Jopa tuli nyt lammikossa melskettä. Verkon kohot rupesivat hyppimään sinne tänne, ja hetken perästä rupesi koko verkko liikkumaan luikerrellen niinkuin mikäkin jättiläiskäärme. Pelkäsin jo että nuo riivatut vievät koko verkon mukanaan, ellen minä lähde apuun. Mutta juuri kun olin hypähtämässä veteen, tempasi isäntä minua kaulahihnasta ja kytki uudestaan veneen kokkaköyteen kiinni. Haukuin ja ulvoin vuorotellen, mutta isäntäni kovasydämisyys ei heltynyt. Kovin häpeämättömästi hän minua tässä tilaisuudessa kohteli. Ajattele toki! Ihan nenäni edessä kiemuroiva verkko, jossa on monta kymmentä kalaa. Vaara on lähellä, että ne lähtevät pakoon verkkoineen kaikkineen. Isäntä ei tätä ollenkaan ymmärrä. Ja veneeseen kiinni kytkettynä täytyy minun, joka olisin vielä voinut saada onnettomuuden estetyksi, toimetonna nähdä tätä. Koko sisuni kuohui siitä ilmeisestä vääryydestä, joka minulle tapahtui. En aikonut tätä kärsiä, vaan päätin toimia omalla vastuullani.
Tuskin oli isäntä kääntynyt selin minuun, ennenkuin ryhdyin vapautuspuuhiin. Ja kun isäntä hetken perästä rupesi nostamaan verkkoa eikä ehtinyt minun toimiani valvoa, ei kestänyt monta minuuttia, ennenkuin kokkaköysi oli poikki nakerrettu ja minä vapaa. En uskaltanut kuitenkaan lähestyä isäntää, vaan katselin veneen takaa, miten verkko nostettiin rannalle. Kaikkialla sätkytteli sinivalkoisia harjuksia ja suuria, punertavia taimenia. Voi kun olisin uskaltanut mennä viereen katselemaan! Mutta vahinko on hyvä opettaja, joskin kallispalkkainen; pysyin kauniisti paikallani.
Isäntä ryhtyi nyt irroittamaan kaloja verkosta, heittäen ne ylempänä rannalla olevaan kuoppaan. Huomasin miten suurin taimenista sätkyttelihe yhä lähemmäksi äyrästä, ja ykskaks rupesi se luisumaan törmää alas. Tämä oli minun mielenmaltilleni liikaa. En voinut pidättää itseäni, minun täytyi hypähtää kalan niskaan ja purra se kuoliaaksi. Ilman minua olisi se nyt ollut purossa, ja silloin ota pyrstöstä kiinni! Katsoin siis olevani täysin oikeutettu puolustamaan omaisuuttani itse isäntää vastaan, joka aikoi ottaa sen omaan haltuunsa. Laskin siis kalan maahan ja hioin hampaitani, uhkaavasti murahtaen. Mutta kun isäntä vain rupesi nauramaan ja läimähdytti minua kädenselällä suupieleen, koppasin kalani uudelleen suuhun ja läksin pitkin harppauksin karkuun.
Karkumatkallani en viipynyt kauan. Ja kun raaka kala on minusta epämiellyttävää, en syönyt saalistani, vaan toin sen isännälle takaisin.
Verkon selvittäminen vaati paljon aikaa, semminkin kun isäntä ei suvainnut minua tässäkään työssä itseänsä auttamaan. Kaikki hauskat työt hän näkyi pidättävän itselleen. Perkattuansa kalat ja suolattuansa ne konttiin, jätti isäntä kontin veneeseen, ja lähdimme jalkaisin pienelle järvelle, josta puro sai alkunsa. Sen rannalla, joka oli kuivaa nurmikkoa, söimme päivällisen ja paistatimme aurinkoa hyvän hetken päivällisen jälkeen. Vasta illemmällä palasimme Harjuskoskelle. Olin päivääni hyvin tyytyväinen, ja illan vietimme taasen hauskasti pakisten, isäntä kiveltään, minä ladon edustalta.
