Lempikin tulee —, uimarannasta yksin. Se tyttö on kanssa vähän muista muutettu. Kiipeää ylös punoittavana rantapenkkaa ja kiiruhtaa nopeasti pellon aroa. Kun minut huomaa ikkunassa, äkkiä neuvottomana pysähtyy. Sillä on nyt jotain…
Kädestä roikkuu valkeanlikaisesta nauhasta Fennia-laatikko.
Naurahdan:
— Mitä sillä Lempillä oikein on?
— Tämä on kirje! Ja hän alkaa kehittää kantta auki haluten nähtävästi keventää onnensa tai onnettomuutensa jollekulle.
Kuinka kauniit ovat tytön ääriviivat, pehmeän täyteläinen koko ruumiiltaan. Kuin syreenin kukka! Kasvojen lämmin sämpylä, täydet ohimot, iho kuin vahaa ja katseenluonti kaino, rakastettava suorain mustain kulmain alla. On niitä liian vaaleita ja mäihiä, jotka koi ensiksi raiskaa ja surun ruoste vitkaan syö. Pohjolan katalan Eroksen herkullisimpia uhreja, — tummat ruskeat kyllä aina pelastavat itsensä.
Laatikossa oli kirje hänen hurjalta Aleks sulhaseltaan.
Hirvein lemmenkirje todellakin! Jo vain oikeinkirjoituksenkin puolesta. Nimet ovat kirjoitetut pienellä kirjaimella, verbejä ja adjektiivejä isolla, deet ja teet vaihtavat mielivaltaisesti paikkaa. Pisteen asemesta päättyi kirje seuraavaan merkkiin % —
Sisällys oli vain oman luullun sankaruuden brutaali »piställinki» — siitä ei voi puhua — käsiala toi mieleen vangin. Joka noin rikkoi kirjainten kanssa —
Lempi, Lempi onneton! Karsii sinunkin kohdastasi! Varoitan ja selitän, vaikka tiedän, ettei voi kääntää juoksevaa virtaa, — mies on jo hänen yhden lapsensa isä. Lempin mielestä hän voisi vielä parantua, kun on kerran vapaa, liittää voimansa häneen, yrittää —