Usvapatsaan salaisuus ei ollut siis vielä muuta kuin puoleksi selitetty. Nyt kun koko järvi oli jäässä, ei tuo loistava ilmiö voinut syntyä järvestä lähteneistä lämpimistä vesihöyryistä. Täytyi löytyä joku muukin lämpimän lähde kuin itse järvi. Muuta emme voineet ymmärtää.
Olimme itseemme puoliksi suutuksissa siksi, että emme olleet ennen tehneet tutkimusretkeämme saaren pohjoiseen päähän. Mutta mielestämme olimme jo niin täysin käsittäneet sumupilven salaisuuden, ettemme tulleet ajatelleeksikaan saaren pohjoisessa päässä olevan mitään outoa tai salaista. Vuorelta olimme mielestämme nähneet koko saaren, ja parhaimman yleiskuvan luulimme saaneemme juuri saaren pohjoisesta päästä.
Kaikki työ jätettiin kesken, ja me rupesimme heti valmistautumaan voidaksemme varhain seuraavana aamuna lähteä tutkimusretkelle järven pohjoiseen päähän.
Kaikkien narrien päivän aamulla astuimme siis suksille ja ohjasimme kulkumme pohjoiseen päin. Tällä kertaa emme lähteneet pitkin järven rantaa, vaan metsän läpi. Tahdoimme näet samalla matkalla saada selkoa myöskin siitä, oliko metsä keskeytymätöntä vai oliko ehkä niittyä tai hakamaata muuallakin kuin järven rannalla. Ainoastaan muutamin paikoin oli joitakuita niityntapaisia, mutta suurimmaksi osaksi oli metsä hongistoa tai sankkaa kuusimetsää.
Kun rupesimme lähestymään saaren pohjoista päätä, tulimme aukeamalle, josta neva näkyi. Aloimme seurata nevan laitaa. Päivä teki juuri tuloaan. Ihmeeksemme näimme vähän etelämpänä nevan rannalla isohkon mustan paikan, ja lähemmäksi tultuamme huomasimme sen järveksi, joka oli arviolta neliökilometrin suuruinen eikä ollut jäässä. Jos syksyllä pyryilmassa tullessamme olisimme sattuneet purjehtimaan siihen, olisimme auttamatta purjehtineet suoraa tietä manalaan. Mutta siihen Lapin ukon valta ei riittänyt meitä ohjaamaan — jos hän todella oli meille kaikkea pahaa suonut. Ehkei ollutkaan.
Olimme pysähtyneet, kuten luulimme, järven rannalle katselemaan. Hetken seisottuamme purskahti äkisti vesi esiin altamme. Hyvin vähällä oli, että matkamme olisi päättynyt siihen paikkaan. Emme uskaltaneet pysähtyä, ennen kuin puut ympärillämme vakuuttivat meille, että meillä oli vahva maa suksien alla. Kaataessaan veden pieksusaappaistaan ei Matti puhunut muuta kuin: "Yritti tuo vielä yhden kerran." Johon minä vastasin: "Oma syy, kun lähdimme heikolle jäälle."
Teimme nyt suuren tulen, söimme aamiaisen ja kuivasimme jalkineemme, mikä olikin välttämätöntä, ettei meille olisi käynyt samalla tavalla kuin paapan isälle.
Syötyämme jatkoimme matkaamme pitkin järven rantaa, tällä kertaa viisaasti pysytellen metsän rajassa. Hiihdettyämme lyhyen matkan rupesimme kuulemaan omituista loisketta ikäänkuin vesiputouksesta. Metsä oli siellä niin tiheätä, että meidän oli pakko tunkeutua eteenpäin jalkaisin. Eikä lunta ollutkaan niin paljon, että sukset olisivat luistaneet.
Yhtäkkiä loppui kuusimetsä ja edessämme oli kuten olimme arvanneetkin, vesiputous. Vesi tuli äkkijyrkän, parin sylen korkuisen kallion päältä ja syöksyi alemmalle kalliolle, jota pitkin se laski järveen. Paikka oli luonnon ihana ja sitä suojasivat korkeat koivut, jotka nyt olivat paksussa huurteessa. Kallio, jonka päältä vesi tuli, oli tummanharmaata, melkein mustaa ja valkojuovikasta, mutta alempi kallio oli tavallista harmaata kiveä. Kovaan kallioon oli vesi aikojen kuluessa sorvannut syvän kolon, jossa se kiehui vaahtoavana koskena jatkaakseen siitä hiljaisena purona matkaansa viereiseen järveen. Vesi oli lämmintä, ja myöskin kallio tuntui lämpimältä. Ilmakin tuntui siinä veden läheisyydessä lauhkealta. Otimme lämpimän kylvyn, joka oli tarpeellinen ja virkistävä, vaikka tosin saunakylvyt pirtissä olivat mielestämme kylvyistä parhaimmat.
Tämä lämmin puro, joka nevan rannalta laski järveen, antoi meille selityksen, paitsi sumupatsaan syntyyn, myöskin erääseen toiseen asiaan, jota olimme monta kertaa oudoksuneet. Neva oli kotirannassa, ja kuuleman mukaan muuallakin, talvisaikana korkeampi kuin kesäisin. Syksystä se rupesi aina nousemaan ja nousi kevääseen asti laskeakseen kesän aikana vähitellen matalammaksi. Tämän huomasi selvästi rantakiviä tarkastamalla. Jos talvi oli pitkä, oli neva keväällä parikymmentä senttimetriä korkeampi kuin syksyllä. Kesän aikana väheni nevan vesimäärä haihtumalla; talvella kun nevan pinta oli jäässä, neva kasvoi korkeammaksi. Olimme kuulleet väitettävän, että Rimpisuon pohjalla olisi silkkaa vettä. Jos näin oli ja vesi oli lämmintä, oli sekin selitettävissä, miksi tästä nevasta, joka kuitenkin oli hyvin vetinen, ei koskaan tullut varhaista kesähallaa eikä kylmiä sumuja.