— Nein! — katkaisi vihaisesti Karl ja löi jälleen kaikin voimin leijonaa päähän. — Caesar zurück.
Vaan Caesar äkkiarvaamatta syöksähti pystyyn koko pituudeltaan ja löi käpälällään ristikkoa niin voimakkaasti, että koko häkki tärisi.
— Riittää! Lopettakaa! — katsojat huusivat ja jäivät samalla kertaa liikkumattomina paikoilleen, kuin kytketyt.
— Feuer! — Karl huudahti. Hetkellinen epäröimisen tunne, joka oli vallata hänet alussa kun leijona ei totellut, jätti nyt sijaa suuttumukselle, ja hän päätti nyt hinnalla millä hyvänsä pakottaa pedon tottelemaan.
Johann tempasi vartian tuomalta hiilipannulta hehkuvan rautavavan ja ojensi sen veljelleen, sekä samalla sytytetyn kepin, jossa säkenöiden paloi bengaalituli.
Tulen sokaisemat katsojat eivät huomanneet Kaarlen nopeaa liikettä, mutta näkivät miten Caesar ääneensä kivusta voihkien hypähti oven luota, ja samassa silmänräpäyksessä oli kesyttäjä häkissä.
Eläinnäyttelyssä tuli aivan hiljaista; kuului vain, miten bengaalituli sähähteli Kaarlen kädessä, ja miten Caesar voihki ja murisi häkin nurkassa.
Mitä sitte tapahtui — siitä ei kukaan ollut selvillä. Kuului Kaarlen tärisyttävä huuto, Caesarin ja naarasleijonan kauhea karjunta, kolme huumaavaa paukahdusta, katsojain pelästyneitä huutoja sekä mieletön epätoivoinen vanhuksen ulvonta: "Karlchen! Karlchen! Karlchen!"
Häkin lattialla makasi Karl, kokonaan raadeltuna, runnelluin käsin, jaloin ja kylkiluin, mutta vielä elävänä; hänen takanaan naarasleijona, jonka pääkalloon oli osunut Johanneksen luoti, ja sen vieressä — viimeisessä kuolinkamppauksessa — Caesar.
Kalpeat, pelästyneet katsojat seisoivat häkin ympärillä kauhusta mykkinä eivätkä liikkuneet paikaltaan, välittämättä vartiasta, joka pyyteli poistumaan eläinnäyttelystä.