Saatuani oman nimen ei kasvanut ainoastaan oman arvoni tunto, vaan myös kokoni ja voimani, omasta mielestäni oikein nopeastikin.
Kesän loppupuolella olin saanut paljon uusia ystäviä. Kansakoulu oli aivan lähellä joen toisella puolella. Sinne minulla oli joka päivä asiaa. Opettaja oli ystävällinen mies, ja pojat hauskoja veitikoita, jotka keksivät monta hauskaa lystiä. Kun vain nousin avonaisen ikkunan eteen ja ärjäisin, oli heti koko koulukuri lopetettu. Opettaja huusi: "Nalli sisään", ja yhdellä hypähdyksellä olin keskellä lattiaa. Heti kaikki pojat ympärilleni. Monta minuuttia en saanut kuitenkaan olla sisällä, ennenkuin opettaja jo ajoi minut pihalle ja sulki ikkunan. Yhden ainoan kerran hypähdin suljetun ikkunan läpi, mutta sain osakseni niin ankaraa koulukuritusta, etten uskaltanut tätä uudistaa. Opettaja oli itse tehnyt karttakepin, jota pojat sanoivat kurittajaksi, ja se oli kovaa koivua.
Useimpina välitunteina olin koulun pihalla. Opettaja oli niin hyväntahtoinen, että aina kun hän aikoi laskea pojat välitunnille, soitti hän omalla pienellä vellikellollansa minua sinne. Tottelin myös aina oitis, niin että pojat tuskin ehtivät pihalle, ennenkuin jo olin heitä vastaanottamassa. Ruvettiin heti leikkiä lyömään. Kahta ja kolmea vastaan pidin puoleni, mutta kun heitä tuli viisi, kuusi, saivat he minut pian allensa. Koko kurinpidon välitunneilla oli opettaja uskonut minun haltuuni, ja käytin myöskin valtaani olemalla itse kaikissa kujeissa ensimmäisenä.
Tyttöjen kanssa en ollut yhtä hyvä ystävä kuin poikien. He näet eivät ollenkaan uskaltaneet lyödä painia, vaan istuivat enimmäkseen kiikussa tai keinulaudalla. Yksi ainoa heistä, joka oli kaikista pisin ja rotevampi kuin yksikään pojista, kehoitti minua kerta paininlyöntiin. Hän olikin kyllä väkevä, mutta kun hän ei ollenkaan paininlyönnin temppuja osannut, ei kestänyt kauan, ennenkuin hän jo seisoi päällään. Koko koulupiha raikui naurusta ja avunhuudoista, ja tyttö oli pitkät ajat sen jälkeen minulle vihainen ja heitteli minua usein kivillä. Enhän ollut hänelle vähintäkään pahaa tehnyt, ja hän oli itse painiskelua ehdottanut. Mutta kun hän ei voittanutkaan, kuten hän nähtävästi oli toivonut, hän suuttui. — Eräältä kannalta olivat tytöt kuitenkin paremmat kuin pojat: sain heiltä paljon enemmän pyörikkäitä ja voileipiä kuin pojilta. Harvoin vain oli minulla pojista tällaista hyötyä.
Vähän sen jälkeen kuin naurismaani ryöstettiin, rupesi minulle taasen toisaalta päin kissan päiviä sarastamaan. En ollut pariin viikkoon kuullut varstan ääntä, kun eräänä aamuna tuo suloinen töminä jälleen minut herätti. Ruvettiin kauroja puimaan. Isäntärenki oli taasen leppynyt ja antoi minun maata riihen edustalla, mihin minulle aina väliin heitettiin muutama kourallinen vastapuituja kauroja. Ja illalla kun jyvät luotiin säkkeihin, olin aina mukana pitämässä säkin suuta auki. Pidin siitäkin huolen, että säkit huolellisesti tyhjennettiin aitan hinkaloihin. Ja kun kerta eräs puimamies yritti varkain kuljettaa säkkiä riihenlattian alle, ärjäisin hänelle niin, että hänen pelästyneenä oli pakko viedä säkki aittaan. Hän pyysi sitte hartaasti, etten ilmoittaisi kenellekään hänen luvattomasta yrityksestään, enkä olekaan asiasta puhunut ennenkuin nyt.
Rupesin nyt tulemaan kovin lihavaksi. En tehnyt paljon muuta kuin söin ja lepäsin. Myöhemmin syksyllä en viitsinyt enää syödäkään. Isäntäni oli minulle tehnyt hauskan pesän hietaiseen mäenrinteeseen. Pehmeä vuode havuista ja sammalista näytti aivan houkuttelevalta, ja isäntä kehoitti minua useasti ryhtymään kunnolliseen lepoon. Vastustelin kuitenkin kauan aikaa, mutta kun tuli kerta monta päivää kestävä lumituisku, läksin omasta alotteestani pesään, vedin muutamia havuja pesän suuhun ja nukahdin todella horvin ajaksi. Olin silloin ollut syömättä jo useita viikkoja.
Kun uni oli kerta ruvennut maistumaan, olisin ehkä kuorsannut kauankin, ellei isäntä olisi laittanut pesää ymmärtämättömästi. Se olisi ollut kaivettava mäen pohjoiseen rinteeseen, mutta isäntä olikin tehnyt sen eteläiseen, että sydänpäivän aurinko rupesi jo varhain keväällä pilkistämään sisään ja häiritsemään untani. Ja kun matinpäivän aikaan sattui sen lisäksi suoja, rupesi vesi tunkeutumaan makuupaikalleni ja ajoi minut turvapaikastani pois.
Läksin heti taloon ja olin nähtävästi tervetullut. Nyt olikin paljon hauskaa tointa edessäni. Niityltä tuotiin joka päivä heiniä usealla hevosella, ja minä sain istua ystäväni Antin kanssa ajamassa. Kuormaa ajettiin tosin käyden vain, mutta niitylle mennessä oli vauhti toinen. Jos ei vain isäntäväki sattunut olemaan mukana, mentiin useasti nelistämälläkin, vaikk'ei se olisi oikeastaan ollut luvallista. Minusta tuli pian oikea hevosenkiusaaja; olisin aina tahtonut ajaa täyttä laukkaa tai ainakin hyvää ravia.
Vanhat hevoset tunsivat minut jo liian hyvin välittääksensä minun hoputtamisestani. Eivät viitsineet panna laukkaan, vaikka kuinka olisin ärjäissyt. Minun täytyi enimmäkseen tyytyä hiljaiseen hölkkään vain. Tämä kävi kovasti luonnolleni.
Mutta juuri samana päivänä kuin viimeinen heinäkuorma ajettiin kotiin ja miehet ryhtyivät ajamaan metsästä halkoja, osti isäntä eräältä hevoshuijarilta, mustalaiselta, ison komean oriin, jonka ohjaksiin ei kukaan muu kelvannut kuin itse isäntä ja isäntärenki. Eikä Antti tai joku muu rengeistä olisi pystynytkään sen ohjaksia hoitamaan. Huomasin jo mustalaisen ja isännän mennessä koeajolle, että sen kavioista lähti ihan toisenlaatuinen vauhti kuin talon vanhoilta koneilta.