En uskalla varmuudella sanoa, viivyimmekö neljä vai viisi päivää tällä ensimmäisellä hauskalla matkallamme, sillä — totuus on sanottava — laskutaitoni ei ole kehuttava. Kolmeen asti olen asiastani varma, mutta suuremmat luvut ovat minusta sekä vaivalloisia muistaa että tarpeettomiakin. Otan päiväni semmoisena kuin se tulee: eilispäivää en paljon muista ja huomispäivää en paljon ajattele.
Kotimatkalla isäntä ei levännyt kuin pari kertaa vain, vaikka mielestäni kontti oli nyt paljon raskaampi kuin mennessämme. Eikä hän nyt ainoatakaan kertaa vanhuuttaan valittanut. Näytti siltä kuin hän olisi ollut raskaaseen kantamukseensa tyytyväinen. Saatu saalis näkyy tekevän vanhastakin nuoren. Ja kun kotiin tultuamme vanha emäntä ei jaksanut kalakonttia nostaa ja rupesi ukkonsa voimia ylisteleinään, näytti isäntä olevan hyvin mielissään ja arveli, että kun on helppo hartioille, niin on vatsalle vaikea. — Talossa syötiin nyt viikon aika melkein joka päivälliseksi tuoretta kalaa, ja talonväki oli kalastusmatkamme tulokseen aivan tyytyväinen.
Joskin tämä keväinen matka oli hauska, ei se ollut mitenkään verrattavissa syksyisiin matkoihimme. Jo ensimmäisenä syksynä opin ammatissani jotenkin taitavaksi, ja joka seuraava syksy lisäsi tietojani. Kolmantena syksynä katsottiin minut parhaimmaksi metsäkoiraksi näillä seuduilla, ja eräs kaupunkiherra kuuluu minusta tarjonneen täsmälleen kymmenen kertaa sen hinnan, millä isäntä oli minut ostanut. Kaikeksi onneksi olimme isännän kanssa jo niin hyvät ystävät, ettei isäntä luvannut millään hinnalla minua myydä. Eikä isännän tarvinnutkaan tätä päätöstään katua.
Tämän saman syksyn viimeisellä metsästysmatkalla olisi näet isännän käynyt huonosti, ellen minä olisi ollut mukana. Kotimatkalla tuli kova myrsky. Mahtavan suuret hongat kaatuivat juurineen kaikkineen. Näin kyllä, kuinka varovaisesti isäntä kulki, aina katsoen, ettei joutuisi kaatuvan puun alle. Mutta äkisti kuulin kovan romahduksen. Myrsky oli katkaissut suuren hongan puun keskikohdalta ja lennätti katkenneen latvapuolen päällemme. Minä, jolla ei ollut mitään kantamusta, ennätin hypähtää sivulle. Mutta isännän raskas kontti esti häntä tekemästä hypähdystä kyllin nopsasti, ja hän joutui puun alle.
Huomasin heti, että isäntä oli joutunut ikävään tilaan. Toinen jalka oli jäänyt katkenneen puun rungon ja jonkun toisen puun juuren väliin. Isäntä ei saanut mitenkään jalkaansa irti vedetyksi. Onneksi kasvoi ihan vieressä nuori mänty. Isäntä sai kirveen kontista, katkaisi männyn ja teki kangen, joka hänen onnistui saada pistetyksi puun alle ihan jalan viereen. Kangen avulla sai hän puuta niin paljon nostetuksi, että sai jalkansa vedetyksi alta pois. Samassa kun puu painui paikalleen takaisin, luulin jo isännän kuolevan, sillä hän jäi tunnottomana makaamaan paikallensa eikä tehnyt vähintäkään liikettä, vaikka vinkuen kiertelin hänen ympärillään nuoleskellen hänen käsiään ja kasvojaan. Kovin minusta tuntui nyt elämä tukalalta. Hetken perästä avasi isäntä kuitenkin silmänsä, katseli minua ja kysyi, oliko hän maannut tainnoksissa. En voinut siihen mitään vastata. En ole koskaan ollut tainnoksissa enkä tiedä siis mitä sillä tarkoitetaan. Mutta jos se merkitsi, että isäntä oli ollut kuolemaisillaan, luulen kyllä, ettei siitä kovin paljon puuttunut. Osoitin iloani siitä, että isännän jalka oli päässyt pälkähästään, ja siihen vastaukseen isäntä kai tyytyikin, koska hän pari kertaa hyväili minua.