Leijona keskeytti aina välistä ateriansa päästääkseen kauhistuttavan kiljunnan. Olen käynyt eläintarhoissa, joissa paitsi muita petoeläimiä on pidetty kymmeniä leijonia. Se konsertti, jonka nämä antavat, kun niiden ruokkimisaika lähenee, on ensikertalaiselle kamala kyllä. Mutta siitä puuttuu oikea kaikupohjansa: yön hiljainen pimeä ja Afrikan erämaan painostava yksinäisyys. Tässä oikeaa ympäristöä ei puuttunut. Vakuutan, että yhden ainoan leijonan kiljunta tässä ympäristössä kuuluu monta vertaa kauhistuttavammalta kuin kokonaisen eläintarhan karjunta, kiljunta ja mylvinä.
Leijonan kiljumisen väliajoilla oli aarniometsä niin äänetön, ettei kuulunut vähintäkään risausta paitsi jo mainittua, välistä uudistuvaa särkyvän luun rousketta. Ilma oli tavattoman painostava. Olisin mielelläni painanut taskulamppuni nappia saadakseni sekunniksi valoa, mutta joku epämääräinen tunne pidätti minua. Silmät auki en nähnyt kättä edessäni. Mutta jos sekunniksikaan suljin silmät, oli heti edessäni äskeinen kuva: koirasleijona seisoen siinä ylpeänä metsänreunassa hurjan rajumielisyyden, itsetietoisen kootun voiman ja uhmailevan majesteettiuden kuvana, ja sen takana naaras, jonka tultasyöksevistä silmistä loisti peittelemätön luihuus ja hillitsemätön verenhimo. Olin uudestaan näkevinäni, miten tuo raivostunut eläin yhdellä ainoalla otteella kauhistuttavan kiljunnan säestämänä repäisi kaadetun saaliinsa rintakehän auki, pisti vaalean kuononsa sisään ja veti sen vertatihkuvana ulos. Kamala kuva, joka oli polttautunut silmäni verkkokalvoon ja yhä uudelleen pani hermostoni värisemään. Tiesinhän hyvin, että eläin makasi nyt saaliinsa vieressä eikä voinut minulle mitään pahaa; mutta tuo aina välistä toistuva kiljunta uudisti joka kerta tajuntaani sen hetkisen, kun tuo avonainen verinen kita syöksyi minua kohti. Turhaan yritin poistaa kauheata kuvaa silmistäni.
Olin mielestäni jo istunut kauan tukalassa asemassani. Eikö rupeaisi aamun enteitä pian näkymään? Pistin taskulampun takin alle ja valaisin sekunnin ajan kellon taulua. Olin ollut puussa tasan 20 minuuttia! Kun olen joskus lukenut siitä, miten sekunnit kasvavat minuuteiksi ja minuutit tunneiksi, olen aina uskonut tuota semmoiseksi kirjaniekkain valeeksi, joilla he kirjojaan koristelevat. Sinä iltana opin parempaa. En ymmärtänyt miten voisin yön kestää, kun kuukin nousisi vasta aamupuolella yötä.
Melkein heti katsottuani kelloa iski ensimmäinen salama. Sitä seurasi semmoinen ryske, että jo luulin puun, jossa istuin, säpäleiksi pirstautuneen. Raskaita pisaroita alkoi pudota ja muutaman minuutin jälkeen satoi kuin korvosta kaatamalla. Risteilevien salamain valossa näin, miten leijona veti saaliinsa lähemmäksi puuta, jossa se oli jossain määrin sateelta suojattuna. Maaten vatsallaan pää puuhun päin jatkoi se veristä ateriaansa.
Olin ampunut viisi laukausta. Makasiiniin mahtui kuusi patruunaa; tiesin siis että viimeinen patruuna oli patruunapesässä. Kun olin mennyt ulos muutamaksi tunniksi vain, en ollut ottanut mukaani useampia patruunia kuin ne kuusi, jotka olivat kiväärissä. Minusta oli nyt aika tullut viimeisen laukauksen käyttämiseen. Nousin seisomaan, nojasin pyssyä oksanvekaraan ja tähtäsin, niin hyvin kuin salamain valossa osasin selkärankaan lapaluitten kohdalle. Epävakainen valaistus ei sallinut mielestäni kyllin varmaa tähtäämistä päähän. Korjasin tähtäystä useat kerrat ja kun kirkas salama taasen näytti minulle, että leijona makasi paikallaan, annoin laukauksen mennä.
