— Hyvää iltaa ja hyvää joulua, sanoi hauki, sittenkuin hän ja ahven olivat taasen saattaneet keskinäiset suhteensa hyvään järjestykseen, ettei voinut epämiellyttäviä yllätyksiä tapahtua. Olin juuri kuulevinani kulkusten kilinää katon päältä. Ihmiset rupeavat ehkä jo jouluaattoa viettämään. Silloin on aika meidänkin alottaa pieni pakinahetkemme. Meikäläisille, jotka olemme kaiken vuotta tuppisuina, ei liene vahingoksi avata näin jouluaattona nokkaamme hetkiseksi. Vähäinen juttu joskus pitää virkeänä ja teroittaa älykkyyttä. — Mitenkä hurisee, veikkoseni? Sinä et tehnyt tavallista taivaltasi lammikon läpi tänä päivänä?
— En. Ainoastaan lyhyen käynnin avannolla tuolla kiven toisella puolella. Herraskartanossa on lipeäkalaa jouluillalliseksi. Keittäjätär kävi avannolla vettä noutamassa. Sanoi aikovansa viruttaa lipeän kalasta. Häneltä saan välistä pieniä makupalojani. Nytkin virutti hän menemään avantoon minulle kohtalaisen palasen kalaa. Otin sen mukaani kotiin ja olen sitä jyrsinyt päivän pitkän. Eihän tuo tuoreen kalan veroista ole. Mutta on se vain sittenkin poskeen pistetty. Rupean käymään vanhaksi ja laiskaksi. Aamukävely jää tekemättä joskus, jos satun mukavammalla tavalla saamaan jotain suuhuni. Mitä veli on syönyt päivälliseksi tänään?
— En niin mitään! Olen juuri pitänyt muutaman päivän paaston. Pyhäruoka tuntuu rohtoisammalta, kun ei vaivaa joka päivä vatsaansa ruuansulatuksella. Muuten paastoni ei ollut täysin vapaaehtoista. Minua on vaivannut muutaman päivän ajan hampaankolotus, ellen erehdy. Ikeneni paisui niin, että komeista torahampaistani kärjet vain näkyivät. Ymmärräthän, ettei niissä oloissa voi olla joka päivä yhtä syöläs. Mutta ajettuma rupeaa nyt sulamaan. Olen ajatellut iskeä itselleni joulupaistin, jos sopiva tilaisuus sattuu. Täällä tulee arvatenkin olemaan jotenkin sekalainen seura tänä iltana koossa, luulen ma?
— Kaikki tavalliset vieraat on kutsuttu. He näyttävät tässä saapuvan toinen toisensa jälkeen. Tuossa tulee juuri koko parvi kaikenkokoisia ahvenia. Myös salakatkin ja särjet, jotka parveilevat tuossa virtapaikalla sulan veden vieressä, rupeavat kääntymään tänne päin. Ja katso tuota suurimahaista matikkaa, joka pitkin pohjaa tallustaa tänne päin. Mieluummin tahtoisin olla kuoreeksi luotu kuin tuommoinen kömpelö rumikko. Eikö tuo tyhmeliini seisonut hyvän hetken himosilmin katselemassa kuollutta särkeä tuossa lähellä avovettä. Tarkoitan tuota jo aikoja sitten kuollutta, joka pää alaspäin riippuu tuosta paksusta nuoranpätkästä. Näkeehän sittapörrökin paksun messinkikoukun sen suupielessä. Ennustan, että matikka huomenna roikkuu juuri samaisessa koukussa. Paljon kalanmätiä on hän leveään suuhunsa hotkinut. Enkö omin silmin kesällä nähnyt, miten tuo syömäri pisti poskeensa hyvän juhkurallisen toivehikkaita ahvenenpojanalkuja. Pienet lystimäiset kalanpoikaset, ne olkoot menneeksi. Niitä en halveksi itsekään. On terveellistä evättelemistä vain, kun ne yrittävät livistää tiehensä. Mutta mätiä. Hyi helkkaria! Varokoon tuo litteämahainen, ettei oma mätinsä ennen uudenvuoden aattoa ole paikassa, missä ei siitä ikinä tule matikanpoikia.
