Mitenkähän tuomari mahtoi voida kirjastossa Racinen ja Rosenbergin kanssa?
Kun menin keittiöön vilkaisemaan päivällistä, seisoivat tytöt kaikki ikkunassa, katsellen isoniemeläisten jälkeen, nähtävästi arvostellen hekin.
Annettuani jonkun määräyksen, käännähti Henriikka äkkiä hassunaikaisesti päin, huokasi ja huusi:
— Tee, tee, rakas piika!
Kuin vasaran iskut jyskyttivät kiihtyneet hermoni:
— Tee, tee, rakas piika!
Juhannus… aatonaamu…
— Liki, liki! hän huuteli hevolleen, kun hepo se vaolta poistui, kun maa oli vihryt ja taivas pouta, ja käen kukkukin toistui.
Liki, liki! Oli nuori isäntä
ja onnen maataan multi,
käsvarressa voima, myös pankissa penni
ja tiedossa kaunis kulti.
Liki, liki hän sitten tyttönsä
jo mittumaariksi nouti,
sen hylkytöllin tyttösen
taloonsa itse hän souti…