— Saappas tästä, Saparo-Matti, Keikka-Heikin kiulusta!
— Tää poika ei olekaan mikään Saparo-Matti! Luulen, että koipeni ovat pitemmät kuin sinun.
— Eihän ne pitkät sääret muualla auta kuin tuohen kiskonnassa. Oikoiset ne ovat minunkin sääreni. En minä ole tynnyrissä kasvanut, enkä runnista ruokittu, enkä elämääni puukirkossa käynyt. Muista se toistaiseksi.
— Kyllä minä muistan, että katajassakin on tervaa. Koetetaanko, kenen paidassa kaulus kestää?
— Valmis minä olen, niinkuin lukkari sotaan. Mitä huoli mies nuori, terve ja ripeä eikä mistään kipeä.
— Se nähdään sitten kun on leikki loppunut, kuka on terve ja ripeä eikä mistään kipeä. Mutta jos aiot ruveta haukkumaan Saparo-Matiksi, niin minä sanon, että suus tuppeen ja munalukko suun eteen. Ota omasta nenästäsi kiinni, siinä on hyvä kädensija.
— Noin se puhuu, jolla ei ole myssyssä mitään, kun on lampaanmaidolla ruokittu. Rähisee niin, etteivät harakat kestä tuvan katolla.
— Lentäkööt sitten. Mutta sen minä sanon, ettei pitkillä puheilla kissaa säkkiin panna ja kynnet sillä pitää olla, joka sammakon nylkee. Eikä sinussa ole miestä minua purematta nielemään.
— En minä nyle enkä niele. Mahtuuhan kaksikin sammakkoa pappilan kaivoon. Sovitaan pois, en minä sano ikinä enää Saparo-Matiksi.
— Kas se oli viisas sana ja sinulle itsellesi erinomaisen hyödyllinen. Vaikka enhän minä oikeastaan olisi viitsinytkään heikonpuoleiselle pojalle voimiani näyttää. Eihän sokeata sakkoon panna eikä jalatonta jalkapuuhun.