— Eihän sitä tarvitse peruuttaa, tehdään pieni lisäys vain. Kömpelölle miehelle ovat ne hyödyksi myös kiipeämisessä.
Matista ei kannattanut vaihtaa sanoja niin itsepäisen miehen kanssa kuin minä olin. Sen sijaan hän käski katsoa, minkä otuksen hän oli hankkinut päivälliseksi. Aukasin takkikäärön. Siinä oli suuri joutsen. Mutta joutsen ei ollut lumivalkea kuten tavallisesti. Se oli päinvastoin musta kuin neekeri sydänyön aikana. Matti kertoi että samassa kun jäin riippumaan tuohon vaaralliseen paikkaan kallionkielekkeellä, lensi pitkä jono suuria mustia lintuja pitkin vuorenseinää. Kukin liiti niin läheltä kalliota kuin mahdollista. Vain siipi riipasi kylkeeni. Mutta viimeinen lintu lensi henkensä kaupalla suorastaan päälleni. Hirvittävältä näytti, kun suin päin kukerruimme kielekkeeltä alas. Minä pelastuin, mutta hornan linnulta taittui niska.
Jatkoimme matkaa puron pohjoista rantaa pitkin. Puron notko oli kapea ja jyrkkärantainen, mutta sanomattoman kaunis. Korkeitten koivujen latvat muodostivat huurteisen holvikaton. Veden läheisyydessä oli ruoho viheriäistä kuin kesällä. Metsä näytti sillä kohtaa olevan leveämpi kuin olimme uskoneet. Noin pari kilometriä kuljettuamme rupesi kuulumaan mahtava tyrsky. Luulimme tulevamme toiselle vesiputoukselle ja arvattavasti puron lähteelle, joka todennäköisesti alkoi putoukselta. Metsä harveni, ja tyrsky kuului yhä mahtavammalta kuta lähemmäksi tulimme. En ole nähnyt enkä kuullut mitään suurempaa vesiputousta, semmoista kun ei ole meidän paikkakunnallamme, mutta ymmärsin, että se kohisee jotenkin samaten kuin se ääni, joka nyt soi korvissamme. Meistä tämä ääni oli yhtä hauskaa kuin ihanin soitto. Lähteen toisella puolella mahtoi metsä olla mahtavan tiheä, koska syksyllä kulkiessamme pitkin järven rantaa emme kuulleet kohinaa lainkaan.
Mutta ennen kuin saavuimme siihen paikkaan, josta tyrsky kuului, tuli eteemme samanlaista kalliota kuin järven rannallakin, ei äkkijyrkkää kuitenkaan, vaan päinvastoin loivaa, hiljaa meihin päin viettävää.
Puro tuli kallion alta.
Näytti siltä, ettemme tulisi saamaan mitään muuta tietoa tämän ihmeellisen, lämmintä vettä tuovan puron synnystä kuin että se sai alkunsa kallion alta.
Tyrsky ei kuitenkaan tullut maan alta, vaan pikemmin jostain edestämme. Jatkoimme siis kulkukallion kuvetta ylös kunnes kallio loppui samanlaiseen äkkijyrkänteeseen kuin järvenkin kohdalla.
Eteemme avautuva näky oli semmoinen, että Matti heittäytyi maahan kivien taakse ja pyytämällä pyysi, että heti palaisimme takaisin emmekä ikinä enää lähestyisi tätä paikkaa, jos henki oli meille rakas. Hän sanoi ettei tahtonut katsella sitä enempää, sillä on mahdotonta, että ihminen saa tuommoista katsella ja kuitenkin jäädä henkiin. Lappalainen oli noitumisillaan kääntänyt silmämme. Se, mitä näimme, ei voinut olla todellista, vaan ainoastaan uusi väijymys henkeämme vastaan, vaarallisempi kuin yksikään edellinen. Jos pakenisimme emmekä yrittäisi päästä tuommoisten kiellettyjen salaisuuksien perille, voisimme ehkä pelastua. Meidän olisi ensi tilassa purjehdittava pois tästä taikasaaresta.
Kuuntelin vain toisella korvalla Matin puhetta, vaikka selvästi ymmärsin, että hänen pelkonsa ei ollut teeskentelyä. Minuakin näky ensin pelotti, mutta en voinut silti kääntää silmiäni pois, en henkeni kaupallakaan. Pelon sijaan astui kuitenkin pian huumaava ihastus. Jostain näin kauniista en ollut vielä ikinä saattanut uneksiakaan.
Edessäni oli ympyrän muotoinen tasainen laakso, joka oli noin viisi- tai kuusisataa metriä läpimitaltaan ja äkkijyrkkien kallioseinämien ympäröimä. Keskellä laaksoa oli järvi, sekin ympyrän muotoinen. Järvestä sai puromme alkunsa ja juoksi sitten tyynenä kallionseinälle asti, jonka alle sen vesi katosi tullakseen taas esille kallion alta. Keskellä järveä kalliopohja kohosi muodostaen muutaman metrin korkuisen kalliosaaren. Ja siinä paikassa oli tuo kohiseva vesiputous.