Lampi ei ollut iso eikä syväkään. Mutta kun se oli ympäristön ainoa vesipaikka, tuli sinne öisin paljon eläimiä janoansa sammuttamaan. Sitä paitsi oli sillä se suuri etevämmyys, että sen vesi oli lähdevettä, jota pulppusi korkean kallion alta. Itse lampea sotkivat yön aikana juovat eläimet pahanpäiväisesti, mutta kallion alta tuleva vesi oli aina yhtä puhdasta ja raitista. — Kun paikka ensi katsannolta ei näyttänyt lupaavalta, teimme vain tavallisen yöleirin, mutta jo seuraavana päivänä varustimme leirin pitemmän olon varalle. Jack, joka ei ollut vielä ampunut yhtään suurempaa eläintä, kaivatti itselleen lammin syrjään vahtikuopan, jossa hän päätti viettää yönsä. Kuu nousi vasta kahden aikana. Kolmen aikana heräsin laukauksesta, ja vähää ennen auringonnousua kuului kolme laukausta perätysten. Ymmärsin, ettei Jack ollut yötään turhaan valvonut.
Juotuani kahvini, joka Afrikassa kuten Lapissakin on jokaisen matkustajan aamujuomana, menin lammille. Jack nukkui kuopassaan makeata unta. Kolme metriä hänestä makasi eland-antilooppi — eland on suurin Afrikan kaikista antiloopeista, suurempi kuin härkä — ja itse lammikossa puhvelihärkä. Kiiruhdin takaisin leiriin viemään sanaa palvelijoillemme, jotka suuret teurastajapuukot kädessään törmäsivät paikalle. Puhvelin vetäminen vedestä oli raskasta työtä. Pelkäsin, että paljon hyvää lihaa menisi hukkaan. Turha pelko. Puolipäivän aikana oli jo kolmattakymmetä neekeriä paikalla. Afrikan neekerit ovat kuin korppikotkat. Missä joku suurempi eläin on asutuissa seuduissa kaadettu, ei kestä kauan ennenkuin parvi niitä on paikalla, vaikka aikaisemmin ei ole ainoatakaan saapuvilla näkynyt.
Nämä neekerit eivät olleet samasta kylästä, jonka läheisyydessä edellinen leirimme oli ollut, vaan toisesta, lähempänä olevasta. Kaksi tuntia myöhemmin riippui Jackin puhveli ohuina suikaleina pensaitten oksilla kuivamassa. Antiloopin, jonka liha on hienompaa, pidimme leirin tarpeeksi. On onni, että matkustaja Afrikassa on usein tilaisuudessa uudistamaan suolavarastonsa, ettei hänen tarvitse aivan suuria määriä tätä tarpeellista tavaraa kuljettaa mukanansa. Suola on kaikkialla Afrikassa käypä vaihtokauppatavara, ja välistä näkee teillä kymmeniä miehiä, kukin kantaen suolakuormaa päänsä päällä. Suola on tuotu jostakin suolakuopasta. Näitä suolakuoppia — saltpans — löytyy Afrikassa muutamin seuduin laajoilla aloilla.
Jack oli ollut pakotettu ampumaan puhvelihärkään kolme laukausta, ennenkuin se oli kaatunut, ja kaikki kolme olivat kuitenkin osuneet hyvin. Hän oli hyvästä onnestaan kovin iloinen. Minun täytyy myöntää, että tunsin melkein kateuden kaunaa Jackia kohtaan. Tämä tunne oli kuitenkin jo saman päivän iltana kokonaan poistuva. Ja täydellä syylläkin.
Leirimme oli ihan aarniometsän reunalla. Edessämme levisi suuri, heikosti aaltomainen ruohoaavikko, jossa kuitenkaan ei nyt näkynyt mitään elävää. Päätin sittenkin, kun oli helteisin osa päivästä ohi, lähteä käyden pitkin metsän reunaa etsiäkseni jotain ammuttavaa. Tapahtuu useasti, että vaikka tuommoinen suuri aavikko näyttää ihan kuolleelta, siinä tuntia myöhemmin vilisee eläimiä. Jack kehoitti innokkaasti minua ottamaan hänen repeteerikiväärinsä; se tuotti varmaan hyvää metsästysonnea, väitti hän. Ennen yön tuloa pitäisi minun kuitenkin olla kotona, sillä Jack tahtoi nukkua iltapäivän ja yöksi taasen ryömiä kuoppaansa. Otin hänen pyssynsä, enemmän tehdäkseni hänelle mieliksi kuin uskoen sen kykyyn loihtia saalista esille.
Näytti kuitenkin siltä kuin toverini tulisi olemaan oikeassa. Sillä en ollut vielä käynyt viittäsataa metriä, ennenkuin joku eläin ponnahti pystyyn ruohistosta edessäni. Ammuin heti ja onnella. Eläin oli roan-antilooppi, joka on jotenkin harvinainen laji. Laukaus kuului leirille, ja viiden minuutin perästä olivat Romulus ja Remus paikalla. Jätin ammutun eläimen heidän haltuunsa ja jatkoin hiipimistäni pitkin metsänreunaa.
Olin täten kulkenut ehkä kolme kilometriä mitään näkemättä, kun kaukana edessäni rupesi häämöttämään joku eläin. Sekin tuntui olevan antilooppi, mutta sen laatua en voinut kiikarinkaan avulla saada selville. Lähemmäksi tultuani huomasin, että eläin, joka näytti olevan tuommoinen laumasta karkoitettu itsekseenolija, syöden vähitellen läheni metsän reunaa. Se kulki näet vaaleanviheriäistä ruohojuovaa, missä ruoho näytti mehukkaammalta kuin muualla arolla. Metsänreuna oli tässä niin tasainen kuin olisi se ollut viivottimella vedetty, mutta noin pari sataa askelta edessäni lähetti se pienen niemekkeen arolle päin. Niemekkeeltä kohotti yksi ainoa jättiläispuu latvustaan taivasta kohti, ja muutamat pensaat näyttivät tarjoovan hyvän väijymiskätkön. Jos minun onnistuisi huomaamatta hiipiä tähän paikkaan ja antilooppi jatkaisi nykyistä suuntaansa, tulisin olemaan osuvissa.
Eläin oli kuitenkin jo niin lähellä, etten uskaltanut kulkea enää metsänreunaa pitkin. Pujahdin onnellisesti pensaitten läpi, jotka reunustivat metsää, ja juoksin niin nopeasti kuin taisin määräpaikkaa kohti. Niin hiljaa kuin mahdollista hiivin samojen pensaitten taakse, jotka jo äsken olin väijymispaikakseni katsonut. Pensaat eivät olleet korkeampia kuin että ne suojasivat minua polvistuneena, mutta noustessani tulisi minulla olemaan vapaa näköala. Kaksikymmentä askelta vain erotti minut jättiläispuun rungosta.
Nopea juoksu oli pannut sydämeni takomaan kuin vasaran. Minun täytyi ehdottomasti saada levätä muutama minuutti voidakseni ampua. Monta minuuttia en voinut kuitenkaan tähän tarkoitukseen saada, sillä jo rupesivat illan varjot laskeutumaan etäämpänä arolla ja Afrikka ei tunne mitään hämärää. Auringon laskettua on samassa hetkisessä yö.
Tässä paikassa oli tosin vielä täysi ampumavalo. Mutta kun huomasin, ettei se tulisi enää monta minuuttia kestämään, oli minun pakko kohottaa vähäisen päätäni katsoakseni arolle päin, vaikkakin sydän vielä tykytti pahoin.