Ja lopun loppu ja maailmanloppu —
Tällä kertaa on kaikki oma syyni —
Paikka, ettei enää sen kummemmaksi tule!
Onko kellään moista kohtaloa, kellään juuri näin ihanata helvettiä?
Ja miten nyt näyttäydyn tuomarille, hampunkarvaisissako vaatteissa, lipeäkiveä pään päällä?
Toiselta puolen on kaikki tavattoman koomillistakin, mutta en luule että kukaan oppinut nyt tulee avukseni henkevyydellään minua pelastamaan.
Voi, ilmojen tumma lintu, miksi laskeuduit maan päälle palkkoja peräämään, miksi yllesi orjan silat otit, erämaan hirvi?
Pyydänkö anteeksi tuomarilta — mutta mitä anteeksi — —?
Lakkaan kiemurtelemasta ja kerron kohta kaikki julkeasti aivan. Onhan lopetettava tämä loru. Tämmöistä kaaosta, täydellistä hajoomusta ei mies koskaan ymmärtäisi, ei ainakaan herrat suomalaiset miehet!
Voi, voi — — voii!