— Kapkaupungissa, tuli heti vastaus. Olen tullut muutamaksi viikoksi Suomeen katsomaan, elääkö vielä Kyrössäkin ihmisiä vai joko ne ovat kaikki muuttaneet Amerikkaan. Minulla pitäisi olla siellä setäkin, jonka ei taida enää kannattaa kaukaiseen länteen lähteä.
Kun miehellä ei näkynyt olevan ketään tuttavaa kaupungissa ja iltajuna oli jo lähtenyt, käskin hänet illaksi kotiini. Tässä tilaisuudessa kertoi hän minulle elämänsä vaiheista seuraavaa:
Muistanette vieläkin, minkä ilkityön tähden minut ajettiin koulusta pois. Sanokaa tilaisuuden sattuessa rehtoriukolle terveiset ja myös kiitokset tuosta karkoituksesta, sillä se oli hyvin ansaittua ja, ellei minua olisi silloin karkoitettu, olisin pian luokkatovereistani tehnyt samanlaiset vekkulit kuin olin itsekin.
Paha kyllä jäin silloin tänne kaupunkiin ja jouduin seuraan, joka ei ollut suinkaan itseäni parempi. Sotaväessä ollessani istuin paljon "putkassa" ja palveluksesta päästyäni luulin parhaaksi poistua kaupungista ja lähteä kotipitäjään takaisin. Siellä tuli minusta pian Kyrön pahimpia tappelupukareita eikä kestänyt kauaa, ennenkuin minut ajettiin pois joka paikasta, missä nuoret olivat koossa.
Setäni, joka oli talonpoikaisiin oloihin katsoen rikas mies, lupasi silloin minulle 1000 markkaa matkarahaksi ehdolla, että lähtisin pois Kyröä rumentamasta "Amerikkaan tai vielä kauemmaksi, jos tietä riittää". Riemulla käytin tarjotun tilaisuuden hyväkseni.
Käydessäni siirtolaiskonttorissa piletinostoa varten lännen kaukaiseen onnelaan tapasin erään pietarsaarelaisen. Hän osti piletin Kapkaupunkiin ja kehoitti minua matkakumppaniksi. Kapmaan oloja en tuntenut vähääkään. Siirtolaisagentti, jolla arvatenkin oli suurempi voitto Kap-"tiketeistä" kuin Amerikkaan vievistä, ylisteli Kapmaata aivan erinomaiseksi, ja heti oli huikenteleva mieleni muutettuun matkasuuntaan valmis. Ilahdutin siis setäukkoa sillä, että tie etelään kuului olevan pitempi kuin länteen ja että olin hänen ehdotustaan sanasta sanaan noudattanut.
Matka kävi hyvin, ja kaksi kuukautta myöhemmin astuimme maihin Kapkaupungissa. Matkatoverillani oli tuttavia, jotka olivat työssä sisämaan "miinoissa", timanttikaivoksissa. Sinne siis lähdettiin työmaata etsimään. Ansiot kuuluivat olevan hyvät, mutta työ raskasta ja epäterveellistä.
Työtä saimmekin heti, ja päiväpalkka, punta päivässä vasta-alkajalle, oli minusta erinomainen. Puolet siitä meni tosin ruokaan ja asuntoon, mutta jäännöskään ei ollut, Suomen rahoiksi muutettuna, halveksittava. Olin jo ensi iltana joutua tappeluun "työpaasin" kanssa, kun minun täytyi riisuutua Aataminpukuiseksi ja vaatteeni suinattiin ja pudistettiin sen seitsemän kertaa. Mutta kun erään työtoverin housujenlahkeesta samassa tilaisuudessa tipahti pieni timantti, ymmärsin jo asian olevan niin kuin olla pitää. Sain määräyksen "komppanian storesta" — yhtiön kauppapuodista — hankkia itselleni työtakin, jossa ei ollut vuoria eikä taskuja. Omat housuni sain pitää, mutta taskut ja kaulurit niistä leikattiin pois.
Työ kaivoksessa oli likaista. Myös maan päälläkin oli ilma aina, paitsi sateella, täynnä erinomaisen hienon hiedan tapaista tomua. Ei kestänytkään kauan, ennenkuin sairastuin. Sairaalassa makasin monta kuukautta, pitkät ajat tajutonna, ja ilman toverini uskollista uhraavaisuutta, joka minulle hankki ylimääräistä hoitoa, olisin varmaankin kuollut. Päästyäni sairaalasta olin niin laihtunut ja voimaton, etten kuukauden aikaan kyennyt minkäänlaiseen työhön. Toinnuin kuitenkin vähitellen ja jatkoin työtä päiväpalkalla useampia vuosia.
Silloin päätti komppania — timanttiyhtiö —, joka oli juuri avannut uuden kaivoksen, panna siinä työn urakalle tottuneimmille ja luotettavimmille miehilleen. Yhtiö piti kaikki työkoneet ja -aseet, ja miehet, jotka tekivät työn kaksittain, saivat kolmannen osan löydettyjen timanttien arvosta, kun yhtiö otti kaksi osaa. Timantit myytiin paikalla hiomatta hiomoiden asiamiehille, joten mitään vääryyttä ei tarvinnut epäilläkään. Minun ja toverini nimet olivat uuden kaivoksen luettelossa, ja me möimme jo samana päivänä selkänahkamme yhden vuoden ajaksi. Lyhempiä kontrahteja kuin yhdeksi vuodeksi ei tehty.