Omasta tyylistään kirjoittaa hän samassa kirjeessään vaatimattomasti: "Kirjoitustapani on karkeata, siitä ei pääse pieleen eikä puoleen, ja soveltuu vähemmin hyvin eläinkertomuksiin, jotka vaatisivat viehättävämpää, enemmän mukaansa tempaavaa tyyliä. Mutta harvalle miehelle vain on luotu kynä, joka luistaa liukkaasti kielellä, joka ei ole hänen äidinkielensä".
Selitykseksi mainittakoon, että Ingman oli saanut ruotsinkielisen koulusivistyksen.
Yhä samassa kirjeessään mainitsee hän uusista suunnitelmistaan:
"Olen jo useampia vuosia kirjoitellut 'mukulakoululaisia' varten suunniteltua kuvakirjaa samaan tapaan kuin saksalaisten 'Zoologia Comica', jonka omat lapseni aikanaan lukivat loppuun, vaikka paperi olikin paksua. Saa nähdä, valmistuuko se ikinä?"
* * * * *
Tuonen tarkoituksettomuutta usein valitetaan. Valitettavaa on, ettei Alfred Ingman saanut jatkaa tärkeätä kirjailijatoimintaansa, jolla hän muutamissa vuosissa olisi paljon rikastuttanut köyhähköä alkuperäistä nuorisokirjallisuuttamme. Valitettavaa on myöskin, ettei hän aikaisemmin huomannut lahjojansa tällä alalla.
Se joka haluaa tarkemmin tutustua tämän vanhan pohjalaisen sisimpään luonteeseen, tekee sen parhaiten lukemalla hänen kirjansa. Joka lauseen takaa pilkistää niistä suora ja jäyhä mies, laajakatseinen, hyväsydäminen, elämää ja luontoa ymmärtävä.
Viimeinen kustantajalle tullut kirje on päivätty syyskuun 15 p. 1917 ja koskee erästä tekijän käsikirjoitukselle sattunutta tapaturmaa. Se päättyy sanoihin:
"Herran haltuun!"
Kun hänen teoksensa nyt uudessa asussa joutuvat nuorisomme luettavaksi, lausumme sen hartaan toivomuksen, että Suomen nuoriso oppisi niistä sitä rehellisyyttä, miehekkyyttä ja omin avuin toimeentulemisen taitoa, jolle tekijä jäyhänä ja itsenäisenä pohjalaisena pani niin ratkaisevan arvon. Avautukoot nuorisomme silmät myös huomaamaan oman maansa luonnon kauneudet ja ne reippaan sekä vahvistavan ulkoilma-elämän edut, joita se vielä kaikkiallakin tarjoaa. Mikäli nuorisomme kaikissa näissä jaloissa avuissa edistyy onneksi itsenäiselle Suomellemme, sikäli on myös syytä kiitollisuudella muistaa miestä, joka rakkaudesta nuorisoa kohtaan vielä vanhana ryhtyi opettamaan sille elämänsä varrella tärkeiksi ja välttämättömiksi huomaamiansa asioita.