— Vai ensimmäinen yö! Kolmas yö minun laskuni mukaan on tässä loukussa jo kulunut. Mutta sinun järkesi ei riitä kolmeen asti. Ei ne kaikki miehiä ole, jotka pöksyissä pyörivät.
— Mitä sinä miehistä puhut. Semmoinen puhe on aivan kielletty siltä, joka on itse kokoonpantu linnun luista ja potaattivoista.
— Niin paljon hyvää kun olen sinulle opettanut, ja nyt kehtaat tuolla tavalla! Mutta anna koiralle lihaa, saat luuta takaisin! Uskallat nyt suutasi soittaa, kun olen jo ennen sinulle selittänyt, etten minä kehtaa nahatonta nylkeä enkä viitsi paljaspään kanssa tukkanuottaa vetää.
— Ethän sinä vain, Matti, ole salaa ottanut lappalaisen lekkeriä mukaasi? Puheesi tuntuu liian uhkarohkealta selvän miehen puheeksi.
— Punnittu on joka sana. Tarkoin punnittu ja mitattu. Ei viitsitä, Jussi kulta, ilveillä, kun on tilamme todella arveluttava. Kielsi vanha Väinämöinen humalassa huutamasta, veneessä viheltämästä. Nyt on päätös tehtävä, mihin ryhdytään jos vielä huomennakin on sama ilma kuin eilen ja tänään.
— Myötäpäivää mylly pyörii, vastapäivää jauhetahan. Minä ehdotan, että odotamme vielä tämän päivän ja huomispäivän. Mutta ellei huomennakaan ilma muutu, niin pannaan kalliimmat tavarat kelkalle ja varhain ylihuomenna astutaan suksille ja lähdetään pois. Sopivalla tuulella palaamme noutamaan jääjahtia lasteineen.
— Niin kuin minun suustani puhuttua. Se vain, että olin ajatellut huomispäivän lähtöpäiväksi. Mutta jaksan minä vielä yhden päivän tämänkin jälkeen. Ei minulla niin kiire ole kuin sillä miehellä, joka lähti perjantaina kirkkoon, että penkkiin pääsisi. Ylihuomennahan on aatto.
— Niin on. Ja jouluaatto onkin. Minä en kiirehdi koskaan enkä myöhästy mistään. Sentähden ehdotan, että vasta ylihuomenna otamme jalat allemme, ellemme muulla keinoin pääse perille. Paapan pöydältä maistuu lipeäkala ja ryynipuuro paremmalle kuin missään muualla.
— Suloisia sanoja puhut, Jussiseni. Ensin lipeäkalaa ja ohraryynipuuroa. Ja sitten viikon aikana kolme reikäleipää päivässä ynnä muuta miehenruokaa, oikein savolaisen tavalla. Tätä Patsassaaren järvimannaa en pane ikinä enää suuhuni. Pussin jätämme tänne suolle mätänemään. Ja savustetut linnut heitän pellolle, maan höysteeksi. Mädäntykööt siihen. Hyi kun tuo yksitoikkoinen ruoka rupeaa sydäntäni iljettämään.
— Syntisiä sanoja puhut, Matti. Ellemme olisi noita kasveja löytäneet, jota järvimannaksi herjaat, olisit ruvennut keripukkitautia sairastamaan. Merimiehet kertovat, että kun he joutuvat siihen tautiin, eivät he uskalla loppuunpureskeltua mälliään suusta sylkeä, hampaat kun seuraavat siinä tapauksessa mukana. Sinunkin hampaasi voisivat nyt koristella pirtin mäkirinteitä, ja vanhan ämmän näköisenä saisit palata ihmisten asunnoille. Älä puhu järviryyneistä pahaa.