— No vanha rauha siis ja pappi joka pitäjään. Juo jo, kalja jäähtyy!
Matti joi nyt aika kulauksen, ja oli sitten muka pyyhkivinään vaahdon parrastansa. Matissa näkyi näet jo vähän merkkiä, mihin paikkaan viikset kasvavat.
— Vai pyyhkäiset! Ei sitä vielä tiedä, kasvaako tuohon paikkaan höyheniä vai partaa. Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville.
— Paha on olla parratonna, paha pitkän parran kanssa. Nää viikset ovat minun omiani ja mielestäni juuri parahiksi pitkät. Mutta sinun nokkasi alusta näyttää vielä vähän tyttömäiseltä.
— Minun nokkani alusta on minun omani, ja pidän sen semmoisessa kunnossa kuin itse tahdon. Ota jo silakkarasia esille. Kun on joulu, niin olkoon joulu, paistetaan kaksikin silakkaa.
Minä tahdoin näet kääntää puheen toisaalle, koska Matin viiksien alut olivat minulle kuin silmätikku.
— Kah kun on särelläkin sappea. Mutta onhan tässä syytäkin. Lahna on aina suuri toisen miehen paatinpohjassa. — Mutta voi todella tätä joulua! En minä muista ainoatakaan joulua ilman joulukalaa. Ja pieniä ne ovat silakat joulukaloiksi. Eikö nyt ole kolme joulupyhää, kun meillä on tänään torstaipäivä?
— On kai. Huomenna on joulupäivä, lauantaina Tapaninpäivä, ja lauantaita seuraa minun laskuni mukaan sunnuntai. Tietäähän hönttökin, että sunnuntaina on pyhä.
— Pläsiin minä sitä lyön, joka minua höntöksi haukkuu.
— Enhän minä sinua. Sanoin vain, että hönttökin sen tietää, että sunnuntaina on pyhä.