— Kuitenkin, sanoi lahna, jokainen joka antaa itsensä narrata tyhjäntoimittajain ilveilyillä, syyttäköön joka tapauksessa osaksi itseänsä, jos hänelle käy pahoin. Vastatkoon itse puolestaan: Mutta mitä tehdä siihen, kun uitte rauhallisesti vapaassa vedessä ja äkisti huomaatte joutuneenne niin hienoista langoista tehtyyn verkkoon, ettei yksikään kalansilmä voi niitä erottaa, ennenkuin on myöhäistä? Tai jos viime tingassa ne huomaat ja rupeat uimaan sivulle päästäksesi vaarallisesta paikasta pois, huomaat itsesi viimein suljetuksi pussiin, josta ei voi mitenkään päästä ulos. Semmoista vilppiä minä sanon katalaksi.
Kaikki kokoontuneet näyttivät neuvottomilta. Ainoastaan suurhauki sanoi kerta olleensa tuossa jälkimmäisessä pulmallisessa asemassa. Hänellä oli silloin mahtava joukko turmaveljiä seurassaan, jotka kaikki olivat yhtä neuvottomia kuin hän itsekin. Onnekseen hän kuitenkin keksi heikon paikan, josta laitosta oli joskus korjattu. Siitä hän tunkeutui ulos. Kaikki onnettomuuskumppanit tyhmää matikkaa lukuun ottamatta — tässä kaikki katselivat matikkaa — olivat heti uineet tiehensä, ja hauki oli saanut paljon kiitosta osakseen voimastaan ja neuvokkuudestaan.
Lahnan mielestä oli tämä harvinaisen onnellinen sattuma. Useimmissa tapauksissa ei ole mikään pelastus mahdollinen, jos kala on kerta antanut houkutella itsensä pussiin uimaan. Yksi ainoa kerta, lisäsi hän, olen joutunut laitokseen, joka oli miltei vielä hirvittävämpi kuin pussi, ja silläkin kertaa pelasti minut ainoastaan onnellinen sattuma.
— Olin monen sadan toverin kanssa asettautunut levolle yöksi houkuttelevan rauhaisaan lahteen. Olin muutamat kerrat kuulevinani epäilyttävää loiskivaa ääntä, mutta kun ei mitään näkynyt, pysyimme kaikki paikallamme. Äkisti kuulimme tai, oikeammin sanottuna, tunsimme mahtavia läiskäyksiä, jotka tuntuivat tulevan lahden molemmilta rannoilta. Syöksyimme kaikki lahden suuhun, paha kyllä liian myöhään. Kulkumme esti verkkomuuri, joka ulottui pohjasta aina veden pintaan asti. Ulos pääsemiseen ei ollut vähintäkään mahdollisuutta. Kaikki ryntäsimme nyt, mielettöminä kauhusta, päinvastaiseen suuntaan nähdäksemme, olisiko siellä ehkä mitään pelastusta tarjoavaa aukkoa. Kaikkialla oli maa edessä. Ryntäsimme uudestaan verkkomuuriin päin. Mahdotonta. Ei missään vähintäkään pelastumisen mahdollisuutta. Ja nyt vasta huomasimme jotain, joka vielä lisäsi kauhuamme. Verkkomuuri ei ollut enää samassa paikassa, jossa äsken. Se liikkui! Joka hetki vähensi sitä vapaata aluetta, mikä meille vielä oli tarjona. Paitsi meitä oli täällä koko joukko muitakin kaloja, ja vesi oli jo niin sakeata, että vaivalla taisi nähdä muutaman metrin eteensä. Kaikki uivat sekaisin sinne tänne kuvaamattomassa hämmingissä.
