Huonosti onnistui minulle ensimmäinen metsästyspäiväni. Olin sotapalveluksessa ensiluokan ampuja, mutta opin pian, että ampuminen Afrikan aavikoilla vaatii ihan toista taitoa kuin ampumaradalla pamauttaminen, missä kaikki on edeltäpäin hyvin tuttua.
Läksimme liikkeelle juuri auringon noustessa. Riistaa ei puuttunut, mutta osuville pääseminen oli minulle, tottumattomalle, kovin vaikeaa. Omien vaunujeni ajajalle, joka oli ennen palvelijana seurannut erästä englantilaista suurmetsästäjää, olin uskonut sniderkiväärin, jota hän osasi käyttää paremmin kuin hottentotit yleensä. Mies totteli Romulus-nimeä, jonka hän nähtävällä ylpeydellä ilmoitti saaneensa englantilaiselta isännältään, mr Whitefoot'ilta.
Hän sanoi tämän nimen ennustavan omistajalleen suurta tulevaisuutta. Kaksoisveljensä Remus ajoi Jackin vaunuja. Romulus tuli kokemuksellaan olemaan minulle suureksi hyödyksi, jota paitsi hän oli ainoa palvelijoistamme, joka ei pelännyt Afrikan vaarallisimpiakaan eläimiä.
Jack ei tahtonut seurata minua ensimmäisenä metsästyspäivänä, vaan läksi jalkaisin metsän reunaa pitkin ampumaan lintuja. Menin siis yksin Romuluksen kanssa. Romulus ehdotti, että ratsastaisimme ensin eräälle pienelle puuryhmälle noin pari kilometriä aavikon reunalta. Tämmöisiä pieniä metsiköntapaisia oli siellä täällä aavikolla kuin saaria järvessä.
Puuryhmälle tultuamme sidoimme hevoset ja läksimme puitten suojaamina jalkaisin ympäri tuota pientä metsikköä, koko ajan huolellisesti tarkaten ympäristöä. Nyt sattui minulle, kuten monesti käy vasta-alkajalle, että sain aivan erinomaisen tilaisuuden ampumiseen. Tuskin viidenkymmenen askeleen etäisyydestä hypähti ruohikosta kaksi suurta antilooppia. Olin jo silloin omasta mielestäni jotenkin nopsa lennosta-ampuja. Mutta näitten suurten eläinten äkkiarvaamaton ilmestyminen pani pääni niin pyörälle, etten ollut valmis ampumaan ennenkuin eläimet olivat jo lähes sadan askeleen päässä. Ammuin kummallakin piipulla sivu! — Romulus katsoi kummastuneena minuun. Hän luuli nähtävästi kaikkien eurooppalaisten ampuvan yhtä hyvin kuin mr Whitefoot. En voinut itsellenikään millään muulla selittää tuota suututtavaa kaksoisharhaa kuin sillä, että aurinko, joka oli vielä matalalla, loisti minua ihan silmiin.
Noin viisi kilometriä etäämmällä näkyi aavikolla paljon antilooppeja. Ne olivat kaikki hartebestia. Mitään muuta suojaa ei ollut kuin pieni kummuntapainen. Mutta kun useita eläimiä oli meidänkin puolellamme kumpua, oli luultavaa, että nämä paetessaan houkuttelisivat toverinsa kummun toiseltakin puolelta mukaansa. Päätin kuitenkin yrittää. Niin kävi kuin olin pelännyt. Mutta paetessaan kummun yli peloittivat ne vuorostaan hyvin pienen gasellin, joka ei seurannut niitä, vaan pakeni vinosti meihin päin. Heitin ohjakset Romulukselle ja hyppäsin hevosen selästä. Väli oli ehkä vähäsen toista sataa askelta, mutta laukaus kuitenkin vaikea, eläin kun ei juossut suoraan ohitse, vaan nyt vinosti poispäin. Ammuin kuitenkin, ja gaselli syöksyi kuin salaman tapaamana maahan. Se teki kuperkeikan ihan kuin juoksusta ammuttu jänis. Expresskuula oli sattunut vasempaan takareiteen ja tullut ulos oikean lavan kohdalta. Avasimme gasellin ja veimme sen siimeksiseen paikkaan äskenmainitussa puuryhmässä, missä se ripustettiin puuhun. Pojat toivat sen illalla leiriin, ja seuraavan päivän päivällisaikana oli se jo loppuun syöty. Gasellin ampuminen kohotti osakkeitani Romuluksen silmissä jo koko paljon.
Päivällisen söimme samassa pienessä puistikossa ja illemmällä yritin vielä useita kertoja päästä jonkun antiloopin osuville, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Ensimmäinen varsinainen metsästyspäiväni Afrikassa päättyi siis kaksoisharhaan ja yhteen pieneen gaselliin.
Jack oli tyytyväinen päiväänsä. Hän oli ampunut useita lintuja ja villikissan, jonka nahkaa hän juuri tullessani paraikaa valmisteli.
Viikoksi jäimme samalle leiripaikalle. Sillä aikaa onnistui minun ampua gnuu-antilooppi ja kaksi roipukkia, joten meillä oli lihaa enemmän kuin tarpeen. Hukkaan ei mennyt kuitenkaan mikään, sillä läheisestä neekerikylästä tulivat joka ilta miehet pyytämään lihaa. Jack, joka oli ampunut metsäsian, antoi sen neekereille jäähyväislahjaksi.
Neekerien neuvosta siirryimme nyt kolmen päivän matkan vähäiselle järven- eli lammintapaiselle, jonka ympäristössä piti olla hyvää metsästysmaata. Tulimme viipymään siellä pitemmän ajan kuin ensin olimme ajatelleet.