

En sano nyt mitään, mutta silloin huudahdin jotain sen tapaista kuin: karnevaali! Ja sain samassa kuin valerianaa iki-rauhaksi, mitä tuli sen joukon suruihin ja murhenäytelmiin. Ei toisiin näy mikään mitään vaikuttavan, ei tapahdu heille mitään… verikosto lienee Suomessa muutenkin kohmettunut käsite —

Saimi kulki etunenässä, hampaissa timoheinän korsi, kuin innokkaasti johtaen. Hänellä oli nyt yllään musta alapuoli ja valkea merimiespusero, kukallinen olkihattu hieman takaraivolla. Hänen ympärillään oli kuin jotain 'Priki Eufrosynen' säveltä ilmassa, sen läiskyvää, hurjaa komiikkaa. Jos olisi ollut nuori mies ja muuten aivan saman näköinen, vannon sen, että moni tyttöhupakko olisi häneen päätäpahkaa rakastunut, niin väkivaltaisen iloisen vaikutuksen hän teki.

Maisteri neiti, kuten häntä kutsuttiin, vaikkei valmis ollutkaan, kulki lihavana laihan Saimin jälessä, hitaasti ja hillitysti eteenpäin madellen tupakanruskeassa pyhähameessaan. Ei ollut juuri korea sekään, kovin tummakuteinen ihminen, vartalo paksu tamppu. Ja kun sisar paremmin päästi hänet näkyviin, aivan kammahdin kasvoja, ulkonevine silmineen sammakkoa muistuttaen. Mitään valkoista ei ollut hänellä kaulassa, kuten hienon naisen tapa vaatii, sen sijaan rinnassa suuri kultakiemurainen brossi, ja kukallinen olkihattunsa istui päässä vähän hieman a la Vilhelmiina Väisänen. Savolaisperäisiähän ne muuten ovatkin nämä isoniemeläiset. —