Maisteri Erickin silmät aivan loistivat, terät suurina. Huomasin, että hän Saimin kanssa puhuessa, katsoi tätä vapaasti ja huvitettuna kasvoihin, mutta vanhemman sisaren ohi hän tähtäsi usein hieman ilmaan tai maahan — — siinä oli jotain vaikeata —
Taulujen ja jäljennösten edessä kiihtyi keskustelu itsestään. Hallin pöydillä ja hyllyillä oli mielenkiintoisia kirjoja ja teoksia, joita availtiin. Seuran ihmiset tutustuivat toisiinsa vauhdilla, päistikkaa aivan! Hanna neiti rupesi jo itse puhumaan, ei tarvinnut enää puhuttaa. Hiukan riehaantuikin, antamatta toisille oikein suunvuoroa. Eikö se hillitty sen syvemmällä ollutkaan? Ja hänestä tuli esiin uusia puolia hänen kadottaessaan paljon ensihetken vaatimattomuuttaan. Eikä hän vaatinut ainoastaan ääntään kuuluville, vaan sanoilleen yht'äkkistä auktoriteettia, nyökkien omituisesti päällään, koskettaen kerran nyrkillä pöytäänkin. Kaikki rupesivat häntä katsomaan ja pidinpä korvani auki jotenkin sekaisin tuntein, mutta yhä huvitettuna myös. Opissa hänet voitti mies, maisteri Eric, melkeinpä muistitiedossa Saimikin. Mutta hänellä oli jotain muuta. Saimme vähitellen ymmärtää, että hänen auktoriteetin vaatimuksensa perustui johonkin maailmaan maailmojen takana, jonne me muut muka emme ulottuneet, että hänellä oli joku arvojen arvo, jota me muut emme tavoittaneet. Hienoa! Mitä se mahtoi olla? Katselin hänen kömpelöä, epätarkoituksenmukaista ruumistaan, missä ei paljon kulttuuripyrkimysten jälkiä näkynyt. Eikä puheistaan päättäen aistimissa liioin, silmässä tai korvassa, mikään erikoinen herkkyys tuntunut. Mitähän korkeinta sellainen paksu ruumis kykeni niin viekkaasti kehittämään sivu muilta etevämmillä työaseilla varusteluilta ruumiilta, joilla oli sekä näkevät silmät että kuulevat korvat, tarkoitan sisäisesti, sielullisesti myös. Hm — — vapaamielinen uskovainenko, niitä on sellaisiakin? Uskotaan päälle vaan kaikenlaiseen olemattomaan hönkään. Kummallisesti hän myös vainusi meissä toisissa ahtautta ja ennakkoluuloa — sellaisiakin laajoja sieluja myös on! Naurahtelimme —, Eric teki minut pari kertaa aivan hurmaavan onnelliseksi, heittäessään ymmärtäväisiä sivusilmäyksiä, — ei mennyt hänellekään päähän tämä taika. Varsinkin erotiikan alalla Hanna-maisteri härnäili meitä, — kun ennättikin! Mutta Eric kääntyi nyt häntä aivan päin, silmät avoimina ja hieno hymy huulilla ällistymättä lainkaan. En usko, että neiti empiiristä tietä puhui rakkauden ruumiillisimmista puolista, vaan puhui kuten kuvitteli, varhaisvanhan lapsen tavoin. Ja siksi menikin hieman honkiin! Mutta hänessä ei aivan ilmennyt sitä aistillisen rakkauden kauhua, mikä tekee melkein kaikki ihmiset pohjoismaissa kaatuvatautisiksi aivan. Rakkauden ruumiillista luomisvoimaa ei näyttänyt häpäisevän, ei siis ehkä ole eroottisissa aivan 'kansaa'. Hän päinvastoin myönsi, puoleksi lapsellisesti puoleksi kyynillisesti, kaikki loppuun asti ja kelle tahansa. Neiti parka! Ei aistillinen rakkaus ole niin helppoa, ei edes kauneimmissa ja onnellisimmissakaan tapauksissa pelkkää herkkua! Ei, ei mielestäni koskaan kansalle vapaata rakkautta, se on harhanäkyä aivan, peloittavaa velttoutta. Rakkaus, jos mikään, on vapaitten henkien etuoikeus, ylimysten omaa. Niin! Mutta nämä Isoniemen neidit eivät olleet lainkaan kainoja — naimattomat ihmiset! Mutta kainouden puute on samaa kuin tulen puute. Eroksen vihityt eivät kerskanneet ja levitelleet tietojaan juuri noin kylmäverisesti. Liian räikeät väitteet merkitsivät jotain hermotylsyyttä alla, jotain fysiologista mahdottomuutta — neidin kerrassa karkea lantiorakennus — — — Loppujen lopuksi vedin kuitenkin johtopäätöksen, että eroottinen momentti ja sen ymmärtäminen sitten oli yksi hänen arvojen arvojaan, josta hän niin ylpeili — —
Siinä kesken kaiken Saimi huusi:
— Tuo teidän mamseli on niin tuhma, että se on oikein söötti! Ja äkkiarvaamatta sieppasi hän minut vyötäisistä, heitti olkapäilleen kuin riepuvauvan ja lähti kuljettamaan ympäri hallia. Kiitin ja siunasin sinä hetkenä, että keväällä ensi palkastani sain postijälkivaatimuksen ulkomaalaisesta magasiinista.
Keskellä huumaavata melua ilmoitti Lempi teen olevan katetun alahallissa.
Kuuma meille tuli! Ilma oli täynnä mitä erilaisimpien sähköjen ristiriitaa. Tai olimme kuten vieraat kemialliset ainekset astiassa, jotka voimatta yhtyä, kiertävät toisiaan pyörteessä ja huumeessa.
Olisihan voinut koettaa sanoa jotain ratkaisevampaa, mutta ei käynyt verholehtiänsä repimättä. Kuinka kipeätä tekee toisinaan avomieliselle sielulle vaikenemisen pakko.
Sitäpaitsi ei maisteri Eric olisi voinut kuulla talon palvelijahengen liikaa viisastelevan, selvä se. Täytyy hyvinkin tunnustellen sanoa, mitä sanoo ja useimmin olla sanomatta, — juuri vain sen verran, mitä esiin houkutetaan, — no, kävinpähän kuuromykän koulua koko kevään.
Polttavin poskin painoin pääni syvemmälle käsityöhön —
— Brodeeraus on hukkaankulutettua naisvoimaa! kuulutti Saimi taas äkkiä, temmaten kirjovaatteen kädestäni.