Kämppään tullessamme huomasimme heti, että meillä poissaolomme aikana oli käynyt vieraita. Huolellisesti valmistetut vuoteemme nuotion vieressä oli heitetty huiskin haiskin, ja puussa, jossa ampumani linnut riippuivat, näkyi syviä naarmuja. Kuokkavieras ei ollut kuitenkaan ruoasta välittänyt, koska valmiiksi paistettu hanhenpalanenkin oli jätetty rauhaan.
Laitoimme heti vuoteet uudestaan kuntoon ja menimme sitten katsomaan pirtinpaikalle. Kaikki hirret, jotka niin suurella vaivalla olimme kantaneet paikalle, oli vieritetty rinnettä alas ja kelluivat nyt järvessä. Onneksi oli tuuli rannalle päin. Hetken perästä olivat ne jo maalla kuivamassa auringon paisteessa.
Tähän asti emme olleet muuta puhuneet kuin mitä työ hirsien korjaamisessa vaati. Mutta nyt Matti nousi paksuimman hirren päähän, pui nyrkkiään metsään päin ja lupasi juhlallisesti, ettei ennen lepäisi kuin lappalaisen viimeinen palvelija oli tapettu. Koirat ja kanat on tapettu; kun karjukin saadaan tapetuksi, silloin taitaa ukon talo kohta hävitä.
— Sillä pitää olla tulta suussa, joka lähtee hiisiä vastaan tappelemaan. Ja millä aseella me karhun tapamme, kun luodikkomme ovat siihen toimeen liian pienireikäisiä? Eikä tuo peto koskaan tule näkyville. Pimeyden töitä vain harjoittaa. Jos se saa meidät kynsiinsä, niin emme kirveilläkään paljoa toimita.
— Totta on. Mutta kuolee karhu pienireikäisenkin pyssyn laukauksella, kun vain panee paljon ruutia ja ison luodin.
— No ruutia voit panna vaikka suun tasalle. Mutta miten aiot sen ison luodin panna pienireikäiseen pyssyyn? Taitaa jäädä panematta, kunnes pystyt pistämään omat koipesi kolmivuotisen pojan pöksyihin.
Matti ei vastannut mitään, etsi vain rannalta pari kuivaa koiranputkea, joita hän tarkoin mittaili ja vertaili pyssynluotiin. Sitten menimme nuotiolle, jossa Matti valoi koiranputkiin lyijypölkyt, jotka tulivat noin kolmen senttimetrin pituisiksi. Molemmat pyssyt ladattiin nyt kaksinkertaisella ruutipanoksella, jonka päälle lyijypötkyt työnnettiin.
— Tuossa on kuusitoistavuotisen koivet kolmivuotisen pöksyissä, sanoi
Matti ojentaen minulle pyssyni.
Ymmärsin hyvin, että jos tuommoinen lyijypötky sattui oikeaan paikkaan, niin ei karvat eikä nahka paljon estä sen tietä sydämen läpi.
— Mutta miten aiot saada karvahallin ammuttaville? Eihän häntä ole vielä nähtykään.