Leijona vastasi hurjalla kiljunnalla, joka kuitenkin melkein hukkui samassa seuraavaan ukkosen jyrinään. Omituisesti kyllä oli ukkosilma tyynnyttänyt kapinalliset hermoni, ja laukaistessani pyssyni olin täysin levollinen. Seuraava salama osoitti minulle, että laukaus oli osunut hyvin, jos tosin ei ihan niin hyvin kuin olin toivonut. Leijona makasi paikallaan, nyt kuitenkin pää poispäin suunnattuna. Vielä seuraavien salamain valossa näin, miten se turhaan yritti poistua paikalta. Kuula oli nähtävästi ainoastaan vioittanut selkäydintä särkemättä sitä kuitenkaan täydellisesti. Eläin pyöri ympäri monta kertaa, purren ampumahaavan kohtaa. Joka kerta kun sen yritys epäonnistui, seurasi suuttunut kiljunta. Se heikkeni kuitenkin joka kerralla lakatakseen hetken perästä kokonaan. Myöskin ukkosilma lakkasi hetken perästä, taivas selkeni, ja tähtien valossa näin, ettei viholliseni liikkunut enää. Heitin sitä kuivalla oksalla: oksa jäi leijonan selkään.
Nyt astuin turvapaikastani alas. Jäin hetkeksi sähkölampun valossa ihailemaan saalistani. Molemmat leijonat olivat mahtavan suuria eläimiä, koiras niin sanottu harjaleijona. Erämaan leijonalla ei ole kuitenkaan niin pitkää harjaa kuin eläintarhain asujaimilla. Ainoastaan suurilla aavikoilla elävien leijonain harja joskus riippuu maahan asti. Mutta "odota vähäisen"-pensaitten alueilla kuluttavat okaat sen harjan lyhyeksi ja takkuiseksi, mikä ei kuitenkaan mielestäni vähennä sen hurjaa ulkomuotoa. Koirasleijona näyttää kuolleenakin ylpeältä erämaan kuninkaalta, kun naaras sitävastoin mielestäni kuolleena menettää enemmän tuimasta ulkonäöstään.
Puoliyön aikana tulin leiripaikalle ja astuin Jackin vaunuihin, joka oli lähempänä. Jack tarjosi minulle kuivat alusvaatteet ja vaatimalla vaati minua jäämään hänen vaunuihinsa yöksi. Kerrottuani hänelle seikkailuni ja puhdistettuani pyssyn nukuin väsyneen miehen uneen.
Herätessäni oli Jack jo noussut. Menin omille vaunuilleni etsiäkseni itselleni kuivat vaatteet. Arvaapas ihmettelyäni ja säikähdystäni, kun vaunut olivat kadonneet! Ainoastaan muutamia lankunpätkiä, rattaanpuolia ja muuta romua oli paikalla, missä vaunut olivat olleet. Jäin sanatonna, lamautuneena seisomaan paikalle. Heräsin siihen, että Jack löi minua olalle sanoen: "Kiitä nyt Jumalaa siitä, ettet ollut eilisiltana kotona!" Ja todellakin oli henkeni pelastus tapahtunut kuin ihmeen kautta. Vaunuissani oli kolmatta tuhatta patruunaa ja kolmesataa kiloa ruutia, joka oli otettu mukaan vaihtokauppaa varten neekerien kanssa.
Ukkosilma oli juuri ollut loppumaisillaan, kun vielä yksi ankara salama oli iskenyt, ja minun vaunuihini. Räjähtänyt ruuti ja patruunat yksin eivät olisi kaikkea tätä tuhoa kyenneet aikaansaamaan, vaan yhtä suuri osa oli kyllä laskettava ukonnuolen tilille. Ilman paine oli ollut niin raju, että se oli osaksi irroittanut toisen vaunuteltan paikoiltaan. Ihmisistä ei ollut kukaan pahasti vahingoittunut.