— Varroppa, Serjozha, eihän ne suinkaan meille? Lodyzhkin sanoi, tuijottaen ylöspäin, vuorta kohti.
Polkua pitkin laskeusi nopeasti, huutaen käsittämättömiä sanoja ja viittoen käsillään, tuo samainen synkkä talonmies vaalean punaisine, mustapilkkuisine paitoineen, joka neljännestunti sitten oli karkottanut vaeltavan seurueen huvilasta.
— Mitä hän tahtoo? — kysyi ukko hämmästyen.
IV
Talonmies jatkoi huutamistaan, juosten alas kömpelöä ravia, jolloin hänen paidanhihansa hulmusivat tuulessa ja povipuoli pullistui kuin purje.
— O-ho-hoo… Vartokaa hetkinen! —
— Kunpa sinä kastuisit etkä kuivuisi, — Lodyzhkin vihaisesti murahti. — Sen se taas Artoshkan tähden tulee meidän luoksi.
— Annappa, ukko, niin pehmitämme hänet! — Sergei rohkeasti ehdotti.
— Olehan siinä alallasi — Ja mitä väkeä he ovatkaan — Herra varjelkoon —
— Te, tuota, kuulkaahan — — alkoi jo kaukaa hengästynyt talonmies. — Myyttekö sen koiran, vai mitä? No kun ei se herraspoika mistään asetu. Mölisee kuin vasikka. "Anna ja anna koira" — Rouva lähetti, osta, sanoo, maksoi mitä hyvänsä.