— Olen ihan samaa mieltä kuin sinäkin, puuttui hauki puheeseen. Ja tuon särkivainajan asiassa olet myöskin oikeassa. Kävin itse päivällisaikana sitä pikimmältään nuuskimassa. Messinkikoukkua en tullut tosin huomanneeksi, mutta yrittäessäni viedä kalaraukkaa mukaani lähempää tutkimista varten tunsin heti, että hänet oli sidottu nuoraan kiinni. Tuo on ihmisjuonia ja ne uskon totisesti jo tarpeeksi tuntevani. Se, joka lähentelee, kuten minä, kuudettakymmentä, on jo yhtä ja toista elämässään kokenut. Luulen olevani useammassa liemessä keitetty kuin monet muut veden väestä. On sitä valkoista suolaa ennenkin nähty eikä ole karpaloakaan maistettu.
— Sen sinusta kyllä näkee, arvoisa veli, että olet viisas mies.
Kasvonilmeesi osoittavat korkeaa älykkyyttä.
— Älä toki! Teet minut itserakkaaksi. Eihän tässä tosin olla muodoltaan juuri semmoinen kuin tuo niistämätön, mulkosilmä kiiski. Hän on kyllä lihava, mutta hänen tympäisevä ulkonäkönsä tekee, että minä vain hätätilassa tahraan suutani ja vatsaani hänellä. Oma ulkomuotoni oli kyllä pulskempi ennen asuessani aavan meren partaalla. Siihen aikaan painoinkin täyden leiviskän, mutta nyt olen supistunut kuuteen ja puoleen kiloon, jos noihin uusmuotisiin kilopuntareihin on luottamista. Tekee runsaasti kolmen ja puolen naulan painonvähennyksen, vanhaa hyvää painoa. Olen aina ollut painostani ylpeä — kukapa ei sitä ole —, mutta tällä ravintojärjestyksellä tulen vain laihtumaan, vaikka elänkin muuten hiljaisissa ja rauhallisissa oloissa. Olen ruvennut pitämään sammakoista. Ne tulevat kesällä joka päivä hypähtäen rannoilta veteen. Meressä asuessani en olisi viitsinyt katsellakaan tuommoisia muodottomia epäsikiöitä. Mutta ajat muuttuvat. Me myös muutumme. Tarvitsee tuskin liikkuakaan niitä pyydystäessä. Pikaisia ruumiinliikkeitä ei tarvita: suu auki vain ja kiinni taas. Mutta pelkään, etteivät ne ole erikoisen ravitsevia, vaikkakin näyttävät meheviltä ja tuntuvat olevan helposti sulavia.
— Näytät vielä kylläkin voimakkaalta ikääsi katsoen, syötpä sitten sammakoita tai särkiä. Se on kuitenkin totuudenmukaisesti tunnustettava, että näinä vuosina, joina olen sinut tuntenut, on vaalea ihosi aika tavalla tummentunut. Mutta se johtuu täkäläisestä vedestä. Uidessasi ensimmäistä kertaa jokea ylös en voinut kyllikseni ihailla kauniita, keltaisia täpliä vatsasi alapuolella. Olit todellakin korea kuin taimen ja paljon komeamman näköinen.
— Olen kyllä kiinnittänyt huomioni tämän joen veteen. Se ei ole iholle terveellistä. Olithan itsekin oikein näyttökuntoinen siihen aikaan, kun näin sinut suolaisessa, valkoisessa vedessä. En ollut ensiksi tuntea sinua nähdessäni sinut tässä kiven kyljessä, tummana ja kyttyräselkäisenä ja — —
— Persoonallisuudet vältä, pyydän. Vähän tummanvärinen ehkä olen, koska nyt on olevinaan muodikasta olla vähäisen päivettynyt. Mutta tuon toisen kunnianimityksen pyydän saada luovuttaa noille vitkallisille koureille, jotka kansoittavat lammen suolla. Kyttyräselkäinen! Hyi helkkaria, sinä huutijärvellä käymätön! Ja jouluaattona lisäksi. — — — Ja ahven ärsytti itsensä niin kiukkuiseksi, että oli vähällä ahdistaa kaikkien tunnustamaa lammikon hallitsijaa, jota kunnioitettiin koko joessakin usean kilometrin alalla sekä ylöspäin että alaspäin.