— Nämä puut ovat ihmisten istuttamia, huudahdin.
— Varmaan ovat. Ja tuo kumpu ympyrän keskipisteessä on sekin ihmiskäden toimesta syntynyt. Täällä on käynyt ihmisiä ennenkin. Sitä ei sovi epäillä.
Kumpu, jota Matti tarkoitti, ei ollut korkea. Ehkä kymmenen tai kaksitoista jalkaa. Menimme sitäkin lähemmin tarkastamaan. Sen laelle oli asetettu neljä kiveä ja näitten kivien päällä oli suuri neliskulmainen laaka.
— Lappalaisen uhrialttari, pääsi samaan aikaan suustamme. Olimme siis tahtomattamme keksineet lappalaisten pyhän uhripaikan, ja lappalaiset olivat tänne tuoneet Etelä-Suomessa kasvavain jalojen puulajien joko vesat tai siemenet kasvattaakseen samanlaisen uhrilehdon kuin muinaislappalaisillakin lie ollut.
Katselin laa'an alle ja vedin esille raskaan vanhanaikuisen miekan. Terä oli paksussa ruosteessa, mutta pronssinen kahva oli hyvässä kunnossa; ei kaivannut muuta kuin puhdistusta. Ihailin juuri sen kauniita koristeita, kun Matti veti alttarilaa'an alta soman rannerenkaan. Huomasimme heti, ettei tämä ollut pronssia. Se ei ollut mustunut, ja sen painokin todisti selvästi, että se oli kultaa.
— Jussi, me olemme rikkaita miehiä, kuiskasi Matti, rikkaampia kuin kirkonkylän lautamies ja vanha kamreeri. Tämmöisistä esineistä maksaa kruunu suunnattoman paljon rahaa. — Matti painoi ponninta ja rengas aukesi. Hän pisti sen ranteeseen, ja rengas lupsahti itsestään kiinni.
Samassa sekunnissa kuin rengas lupsahti kiinni, kuului pamaus niin kova, että korvat menivät lukkoon. Järveen sateli suuria palavia rautamöhkäleitä vai mitä lienevät olleet. Ainoastaan sininen savupilvi ilmassa osoitti sen paikan, missä tuo kauhea räjähdys oli tapahtunut. Koko järven pinta rupesi siltä kohdalta kiehumaan, ja vesilinnut lensivät pelästyneinä kauas järven toiseen päähän.
Sääremme koukistuivat polvien kohdalta kokoon kuin linkkuveitset, ja molemmat painuimme istumaan alttarilaa'alle. Useita pienempiä palasia räjähtäneestä esineestä oli singahtanut korviemme ohitse, osumatta kuitenkaan meihin.
— Meteori, sanoin, kun niin paljon toinnuin, että sain jotakin sanotuksi.
— Ukonnuoli se oli, vastasi Matti. — Ja janhusta oli se jousi, jonka avulla tuo lennätettiin. Mutta vapisi jousen pitäjän käsi, koska ei osunutkaan nuoli maaliin. Lappalainen on käynyt vanhaksi.