Yhä enemmän rupesi minua houkuttelemaan ajatus heittää itselliskoiran elämä kokonaan ja palata takaisin vanhaan kotitaloon. Kovin tulin sentähden iloiseksi, kun uusi isäntäni kertoi, että maantie-Jaska oli muuttanut pois talosta ja että talonisäntä oli lähettänyt minulle semmoiset terveiset, että vaikka eläisin niin vanhaksi, etten jaksaisi paikaltani liikkua, saisin elättikoirana talosta vapaan elatuksen, kun vain palaisin kotiin takaisin. Kelpasipa tämmöisillä ehdoilla palata.
Seurasin siis Mikkoa kotiin, ja kaikki talonväki on ollut minulle erinomaisen ystävällistä. Hirttämisestä ei ole kukaan puhunut. Isäntäkin salli minun panna etukäpäläni hänen olkapäilleen, ja olin juuri kiitollisuudesta nuolemaisillani hänen kasvojaan, kun hän silloin nauraen työnsi minut lattialle takaisin. Mikon on hän luvannut joka syksy olla pari kuukautta omanansa. Viime vuosi oli erityisen hyvä "käpyvuosi", joten metsässä ensi syksynä varmaankin vilisee oravia. Silloin alkaa taasen herttainen aika. En voi olla huuliani nuolematta syksyä ajatellessani.
Oloni on taasen vanhaa, minulle niin rakkaaksi käynyttä talonkoiran elämää. Olen uudelleen tottunut vanhoihin tapoihin. En kuitenkaan ihan kaikkiin. Kirkossakäynnistäni on minun ollut pakko luopua, sillä vanha, hyväntahtoinen rovastimme, joka arvokasta käytöstäni kirkossa kiitteli, on kuollut. Ja nykyinen nuori kirkkoherramme on ankara. Hän on minua ja muita kirkollismielisiä koiria varten julistanut kovan kirkonkäyntikiellon. Hänellä kuuluu olevan hyvät saarnalahjat, vaikka hän on koirille kova.
Mutta syksyllä, ensi syksynä! Silloin makaan päivää paistattamassa
Harjuskosken ladon edustalla. Aret metsästetään aamusta iltaan. Ja
sunnuntaisin nautitaan suloista lepoa omalla, ihanalla niityllä
Harjuskosken rannalla.
Tänä aamuna lähti kaikki talonväki kirkolle. Minä yksin olin pakotettu jäämään talonvartijaksi kotiin. Makaan täällä ikävissäni päivää paistattamassa keskellä Suursalon pihamaata.
NALLI
Karhu kertoo elämästänsä ja seikkailuistansa.
Ensimmäiset muistot elämästäni liittyvät lämpimään ruskeaan turkkiin ja pehmeään sammalikkoon. Sammalikossa oli suloista maata, ja ruskeasta turkista olin löytänyt lämpimän maidon lähteen. Siihen työnsin aina välistä tylpän kuononi juodakseni täysin siemauksin.
Hämmästyen huomasin eräänä päivänä, etten ollutkaan enää yksin lähteen ääressä. Vieressäni näin toisen nallikan, samanlaisen kuin olin itsekin, ja se yritti myöskin päästä lähteelle. Meitä oli kaksi. Ehkä oli meitä alusta asti ollut kaksi, vaikka en ollut ennen huomannutkaan tuota toista. Olin näet vasta kolmen viikon vanha, ja tämä päivä oli merkkipäivä. Minulla oli tänään ensi kertaa elämässäni silmät auki. Olin "saanut silmät".
Avatuin silmin rupesin siis tekemään ensimmäisiä pikkuhavaintojani. Toisella nallikalla olivat vielä silmät kiinni. Ei ollut siis vaikeata työntää häntä omalta paikaltani pois, jonka myöskin tein niin pontevasti kuin osasin. Mutta nytpä tapahtui kummia. Edessäni oli samassa leveä otsa ja kaksi suurta silmää, paljon suurempia kuin omani, minut työnnettiin kursailematta syrjään ja tuo vinkuva anastajahyväkäs siirrettiin minun sijalleni. Jo pelkäsin alituisen riidan syntyvän minun ja tuon tulokkaan välille, mutta kun hänkin muutaman päivän kuluttua sai silmät, tuli välimme suopeammaksi ja pian tuli meistä mitä parhaimmat leikkitoverit.