Jo oli kaikki pelastuksen toivo mennyt, kun verkkomuuri pysähtyi hetkiseksi. Se oli tarttunut uponneeseen propsiin. Propsiahan kaikki vihaamme, mutta sillä kertaa tuli propsi pelastajaksemme. Kiireesti uimme kaikki paikalle, missä löysimme aukon verkkomuurin alta. Tästä pujahdimme ajatuksen nopeudella kaikki ulos. Aukon kohdalla oli kyllä mies veneessä, yrittäen peloittaa meitä takaisin. Mutta me lahnat emme antaneet peloittaa itseämme, vaan uimme tiehemme suoraan miehen veneen alitse. Seuraavassa tuokiossa olisi se jo ollut myöhäistä. Verkkomuuri oli luisunut propsin yli. Ainoastaan hauit, ahvenet ja pikkuväki, jotka eivät olleet kyllin rohkeita lähestymään aukkoa propsin alla, tulivat sillä kertaa kalastajien saaliiksi. Sen kaino kylässä saapi, kolahduksen korvallensa. Mutta meikäläisillä onkin sydän keskellä rintaa.
— Kerskaa vähemmän, lausui särki, jonka oli pakosta lukeutuminen pikkuväkeen. Olen itse monta kertaa ollut nuotassa. Tämä on pyydyksen nimi. Ei ole mikään helpompaa kuin siitä poismeno, kellä vain on siihen tarvittava mielenmaltti, jota tosin en tahdo kieltää edelliseltä arvoisalta puhujalta. Pelastumisenne kyseenalaisessa tilaisuudessa riippui onnellisesta sattumasta, ja kunniaksenne olkoon sanottu, että olitte kylläkin nopsatuumaiset sillä kertaa. Mutta onnellisiin sattumiin ei ole luottaminen. Ne tapahtuvat ja ne jäävät tapahtumatta. Liikkuvaa verkkomuuria ei tarvitse ollenkaan pelätä, vaikka se tosin tullessansa peloittavalta näyttää. Minä puolestani päinvastoin uin heti esille ja heittäydyn yhdellä ainoalla hypähdyksellä toiselle puolelle. Ei ole mikään maailmassa helpompaa. Kun ei vain pelkää.
Monet myönsivät särjen olevan oikeassa. Mutta toiset pitivät edullisempana pistää kuononsa verkkomuurin alle kuin yrittää hypähtää sen yli.
Jo oli syntyä kiivas keskustelu. Silloin kuului heikko hönöttävä ääni reiästä kiven alta, vaatien puheenvuoroa. Typerä krapu, jota ei oltu kutsuttu jouluhuvitukseen, hän kun ei kuulunut kalojen sukuun, katsoi kuitenkin olevansa, paikalla asuvana, oikeutettu sydämensä ajatuksen julkilausumaan. Aina siitä asti kuin poikahauki kertoi käynnistään katiskassa, oli hän istunut reiässään totinen, mietiskelevä ilme kasvoillaan. Lahnan kertomuksesta hän ei ollut sanaakaan kuullut, nuottakeskustelusta ei myöskään.
Niin pian kuin kravun onnistui saada läsnäolijat kuulemaan sanojansa, selitti hän totisella äänellä, että hänen oikeudentuntonsa kehoitti häntä panemaan vakavan vastalauseensa hauin menettelyä vastaan. Poikahauki oli hänen mielestänsä menetellyt epähurskaasti torpparia vastaan. Puremaan torpparia sormeen, siihen olisi hauki kyllä ollut täysin oikeutettu. Eipä hän olisi itsekään epäröinyt tämmöisessä asemassa nipistää miestä. Mutta nythän hauki oli jo torpparin lipossa. Luikertaa liposta pois ja pyrstönhutkauksella vapauttaa itsensä. Ei, ei ikinä! Hän puolestaan ei ainakaan olisi saattanut mitään sentapaista tehdä.
Kaikki kalat vastustivat yhteen ääneen krapua. Todellakin, vain krapu, joka istuu päivät pitkät mietiskellen kolossaan, voi jotain näin typerää esittää. Hauki oli menetellyt ihan niin kuin kylmäverisen kalan tulee ja sopii asemassa, missä moni muu olisi ymmälle joutunut. Hän ei ollut mikään semmoinen saamaton vetelys kuin krapu, joka nukkui, kun häntä vain syyhytti hännälle vähäisen. — "Ryömi takaperin koloosi takaisin", sanoi ahven, "äläkä sekaannu toiste niitten keskusteluihin, jotka tietävät enemmän kuin sinä." Epähurskas menettely! Ei, vaan jos joku oli tässä tilaisuudessa epähurskaasti menetellyt, niin se oli juuri torppari. Asettaa veteen pyydystin, johon joutuu sorsanpoikia!